Rinteessä

Korean talvi on tuntunut tähän asti huomattavasti helpommalta kuin edellinen. Pakkasta on pahimmillaan tainnut tänä talvikautena olla -10 astetta, lunta sopivasti niin että tiet ovat sulat ja kävelykadut melkein jäättömät ja aurinkokin vielä paistaa lähes päivittäin. Tästä kelistä nauttii kyllä kaupungissakin, mutta päätimme vierainemme suunnata kohti vuoristoa heti joulupäivänä ja kokeilla miten koreassa laskettelu sujuu. Pyeongchangin alueella järjestetään vuoden 2018 talviolympialaiset, joista pujottelu ja suurpujottelu sijoittuvat Yong Pyongin keskukseen ja lumilautalajit sekä freestylehiihto Phoenix Parkkiin. Me halusimme testata näistä molemmat.

Joulupäivän aamuna suuntasimme moottoritielle kohti itää ja koska liikennettä ei ollut nimeksikään, pääsimme hyvissä ajoin perille. Sotasuunnitelma muotoutui siinä edetessä ja päädyimme ensin Odesanin kansallispuistoon pienelle kävelylle. Vuorenrinteestä löytyi buddhalaistemppeleitä useampiakin, joista mielenkiintoisimpana rinteeseen kerroksittain rakennettu alue. Auringon painuessa mailleen, suuntasimme majapaikkaamme, joka erehdyttävästi muistutti kreikkalaista loma-asuntoa. Aikaisemmin alueen majoituksia tiedustellessani, olivat laskettelukeskusten omat hotellit jo loppuunmyyty, mutta muutama vapaa huone löytyi vielä resorttien ulkopuolelta pienemmistä paikoista.

Hmm, liikennemerkeissäkin on erikseen mainittu panssarivaunut.


Rinnetemppeli.

Majoitus ja taustalla siintävä Phoenix Park. Etualalla uima-allas, näin talvella vähän turhan extreme. 

Korealaisissa laskettelukeskuksissa erikoisuutena ovat ilta- ja yöliput, joilla voi laskea pikkutunneille asti. Me otimme Phoenix Parkkiin iltalipun 19:30-22:30 ja tuo aika oli meille ihan riittävä Odesanissa kävelyn jälkeen. Myöhäisemmällä yölipulla olisi voinut laskea 4:30 asti – en vieläkään tiedä milloin täällä nukutaan.

Tapaninpäivän aamuna ajoimme Yong Pyongin keskukseen, missä vuorostaan laskimme pelkästään aamun 8:30-12:30. Täällä vuokravälineissä oli ainakin suksien osalta paremmin valinnanvaraa, rinteet olivat hyvässä kunnossa, eikä hisseihin tarvinnut kertaakaan jonottaa. Olimme kuulleet tarinoita tunnin hissijonoista sekä täpötäysistä rinteistä, joissa törmäillään vähän väliä, joten olimme ensin vähän hämmentyneitä kaiken sujuvuudesta. Pahimmat ruuhkat taitavatkin olla viikonloppuisin, Tapaninpäivä taas on Koreassa ihan normaali työpäivä.

Aamuaurinko Yong Pyongissa. 

Itse huomasin hitaana ja vielä epävarmana laskijana, että takaatulevia on hyvä vähän itsekin tarkkailla, vaikka yleisesti takaatulevan kuuluukin olla se joka väistää. Yritin hitaasta vauhdista huolimatta edetä mahdollisimman ennalta-arvattavasti, mutta silti jouduin pariin otteeseen itse väistämään ohittavia laskijoita, joiden tilannenopeudet tuntuivat taitoihin nähden vähän turhan kovilta. Sivusta myös seurasin aloittelevan laskijaneitokaisen komeaa aurausta päin verkkoaitaa, mistä häntä opastava lasketteluopettaja kävi tytön irroittamassa. Samassa kohdassa verestä punaiseksi värjäynyt lumi muistutti aikaisemman vähän epäonnisemman laskijan kohtalosta ja suosiolla aurailin tuon kohdan läpi joka kerta siihen tullessani.

Seuraavalla reissulla voisi harkita tekniikkakurssia, jonka avulla oma varmuus rinteessä kasvaisi ja vauhtikin paranisi niin, ettei tarvitsisi koko ajan jännittää takaa tulevia nopeampia laskijoita. Sillä ihan huikean hauskaahan tuo touhu on ja samalla tulee oltua ulkona raittiissa vuoristoilmassa, kauniista maisemista nauttien.

Jouluista tunnelmaa

Viime joulun vietimme hotellissa, eikä kotia pahemmin koristeltu. Pipareita leivoin naapurille viemisiksi ja askartelin joulukortit Suomeen. Tänä jouluna meille tulee vieraita ja tuntuu mielekkäämmältä tehdä kodistakin vähän jouluisampi. Pipareita tein tänäkin vuonna, tosin eri reseptillä kuin viimeksi. Tummaa siirappia en ole löytänyt, joten sekoitin fariinisokeria ja vaahterasiirappia keskenään ja mielestäni ratkaisu toimi melko hyvin. Muottina käytin juomalasia, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kun halusivat tulla uunista ulos epämääräisen näköisinä, joten hylkäsin ne ensimmäisen pellillisen jälkeen.

Joulukuusta meillä ei ole, mutta lähinnä sitä on muovinen kuusikranssi, jonka löysin Gangnam Express Bus terminaalin alla olevasta Go To-ostoskeskuksesta. Joulukoristetta sieltä löytyi joka lähtöön ja nuo muoviset kukat ja kranssitkin olivat minusta yllättävän aidon näköisiä, joskin sitten melko hintavia.

Kesällä rakennettu vesiviljelmä alkoi olla surkeassa kunnossa, joten tyhjensimme astian ja tein kuivan hiekan päälle kynttilöistä ja pienestä muovipeurasta asetelman. Tai no, asetelma on ehkä turhan hieno sana kuvaamaan kahta kynttilää, kasaa hiekkaa ja muovista lelueläintä. Mutta pimeällä kynttilöiden palaessa se näyttää parvekkeella ihan kivalta.

Metrossakin hymyilin törmätessäni käytävällä joulukonserttiin. Pienistä asioista tuo näyttää joulumieli tänä vuonna täällä Koreassa kasaantuvan. Ja pienistä puroista tunnetusti kasvaa iso virta, joten kaivoin vielä lompakostani annettavaa pelastusarmeijan joulukeräyspataan. Kerääjän kilkattava kello ei siitä hiljentynyt, mutta itselle tuli parempi olo.

Firman pikkujoulut

Suwonin Samsung Digital City kutsui jälleen ulkomaalaiset työntekijät sekä heidän perheensä juhlistamaan vuoden loppua yhdessä. Tilaisuus oli pitkälti lapsiperheille suunnattu, mutta oli siellä aikuisenakin ihan mukavaa.

Ohjelmassa oli arvontaa, tietovisailua, oopperalaulua, intialaista tanssia sekä perinteinen korealainen musiikki- ja tanssiesitys. Odotuksista huolimatta venäläinen tanssiryhmä ei tällä kertaa esiintynyt. Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua aulaan oli rakennettu muutama workshop, missä sai valokuvauttaa itsensä Hanbokissa, perinteisessä korealaisasussa, tai soittaa korealaisilla rummuilla.

Syötävää oli runsaasti tarjolla, mutta silti jälkiruokapöytä ammotti tyhjyyttään, kun pääsin sinne asti lautaseni kanssa. Pettyneenä palasin takaisin paikalleni ja mulkoilin intialaisia pöytäseurueita, jotka olivat hamstranneet valtavia kasoja kakkua, varmaankin jo ennen pääruokien hakemista. Pientä lohdutusta toi ulko-ovella jaettu joululahja, iso laatikollinen saksanpähkinäkeksejä, joita olen nyt yrittänyt tuhota ennen niiden parasta ennen päiväystä.

Yksi kolmesta isosta pääruokapöydästä.

Korealaiset kakut ovat näyttäviä ja mielelläni olisin tätäkin maistellut… Kuvat otin ennen koko tilaisuuden alkua, siksi on kelmut vielä päällä. 


Pienet rumpalit ottivat ilon irti soittimista.

Perinteinen tanssi- ja soittoesitys. 

Oopperaa. Nainen vaihtoi kolmesti asua parinkymmenen minuutin esityksen aikana.

Samin toinen koti. Työpiste löytyy 25:stä kerroksesta. Itselleni ensimmäinen kerta Samsungin alueella, ulkopuoliset eivät tänne pääse ilman kutsua. 

Lahja.

Keksit ovat paremminkin pehmeitä vohvelimaisia palloja, joiden sisässä on yksi kokonainen saksanpähkinä, sekä makeaa punaista paputahnaa. Ihan hyviä. 

Hiljainen aamu

Minulta ei tähän aamuun tunnu löytyvän sanoja, kahdenkaan kahvikupillisen jälkeen. Mutta muutama tunnelmakuva luonnon talvisesta kauneudesta löytyi. Auringonpaisteen lisäksi tänään ilahduttaa tieto viikonloppuna saapuvista jouluvieraista, minkä myötä kadoksissa ollut joulumielikin löytyi. Odotellessa voisi vaikka paistaa pipareita. Tervetuloa siis, joulu ja ystävät!

Intohimona pohjoismainen design

Itsenäisyyspäivänä suurlähettilään luona jaettiin esitteitä Seoul Museum of Artin näyttelystä Nordic Passion. Esitteitä ojenteli Amie Ann, korealainen nainen näyttelyn takana. Sain illan aikana tilaisuuden jutella hänen kanssaan enemmänkin ja vaikuttuneena lupasin tutustua näyttelyyn heti seuraavalla viikolla. Amie Ann, jos joku, suhtautuu intohimoisesti pohjoismaiseen arkkitehtuuriin ja designiin.

Nordic Passion näyttely oli jaettu kolmeen eri osioon: koulut, kestävä kehitys sekä kohtaamispaikkoja. Näistä ensimmäinen keskittyi esittelemään pohjoismaisia kouluja sekä arkkitehtuurin merkitystä oppimisessa ja koulussa viihtymisessä. Toinen osio kertoi Pohjoismaille ainutlaatuisesta puurakentamisesta ja miten uuden teknologian ja rakennustaitojen myötä rakentamisessa pyritään entistä kestävämmälle pohjalle. Kohtaamispaikoissa näyttelytilaan oli luotu tunnelmia mummonmökistä ja esitelty pohjoismaista designia.

Oma suosikkini oli mummonmökki. Vaikka se olikin tavallista modernimpi versio vanhasta perinteisestä, välittyi tunnelma räsymaton ja polttopuuseinän kautta. Huokailin myös pelkistettyjen puisten pöytien ja tuolien perään. Ja Iittalan astioista tuli kumman nostalginen olo.

Nordic Passionissa voisi halutessaan kuluttaa kokonaisen päivän. Kun arkkitehtuuri ei enää kiinnosta, voi istahtaa puupenkille neulomaan yhdessä muiden kanssa museorakennuksen pihapuille villapaitaa. Tai voi hoitaa lahjaostokset museon pienessä pop-up myymälässä, mistä itse löysin Amie Annin kirjoittaman kirjan. Kirja tarttui matkaan, mutta muumitilpehöörin ja hieman ylihinnoitellut Iittalan astiat jätin suosiolla hyllyyn.

Museon aulaan rakennettu puinen ”aalto”. Keskellä olevaa siltaa pitkin kävelemällä reunojen puurimat liikkuvat aaltomaisesti. 

Amie Annin kirjoja. Ostin koivukantisen ja luotan kielitaidon tästä vielä karttuvan niin, että joskus voin kuvien katselun lisäksi ihan lukeakin tämän.

Kuvaan tuli huomaamatta Hohtomaista tunnelmaa… Seinän toisella puolella mummon moderni mökki. Itse näyttelytiloista ei valitettavasti saanut kuvia ottaa. 

Himmeli minun mieleeni. 

Niiskuneiti ja Muumipeikko vaikuttivat vähän eksyneiltä kaiken designin keskellä.

Tätä puuta ei pakkasella palella. 

Lunta!

Tänä aamuna maisema oli muuttunut valkoiseksi. Jopa eteemme avautuva rakennustyömaamaisema näyttää kauniilta. Tosin aurinko paistaa jo siihen malliin, ettei tuo valkoisuus varmaan kovin kauan kestä. Mutta aion silti nauttia molemmista niin kauan kuin tätä iloa riittää, sekä hetkellisestä lumesta että auringonpaisteesta.

Usva kaupungin yllä

Viime viikolla Soulin ilmanlaatu laski hälyttävän alas tuulten tuodessa tuomisiaan Kiinasta. Ilman pienhiukkaspitoisuudet olivat niin korkeat, että viranomaiset kehoittivat ihmisiä pitämään maskeja sekä välttämään turhaa ulkona liikkumista. Meilläkin täällä Soulista vähän etelämmässä ilmanlaadun huononemisen kyllä huomasi. Ikkunasta ulos katsoessa näytti kuin maisemaa olisi verhonnut paksu hernerokkasumu, mutta netistä hiukkaspitoisuudet tarkistettuaan tiesi sumun olevan muutakin kuin vain vesihöyryä.

Tämä kuva on napattu sunnuntaina iltapäivästä Soulista, kun ilma oli jo puhtaampaa. 

Pienhiukkasista vaarallisimpia ovat niin kutsutut PM2.5 hiukkaset, alle 2,5 mikrometrin halkaisijaltaan olevat hiukkaset, jotka pienen kokonsa vuoksi kulkeutuvat erityisen syvälle keuhkoihin aiheuttaen hengitystiesairauksia. PM10 taas on hiukkanen, jonka halkaisija on pienempi kuin 10 mikrometriä. WHO:n antamat suositusraja-arvot ovat seuraavat:

PM2.5
10 μg/m3 annual mean
25 μg/m3 24-hour mean
PM10
20 μg/m3 annual mean
50 μg/m3 24-hour mean

Seoulissa arvot kohoavat usein yli näiden suositusten.

Ilmanlaatua pystyy reaaliaikaisesti seuraamaan netistä, missä sille on laskettu oma indeksi, air quality index AQI. Mitä korkeampi arvo, sitä surkeampi on ilmanlaatu. Itse seuraan aktiivisesti myös alla näkyvää PM10 kaaviota, josta näkee hyvin viime viikon korkeammat arvot. 

Perjantaina 6.12. PM10 pitoisuudet laskivat normaalille tasolle. Kuva: Korea Meteorological Administration KMA.

Koska emme omista autoa, on ”usvapäivinäkin” pakko mennä ulos jos mielii ruokakauppaan tai ylipäätään mihinkään. Ulkona liikkumisesta ei pientä kurkun käheyttä kummempaa oiretta ole vielä tullut, mutta pidemmällä altistuksella oireetkin ovat vakavempia. Itse asiassa juuri luin jutun Hesarista, miten jo vähäinenkin altistus pienhiukkasille lyhentää ihmisen elinikää. Eikä tuohon altistukseen tarvita edes Seoulin tasoja, vaan riittää ihan Suomessakin katupölylle altistuminen.

Täällä puhutaan, miten Kiinan ilmansaasteet tulevat tuulen kuljettaman hiekkapölyn mukana Koreaankin. Korea Heraldin viime tammikuun artikkelin mukaan osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että Korean omien tehtaiden ja liikenteen päästöillä olisi suurempi merkitys ilmanlaadulle, kuin Kiinasta tulevilla saasteilla. Toinen taho taas on tutkinut, että 40 prosenttia Korean pienhiukkasista tulisi Kiinasta. Kiinan saasteilla on varmasti osuutensa Koreankin tilanteeseen, mutta oman roolin vähättely ei tässä pahemmin auta. Valtio pyrkiikin saamaan ilmansaasteet alle suositusarvojen vuoteen 2015 mennessä, muun muassa tehostamalla dieselautojen pakokaasujen puhdistusta sekä uusimalla rakennusten lämmitysjärjestelmiä. 

Tieto todellakin lisää tuskaa ja mitä enemmän näitä pienhiukkasarvoja ja ilmanlaatuindeksejä seuraa, sitä käheämmältä kurkku tuntuu ja sitä enemmän silmiä kirvelee. Pitänee kaivaa ne apteekista puoli vuotta sitten ostetut hengityssuojaimet esiin. Ja myös käyttää niitä.

Maanantai ja viikonlopun muistelot

Taitaa maanantai olla kovin universaali olotila. Viikonlopun juhlimisen ja kulttuuririentojen jälkeen tänään sai herätä harmaaseen ja vesisateiseen aamuun, eikä oma olotilakaan ollut huikea. Raahauduin kuitenkin salille, sillä yleensä sieltä palatessa olo on virkeämpi. Niin nytkin. Tosin tänään taisin näyttää tavallista heikommalta, sillä hakiessani tankoa rinnallevetoja varten sain kuulla, että tanko on minulle liian painava. ”It is too heavy!!” huudahti tangon päällä vaatteitaan jemmannut rouva ja jäi sitten kauhuissaan seuraamaan miten kiikutin tangon keskilattialle harjoitusta varten.

Perjantain itsenäisyyspäiväjuhlasta onnistuimme myöhästymään reilusti, kun taksikuskillamme ei ollut navigaattorista huolimatta mitään käsitystä miten suurlähettilään luokse mennään. Lopulta pääsimme moninaisten näköalareittien kautta perille, kun Sami neuvoi takapenkiltä google mapsin avulla mistä seuraavaksi käännytään. Ehdimme parahiksi nappaamaan muutaman cocktail-palan ennen suurlähettilään juhlapuhetta, minkä jälkeen siirryimme kohti varsinaista noutopöytää, mistä kasasimme lautasillemme rosollia, laatikoita, karjalanpaistia ja ruisleipää. Kuvia minulla ei ole tilaisuudesta yhtään, sillä pitelin koko illan toisessa kädessäni laukkua, toisessa joko viinilasia tai ruokalautasta, eikä kamera siihen yhtälöön enää sopinut.

Tuntui suorastaan häkellyttävältä nähdä niin monta suomalaista saman katon alla yhtäaikaa. Kuten kirjoitin aikaisemminkin, ei meitä täällä kovin montaa asu ja olemme tutustuneet vain muutamiin muihin ulkosuomalaisiin. Mutta illan aikana tuli sitten tätäkin epäkohtaa korjattua ja onnistuimmepa törmäämään suomalaiseen myös jatkoilla Itaewonissa, kun vieruspöydässä työporukalla iltaa viettämässä ollut nainen oli aikansa heristänyt korviaan ja tuli sitten esittäytymään todettuaan meidät suomalaisiksi.

Sunnuntaina suuntasimme Mamma Mia! musikaaliin. En ole musikaaliversiota aikaisemmin nähnyt, mutta kyllä oikean orkesterin soittamana ja näyttelijöiden lavalla laulamana Abban kappaleet heräsivät aivan uudella tavalla eloon. Erityisesti Donnaa esittäneen Sara Poyzerin laulua oli ilo kuunnella. Huomasin moneen otteeseen esityksen aikana hyräileväni mukana ja lopulta esityksen päätteeksi kaikki saivat laulaa, ihan luvan kanssa.

Tuleva viikko tuo tullessaan yhdet pikkujoulut, Nordic Passion- näyttelyssä vierailun sekä sisustusmessut Seoulin Coexissa. Ei tässä pahemmin ehdi potea nuutuneisuutta ja hyvä niin! 

Lumen tuoksu

Talvi ei ole mitään ilman lunta. Vaikka talvella aina palelen, villakerroksista huolimatta, minusta on silti ihanaa kun maa peittyy valkoiseen. Eräänä aamuna onnistuin nappaamaan pari kuvaa kuuraisesta maisemasta, ennen auringon lämmittäviä säteitä. Vielä täällä ei ole lumi maassa hetkeä kauempaa pysynyt, mutta toivottavasti jo pian.

Itsenäisyyspäivää pääsemme juhlistamaan suurlähettilään luokse, mitä jo innolla odotamme. Olen kuullut huhuja notkuvasta noutopöydästä suomalaisherkkuineen ja ihan tätä silmällä pitäen mekkovalintani ei ole kovin vartalonmyötäinen.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinne kotosuomeen ja erityisesti muille ulkosuomalaisille!

Seoraksanissa päiväretkellä

Viime lauantaina nautimme ulkoilmasta Seoraksanin kansallispuistossa. Seoraksan on Etelä-Korean kolmanneksi korkein vuori, Daechongbong huipun kohotessa 1 708 metriin. Meidän tavoitteenamme oli huomattavasti realistisempi Ulsanbawi rock 876 metrin korkeudessa, vaikkakin sen on sanottu olevan yksi vaikeimmista reiteistä Seoraksanilla. Näkymät ovat ilmeisesti kuitenkin sen verran komeat, että Ulsanbawi rockille kiipeäminen on hyvin suosittua.

Aurinko paistoi, lämpötila taisi pyöriä kymmenen asteen hujakoilla eikä voimakas tuulikaan pahemmin haitannut. Tarkoitus oli kivuta niin ylös kuin lenkkareillamme turvallisesti pääsisimme, sillä emme tienneet josko ylempänä olisi jo lunta ja jäätä. Polun kuntoa suuremmaksi haasteeksi muodostui kuitenkin aika, sillä auringon alkaessa laskeutua, emme mekään voineet enää jatkaa nousuamme.

Vuorella vierailun ajankohta oli oikein otollinen, sillä vielä hetki aiemmin ruskan ollessa parhaimmillaan alueella parveili ihmisiä ja joka ikiseen paikkaan olisi saanut jonottaa. Oletan että myös ylös kivutaan tuona aikana kiltisti jonossa. Me saimme lounaamme (seafoodletun ja bulgogin) hetkessä ja mahduimme hyvin istumaan pöydän ääreen sitä syömään. Haaveilin ylöspäin kavutessa myös hyvästä espressosta ja kuinka ollakaan, takaisin tullessa huomasimme kahvilan, joka tarjosi laatukahvia, kodikkaassa ympäristössä. Ehkä toiveensa pitäisi ilmaista ääneen useamminkin.

Vaikka sesonki ja ilmeisesti koko Korean kauneimpana pidetty ruskamaisema jäikin meiltä kokematta, teki Seoraksan silti vaikutuksen jylhillä maisemillaan. Ensi kerralla meitä odottavat kaikki ne 888 porrasta, joiden takana Ulsanbawi rock kohoaa. Löysin netistä blogin, johon tuo huipulle menevä reitti on hyvin kuvattu ja selostettu. Aika hurjan näköistä. Mutta jos niin moni muukin, niin kyllä minäkin vielä joku päivä.

Iltapäivän auringonsäteet, luonnon oma valoshow.

Buddha ja taustalla siintävä Ulsanbawi rock.

Temppelin portti. 

Vesi oli taiteillut lehdistä puroon paksuja mattoja. Näytti pettävän pehmoiselta. 

Sadekaudella tässä uomassa virtaa luultavasti aika paljon enemmän vettä.

Heundeulbawi (Rocking Rock) eli keinuva kivi. Tuota on aikojen saatossa yritetty kierittää paikaltaan aika monta kertaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. 

Ei liikkunut ei. 

Ulsanbawi rock. 

Takaisin tullessa alkoi jo vähän hämärtyä.

Kahvinjuojan paratiisi keskellä kansallispuistoa. Huomaa kyltissä kutsuva teksti: vain asiakkaille, ethän katsele ympärillesi kaupassa. Uskaltauduimme silti sisälle.

Tyhjiä paperimukeja on ilmeisesti kyselty ahkeraan. 

Kahvi saapui mukeissa ja lisäksi tarjottimella jokaiselle oma vahvempi kahvi sekä kuumaa vettä, joilla omasta kahvistaan sai lantrata sopivan. Pikkukannussa maitoa. 

Uskottavan näköiset seinäkoristeet kahvilassa ainakin oli.