Tässä on nyt reilu pari kuukautta eletty matkalaukkuelämää. Laukkuja paikasta toiseen roudatessaan voi helposti huijata itsensä uskomaan, että on onnistuneesti konmarittanut elämästään kaiken turhan. Ylpeästi kertoa puhelimessa muille miten sitä pärjääkin niin vähällä.
Ja sitten ykskaks yllättää itsensä haikailemasta sen yhden ihanan pitkän villamekon perään. Olihan se varmasti vielä muuttokuormassa, enhän ole laittanut sitä eteenpäin kirppikselle? Tai toivoo voivansa surauttaa aamulla smoothien muuttolaatikon uumeniin syyskuun alussa säilötyllä sauvasekoittimella. Että voisi juoda aamukahvin lempimukistaan tai vaihtaa sänkyyn ne tutut lakanat.
Pukeutumisen suhteen valinnat ovat aika rajallisia, kun puhutaan kahdesta matkalaukusta. Niihin on kesä-, syys- ja talvivaatteiden lisäksi pitänyt mahduttaa viisi paria kenkiä, toilettilaukku, lääkelaukku, kannettava tietokone, epämääräinen kasa johtoja ja latureita, tärkeät paperit sekä se muu ylimääräinen sälä, jota ilman ei uskonut pärjäävänsä.
Raadollisinta tässä kaikessa taitaakin olla se oivallus, ettei ole ihan niin minimalisti, kuin itse uskoi olevansa. Ettei yksillä farkuilla ja kahdella mekolla pidemmän päälle eläminen olekaan niin vapauttavaa, kuin kuvitteli. Että on tottunut ympäröimään itsensä juuri niillä tietyillä tavaroilla arjen keskellä, ja olo tuntuu turvattomalta ja irralliselta ilman niitä.
Onneksi se asunto siellä jo odottaa, että pääsemme täyttämään sen omilla tavaroillamme. Eihän tässä ole enää kuin… hmm, kuusi viikkoa muuttopäivään.
Täällä Muualla 