Naapuri muuttaa

Muuttopäivä ei täällä aiheuta niin paljon harmaita hiuksia, kuin ehkä voisi kuvitella. Kamat nostetaan talon ulkopuolelta nosturihissillä ja tuupataan sitten ikkunasta sisälle.

Korean kielen kiemurat

Korealainen yhteiskunta on hyvin hierarkinen, mikä näkyy selkeästi myös kielessä. Puhuttelumuotoja on neljä: tuttavallinen, kohtelias, virallisen kohtelias, kunnioittavan kohtelias. Me olemme toistaiseksi opetelleet vasta kohteliasta puhuttelutapaa, joka näistä neljästä on yleisesti hyväksyttävä, vaikkakaan ei aina riittävän kohtelias.

Mitä kohteliaammin toista puhutellaan, sitä hienompia sanoja käytetään. Ruoka ei siis ole sama sana tavallisessa puhekielessä ja kohteliaammissa muodoissa. Ja ettei kaikki olisi liian helppoa, pitää myös liiallista kunnioittavuutta ja kohteliaisuutta varoa, ettei vaikuta turhan kylmäkiskoiselta. En tiedä kumpi on pahempi moka, olla liian tuttavallinen vaiko liian kohtelias. Ulkomaalaisilta ei odoteta kovin suurta ymmärrystä näiden osalta, mutta mikäli oikeaa muotoa osaa oikeassa tilanteessa käyttää, saa sillä arvostusta osakseen. Toisaalta, sen jälkeen sinun odotetaan hallitsevan kielen hienoudet ja mahdollisia virheitä ei enää katsota niin helposti läpi sormien.

Alla kuva Korean Timesin tämän päivän lehdestä.

Viikonloppuna vuorilla

Perjantaina matelimme iltaruuhkassa ulos Suwonista ja suuntasimme suoraan itään kohti Pyeongchangia, vuoden 2018 talviolympialaisten maisemiin. Matkaseurana meillä oli muita expatteja sekä muutama korealainen, joista suurin osa on myös töissä Samsungilla. Yövyimme hanokissa, korealaisen perinneruuan keskuksessa. Paikka oli todella tunnelmallinen, ruoka erinomaista ja maisemat suorastaan pökerryttävät. Harmaan kerrostalomeren sijaan saimme ihailla vehreitä vuoria ja niiden välissä virtaavia jokia.

Itse matka moottoritiellä ei tosin aiheuttanut muuta kuin kuolemanpelkoa. Liikenne tuntui täysin ennalta-arvaamattomalta ja vauhtia oli kuitenkin se 120 km/h, vähintään. Mittari taisi käväistä lähellä 160 km/h jossain vaiheessa, mutta en ole ihan varma, sillä olin kovin kiireinen seuratessani edessä poukkoilevia autoja ja tarkistaessani, että turvavyöni on kiinni. Kuskimme ei ollut moineskaan, kirosi vain matkan varrella olevia nopeuskameroita.

Hanokissa, eli perinteisessä majatalossa, nukutaan lattialla hyvin ohuen patjan päällä ja tyynynä on kova ryynityyny. Itse pidän tästä yöpymismuodosta kovasti, mutta se ei ihan kaikille pehmeän upottaviin patjoihin tottuneille sovi. Ihastuin majapaikan tyynyihin niin kovin, että kävin tänään ostamassa itselleni samanlaisen. Huoneet ovat yleensä pieniä, sillä patjat levitetään lattialle nukkumista varten vasta illalla, sitä ennen ne ovat kasattuna huoneen nurkassa tai kaapissa.

Ruoka oli hyvin perinteistä, kuten jo paikan nimestä saattoi päätellä. Myös aamupalaksi söimme korealaista: riisiä, riisikeittoa, savukalaa, kimchiä, vihanneslisukkeita, tofua. Itse syön aamuisin edelleen mieluummin jotain muuta kuin riisikeittoa, mutta tuollaisessa paikassa olisi tuntunut oudolta levittää paahtoleivälle hilloa ja tilata maitokahvi, kun samalla voi ikkunasta nähdä pihalla rivitolkulla valtavia saviruukkuja täynnä hapatettua paputahnaa. Lounas koostui bibimbabista, eli riisin, kasvisten ja paputahnan sekoituksesta. Se on yksi lempiruokiani täällä, sillä sen tulisuutta on helppo itse säädellä. Normaalisti ravintoloissa bibimbab tarjoillaan jokaiselle ruokailijalle omasta kulhosta, mutta nyt me saimme omamme isosta puukulhosta, missä kaikki ainekset sekoitettiin ja vasta sitten nostettiin jokaisen lautaselle. Koska yhteisöllisyys on osa korealaisuutta ja koska meidän kuuluu kaikkien rakastaa toisiamme. Näin meille opetettiin.

Paputahnaa saviruukuissa.

Hanok majoitus.

Aamupalaa korealaisittain.

Bibimbabin valmistusta.

”Place made by Jesus”

Ho Chi Minh City

Rentouttavan rantalomailun jälkeen viivyimme vielä viimeiset pari yötä Ho Chi Minh Cityssä (entinen Saigon) ennen kotiin paluuta. Valitsimme majapaikaksi hyviä arvosteluita saaneen pienen The Alcove Library Hotellin. Sijainti rauhallisella pikkukadulla kaupungin ydinkeskustan ja lentokentän puolivälissä oli loistava, sillä molempiin pääsi taksilla vartissa. Ja takseja HCMC:ssä riitti.

Aloitimme turistipäivämme War Remnants museolla, missä minä itkin sodan julmuuksille ja Sami törmäsi entiseen työkaveriinsa Nokian ajoilta. Aika pysähdyttävä paikka, suosittelen piipahtamaan, jos HCMC:ssä liikkuu. Sieltä jatkoimme kävellen päämäärätöntä kaupunkihaahuilua, pysähdellen vähän väliä ravintoloihin, ettei kuumuus päässyt lamaannuttamaan. Vietnamilaiset totisesti osaavat Phởnsa valmistaa, siihen suorastaan addiktoituu.

HCMC oli melko selkeä ja turvallisen tuntuinen Kaakkois-Aasian suurkaupungiksi. Tosin omaisuuttaan sai vahtia haukkana, eikä tien ylittämisen aikana kannattanut jäädä haaveilemaan, jos ei mielinyt mopojen alle. Katuja reunustavat kaupustelijat kävivät heti kimppuun, jos näytit heikkouden merkkejä. Mielenkiintoisesti arkkitehtuurissa näki selvästi ranskalaiskolonisaation vaikutteita ja toisaalta lasista pilvenpiirtäjäseinää näytti nousevan koko ajan lisää. Vastakohtien kaupunki, raivostuttava ja kiehtova yhtä aikaa.

Näkymä hotellin ravintolan terassilta. Naapurusto oli hyvin rauhallista seutua.

Alla muutamia Vietnamilaisia ruokia, joita tällä reissulla tuli syötyä.



Ilta aloitettiin lasillisella 23. kerroksesta. Maisemat olivat kohdallaan.

Elämyksiä Vietnamissa

Juhlimme kymmenettä vuosipäiväämme ja ensimmäistä hääpäiväämme Vietnamissa. Loma oli mitä mainioin ja suurin kiitos siitä kuuluu matkaseuralaiselle.

Päätimme kerrankin ottaa loman rentoutumisen kannalta ja varasimme itsellemme Six Senses Ninh Van Bayn resortista oman huvilan, sekä vielä pariksi viimeiseksi yöksi hotellihuoneen Ho Chi Min Citystä. Normaalisti viikon matkalla olisimme yöpyneet ainakin kolmessa eri paikassa, matkustaneet julkisilla itsemme väsyksiin, puhumattakaan ripulin sairastamisesta, sillä kun saa mukavasti lomafiilikset kattoon. Nyt onnistuimme pysymään aloillamme (ja terveenä), sillä resortti oli niin huikea kokemus, ettei sieltä tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan.

Toivoimme huvilaa hyvällä näköalalla ja kaukana muista. Pääsimmekin resortin reunalle, mistä aukeni henkeäsalpaava näkymä merelle. Auringonlaskua pystyi ihailemaan omalta uima-altaalta, mutta toisaalta aamupalaravintola ja ranta eivät olleet kaukana. Huvila oli rakennettu perinteisellä tyylillä, mikä vähensi ilmastointilaitteen käytön tarvetta, sillä ilma vaihtui hyvin monien liukuovien ansiosta. Koska mökki oli rakennettu ylemmäs rinteeseen, piti sinne kavuta erinäinen määrä rappusia, mutta kapuaminen kyllä kannatti. Sitä työntekijää tosin kävi sääliksi, joka toimitti 20kg matkalaukkumme perille. Kaikesta tarvitsemastamme huolehti oma ’hovimestari’, joka meidän kanssamme taisi päästä harvinaisen helpolla.

Lämpötilat pysyttelivät päivällä päälle kolmessakymmenessä, yöllä vähän alle. Kun saavuimme lauantai-iltana, satoi vettä ja ukkosti, mutta loppuajan paistoikin sitten aurinko. Lahden toisella puolella sen sijaan ukkosti ja satoi joka ilta. Vajaassa viikossa ei kosteaan ja kuumaan ilmastoon ehtinyt tottua, mutta lohdutti nähdä resortin managerin Garyn myös hikoilevan, vaikka hänen luulisi lämpötiloihin jo sopeutuneen. Käsite NeHi (nenähiki) sai uusia ulottuvuuksia kohdallani.

Aamuisin tuli herättyä kuuden aikoihin, kun aurinko alkoi nousta. Oli vielä vähän viileämpää, joten kelpasi joogata terassilla ja siirtyä siitä sitten uimaan mereen tai omaan altaaseen. Aamupalaa tarjottiin yhteentoista asti, joten hörpimme aamukahvit auringon noustessa ja söimme aamupalan vasta lounaaksi. Ruoka oli taivaallista. Parhaimpia mereneläviä ikinä ja leivät leivottiin kolme kertaa päivässä. Tuoreita hedelmämehuja ja hedelmiä niin paljon kuin jaksoi syödä. Viinitarjonta oli kattava ja meillä oli oma pieni viinikaappikin huvilalla.

Loman kohokohtia olivat huvilalla vierailevat eläimet. Kuningaskalastajaperhe jakoi reviirin kanssamme, emmekä pistäneet sitä ollenkaan pahaksemme. Vanhemmat opettivat juuri ja juuri lentokykyisiä poikasiaan kylpemään uima-altaassamme ja pyydystämään kovakuoriaisia huvilan katolta. Muutaman kerran lauma harvinaisempia Douc Langur apinoita ruokaili aivan huvilan vieressä, mutta rauhallisesti siirtyivät kauemmas, kun kyllästyivät kiikarointiimme. Näimme pieniä maaoravia, sekä isoja harmaita oravia, paljon suloisia gekkoja ja useita erilaisia muurahaislajeja. Hämähäkkejä oli naurettavan vähän, emmekä nähneet kuin yhden käärmeen (uskoisin että Green Tree Pit Viperin). Hyttysiä ei ollut nimeksikään. Paratiisi.

Resortin omalla pienellä lahdella oli myös koralliriuttaa, jonka parissa tunti snorklaillen vierähti ihan mukavasti. Kauempana oli isompi riutta, missä myös kävimme. Varsinkin resortin omasta riutasta näki vaurioitumista, mutta yllättävän hyvin se oli säilynyt turismista huolimatta. Kajakkeja sai lainata vapaasti ja kävimme vähän melomassakin. Resortin oma kävelyreitti kukkulan rinteessä osoittautui oikein hauskaksi ja polkupyörät taas olivat nekin käytettävissä alueella liikkumiseen. Siitä rentoutumisosuudesta huolehti kylpylä, jonka thaihieronnan testasimme, ja olimme enemmän kuin tyytyväisiä.

Aivan mieletön paikka. Yksi parhaimmista tähän mennessä.

Huvila altaalta kuvattuna.
Ulkosuihku.

Kylppäri näköalalla.

Terassimaisemat.

Näitä liskoja näkyi päivällä paljon.

Gekot kömpivät esiin pimeän tullen.

Pääravintola vasemmalla ja vedenrajassa vesihuviloita.

Relaxing.

Uinti meressä oli ihanaa.

Resortin ranta. Vaikka huviloita oli pitkin rantaa, ei ihmisiä tuntunut olevan missään.

Lahden toisella puolella sataa.

Illallinen kahdelle katettu rannalle. Me otimme vastaavan oman huvilan terassille.

Kuningaskalastaja uhmaa kieltokylttiä uima-altaalla. Kuvasta ei näy kaunis sininen selkä.

Muurahaiset terassin reunalla. Tarkkailivat minua.

Pieni hämähäkki.

Auringonlasku terassilta nähtynä.

Lyhyt kävelyreitti alueen yläpuolella, vaikeustasoksi merkitty keskiverto. Tarjolla olisi ollut pidempikin, vaikeustaso haastava. Se alkoi kiinnostaa, mutta aika loppui kesken.

NeHi aamukasilta.

Edelleen keskiverto reitti. Sami näyttää mallia.

Maisemaa kävelyreitin varrelta.

Koralli rannalla.

Kajakointia.

Matkalla snorklaamaan isommalle riutalle. Tässä vielä hymyillyttää, takaisin tultiin kaikista varotoimista huolimatta vähän punaisempina. Onneksi oli molemmilla t-paidat päällä.

Kello jotain puoli kuusi ja viimeinen aamu alkamassa.

Merkkipaaluja

Blogimme sadas postaus, olkaa hyvät!

Kun muutto Koreaan varmistui, tiesin haluavani blogin. Saadakseni itselleni jotain tekemistä, mutta myös kertoakseni kiinnostuneille kuinka meillä täällä menee. Tässä vajaan vuoden aikana olemme huomanneet, että blogista on tullut myös meille itsellemme tärkeä muisto kokemuksistamme, sillä muuten valokuvat vain kasautuisivat kansioihin tietokoneelle ja moni asia jäisi unholaan.

Kävijöitä on riittänyt joka päivälle, kiireisimpänä päivänä täällä on käyty jopa 194 kertaa! Meille se on paljon ja mieltä on lämmittänyt miten moni on meidän kuulumisistamme ollut kiinnostunut. Aluksi kaikki oli uutta ja blogia tuli päivitettyä melkein joka päivä. Nyt arki alkaa olla sitä samaa mitä arki yleensä on, missä vain, ja siksi postaustahtikin on välillä vähän hiipunut. Luontokuvia minulla on laittaa vaikka miten, mutta olen koittanut makromuurahaisteni kanssa vähän toppuutella; ne eivät ehkä kaikkien mielestä ole niitä kiehtovimpia asioita täällä olossamme.

Sen pidemmittä jaaritteluitta, kiitos teille lukijat! Ja laittakaa ihmeessä kommentteja, niitä on kiva lukea.

Rapeakuorista leipää

Leipomosta saa välillä ihan siedettävän makuista leipää, mutta valkoinen pullapaahtis on se perusjuttu. Innostuin kokeilemaan paljon kehuttua vaivaamatonta leipää, sillä haluan leipäni rapeakuorisena ja mieluusti tuoreena.

Ohje (netistä löytyy hakusanalla ”vaivaamaton leipä”) vaikutti ihanan helpolta, koska inhoan taikinan vaivaamista. Ainekset sekoitetaan ilman sen kummempaa vaivaamista ja annetaan seisoa huoneenlämmössä yön yli. Seuraavana päivänä sitten vähän käännellään jauhoja joukkoon ja jätetään vielä reiluksi tunniksi jauhotetun liinan sisään lepäämään. Sillä välin uunissa kuumennetaan pata (valurautainen, savinen, lasinen, minä käytin lasista) ja leipä kellautetaan liinan sisästä kuumaan pataan. Kansi päälle ja uuniin paistumaan. Lopuksi vielä paistetaan hetki ilman kantta.

Minä taidan tarvita toisenkin harjoittelukerran, ennen kuin suostun kehumaan leivän valmistamista tämän ohjeen mukaan helpoksi. Taikina jää aika löysäksi, joten vaiheet, joissa puhutaan liinan kunnolla jauhottamisesta kannattaa ottaa ihan vakavissaan, jollei halua kaapia liisteritaikinaa liinasta irti. Taikinaa ja jauhoja oli tässä vaiheessa ympäri keittiötä. Ohjeessa kuitenkin neuvotaan käyttämään nimenomaan puuvillaista liinaa, joten tein kuten ohjeessa sanottiin. Jälkeenpäin pesin liinan kahdesti ja silti se oli ihan taikinainen.

Mutta kun leipä oli saatu uuniin ja kotiin alkoi levitä ihana tuoreen leivän tuoksu, huomasin minä jo suunnittelevani uutta leivontatuokiota. Maku oli perusleiväksi oikein hyvä. Mukavan hapan, vaikka leivonnassa ei käytetty juurta ja hiivaakin vain vähän. Kuori oli taivaallisen rapea ja leipä sisältä pehmeä. Vaikka en varsinaisesti helpoksi tätä sanoisi, niin lopputulos on silti vaivan arvoinen. Parasta leipää mitä itse olen koskaan leiponut.

Kesäkelit

Lämmin on. Tarkalleen ottaen +24, mutta säätiedote kertoo sen tuntuvan kuin +29. Yhtään untuvatakkia ei tullut kävelyllä vastaan, olin vähän pettynyt.

Pääsääntöisesti korealaiset välttävät auringossa oleilua, tai ainakin suojaavat ihonsa vaatteilla tai voiteilla. Tänäänkin näin jo useamman naisen sateenvarjon kanssa, varjon suojatessa auringon haitallisilta säteiltä. Rusketus tai edes kevyt päivetys kun ei ole suosiossa. Oma pisamainen naamani aiheuttaa kosmetiikkamyyjissä paniikin ja he varmistavat, että varmasti käytän aurinkosuojaa ulkona ollessani. Korean opettajani taas kehui violettia paitaani, kuinka se tekee ihostani niin vaalean.

Kevään kirsikankukat ovat vaihtuneet kaikkeen muuhun kukkivaan. Voikukat tulivat ja menivät, nyt loistavat erityisesti pinkit ja korallinpunaiset kukat. Kukkaloiston keskeltä minä onnistuin löytämään kauniin pienen hämähäkin, joka vielä avuliaasti pysyi paikallaan.

  

Puu tiputuksessa

Tehostettua ravinteiden antamista puille. Ei mene mitään hukkaan, kun tuupataan aine suoraan suoneen.