Täällä Muualla


Jätä kommentti

Terassikelit

Korealaiset eivät oikein jaksa innostua terasseista. Täällä istutaan aurinkoiset kevät- ja kesäpäivät mieluummin sisätiloissa, joissa ilmastointi takaa sen, ettei ainakaan liian lämmin pääse tulemaan.

Nyt keväällä on suomalaisittain kuitenkin täydellinen terassikeli. Ainakin silloin kuin ilmanlaatu sattuu sallimaan ulkona istumisen. Ja meidän ulkomaalaisten onneksi myös Koreassa on mahdollista istua terassilla nauttimassa virvoittavia juomia, jos ei välitä vähän pelkistetymmästä ympäristöstä.

Pienet kulmakaupat nimittäin myyvät myös sojua, olutta, jäätelöä, kahvia sekä purkkinuudeleita, joihin saa kaupasta kuuman veden ja höyryävät nuudelit voi nauttia paikan päällä. Mutta mikä parasta, kauppojen ulkopuolella on yleensä aina muutama muovituoli, johon istahtaa ostoksistaan nauttimaan.

Että ei muuta kuin aurinkoisia terassikelejä!

2015-03-28 13.42.35

Mainokset


Jätä kommentti

Oman kylän koirakahvila

Eilen illalla lähdettiin paikalliseen irkkupubiin parille perjantaioluelle. Mutta vaikka oluet maistuivat ja se ruokakin oli ihan hyvää, niin illan kohokohta oli irkkupubia vastapäätä auennut koirakahvila Dog Salon. Kissakahviloissa on tullut vierailtua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kahvinsa sai höystää koirankarvoilla.

Paikan nuorin oli vasta kuuden kuukauden ikäinen kultaisennoutajan pentu. Mutta aika riehakasta tuntui olevan meno muillakin karvaturreilla, sillä vain yksi oli yli vuoden ikäinen. Paikan omistaja onneksi otti koiriin hyvin kontaktia koko ajan, mutta kahdeksan koiran lauman kanssa saa tehdä töitä aika lailla. Varsinkin kun asiakkaat vaihtuvat ja koirat innostuvat uusien ihmisten tulosta aina uudelleen.

Kiva paikka käydä! Ehkä seuraavalla kerralla yritän kysyä tarvitsevatko koirille lenkittäjää.

2015-03-27 21.02.34

2015-03-27 20.41.44 2015-03-27 20.43.14 2015-03-27 20.52.22 2015-03-27 20.52.52 2015-03-27 21.03.25


2 kommenttia

Kuinka ajokokeessa kävi?

Tänään se oli, inssiajo. Jännitti. Takana kuitenkin vaivaiset 12 tuntia ajo-opetusta, joista 9 tuntia liikenteessä. Koulun manuaalivaihteinen auto oli ikivanha kosla, mutta luotettavan tuntuinen silti. Se ei ihan kamalan helposti halunnut sammua, mitä nyt se koululta lähtiessä heti vastaan tuleva mäennyppylä ja siinä pakostakin tehtävä mäkilähtö sai niskavillat pystyyn. Onneksi viimeisellä ajotunnilla sain opettajan, joka näytti minulle miten pääsen lähtemään mäestä helposti, ilman auton alaspäin valumista tai moottorin sammumista.

Täällä ajo-opetus seurailee vahvasti yleistä käsitystä oppimisesta. Opetellaan ulkoa, toistetaan samaa asiaa kyllästymiseen asti, minkä jälkeen testataan muistatko. Luova ja oma-aloitteinen ajattelu on tuntematonta, eikä autokoulu näytä olevan poikkeus. Koko opetuksen tarkoitus on oppia ulkoa neljä reittiä, joista tietokone valitsee yhden ajokokeessa ajettavaksi. Mitään muuta ajo-opetukseen ei sisälly, ei ajamista missään muualla noiden neljän reitin ulkopuolella. No, taskuunparkkeerausta harjoitellaan ajoradalla ja se pitää myös ajokokeessa hallita, mutta kertaakaan tätä ei harjoiteltu ”oikeassa maailmassa”.

Hämmennyin myös taustapeilin käytöstä. Tai paremminkin sen käyttämättömyydestä. Sivupeilit piti itse säätää ja niitä ajaessa tiuhaan vilkuilla, mutta taustapeili oli aina käännetty opettajaan päin. Kerran lähdin automaattisesti säätämään myös taustapeiliä, mutta opettaja käski heti lopettaa ja käänsi peilin takaisin. Toisin sanoen, se mitä en sivupeileistä nähnyt, oli selvästi turhaa.

Aika nopeasti huomasin toimivani koneen tavoin: tässä piti vilkuttaa oikealle, katsoa peiliin ja vaihtaa kaistaa. Sitten suoraan. Vilkut, kaistanvaihto, suoraan. Seuraavasta u-käännös. Yllättävät tilanteet, joita nyt väistämättä liikenteessä tulee vastaan, mentiin opettajan avustuksella. En tiedä sainko peräti miinuspisteitä tämänpäiväisessä ajokokeessa antamalla tietä sivukadulta kääntyvälle autolle, joka näytti olevan jo puoliksi tuloillaan ja viittilöi vielä sivuikkunasta kädelläkin tulevansa. Koetta valvova opettaja ainakin tuntui olevan sitä mieltä, ettei moisia häiriötekijöitä kuulu huomioida lainkaan, hanaa vaan. Tein kuitenkin oman pääni mukaan, kun olin joka tapauksessa jo hidastamassa punaisiin valoihin, eikä takana ollut ketään puskurissa (mitä nyt ilman sitä taustapeiliä pystyin näkemään). Sitä paitsi, kyseinen opettaja ei laittanut turvavyötä koko ajokokeen aikana. Olisin varmasti saanut lisää miinuspisteitä huomauttamalla hänelle asiasta.

Niin, se ajokokeen tulos. Läpäisin kokeen 82/100 pisteellä! Ajokortti pitäisi olla noudettavissa viikon päästä. Huomasin kyllä pohtivani, miten siinä voi NIIIIN kauan kestää, Koreassa kun kaikki tapahtuu aina heti.

Olen kovin tyytyväinen suoritukseeni, mutta samalla tiedostan, että varsinainen opettelu alkaa vasta nyt. Alkuun minua hirvitti vilkas liikenne, nelikaistaiset tiet (suuntaansa), takana tuuttailevat hätäilijät ja erityisesti koreaksi tapahtuva opetus, josta ymmärsin sitten lopulta yllättävän paljon. Mutta nyt olen ihan tyytyväinen, että totuin heti lukemaan liikennettä ja vaihtamaan kaistoja ruuhkassakin. Tältä pohjalta on paljon helpompi lähteä itsenäisesti ajamaan, varsinkin kun täällä kotinurkilla liikenne on paljon rauhallisempaa. Opin myös keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, sillä opettajia kiinnosti kovin taustani ja näistä sitten juteltiin siinä ajamisen ohessa. Yksi opettajista kertoi opiskelevansa teologiaa ja halusi kesken ruuhka-ajon keskustella uskonnoista, ja mikä mahtaa olla oma suuntautumiseni – koreaksi tietenkin.

Seuraavaksi sitten autokauppaan. Oikeastaan en edes haluaisi meille autoa, mutta ajamista on vähän vaikeaa ilman autoa harjoitella. Halusin ajokortin, sillä se helpottaa itsenäistä liikkumista, silloin kun siihen on tarvetta. Täällä julkisilla pääsee usein nopeammin paikasta toiseen kuin omalla autolla, ainakin kaupunkialueella, mutta Suomessa käydessä on monia paikkoja, joissa olen aikaisemmin aina ollut muiden avusta riippuvainen. Josko nyt voisin vuorostani olla se, joka tarjoaa kyydin.

2012-10-26 17.49.34
Kuva arkistojen kätköistä. Otettu Suwonista, melko läheltä autokoulua.


Jätä kommentti

Ihae halssu obsojoo, en ymmärrä

Maanantaina kuulin reilun kahden vuoden sisään toisen kerran yleisen hätämerkin soivan. Tiedän, että kyse on harjoituksesta, mutta tiedän sen vain siksi, että kaikki muut kadulla kävelijät jatkavat toimiaan normaalisti. Hälytystä testataan useita minuutteja, mikä on juurikin sopiva aika pohtia miten oikeassa hätätilanteessa kuuluisi toimia. Tai mistä edes tietäisin, että kyse on oikeasta hälytyksestä.

Satuin istumaan paikallisbussissa, kun testaus alkoi. Kaiuttimista kuului virallista sepustusta, minkä jälkeen soitettiin hätämerkkiä ja vielä lopuksi pahoiteltiin häiriötä, joka (oletettavasti) oli vain harjoitus. Kukaan ei reagoinut mitenkään. Minä en reagoinut mitenkään.

Vaikka tässä on oppinut ymmärtämään kieltä jo ihan mukavasti, jää silti paljossa ulkopuoliseksi. Konkreettisimmin tämän on huomannut ajotunneilla, missä kaipaan vähän syvällisempää opastusta korealaisen ruuhkaliikenteen saloihin. Ja opettajat yrittävät parhaan taitonsa mukaan selittää… Vain kohdatakseen tyhjän katseeni. Minua opastetaan tekemään näin, ja tyytyväisenä teen juuri päinvastoin. Tai opettaja kimpaantuu, kun vielä kolmannellakaan sanomisella en ole hoksannut mitä minun pitäisi tehdä.

Huokaus. Mutta onneksi lohtua tuovat ystävän kanssa koreaksi vaihdetut viestit, satunnaiset puhelinsoitot, joissa luuria ei enää lyödäkään korvaan, tai kun vihdoin sisäistät taloyhtiön kuulutuksista sen oven taakse ilmestyneen naisen olevan kaasutarkastaja eikä vihainen alakerran naapuri.

Ja aina voi tsempata itseään lukemalla autokouluopettajan antaman palautteen päivän ajotunnista. Vielä kun käsialasta saisi jotain selvää…

2015-03-16 21.26.48


2 kommenttia

Australia 3/3: Sydneyn pitsitalot ja Hunter Valleyn viinit

Sydney oli ihana.

Ystävämme asuvat Surry Hillsissä, boheemissa kaupunginosassa, joka on täynnä ravintoloita, kahviloita ja baareja. Pitsitaloja ja vanhoja historiallisia rakennuksia sulassa sovussa uuden ja modernin kanssa. Pukumiehiä aamutuimaan odottamassa latteaan take away kahviloiden edessä. Grillasimme parvekkeella, ihailimme ohilentäviä papukaijoja ja suurimmat pohdinnat liittyivät seuraavaksi avattavan viinin valintaan.

Teimme retken Hunter Valleyn viinialueelle, missä yövyimme ehkä hienoimmassa ”mökissä” ikinä. Maistelimme viinejä, söimme loistavaa ruokaa ja illan päätteeksi sai ihailla mieletöntä tähtitaivasta omalta terassilta. Näimme kymmenittäin kenguruita.

Paluumatkalla poikkesimme Dangar Islandilla, taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosimalla rauhallisella saarella, jossa vallitsi salaperäinen tunnelma. Autoja ei ollut, mutta kottikärryjä sitten sitäkin enemmän.

Sydney jäi mieleen rentona, mielenkiintoisena, veden ympäröimänä kaupunkina. Paikkana, jonne tekee mieli palata ennen kuin on lähtenytkään.

P1110264

P1110280

P1110241

20150217_173944

P1110248

P1110251

P1110253

P1110286

P1110298

20150219_125850

P1110342

P1110320

P1110324

P1110319

P1110329

P1110332

P1070522

P1070528

P1070537

P1110346

P1110377

P1110379

P1110351

P1110354

P1110375

P1110389

P1110441

P1110391

P1110413

P1110426

2015-02-22 19.31.52


Jätä kommentti

Australia 2/3: On the road

Gold Coastin seikkailujen jälkeen lensimme Melbourneen. Luvassa oli lisää iloisia jälleennäkemisiä, uusia mukavia tuttavuuksia ja sitten tutustumista itse kaupunkiin, jossa vastakohdat täydensivät toisiaan. Erityisesti Fitzroyn kaupunginosa hipstereineen tuntui kiinnostavalta. Vuokrasimme auton, kävimme moikkaamassa Phillip Islandin pingviinejä ja ”piipahdimme” Great Ocean Roadilla. Sitten nokka kohti Sydneytä.

Se olikin yllättävän kaukana. Tarkoitan, että kartalla Australia ei näytä NIIN isolta, mutta annas olla kun istut autoon ja lähdet ajamaan. Matkaa Melbournesta Sydneyyn, päälle Great Ocean Road ja Phillip Island, kertyi jotain 2 000km. Mutta kyllä riitti matkan varrelle nähtävääkin!

P1110137

P1110151

P1110175

P1110170

P1110181

P1110168

P1110160
Melbournen yksi suosituimmista turistinähtävyyksistä on Phillip Island ja sille joka ilta rantautuvat pingviinit. Niitä alkaa putkahdella rantavedestä auringon laskettua ja me yhdessä satojen aasialaisturistien kanssa seurasimme silmä kovana tapahtumien kulkua. Meitä kyllä kiinnosti myös milloin aasialaiset malttaisivat tukkia suunsa. Ja me taisimme olla ainoat, jotka noudattivat kuvauskieltoa ja poistuivat paikalta ilman pingviinikuvia.

P1070283

20150212_201910

P1110184
Great Ocean Road. Yksi hienoimpia rannikkoteitä maailmassa, mutta silti yllättävän kehittymätöntä, hyvässä mielessä, ja rauhallista aluetta.

P1070369

P1070385

P1070305

P1070356

P1070392

P1070373

P1070334

P1070370

20150213_135144
Vettä satoi väliin niin, ettei eteensä nähnyt. Olin ihan tyytyväinen, että sitten lopulta pakkasin sen kunnollisen kuoritakinkin laukkuun mukaan.

Melbourne-Sydney välin ensimmäinen majapaikka löytyi Paynesvillestä. Melkein vieressä sattui olemaan Raymond Island, tunnettu koaloistaan, joita on arvioitu asustavan saarella peräti 300. Me laskimme 26 yksilöä. Tässä alla näistä neljä, joista numero kolme röhkii ilmoille mitä lie kutsuhuutoa, aasi-sikamaisella äänellä. Ei olisi söpöstä koalasta uskonut.

P1070472

P1070437

P1070422

P1070477

P1070484

P1110209

P1070504

P1110216

P1070510
Viimeisiä etappeja ennen Sydneytä oli idyllinen pieni kylä Tilba. Söimme siellä leipomosta aamupalan ja ostimme karkkia karkkikaupasta. Niiden voimin jaksoi vähän myöhemmin juoksennella rannalla ja aalloissa.

Kaiken kaikkiaan matkan varrelle riitti mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Ne, jotka putkahtivat vastaan keskellä ei mitään, joissa tarjoilija oli kuin ilmetty Simpsoneiden Patty, mutta joissa oli silti syötävä, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Ja sitten oli paikkoja, joissa ruoka oli taivaallista, palvelu rennon ystävällistä ja teki vain mieli jäädä istumaan niille sijoilleen koko loppupäiväksi.

Mutta Sydney odotti jo.

P1110230

P1110221

P1110224