Täällä Muualla


4 kommenttia

Lumipyryssä

Tänään heräsimme salamointiin ja ukkosen jyrinään. Kuvittelin ulkona vihmovan vettä, joten yllätyin aika lailla olohuoneen ikkunoista avautuvaa valkoista maisemaa. Luntahan siellä oli satanut yön aikana, eikä vettä!

Lunta on nyt pyryttänyt pitkin päivää ja tavanomainen Soulissa käyntikin muuttui suureksi seikkailuksi. Onneksi sattui pahimman myräkän aikaan bussikuski, joka ajoi hissukseen, kehotti kaikkia kiinnittämään turvavyön (ja kun kaikki eivät kehoitusta noudattaneet, teki äkkijarrutuksen, jonka jälkeen porukka kummasti heräsi turvavöiden tarpeellisuuteen) ja vielä muistutti bussista poistuvia, että ulkona on liukasta.

Lumi näyttää kauniilta ja maisemasta tulee paljon valoisampi, mutta auto saa kyllä näillä myräköillä jäädä parkkihalliin. Ilman liukkaalla ajon kokemusta ja pelkillä kitkarenkailla varustettuna tuonne liikenteeseen lähtö tuntuu aika hurjalta ajatukselta. Varsinkin, kun pitkin päivää on seurannut ambulanssien ja paloautojen tavallista vilkkaampaa liikehdintää sekä todistanut yhtä jos toistakin läheltä piti tilannetta!

2015-12-03 15.51.16

2015-12-03 15.53.12

2015-12-03 15.56.16


Jätä kommentti

Retkeilyä kaupungissa

Viikonloppuna pakkasimme reppuun kahvia, suklaata sekä sadevarusteet, ja suuntasimme Souliin. Ei ehkä se ensimmäisenä mieleen tuleva kohde, kun on aamulla vetänyt retkivermeiden alle villahousut.

Taivaalta vihmoi vettä, kun istuimme aivan liian kuumassa bussissa kohti keskustaa. Tuntui helpottavalta päästä ulos, vaikka äkillinen kylmyys ensin vähän hytisyttikin. Pitkään ei tarvinnut palella, sillä kipusimme ylös Inwangsanille, aina sen 338 metrissä olevalle huipulle asti.

Inwangsan on yksi Soulia ympäröivistä kukkuloista. Kävelyreitti huipulle kiemurtelee vanhaa kaupungin muuria mukaillen (tai paremminkin entisöityä ja uudelleen rakennettua muuria mukaillen), ja sieltä käsin edelleenkin vartioidaan muun muassa presidentin virka-asuntoa. Monessa kohtaa reitin varrella törmäsimme tuulessa värjötteleviin vartijoihin, sekä valokuvauksen kieltäviin kyltteihin. Nämä kuvat on otettu paikoista, joissa ei kieltokylttejä näkynyt.

Näköalat kaupunkiin olisivat varmasti olleet mahtavat, jos olisimme jotain nähneet. Meitä ympäröi kuitenkin sen verran sankka sumu, että maisemat jäivät aika lailla arvailujen varaan.

P1130400

P1130403

P1130413

P1130416

P1130421

P1130423

P1130429

P1130433

Kieltokylttien lisäksi tuli vastaan tämä, varsin pelkistetty opaskartta. Jos ei muuta, niin tiedät ainakin olevasi kartalla.

P1130435


Jätä kommentti

Syksystä suoraan talveen

Korean syksy tuntuu lyhentyneen entisestään. Ensin istuttiin t-paidassa terassilla, seuraavana päivänä piti kaivaa pipo esiin. Mitään väriloistoa ja pelkkiä aurinkoisia päiviä ei viime vuoden tapaan tullut, sen sijaan satoi vettä ja oli harmaata. Ja ennen kuin ehti kunnolla tajutakaan, taivaalta tuiskutti lunta.

Lumi on jo suurimmaksi osaksi sulanut, mutta syksyn sijaan puhutaan nyt talvesta.

Tänä syksynä aika on muutenkin hujahtanut ohi ihan hetkessä. On ollut sen verran paljon tekemistä, että blogi on jäänyt puolihuomaamatta taka-alalle. Ja toisaalta, arki on jo niin… no, arkista, ettei uusia kiinnostavia aiheita muille jaettavaksi tunnu enää niin helposti löytyvän.

Muutama kuva sentään on kameran muistikortille tallentunut tältäkin ajalta. Aloitetaan siis niillä.

Ja jos joku aihe erityisesti kiinnostaa, saa laittaa vinkkejä kommentteihin!

P1130318

P1130319

P1130323

P1130344

P1130347

P1130352

P1130357

P1130364

P1130366

P1130371

P1130394

P1130397


Jätä kommentti

Kasvimailta jo satoa

Korean kevät yllätti taas. Ensin oli tosi kylmää ja sateista, kunnes yhtäkkiä aurinko paistaa täydeltä terältä ja on suorastaan kuuma. Tänäänkin jo 25 astetta ja lukema nousee koko ajan. Tästä se lähtee, ihana kosteannihkeä kesä!

Omasta pikkuruisesta parvekeviljelmästä on jo noukittu satoa salaattilautaselle, mutta ulkona kasvimailla sitä vihreää vasta puskeekin. Vähän harmittaa, ettei ole uskaltautunut tuohon kävelyreitin varteen valtaamaan omaa palstaa, mutta käytäntö on edelleen hieman epäselvä. Mennäänkö nopein ensin, vai onko kaikilla palstoilla jo vanha omistaja aikaisemmilta vuosilta. Ujostuttaa myös, tunkea ulkomaalaisena ajossien ja ajummojen valtakuntaan.

Kasvimaiden lisäksi satoa kerätään kiivaasti ihan tienpientareiltakin, tai mistä vain, missä jotain vihreää maasta nousee. Utelin naapurilta mitä sieltä oikein noukitaan ja sain vastaukseksi, että kasvien lehtiä ruuanlaittoon käytettäväksi. Ilmaista ja terveellistä, ainakin jos pahimmat katupölyt pesee kunnolla pois. Itse olin uumoillut vähintäänkin jotain superyrttiä, joka selittäisi miksi korealaiset näyttävät ikinuorilta. Sen verran paljon tuolla on väkeä kyykkimässä.

2015-04-30 11.48.31 (1)

2015-04-30 11.49.22 (1)


4 kommenttia

Woraksanin vuoristomaisemissa

Viikonloppuna ajeltiin Woraksanin kansallispuistoon nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja vuoristomaisemista. Aurinko paistoi jo kuumasti, mutta varjopaikoissa pitkähihainen tuntui vielä tarpeelliselta. Omilla korkeuksillamme kirsikkapuut olivat kukkineet jo aikoja sitten, Woraksanissa ne tuntuivat olevan parhaimmassa loistossaan.

Lounaaksi nautimme ympäröiviltä vuorilta kerätyistä kasviksista valmistettua ruokaa. Ja seurasimme miten viereinen pöytäseurue kumosi makkolia. Siitä on hyvä jatkaa jyrkille ja kivisille poluille hoipertelemaan. Tosin oltiin jo iltapäivän puolella, joten ehkäpä herrat olivat jo suorittaneet päivän patikoinnit. Mene ja tiedä. Mutta todella paljon niitä makkoli- ja sojupulloja näkee vuoren huipuillakin osana eväsvarustusta.

Puiston laidalla maisema muuttui epätodellisen tuntuiseksi järvimaisemaksi. Järviä kun ei turhan usein Korean niemimaalla tule vastaan. Uimaankin tuonne olisi voinut uskaltautua, tai melomaan. Ainakaan vielä ei vedessä näkynyt ketään, ei edes yhtä venettä.

Puistosta lähtiessä alkoi tehdä mieli kahvia ja poikkesimme tienvarressa näkyvään kahvilaan. Ostimme herttaiselta rouvalta törkyhintaiset kahvit, totesimme niiden maistuvan kamalalle ja kaadoimme ne vaivihkaa parkkipaikalla viemäriin, kun emme kehdanneet niitä pöytäänkään juomattomina jättää. Maaseudulla ei siis kannata luottaa siihen, että kahvihammasta kolottaessa kulman takaa löytyy Twosome Place vastajauhettuine espressopapuineen.

P1110707

P1110719

P1110727

P1110741

P1110749

P1110759

P1110763

P1110769


2 kommenttia

Talviaurinko

Tänään on ollut mahtava talvipäivä: aurinko paistaa siniseltä taivaalta, ilmansaasteita ei ole nimeksikään ja lämpötila oli aamulla juuri nollan yläpuolella. Iltapäivän puolella lämpötila on auringon lämmittämänä jo lähempänä kymmentä astetta.

Kyllä tämän talven juuri ja juuri voi näinkin viettää! Kun tulee lunta ikävä, voi hypätä bussiin ja hurauttaa parin tunnin päähän laskettelukeskukseen.

P1100813

P1100822

P1100809

 


Jätä kommentti

Joulukuu ja ensilumi

Aamulla satoi lunta. Tai paremminkin pyrytti. Nyt ei ole lumesta enää tietoakaan, mutta jospa se sieltä tulisi pian, maahankin jäävä lumipeite.

Edit. Lisää tulee taas! Ehti olla puolen tunnin tauko sateessa ja nyt satelee entistä sakeammin. Tänään ei taida olla järkevää lähteä bussilla mihinkään, voi liikenne olla aika kaaos.

2014-12-01 08.33.45

2014-12-01 08.33.11


Jätä kommentti

Pala luontoa

Mihin se lämmin syksy katosi? Ja miten ikinä selviän tulevasta talvesta, kun jo nyt päällä ovat ne lämpimimmät vaatteet. No ei talvitakkia sentään ihan vielä…

Vähän samalla tavalla yllättäen on tuohon joen toiselle puolelle nousemassa uusi asuinalue. Valmis se ei missään nimessä vielä ole, mutta valtava muutos on tapahtunut siihen miltä maisema näytti kaksi vuotta sitten. En vieläkään käsitä miten täällä rakennetaan kaupunginosa kerrallaan. Tyhjästä.

2014-11-12 11.55.16

Nuo kaikki talot ovat nousseet viimeisen vuoden aikana. Tähän hätään en löytänyt vertailukuvaa samasta paikasta otettuna, mutta kaivelen arkistoja ja palaan asiaan tuonnempana.

Eikä rakentaminen näytä rajoittuvan vain joen toiselle puolelle, vaan uusia rakennuksia nousee meidänkin puolelle nopeaan tahtiin. Tuossa vieressä olevalle pientaloalueelle on kesän aikana rakennettu toistakymmentä taloa, jotka pikkuhiljaa valtaavat tilaa kasvimailta. Pieniä länttejä vielä löytyy talojen väleistä, mutta uskoisin viimeistään ensi kesänä loppujenkin kasvimaiden kohtalona olevan rakennustyömaaksi joutumisen.

2014-11-12 12.41.14

Yksinäinen kasvimaa talojen puristuksessa. Oikeassa reunassa ja keskellä kasvimaan takana olevat talot ovat nyt kesällä valmistuneita, aikaisemmin niiden tilalla oli myös viljelmiä.

Uskon kuitenkin, ettei oma henkireikäni, Bansog-kukkula, katoa talojen alle. Pala luontoa kaiken rakennetun keskellä. Tämän päivän kävelyllä sain kahistella polulle pudonneiden lehtien keskellä ihan rauhassa, vastaan taisi tulla kokonaista kaksi ihmistä.

2014-11-12 12.37.22

2014-11-12 11.49.13

2014-11-12 11.47.00

2014-11-12 11.46.50

2014-11-12 12.08.42

2014-11-12 12.06.11