Täällä Muualla

Intohimona pohjoismainen design

Jätä kommentti

Itsenäisyyspäivänä suurlähettilään luona jaettiin esitteitä Seoul Museum of Artin näyttelystä Nordic Passion. Esitteitä ojenteli Amie Ann, korealainen nainen näyttelyn takana. Sain illan aikana tilaisuuden jutella hänen kanssaan enemmänkin ja vaikuttuneena lupasin tutustua näyttelyyn heti seuraavalla viikolla. Amie Ann, jos joku, suhtautuu intohimoisesti pohjoismaiseen arkkitehtuuriin ja designiin.

Nordic Passion näyttely oli jaettu kolmeen eri osioon: koulut, kestävä kehitys sekä kohtaamispaikkoja. Näistä ensimmäinen keskittyi esittelemään pohjoismaisia kouluja sekä arkkitehtuurin merkitystä oppimisessa ja koulussa viihtymisessä. Toinen osio kertoi Pohjoismaille ainutlaatuisesta puurakentamisesta ja miten uuden teknologian ja rakennustaitojen myötä rakentamisessa pyritään entistä kestävämmälle pohjalle. Kohtaamispaikoissa näyttelytilaan oli luotu tunnelmia mummonmökistä ja esitelty pohjoismaista designia.

Oma suosikkini oli mummonmökki. Vaikka se olikin tavallista modernimpi versio vanhasta perinteisestä, välittyi tunnelma räsymaton ja polttopuuseinän kautta. Huokailin myös pelkistettyjen puisten pöytien ja tuolien perään. Ja Iittalan astioista tuli kumman nostalginen olo.

Nordic Passionissa voisi halutessaan kuluttaa kokonaisen päivän. Kun arkkitehtuuri ei enää kiinnosta, voi istahtaa puupenkille neulomaan yhdessä muiden kanssa museorakennuksen pihapuille villapaitaa. Tai voi hoitaa lahjaostokset museon pienessä pop-up myymälässä, mistä itse löysin Amie Annin kirjoittaman kirjan. Kirja tarttui matkaan, mutta muumitilpehöörin ja hieman ylihinnoitellut Iittalan astiat jätin suosiolla hyllyyn.

2013-12-10 12.48.53 2013-12-10 12.46.26
Museon aulaan rakennettu puinen ”aalto”. Keskellä olevaa siltaa pitkin kävelemällä reunojen puurimat liikkuvat aaltomaisesti. 
2013-12-10 12.45.12
Amie Annin kirjoja. Ostin koivukantisen ja luotan kielitaidon tästä vielä karttuvan niin, että joskus voin kuvien katselun lisäksi ihan lukeakin tämän.
2013-12-10 12.35.08
Kuvaan tuli huomaamatta Hohtomaista tunnelmaa… Seinän toisella puolella mummon moderni mökki. Itse näyttelytiloista ei valitettavasti saanut kuvia ottaa. 
2013-12-10 12.38.45
Himmeli minun mieleeni. 
2013-12-10 12.44.35
Niiskuneiti ja Muumipeikko vaikuttivat vähän eksyneiltä kaiken designin keskellä.
2013-12-10 12.52.28
Tätä puuta ei pakkasella palella. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s