Kalligrafian lumoissa

Siveltimiä on tullut pideltyä aikaisemminkin, mutta tänään pääsin pikaisesti kokeilemaan korealaista kalligrafiaa. Ja tietysti innostuin niin, että olin heti rynnätä Insadongiin ostamaan omat kalligrafiatarvikkeet – muhkeita siveltimiä, mustetta ja paperia. Niin ja tietysti oma leimasinkin pitää tehdä!

Ylhäällä opettajan malliksi kirjoittama lause ”Elä kuin virtaava vesi”, jonka olin elämänviisauksia pursuvasta vihkosesta tunnin aluksi valinnut. Kirjaimellisesti 흐르는 물처럼 tarkoittaa ”kuin virtaava vesi”. Sen alapuolella on toinen tai kolmas harjoituskappaleeni.

Opettajan siveltimenhallinta oli ihailtavaa, mutta halusin siitä huolimatta töhertää paperikääröön kirjoituksen aivan itse. Mahdollista kun oli pyytää opettajaa taiteilemaan valittu teksti kääröön sinun puolestasi, jos oma kädenjälki ei miellyttänyt tarpeeksi.

Omastani tuli ihan kiva, muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta. Ja kuten sanottu, on se ainakin itse tehty!

Kotona netissä surffatessani törmäsin tähän vanhaan dokumenttiin, joka on ihanan tunnelmallinen, vanhuksen elämäntarinan ympärille kiedottu kertomus kalligrafialle omistautumisesta. Jos korealainen kalligrafia yhtään kiinnostaa, suosittelen pysähtymään hetkeksi ja katsomaan.

Ajokortin ajaminen Koreassa

Minut tuntevat tietävät, etten ole käynyt autokoulua. En voi sanoa, etteikö ajotaitoa olisi välillä kaivannut, mutta Suomessa törkyhintaisen kortin hankintaan tarvittavat rahat sujahtivat aina matkakassaan.

Uuden vuoden kunniaksi sain kuitenkin päähäni ajaa ajokortin – korealaisen ajokortin!! Päätöstä siivitti kummasti Etelä-Koreassa ajetun kortin edullisuus, suomalaiseen verrattuna. Rouheasti arvioituna täällä kortin voi saada 500,000 wonilla, eli 400 eurolla.

Ihan hetken huumassa en tähän projektiin ryhtynyt, vaan varmistin ensin Suomesta poliisilta, että täällä ajetun kortin voi varmasti vaihtaa Suomessa suomalaiseen vastaavaan. Ja kyllä, onnistuu. On vain huomioitava, että jos täällä ajaa kortin automaattivaihteisella autolla, ei Suomessakaan saa silloin ajaa kuin automaatilla. Manuaalivaihteisella ajetulla kortilla saa ajaa molempia. Valitsin siis manuaalin.

Täällä ajokortin hankinta menee jotensakin seuraavasti:

• turvallisuusvideo 1h ja näöntarkastus
• kirjallinen koe
• kirjautuminen autokouluun
• lisää turvallisuusvideoita, yhteensä 5h
• auton perustoimintojen opettelua ja kenttäkoe
• väliaikaisen ajokortin myöntäminen
• ajotunnit liikenteessä
• inssiajo

Koreassa kun ollaan, tapahtuu kaikki luonnollisesti nopeasti. Autokoulut näyttävät järjestään mainostavan, että kortin saa jopa kolmessa päivässä! Ei siinä hirveästi ehdi ajokokemusta kertyä, jos vaatimuksena on vain viisi tuntia ajo-opettelua, minkä jälkeen voit yrittää inssiajoa. Jos ennaltaharjoiteltu inssiajoreitti menee suht virheittä, saat kortin. Jostain syystä korealaisten liikenteessä töppäilyt eivät kummastuta enää lainkaan…

Itse suuntasin kirjallista koetta varten Gangnamiin, missä yksi Soulin neljästä ajokortteja myöntävästä toimistosta sijaitsee. Paikka oli valtava ja iltapäivällä tupaten täynnä ihmisiä. Sain infosta kuitenkin hyvin ystävällistä palvelua, myös englanniksi. Ensin oli katsottava tunnin mittainen ja hieman korni turvavideo, joka oli tekstitetty englanniksi. Salissa oli lisäkseni kolmisenkymmentä korealaista, joista puolet nukkui pää pulpetissa, toinen puoli toljotti videon sijasta puhelintaan.

Intensiivisen turvakoulutuksen jälkeen nappasin automaatista tarvittavat passikuvat (toisin kuin koreattaret, joilla näytti järjestään olevan studiossa otetut photoshopatut otokset), marssin näöntarkastukseen ja sain luvan edetä kirjalliseen kokeeseen. Olin aikaisemmin opetellut netistä paikalliset liikennemerkit ja perusliikennesäännöt, muuta materiaalia en ollut onnistunut englanniksi löytämään.

Kirjallinen koe suoritettiin tietokoneella, monivalintakysymyksiin vastaten (testin sai tehdä englanniksi). Aikaa taisi olla tunti ja kysymyksiä 40; ja minä auttamattomasti myöhässä, sillä olin haahuillut eksyksissä pitkin käytäviä. Omasta testiajastani se ei kuitenkaan ollut pois, mutta virkailijan sammutellessa salin valoja kysymyksen nro 30 kohdalla, tunsin pienoista painostusta. Onnistuin kuitenkin saamaan 72/100 pistettä, 60 pisteen ollessa hyväksytyn raja. Kun tyytyväisenä hain leiman paperiini, ei virkailijalla ollutkaan minnekään kiire, vaan jutusteli minulle ummet ja lammet, koreaksi. Oli silmin nähden iloinen puolestani ja halusi antaa vielä vinkkejä jatkoa varten. Hymyilin ja nyökyttelin paljoakaan ymmärtämättä, päästen viimein lähtemään leimattu paperi hyppysissäni.

Seuraavaksi minun pitää löytää autokoulu, jossa voin suorittaa loput ajokorttiin vaadittavat osiot. Tässä melko lähellä olisi yksi, mutta en ole vielä uskaltautunut paikan päälle kysymään suostuvatko he ottamaan koreaa vain vähän osaavan ulkkarin opetettavakseen. Etuna olisi ennestään tuttu ja huomattavasti Soulia rauhallisempi ajoympäristö. Haittapuolena, no, se etten puhu koreaa kovin hyvin. Löysin vähän epämääräiseltä vaikuttavan englanninkielisen autokoulunkin, mutta hinta on huomattavasti kalliimpi, eikä vielä selvinnyt missä itse ajo-opetus tapahtuisi.

Katsotaan kuinka tämän kotirouvan käy! Jatkoa seuraa…

Köysipelastautumista

Jalalla Koreasti -blogin artikkelin innoittamana ajattelin kirjoitella yhdestä korealaisten kotien ja muiden korkeiden rakennusten piirteestä. Useassa paikassa näkee seinään tai kattoon pultattuna jämäkän valkoisen metallihärpäkkeen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole toistasataa kiloa kantava amppelin ripustuskoukku, vaan pelastusköyden kiinnityspiste. Tulipalon sattuessa korkeasta rakennuksesta voi olla vaikea tai mahdotonta päästä ulos portaiden kautta, joten vaihtoehtona on mennä ikkunasta. Tätä varten asunnoissa voi olla mysteerinen harmaa laatikko.

Sen sisällä on meidän tapauksessa valjaat, automaattijarru ja 18:n metrin köysikela, ikkunasta laskeutumista varten. Omien arvioidemme mukaan köyden pituuden pitäisi juuri riittää meiltä maahan saakka. Toivottavasti ylemmissä kerroksissa asuvilla on pidempi köysi.

Automaattijarrun tarkoituksena on laskea köyttä läpi hallitusti, ja hidastaa laskeutumisvauhti sopivaksi. Hätätilanteessa tämä on kätevää, koska manuaalisesti operoitavan jarrun kanssa voisi hätikoidessä tulla lisää onnettomuuksia. Tämän kyseisen jarrun käyttäjän maksimipaino lienee 100kg, painavemmilla vauhti saattaa nousta liian kovaksi tai koko laite voi hajota.

Käyttöohjeet lyhyesti:
1. Kiinnitä jarru kiinnityskoukkuun.
2. Heitä köysikela ulos ikkunasta (sen vuoksi että köysi purkautuisi kelalta kokonaan, eikä mahdollisesti jumittaisi estäen köyden kulkemisen).
3. Pujottaudu valjaaseen niin että se menee kainaloiden alta ja köysi tulee etupuolelle.
4. Laskeudu alas kasvot seinää kohti.

Erityisen tärkeää on tehdä kohdat #1 ja #2 oikeassa järjestyksessä.

Vaikein vaihe varmastikin on itse ikkunasta ulos vääntäytyminen. Kaikenlaiset fobiat voi iskeä, ja muutenkin turvakaiteen yli meneminen voi olla vaikeata. Tämän jälkeen on helppoa, Maan vetovoima hoitaa loput. Jos asunnossa on useita henkilöitä, köyden voi hilata takaisin toiseen suuntaan, ja valjaat saa ylös seuraavaa käyttäjää varten.

Eikun vaan turvallista matkaa!

Talviaurinko

Tänään on ollut mahtava talvipäivä: aurinko paistaa siniseltä taivaalta, ilmansaasteita ei ole nimeksikään ja lämpötila oli aamulla juuri nollan yläpuolella. Iltapäivän puolella lämpötila on auringon lämmittämänä jo lähempänä kymmentä astetta.

Kyllä tämän talven juuri ja juuri voi näinkin viettää! Kun tulee lunta ikävä, voi hypätä bussiin ja hurauttaa parin tunnin päähän laskettelukeskukseen.

 

Lounaalla ruokamarketilla

Korealainen ruoka on kertakaikkisen herkullista ja koukuttanut meidän lisäksemme useat vieraammekin. Koska oikeaan tunnelmaan pääsee parhaiten syömällä siellä missä kaikki muutkin, suuntasimme vierainemme kohti erästä Soulin suosituinta ruokamarkettia.

Gwangjang market on aina täynnä ja ruokakojujen välissä navigointi vaatii ruuhkaisimpaan aikaan vähän kyynärpäätaktiikkaakin. Ruokatarjonta keskittyy paistettuihin suolaisiin pannukakkuihin, täytettyihin taikinanyytteihin eli manduihin sekä grillattuihin possunsorkkiin. Muitakin herkkuja kyllä tulee vastaan, mitä syvemmälle marketin sokkeloihin uskaltautuu. Vai miltä kuulostaisi elävältä pilkottu mustekala, jonka lonkerot vielä kiemurtelevat kun saat lautasen eteesi? Tai siansuoleen valmistettu höyrytetty verimakkara?

Vaikeinta ruokamarketilla on päättää kenen kojusta haluaa syödä. Ruokien parissa häärivät työntekijät eivät turhia kursaile, vaan osoittavat sinulle paikan, jo valmiiksi täpötäydeltä penkiltä. Siihen sitten ahtaudutaan toisten viereen ja tilataan annokset. Topokki (떡볶이) lämmittää mukavasti kylmänä päivänä, sillä muhkeiden riisikakkujen tulipunainen kastike on todellakin melko tulista.

Hotteok (호떡) on korealaisille talvinen herkku. Taikinakuoren sisään kätketään yleensä kanelia, sokeria, hunajaa ja pähkinää, ja koko komeus paistetaan runsaassa rasvassa. Me maistoimme marketilla hotteokin suolaista versiota, jossa sisällä oli kasviksia ja nuudeleita. Aikas hyvää! Tällä kertaa vieraat tykästyivät myös gimbappiin (김밥), levärullaan käärittyihin kasviksiin. Kiemurtelevat mustekalan lonkerot ja sisäelinherkut jätimme seuraavaan kertaan.