Kasvimailta jo satoa

Korean kevät yllätti taas. Ensin oli tosi kylmää ja sateista, kunnes yhtäkkiä aurinko paistaa täydeltä terältä ja on suorastaan kuuma. Tänäänkin jo 25 astetta ja lukema nousee koko ajan. Tästä se lähtee, ihana kosteannihkeä kesä!

Omasta pikkuruisesta parvekeviljelmästä on jo noukittu satoa salaattilautaselle, mutta ulkona kasvimailla sitä vihreää vasta puskeekin. Vähän harmittaa, ettei ole uskaltautunut tuohon kävelyreitin varteen valtaamaan omaa palstaa, mutta käytäntö on edelleen hieman epäselvä. Mennäänkö nopein ensin, vai onko kaikilla palstoilla jo vanha omistaja aikaisemmilta vuosilta. Ujostuttaa myös, tunkea ulkomaalaisena ajossien ja ajummojen valtakuntaan.

Kasvimaiden lisäksi satoa kerätään kiivaasti ihan tienpientareiltakin, tai mistä vain, missä jotain vihreää maasta nousee. Utelin naapurilta mitä sieltä oikein noukitaan ja sain vastaukseksi, että kasvien lehtiä ruuanlaittoon käytettäväksi. Ilmaista ja terveellistä, ainakin jos pahimmat katupölyt pesee kunnolla pois. Itse olin uumoillut vähintäänkin jotain superyrttiä, joka selittäisi miksi korealaiset näyttävät ikinuorilta. Sen verran paljon tuolla on väkeä kyykkimässä.

Woraksanin vuoristomaisemissa

Viikonloppuna ajeltiin Woraksanin kansallispuistoon nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja vuoristomaisemista. Aurinko paistoi jo kuumasti, mutta varjopaikoissa pitkähihainen tuntui vielä tarpeelliselta. Omilla korkeuksillamme kirsikkapuut olivat kukkineet jo aikoja sitten, Woraksanissa ne tuntuivat olevan parhaimmassa loistossaan.

Lounaaksi nautimme ympäröiviltä vuorilta kerätyistä kasviksista valmistettua ruokaa. Ja seurasimme miten viereinen pöytäseurue kumosi makkolia. Siitä on hyvä jatkaa jyrkille ja kivisille poluille hoipertelemaan. Tosin oltiin jo iltapäivän puolella, joten ehkäpä herrat olivat jo suorittaneet päivän patikoinnit. Mene ja tiedä. Mutta todella paljon niitä makkoli- ja sojupulloja näkee vuoren huipuillakin osana eväsvarustusta.

Puiston laidalla maisema muuttui epätodellisen tuntuiseksi järvimaisemaksi. Järviä kun ei turhan usein Korean niemimaalla tule vastaan. Uimaankin tuonne olisi voinut uskaltautua, tai melomaan. Ainakaan vielä ei vedessä näkynyt ketään, ei edes yhtä venettä.

Puistosta lähtiessä alkoi tehdä mieli kahvia ja poikkesimme tienvarressa näkyvään kahvilaan. Ostimme herttaiselta rouvalta törkyhintaiset kahvit, totesimme niiden maistuvan kamalalle ja kaadoimme ne vaivihkaa parkkipaikalla viemäriin, kun emme kehdanneet niitä pöytäänkään juomattomina jättää. Maaseudulla ei siis kannata luottaa siihen, että kahvihammasta kolottaessa kulman takaa löytyy Twosome Place vastajauhettuine espressopapuineen.

Aurinkoisella terassilla

Bukchon hanok village ja eilisen maisema. Mikäs siinä oli teetä siemaillessa ja jalkoja lepuuttaessa, aurinkokin paistoi.

Alueelta löytyy lukemattomia pieniä teehuoneita ja kahviloita, joista välillä löytää istumapaikkoja myös ulkosalta. Me valtasimme pikkuruiselta terassilta näköalapaikat ja nautimme auringon lämmöstä.

Uusi Dongtan

Viikonloppuna kierrettiin vähän tuota horisonttiin kohonnutta Dongtan kakkosta. Taloja nousee sinne ihan julmettua vauhtia ja osassa jo asutaankin. Opasteet ohjaavat juna-asemalle, mutta itse asemaa ei vielä löydetty. Se lieneekin Dongtan kakkosen myyntivaltti, nopea junayhteys Souliin. Muita myyntivaltteja en ihan heti itse keksinyt, mutta lauantai-iltapäivällä alueella kävi silti aikamoinen kuhina. Autot kiertelivät jonossa keskeneräisiä taloja tutkaillen, kun potentiaaliset ostajat miettivät parhainta sijaintia uudelle kodille. Asunnonvälitystoimistot pursuilivat ihmisiä ja kadunkulmaan oli ilmestynyt kahvinmyyntiauto.

Hämmästelen aina vain enemmän, miten neljännesmiljoonan asukkaan kaupunginosa voi nousta näin nopeasti.

Tuntui ihan mukavalta palata joen toiselle puolelle, vanhempaan Dongtaniin. Ei sekään mikään kodikkuuden ilmentymä ole, mutta tuttu ja turvallinen.

Kun vannoutunut julkisten käyttäjä ostaa auton

Saatuani ajokortin oli edessä auton osto. Meille oli oikeastaan itsestään selvää ostaa auto käytettynä, sillä emme ole sitä täältä lähtiessämme mihinkään viemässä. Ja näin vasta-alkajan näkökulmasta on ihan kiva, etteivät pienet nirhamat niin harmita.

Yksin autokaupoille lähteminen tuntui kuitenkin arvelluttavalta. Emme olleet koskaan aikaisemmin omistaneet autoa, uutta tai vanhaa, eivätkä autokauppiaat pahemmin puhu englantia. Päädyimmekin pyytämään avuksemme Facebookissa kehuja saaneen amerikankorealaisen, joka pientä korvausta vastaan auttaa ulkomaalaisia käytetyn auton hankinnassa.

Ostoreissulle lähtiessä kyllä jännitti. James Lee osoittautui kuitenkin luotettavan tuntuiseksi ja mukavaksi kaveriksi. Kuten hän itsekin sosiaalisessa mediassa itseään markkinoi: et ehkä löydä unelmiesi autoa, mutta hän auttaa löytämään auton, joka sopii niin budjettiin kuin elämäntilanteeseenkin. Ja tämän lisäksi hän lupaa auttaa paperitöissä.

Sovimme ensin muutamien viestien välityksellä kolme autoa, joita kävisimme yhdessä katsomassa. Näistä ajoimme päivän päätteeksi kotiin 2008 Daewoon Lacetti 5d:n, joka tuntui meille sopivimmalta. Ja todellakin, James sanojensa mukaisesti järjesti myös kaikki paperityöt, joten voimme tyytyväisinä todeta, ettei se auton ostaminen niin vaikeata sitten ollutkaan! 

Heti alkuun käytimme auton huollossa, varmistuaksemme että kaikki on kunnossa. Tuosta ihan meidän läheltä löytyi naapureiden suosittelema pieni autohuoltamo, jonka omistaja on niin ystävällinen, etten edes välitä vaikka hän veloittaisi vähän ylimääräistä. Minulla ei nimittäin ole pienintäkään hajua mitä auton huollattamisen täällä pitäisi maksaa. Kalliilta tuo ensimmäinen huolto ei kuitenkaan tuntunut ja nyt voi turvallisin mielin ajella, kun tietää kaiken olevan kunnossa.

Valmistauduin huoltamokäyntiin huolella listaamalla tarkastettavia asioita ja kääntämällä ne koreaksi. Ihan turha homma, sillä huoltomies tarkisti kaiken joka tapauksessa, oli se listallani tai ei. Istahdin sohvalle odottamaan teekupillisen kera, hinta-arvion kokonaishuollosta sain hetkessä ja puunatun auton sai hakea samana iltana.

Nyt olen parin viikon ajan ehtinyt ajaa ympäri Dongtania ja vähän kauempanakin. Auto on tuntunut oikein näppärältä ja varsinkin parkkihalleissa auton kääntäminen ja peruuttaminen onnistuu hienosti. Mutta silti huomaan lähteväni ruokakauppaan polkupyörällä tai käveleväni postiin, eikä Souliin tulisi mieleenkään lähteä omalla autolla. Parkkipaikan etsiminen ja ruuhkat kannustavat kyllä edelleen tehokkaasti julkisen liikenteen käyttämiseen.

Käytetyn auton ostoa suunnitteleville (Koreassa) suosittelen tutustumista James Leen Facebook-ryhmään Used Cars for Foreigners and Koreans. 

Kukkia, kukkia

Kevät kirsikankukkineen on Koreassa ihanaa aikaa. Me vietimme koko eilisen päivän ulkona, kukkien terälehtien lennellessä valkoisena sateena ympärillä.

Kuvat otettu viime viikon aikana eri paikoista. Eilinen ulkoilu osui juuri oikeaan ajankohtaan kukinnan kanssa, sillä monessa paikassa terälehdet alkoivat tosiaan jo tippua, kun taas alkuviikosta kukat vasta aukesivat. Tämä keväinen kauneus on niin hetkellistä.

Verenpaineet yläilmoissa

Pääsimme jälleen Samsungin työntekijöiden ja puolisoiden terveystarkastukseen. Edelliskerrasta Samsungin sairaala oli muuttanut uusiin, todella hienoihin tiloihin ja kulkee nykyään myös nimellä Sky Hospital. Eikä suotta, sillä 40. kerros kieltämättä tarjoaa komeita maisemia.

Itse en kovin hyvin viihdy korkealla. Ja korkealla on tähän asti tarkoittanut jo 20 kerrosta. Terveystarkastuksen jännittäminen saikin tällä kertaa ihan uuden merkityksen, kun ensin jännitin hissillä yläilmoihin nousua (onneksi ei ollut mikään näköalahissi), minkä jälkeen yritin saada lattian pysymään aloillaan – se kun tuppasi keinumaan niin pahasti. Tätä ei todellakaan yhtään auttanut odotustilojen sijoittaminen strategisesti koko seinän kokoisten ikkunoiden eteen ja osan ajasta seisoskelinkin käytävillä odottamassa vuoroani.

Mutta sairaala oli kyllä muuten oikein hieno. Kaikki tilat viimeisen päälle ja henkilökuntakin puhui englantia. Juttelin erään lääkärin kanssa epämukavasta olostani ja hän kertoi aikaisemmasta potilaasta, jolla korkeanpaikan kammo oli ollut niin paha, että häntä oli talutettu huoneesta toiseen pussi päässä, sillä muuten liikkuminen olisi ollut mahdotonta.

Itse selvisin siis vielä ihan kunniakkaasti, mutta varmuuden vuoksi pyysin testitulokset postitse kotiin toimitettuna. Vaihtoehtona olisi ollut mennä paikan päälle noutamaan ne lääkäriltä…

Koreassa korkeisiin rakennuksiin on ollut pakko jossain määrin tottua. Esimerkiksi asuinrakennuksissa on usein jopa 25 kerrosta. Suomesta tulevalle se on jo paljon se, mutta onneksi oma koti on ”vain” kuudennessa kerroksessa!

Samin työpaikkakin näkyi vaivattomasti, sairaalan likaisista ikkunoista huolimatta. Nuo mustat tornit vasemmalla ovat Samsung Digital Cityä ja Samin rakennus tuon vasemman tornin takana. Minä en tosiaankaan tätä kuvaa käynyt ottamassa, mutta Samia ei korkeat paikat haittaa.