Ihae halssu obsojoo, en ymmärrä

Maanantaina kuulin reilun kahden vuoden sisään toisen kerran yleisen hätämerkin soivan. Tiedän, että kyse on harjoituksesta, mutta tiedän sen vain siksi, että kaikki muut kadulla kävelijät jatkavat toimiaan normaalisti. Hälytystä testataan useita minuutteja, mikä on juurikin sopiva aika pohtia miten oikeassa hätätilanteessa kuuluisi toimia. Tai mistä edes tietäisin, että kyse on oikeasta hälytyksestä.

Satuin istumaan paikallisbussissa, kun testaus alkoi. Kaiuttimista kuului virallista sepustusta, minkä jälkeen soitettiin hätämerkkiä ja vielä lopuksi pahoiteltiin häiriötä, joka (oletettavasti) oli vain harjoitus. Kukaan ei reagoinut mitenkään. Minä en reagoinut mitenkään.

Vaikka tässä on oppinut ymmärtämään kieltä jo ihan mukavasti, jää silti paljossa ulkopuoliseksi. Konkreettisimmin tämän on huomannut ajotunneilla, missä kaipaan vähän syvällisempää opastusta korealaisen ruuhkaliikenteen saloihin. Ja opettajat yrittävät parhaan taitonsa mukaan selittää… Vain kohdatakseen tyhjän katseeni. Minua opastetaan tekemään näin, ja tyytyväisenä teen juuri päinvastoin. Tai opettaja kimpaantuu, kun vielä kolmannellakaan sanomisella en ole hoksannut mitä minun pitäisi tehdä.

Huokaus. Mutta onneksi lohtua tuovat ystävän kanssa koreaksi vaihdetut viestit, satunnaiset puhelinsoitot, joissa luuria ei enää lyödäkään korvaan, tai kun vihdoin sisäistät taloyhtiön kuulutuksista sen oven taakse ilmestyneen naisen olevan kaasutarkastaja eikä vihainen alakerran naapuri.

Ja aina voi tsempata itseään lukemalla autokouluopettajan antaman palautteen päivän ajotunnista. Vielä kun käsialasta saisi jotain selvää…

Ilta-auringossa

Eilen keräilin kotona retkivermeitä ja kuljin kämpässä edes taas. Jotain kävin keittiön parvekkeelta etsimässä, mutta pysähdyin niille sijoilleni, kun näin ikkunasta avautuvan maiseman. Miten voikaan olla ilta-aurinko niin kaunis! Vaikka katselin vain kerrostaloja, eikä niissä sinällään ole mitään kaunista, teki iltavalo näkymästä jotenkin taianomaisen. Kuvista tämä ei niin hyvin välity, amatööri kameran takana katsokaas, mutta ehkä aavistus tunnelmasta kuitenkin. Kuvauksen kanssa piti toimia nopeasti, sillä tuon tuokion jälkeen aurinko yhtäkkiä katosi ja maaginen hetki oli ohi. Maailma jatkoi taas arkista pyörimistään.

Piti olohuoneen parvekkeellekin rynnätä ikuistamaan maisemaa talon toisella puolella. Ei ollut pöllömpi näkymä sielläkään. 

Anteeksi, en ihan ymmärtänyt…

Englanti ei aina käänny ihan oikein korealaisissa opasteissa. Mutta asia tulee silti selväksi, joten mitä sitä niuhottamaan. 

Korean kielitaidon huimasta paranemisesta huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, eteen tulee päivittäin tilanteita, joissa joko itse ymmärrän toisen väärin tai minut ymmärretään väärin. Tai sanon vahingossa jotain hassua. Viimeksi perjantaina toivotin uuden ravintolan omistajalle oikein hyvää uutta vuotta, kun kuvittelin toivottavani paljon onnea ravintolan kanssa. Ja muutama päivä aikaisemmin ihmettelin ystäväni puheesta miksi hän toistelee maalis- ja toukokuuta jatkuvasti. Selittää miten nuo kuukaudet ovat eri kulhoissa. Olin aivan pihalla, kunnes selvisi, että vastahankittujen akvaariokalojen nimiksi oli annettu Maaliskuu ja Toukokuu.

Vaikka näitä kömmähdyksiä sattuu jatkuvasti, olen päättänyt olla turhaan etukäteen jännittämättä. Jos lähden sille linjalle, että suustani ulos tulevan korean pitäisi olla täydellistä, en voisi sanoa sanaakaan. Usein huomaankin juttelevani sujuvasti jääkaapistani (naengjang-go), kun tarkoitus oli selittää miten pidän pyöräilystä (jajeongeo). Nuo sanat kun muistuttavat vähän toisiaan. Tai ovesta puhuessani lipsahtaa sanomalehti mukaan keskusteluun (mun – sinmun). Korean opettajalle selitinkin miten minun piti sulkea sanomalehti, koska ulkona oli niin kylmä. Yleensä näissä tilanteissa itselleen nauraminen auttaa kummasti, tärkeintä taitaa kuitenkin olla aito yrittämisen halu.

Pääsääntöisesti ontuvaan puhumiseeni on suhtauduttu kannustavasti ja juttukumppani on odottanut kärsivällisesti, että pääsen lauseen loppuun. Poikkeuksena on puhelin. Minulle on lukemattomia kertoja lyöty luuri korvaan, itse asiassa myös englanniksi asioidessani. Kaltaiselleni puhelinkammoiselle tuo on aiheuttanut pienimuotoisia traumoja, mutta toivottavasti puhelimessa puhumisenkin kanssa vielä rohkaistun. Terhi kirjoitti samaisesta aiheesta pari päivää sitten ja on tässä minua valovuosia edellä tilattuaan onnistuneesti ruokaa kotiin puhelimella! Omalla to do-listallani on ruuan tilaamisen lisäksi niinkin pelottava puhelu, kuin taksin soittaminen kotiovelle. Voi nimittäin joskus olla ihan hyödyllinenkin taito. Taksikuskille osaan kyllä jo melko sujuvasti kertoa miten meille pääsee kun olen itse kyydissä, mutta taksikeskuksen leidit ovat hätäisiä, eikä puhelimessa voi huitoa selventäviä käsimerkkejä, kuten taksin takapenkillä istuessaan.

Mutta huikealta tämä tuntuu, ymmärryksen yhtäkkinen (joskin vielä pienimuotoinen) avartuminen. Kaikista virheistä ja väärinymmärryksistä huolimatta.

Kirjahyllyn korealaiset

Rakastan kirjoja. Lapsena saatoin lukea tietosanakirjaakin kuin novellikokoelmaa ja kirjasto oli toinen kotini. Ei siis ole ihme, että kirjoja on täälläkin tullut hankittua, vaikka olen tietoisesti pyrkinyt pitämään ylimääräiset tavarat minimissä. Kun on kerran käynyt kaiken läpi ja luopunut suurimmasta osasta omaisuuttaan, tietää jo mitä todella tarvitsee. Mutta kirjat. Niihin näytän sortuvan silti.

Hyllyyn on kertynyt kirjoja Korean historiasta, Pohjois-Korean tilanteesta ja tietysti kasa itse kielenopiskeluun liittyvää materiaalia. On korealaisten oudoista tavoista kertovia kirjoja ja nähtävyyksien luokse opastavia oppaita. Kyung-Sook Shinin Please look after mother-kirja teki minuun vaikutuksen välittömällä ja tunteikkaalla kerronnallaan. Pitääkin etsiä seuraavalla kirjakauppakäynnillä muita korealaisten kirjailijoiden teoksia, jos niitä sattuisi englanniksi käännettynä löytymään.

Lukemisen lisäksi pidän kauniista kirjoista. Niissä ei tarvitse olla tekstiä laisinkaan tai sitä ei tarvitse ymmärtää kirjasta nauttiakseen. Tällä verukkeella korealaisista kirjakaupoista löytyy toinen toistaan ihanempia kirjoja, joita unohdun selailemaan tuntikausiksi hyllyjen väliin. Miten olisi kirja neuleista, jonka värikkäät kuvat saattaisivat saada tällaisen neulomiseen tylsistyvän innostumaan? Tai kirja kahvin keittämisen taidosta, jonka kuvista suorastaan haistaa vastajauhetut kahvipavut?

Muutama vastaava kirja on omaan hyllyyn asti päätynyt, kuten sisustuskirja korealaisista huoneista tai Samin ostama opus Korean kävelyreiteistä. Samsungilta olemme saaneet lahjaksi kirjan, joka kertoo miten voida hyvin ja se onkin inspiroinut kauniine sivuineen, vaikka sisältö muuten on toistaiseksi jäänyt hämärän peittoon. Niin ja tietysti tuttumme kirjoittamat keittokirjat, jotka visuaalisuutensa lisäksi tarjoavat ideoita keittiössä puuhasteluun. Hankintalistalla on vielä se täydellinen korealaisen ruuan saloihin johdatteleva keittokirja.

Näistä mielenkiintoisimpia ovat olleet Barbara Demickin Nothing to envy, Daniel Tudorin Korea the impossible country sekä hauska Ask a Korean dude, joka vastaa moneen kysymykseen korealaisista, pilke silmäkulmassa. Myös Blaine Hardenin Escape from camp 14 laittoi arvostamaan omaa lapsuuttaan. 

Korean grammar-kirja on loistava. Korean for dummies taas ihan turha ostos.

Kävelykirjan kauniit kuvat houkuttelevat ulos, vaikka itse teksti jääkin vielä lukematta. 

Ja tässä taas nämä ihanat keittokirjat. Tekisipä Ji Eun Kyung kirjan korealaisestakin ruuasta, minun ruokakirjaongelmani olisi sillä ratkaistu.

Kirjan ohjeita on helppo seurata, vaikka ihan kaikkea ei ymmärtäisikään.

Korean kielen kiemurat

Korealainen yhteiskunta on hyvin hierarkinen, mikä näkyy selkeästi myös kielessä. Puhuttelumuotoja on neljä: tuttavallinen, kohtelias, virallisen kohtelias, kunnioittavan kohtelias. Me olemme toistaiseksi opetelleet vasta kohteliasta puhuttelutapaa, joka näistä neljästä on yleisesti hyväksyttävä, vaikkakaan ei aina riittävän kohtelias.

Mitä kohteliaammin toista puhutellaan, sitä hienompia sanoja käytetään. Ruoka ei siis ole sama sana tavallisessa puhekielessä ja kohteliaammissa muodoissa. Ja ettei kaikki olisi liian helppoa, pitää myös liiallista kunnioittavuutta ja kohteliaisuutta varoa, ettei vaikuta turhan kylmäkiskoiselta. En tiedä kumpi on pahempi moka, olla liian tuttavallinen vaiko liian kohtelias. Ulkomaalaisilta ei odoteta kovin suurta ymmärrystä näiden osalta, mutta mikäli oikeaa muotoa osaa oikeassa tilanteessa käyttää, saa sillä arvostusta osakseen. Toisaalta, sen jälkeen sinun odotetaan hallitsevan kielen hienoudet ja mahdollisia virheitä ei enää katsota niin helposti läpi sormien.

Alla kuva Korean Timesin tämän päivän lehdestä.

Keittokirjat

Nämä kaunokaiset on kirjoittanut Ji Yun Kyung, lahjakas nuori korealaisnainen, keneen me olemme täällä ollessamme tutustuneet. Salaattikirja oli Koreassa bestseller, nyt jännitämme miten vasta ilmestyneen voileipä & brunssin kanssa käy.

Korean opiskelua

Pikkuhiljaa etenee korean opiskelukin. Minulla on tunti kerran viikossa ja opettaja on pitänyt huolen, että minulla on läksyjä koko viikon edestä. Pidän korealaisista aakkosista ja niillä kirjoittamisesta, mutta kieliopin ja sanojen opettelun kanssa ei olekaan niin riemukasta. Kieli eroaa täysin muista opiskelemistani vieraista kielistä ja tuntuu siksi vaikeammalta.

Naapuri halusi auttaa minua opinnoissa ja antoi tyttärensä vanhoja kirjoja luettavaksi. Ihan sopivan tasoisia minulle tällä hetkellä. Myös kahdeksanvuotias tytär (joka puhuu todella hyvää englantia) opastaa minua lausumaan oikein ja kertoo mitä mikäkin on koreaksi. Ehkä joku päivä osaan koreaa yhtä hyvin, kuin hän nyt englantia.

Koreaa kotona

Sami on opiskellut koreaa työpaikan kielikurssilla, mutta koska minulla ei ole sinne asiaa, olen hamstrannut muutamia kirjoja itseopiskelua varten. Vielä ajatus kotiopettajasta tuntuu hassulta, mutta katsotaan miten epätoivoista tämä opiskelu itsekseen on. Ja täällä kieli ympäröi joka puolelta, televisio, mainokset, kyltit, lehdet, ruokakauppa…. Uskon siis että kun aikansa on ympäristössä, missä kaikki muut puhuvat vierasta kieltä, siihen tottuu huomaamattaan ja sanavarasto karttuu nopeasti. Hyvä on myös se, että olemme tutustuneet korealaisiin emmekä vain muihin ulkomaalaisiin.

Vaikeinta itselleni tuntuu olevan Hangeul aakkosten oppiminen. Merkit eivät ole kovin monimutkaisia, eikä niitä ole mitenkään mieletöntä määrää, mutta silti en vain meinaa muistaa. Varsinkin jos merkit eivät olekaan peräkkäin vaan osa on alekkain ja sitten peräkkäin. Onneksi kuitenkin lukusuunta on sama kuin suomen kielessä. Ehkä tähän tepsii se ekaluokalla loputtomiin käytetty vihkoon kirjoitus; toistetaan vaan samaa kirjainta monta riviä, kyllä ne siitä sitten mieleen iskostuvat.

Enköhän saa päiväni näiden parissa hyvin kulumaan. Tai tuon Ask a Korean Dude kirjan olen jo lukenut, se oli oikein kiinnostava pikakatsaus korealaiseen kulttuuriin. Yritin jo aikaisemmin aloittaa varsinaisen kielen opiskelun lupaavasti nimetyllä kirjalla You can learn the Korean Alphabet in one morning, mutta minusta se oli hyvin monimutkainen ja sekava oppikirjaksi. Kamalat määrät kielioppia ja kielen historiaa ja niin paljon kielitiedesiansaksaa, etten pysynyt englanninkielisessäkään tekstissä yhtään mukana. Siispä, Korean for Dummies seuraavaksi!

Lost in translation

”Hello.

Peninsula reservation coppers Buddhist acolyte five lavas.

Take into account number scan original.

Thank you.

Lord Gimryeo dream”

Sometimes I get a feeling that translation tools are not doing their job well..

Mainontaa

Flunssan kourissa on ehtinyt suunnitella kaikkea huikeaa tekemistä. Tänään aloitin viemällä roskat.

Matkalta palasin uuden mainoksen kanssa. Ne kiinnitetään täällä ulko-oveen teipillä, varsinainen postilaatikko kirjepostille on alhaalla. Mainoksia on järjestyksen ystävänä ihan ilo katsella vaikkei niistä oikein mitään ymmärtäisikään. Kaikki on säntillisesti riveittäin, ei turhia kikkailuja ja väriä on käytetty säästelemättä. Suurin osa mainoksista mainostaa bulgogi paikkoja, ravintoloita joissa voit itse grillata lihaa pöydän keskellä olevassa grillissä, mutta tämänpäiväinen on ihan vain ruokakauppamainos.