Meidän talon kulmalla oleva risteys tuntuu olevan autoilijoille ongelmallinen, lähetä piti -tilanteita on jatkuvasti ja äänitorvet raikaa. Tänä aamuna vaihteeksi oli tällainen näkymä. Vaikea sanoa mitä mustan auton kuljettaja on yrittänyt, olisikohan ollut u-käännöstä tekemässä.
Jälleen saatiin yksi ruksi lisää kansallispuistokarttaan, kun eilen hurautettiin parin tunnin ajomatkan päähän Songnisanille. Kovin oli rauhallista, teillä sekä itse puistossa, mikä tietysti sopi meille mainiosti. Lieneekö sitten edellisen viikonlopun Chuseokin vietto vienyt mehut jopa korealaisista ja olivat jääneet kotiin lepäilemään.
Songnisan vaikutti oikein mukavalta puistolta. Vuoren juurella matkailijaa tervehtii ensin iso Buddha Beopjusan temppelillä, missä on mahdollista myös majoittua temppelimajoituksessa. Täältä suurin osa jatkaa matkaa kohti Songnisanin huippuja.
Me lähdimme sen verran myöhään päivällä liikkeelle, että tavoitteena oli lähinnä nauttia maisemista ja ulkoilusta. Korealaisilta on siis vielä niin paljon opittavaa tässä kansallispuistotouhussa: puistoon ryykäistään aamuvarhain, kivutaan veren maku suussa korkeimmalle huipulle, nautitaan siellä lounas ja palauttava makkoliviinas, ja sitten rennosti horjahdellen palataan parkkipaikalle ja kaasutellaan tyytyväisenä (ja makkolinhuuruisena) kotia kohti.
En tiedä oliko makkolilla vai ihan vain pakko-päästä-ensin asenteella varustettuja kuskeja eilen liikkeellä tavallista enemmän, mutta kyllä sellaisia moottoritiellä ohituksia taas todistettiin, että heikompaa hirvitti. Vauhtia on se 160 ja sitten puikkelehditaan kolmen kaistan väliä pahemmin muista välittämättä. Omaa koulukuntaansa edustavat pimeällä ilman valoja ajavat. Täällä moottoriteitä ei ole kauttaaltaan valaistu, joten valot on ihan syytä olla päällä, mutta toisilta ne vaan näyttävät pimeän tullen unohtuvan. Kotiin päästiin kuitenkin onneksi ihan turvallisesti.
- Kirjainten viemää
Iirislahdesta maailmalle ja takaisin
Maira, belgit & bc
Täällä Muualla 