Täällä Muualla


1 kommentti

Ulm Münster

Ulmin tärkein nähtävyys ja maamerkki on ehdottomasti Ulm Münster. Se on nimetty maailman korkeimmaksi kirkoksi, ja hallitsee upeasti kaupungin keskustaa ja ympäristöä. Rakennustyöt kestivät todella kauan, alkaen vuodesta 1377 aina vuoteen 1890 asti.

Kirkko on sisältä ehkä vieläkin vaikuttavampi kuin ulkoa. Kauniit mosaiikkitaideteokset valtavissa ikkunoissa ja korkeuksiin kohoava katto pistävät miettimään sitä työn määrää, minkä jo pelkästään taiteilijat ovat kirkon valmistuessa tehneet. Rakennusmiehistä puhumattakaan.

2016-09-22-16-05-28

2016-11-19-12-14-58

2016-11-19-12-17-52

Huikean korkeaan torniin on myös mahdollista kiivetä. Portaita kipuamalla pääsee lähes huipulle, 143 metriin asti. Marraskuun puolivälissä kävimme kokeilemassa Suomesta tulleiden vieraiden kanssa miltä se tuntuu. Portaikko on kapeaa kierreporrasta alusta loppuun, kulkien suuremman osan aikaa kirkon ulkokyljessä. Pienistä ikkunoista näkee matkalla ulos kuinka pikkuhiljaa noustaan korkeammalle. Välillä on muutama isompi tasanne jossa voi hieman palautella uupuneita jalkoja ja hermoja. Vaikka en ole kovin paljoa korkeanpaikankammoinen, kummasti vaan alkaa hermostuttamaan ylemmäksi noustessa.

2016-11-19-11-26-24

2016-11-19-11-26-37

Viimeinen nousu tapahtuu tornin keskellä kulkevassa portaikossa. Huipulta avautuu huikea näkymä kaupunkiin ja kirkkaalla ilmalla voi jopa nähdä etelässä kohoavat Alpit. Tornin ympäri kulkee erittäin kapea tasanne, jota kiertäessä kummasti tulee puristettua kaidetta tiukasti. Alaspäin kurkkiminen on kivaa jännää.

2016-11-19-11-27-12

dsc_0019Kuva ylhäällä Juha-Pekka Järvinen.

Alastulo hirvitti jopa enemmän kuin ylösmeno, kun portaikoissa tuli haluamattaan katseltua enemmän ikkunoista ulos ja tiedosti missä mennään. Myös jo melkoisen väsyneet jalat tuntuivat epävarmemmilta. Kaikki kuitenkin pääsivät onnellisina ja hyvin alas.

Kaikkinensa sykähdyttävä kokemus, olen valmis lähtemään toistamiseenkin tälle pikku reippailulle. Ehkä seuraavalla kerralla myös Taina pääsee alkua pidemmälle. Nyt korkeanpaikan kammo vei voiton ja alkuinnostus kaikkosi ensimmäisten avonaisten ikkunoiden kohdalla.


Jätä kommentti

Erilaista työtä tarjolla

Meidän kylän ulkkareiden Facebook-sivulle ilmestyi tovi sitten mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Normaalisti tarjolla on englanninkielen opetusta, mallintöitä tai johonkin TV-ohjelman kuvauksiin osallistumista. Tällä kertaa haettiinkin seuraa firman juhliin.

I2016-03-03 08.34.04lmoituksessa halutaan valkoihoisia miehiä tunniksi mukaan kekkereihin. Tehtäviin kuuluu vain nauttia olostaan ja olla mukana kuvattavana työntekijöiden kanssa. Buffetin lisäksi saa vähän rahaa ja kuljetukset.

Hetken mietin että mikä ihmeen juttu tämä on, mutta koska valokuvat tullaan laittamaan firman nettisivuille, oletan että kyseessä on PR temppu. Halutaan antaa mahdollisille asiakkaille kansainvälinen kuva firman toiminnasta. Sinänsä luova ratkaisu, toivotaan että reipasta seuraa löytyi.

 


2 kommenttia

Pearl Harbor

Hawaiin matka tarjosi minulle mahdollisuuden pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen, eli vierailuun Pearl Harborissa. Sotahistoria on minulle suuri kiinnostuksen aihe, ja Pearl Harbor on yksi siihen liittyviä merkittävimpiä paikkoja maailmassa.

Lyhyesti historiaa, Japani suoritti aamulla 7.12.1941 yllätyshyökkäyksen lentotukialuksilta Pearl Harboriin, upottaen merkittävän osan Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastosta. Tämä teko tempaisi Yhdysvallat viimein täysillä mukaan toiseen maailmansotaan. Yhdysvalloilta kesti tovin toipua iskusta antaen Japanille mahdollisuuden valloittaa Aasiasta alueita, mutta sodan lopputuloksena Japani joutui antautumaan ehdoitta vajaa neljä vuotta myöhemmin.

Pearl Harborin tärkeimmät nähtävyydet ovat USS Arizonan muistomerkki, USS Missouri taistelulaiva, USS Bowfin sukellusvene, ja Tyynenmerin ilmailumuseo. Näistä Missouri ja Bowfin kiinnosti ehkä eniten, sillä en ole kummankaan tyyppisissä aluksissa koskaan vieraillut. Ilmailumuseo oli pakko jättää väliin tällä kertaa, yhteen päivään mahtuu vain tietty määrä.

USS Arizona (BB-39) muistomerkki

P1130656

Taistelulaiva USS Arizonan kohtalo oli koko hyökkäyksen traagisin tapahtuma. Alus sai useita osumia Japanilaisten torpedoista ja pommeista, kunnes yksi aiheutti katastrofaalisen tuhon. Se läpäisi laivan etukannen, ja räjähti aluksen haavoittuvimmassa osassa eli ammusvarastossa. Tästä seurannut valtava räjähdys ja muu tuho tappoi suurimman osan miehistöä, 1,177 menehtyi koko 1,512 miehistöstä.

uss_arizona.jpg

USS Arizona hyökkäyspäivänä räjähdyksen jälkeen (kuva: http://www.history.com)

Nykyään Arizona makaa yhä sataman pohjassa samassa paikassa minne se upposi. Sen päälle on rakennettu muistomerkki, jonne vierailijat voivat mennä katselemaan hylkyä. Vedenpinnan yläpuolella on enää yhden tykkitornin runko, muita osia näkee öljyisen vedenpinna alla.

P1130659
P1130662
P1130660

Muistomerkillä on myös muistolaatta jossa on kaikkien kuolleiden nimet kaiverrettuna, heistä monet ovat yhä haudassa hylyn sisällä. Hyökkäyksestä henkiinjääneillä miehistön jäsenillä on mahdollisuus kuoltuaan tulla myös haudatuksi hylkyyn toverien joukkoon, näin on tapahtunut viimeksi viime vuonna.

P1130666
P1130670

 

USS Missouri (BB-63)

USS Missouri, ”Mighty Mo”, on vuonna 1944 valmistunut Iowa-luokan taistelulaiva. Ominaisuuksiltaan se on ollut taistelulaivojen aatelia, mutta koska toinen maailmansota näytti niiden olevan vanhentunut konsepti, jäi se myös viimeiseksi valmistetuksi koko maailmassa. Se on ollut vuodesta 1998 pysyvästi ankkuroituna museolaivana satamassa.

Vierailijat pääsevät tutkimaan alusta kolmella tapaa. Omatoimisesti häröillen, peruskiertueella oppaan kanssa, tai laajennetulla yksityisellä kiertueella. Kahdessa ensimmäisessä pääsee näkemään lähinnä ylempiä kansia, laajassa mennään läpi koko alus viiden tunnin aikana. Me menimme ihan omillamme, koittaen ymmärtää kaikkea ihmeellistä.

Mighty Mo on valtavan kokoinen. Se painaa 45,000 tonnia, sen pääaseina on 9 x 16 tuumaiset tykit, ja miehistöä enimmillään 2,700. Kyseessä on siis pieni kaupunki veden päällä, alusta tutkiessa voi päätyä parturiin, hammaslääkärille tai postitoimistoon.

P1130678

P1130693

Näkymä komentosillalta

P1130695

P1130696

Koska laivan ohjauskyvyn säilyttäminen taistelussa on erityisen tärkeää, on ruorimies ollut erittäin vahvasti suojatussa bunkkerissa

P1130691

2016-01-31 10.42.20-1

Laivan päätykit ovat todella massiiviset

Missouri osallistui vuosina ’44-’45 useisiin taisteluihin Japania vastaan, mutta sen lisäksi sen historiaan kuuluu erityinen tapahtuma. 2.9.1945 kenraali MacArthur ja muut liittoutuneiden edustajat vastaanottivat sen kannella Japanin delegaation, ja Japanin lopullinen antautumissopimus allekirjoitettiin. Tämä myös päätti virallisesti koko toisen maailmansodan. Tämä kannen osa on saanut nimen ”Surrender Deck”, ”Antautumiskansi”.

USS-Missouri

Antautumissopimuksen allekirjoitus Missourin kannella (kuva: http://www.nps.gov)

Missouri näki toisen maailmansodan jälkeen vielä paljon toimintaa. Se osallistui esimerkiksi parin vuoden ajan myös Korean sotaan, antaen tulitukea YK-joukoille ja oli osana Incheonin maihinnousua. Tämän jälkeen vuonna 1955 se laitettiin pitkäksi aikaa hyllylle, kunnes vuonna 1982 se otettiin uudelleen käyttöön kun Yhdysvallat tarvitsivat kipeästi lisää laivoja. Asejärjestelmät ja kaikki muukin modernisoitiin täysin, ja alus oli taas valmis tositoimiin. Se oli mukana ensimmäisessä Persianlahden sodassa, ja käytännössä ampui sen ensilaukaukset 17.1.1991.

Visiitti oli todella kiehtova, on jännää kuljeksia pitkin sokkeloisia käytäviä ja tutkiskella paikkoja, miettiä mitähän täälläkin on tehty. Kaikkialla on hyvin vahva sotilaskaluston tuoksu. Mielikuvitus pyörii ylikierroksilla kun miettii millaista tuolla on ollut silloin kun on täysi miehitys ja toiminta päällä, ja millaista on mahdollinen luppoaika.

 

USS Bowfin (SS-287)

Viimeisenä kohteena meillä oli sukellusvene USS Bowfin. Se toimi vuodesta 1943 sodan loppuun asti, suorittaen yhdeksän partiotehtävää. En ole aiemmin päässyt käymään sukellusveneessä sisällä, joten tämä oli kovasti odotettu mahdollisuus.

Jos Missouri tuntui hieman ahtaalta, on Bowfin toiseen potenssiin. Kaikki on tiivisti tungettu täyteen ja optimoitu, edes ilman että olisi ollut täydessä lastissa. Minkäänlaisesta yksityisyydestä ei varmasti ollut tietoakaan. Pitkällä reissulla on ollut varmaan melko tiivis tunnelma.

Mittareita, vipuja, hanoja, säätimiä, kytkimiä, lamppuja, messinkiä, terästä, niistä on sukellusveneet tehty.

P1130703
P1130704
P1130707
P1130718
P1130705
P1130722
P1130708
P1130725
P1130726

Mukava päätös Pearl Harborin kiertelylle, päivä oli ehdottoman hieno. Kaiken tämän jälkeen alkoi olla jo melko väsynyt, paljon jäi vielä näkemättä. Itse alusten lisäksi olisi vielä kattavia museoita Pearl Harboriin ja sotaan liittyen. Plus tietenkin se ilmailuosuus kokonaan. Sitten joskus uudestaan.


Jätä kommentti

Nokkapokkaa

Meidän talon kulmalla oleva risteys tuntuu olevan autoilijoille ongelmallinen, lähetä piti -tilanteita on jatkuvasti ja äänitorvet raikaa. Tänä aamuna vaihteeksi oli tällainen näkymä. Vaikea sanoa mitä mustan auton kuljettaja on yrittänyt, olisikohan ollut u-käännöstä tekemässä.

P1130283


Jätä kommentti

Tiimitapahtuma Caribbean Bayssä

Töissä on tapana viettää kuukausittain tiimin kesken jonkinlainen iltapäivän/illan tapahtuma. Yleensä se on korealaisittain vain yhdessä syömään (ja juomaan) menemistä, mutta tällä kertaa porukka halusi käydä Caribbean Bay -vesipuistossa.

Caribbean Bay on Korean suurin vesipuisto, ja osa Samsungin omistamaa Everland huvipuistokompleksia. Siellä on useita vesiliukumäkiä, uima-altaita, aaltoallas, kylpyläpalveluita, kaikkea mitä nyt vesipuistossa voisi olla. Ehkä hieman erilaisena piirteenä ovat ”kylät” ympäri puistoa, joista voi vuokrata omia pieniä tiloja ryhmälleen ja joissa voi sitten säilyttää tavaroitaan tai käydä välillä lepäilemässä.

Menimme maanantaina iltapäivästä, koska halusimme välttää isot ruuhkat ja käydä kokeilemassa mahdollisimman monta eri laskua lyhyessä ajassa. Tämä tietenkin oli haaveajattelua, sillä tuhannet muut ajattelivat samalla tavalla. Parissa tunnissa ehdimme käydä yhden isomman laskun, ja toisen vähän pienemmän. Oikeina ruuhka-aikoina viikonloppuisin odotusaika olisi nelisen tuntia. Harmittavasti uusin ja hienoin kyyti Mega Storm oli huollettavana tämän viikon. Mielenkiintoisesti lähes kaikki korealaiset kulkivat joka paikassa kelluntaliivit päällä, tarkkaa syytä en saanut selville. Se kai on vaan tapa veden ääressä ollessa. Lämmintäkin vielä tässä elokuun lopussa oli, kolmeakymmentä hipoen korkeimmillaan.

Vesipuistoon meneminen tiimin kanssa ei selkeästi ole ihan tavallista toimintaa, ja koko homman ympärillä oli koko ajan pieni salaperäisyyden verho. Meidän tiimejä oli tämän kuukauden tapahtumaa varten hieman sekoiteltu, ja meidän ryhmässä oli vain miehiä. Tämä ylipäänsä mahdollisti lähtemisen tuonne, mutta kohteesta ei saanut puhua naiskollegoille. Ilmeisesti joutuisi ”selittelemään aika paljon”? Myös kysyttiin olinko kertonut vaimolle minne mennään (kyllä kerroin), miten kerroin ja mikä oli reaktio. Jäi vaikutelma, että vesipuistoihin mennään joko sinkkuna patsastelemaan ja tiirailemaan, tai sitten kiltisti koko perheen kanssa vaimon valvomana. Muu on sitten vähän hys hys hommaa. Onhan toki vesipuistot harvoja ei-K18 paikkoja Koreassa, missä pääsee näkemään naisten paljaita olkapäitä (huh!).

Mukavaa vaihtelua tämä kaikki kuitenkin oli. Aiemmin olemme käyneet pelaamassa screen baseballia, joten toivottavasti jatkossakin keksitään mielenkiintoisia aktiviteettejä.

Erityismaininta Galaxy S5 luurilleni jolla kuvat on napattu, se vedenpitävänä kesti hienosti vedessä puljaamisen ilman vaurioita.

IMG_0186 IMG_0193 IMG_0190 IMG_0191 IMG_0198 IMG_0192 IMG_0203 IMG_0208 IMG_0209


Jätä kommentti

Vapunviettoa

Tämän Vapun päivän vietimme kotoisasti Dongtanissa, suomalaisten ystäviemme kanssa piknikillä. Päätimme mennä läheiseen puistoon nauttimaan kauniista päivästä, herkkujen ja kevyen urheilun merkeissä. Sää todellakin on jo varsin kesäinen ja miellyttävä.

Hauskaa Vappua kaikille!

P1110798

P1110797

P1110802

P1110791

2015-05-01 06.53.40


Jätä kommentti

Köysipelastautumista

Jalalla Koreasti -blogin artikkelin innoittamana ajattelin kirjoitella yhdestä korealaisten kotien ja muiden korkeiden rakennusten piirteestä. Useassa paikassa näkee seinään tai kattoon pultattuna jämäkän valkoisen metallihärpäkkeen.P1100826

Kyseessä ei kuitenkaan ole toistasataa kiloa kantava amppelin ripustuskoukku, vaan pelastusköyden kiinnityspiste. Tulipalon sattuessa korkeasta rakennuksesta voi olla vaikea tai mahdotonta päästä ulos portaiden kautta, joten vaihtoehtona on mennä ikkunasta. Tätä varten asunnoissa voi olla mysteerinen harmaa laatikko.P1100828

Sen sisällä on meidän tapauksessa valjaat, automaattijarru ja 18:n metrin köysikela, ikkunasta laskeutumista varten. Omien arvioidemme mukaan köyden pituuden pitäisi juuri riittää meiltä maahan saakka. Toivottavasti ylemmissä kerroksissa asuvilla on pidempi köysi.P1100834

Automaattijarrun tarkoituksena on laskea köyttä läpi hallitusti, ja hidastaa laskeutumisvauhti sopivaksi. Hätätilanteessa tämä on kätevää, koska manuaalisesti operoitavan jarrun kanssa voisi hätikoidessä tulla lisää onnettomuuksia. Tämän kyseisen jarrun käyttäjän maksimipaino lienee 100kg, painavemmilla vauhti saattaa nousta liian kovaksi tai koko laite voi hajota.P1100836

Käyttöohjeet lyhyesti:
1. Kiinnitä jarru kiinnityskoukkuun.
2. Heitä köysikela ulos ikkunasta (sen vuoksi että köysi purkautuisi kelalta kokonaan, eikä mahdollisesti jumittaisi estäen köyden kulkemisen).
3. Pujottaudu valjaaseen niin että se menee kainaloiden alta ja köysi tulee etupuolelle.
4. Laskeudu alas kasvot seinää kohti.

Erityisen tärkeää on tehdä kohdat #1 ja #2 oikeassa järjestyksessä.P1100831

Vaikein vaihe varmastikin on itse ikkunasta ulos vääntäytyminen. Kaikenlaiset fobiat voi iskeä, ja muutenkin turvakaiteen yli meneminen voi olla vaikeata. Tämän jälkeen on helppoa, Maan vetovoima hoitaa loput. Jos asunnossa on useita henkilöitä, köyden voi hilata takaisin toiseen suuntaan, ja valjaat saa ylös seuraavaa käyttäjää varten.P1100838

Eikun vaan turvallista matkaa!
P1100841


2 kommenttia

Jääkiekosta

Koreassa jääkiekko ei ole kovin suosittu urheilulaji, eikä siitä medioissa juuri koskaan ole mainintaa. Baseball, jalkapallo ja koripallo ovat täällä isoja joukkuelajeja jotka vetävät suurimman huomion. Silti täälläkin lajia harrastetaan. Kokonaiset kolme korealaista miesten joukkuetta pelaavat Asia League Ice Hockey sarjassa, neljän japanilaisen, yhden kiinalaisen ja yhden venäläisen joukkueen kesken. Ilmeisesti muissakin alueen maissa on ongelmia saada oma liiga kasaan, paitsi tietenkin Venäjällä, jonka joukkue Yuzhno-Sakhalinskistä lienee mukana maantieteellisistä syistä. Korean kiekkoliiton mukaan rekisteröityjä harrastajia on tänä vuonna 2238 (alakoulusta aikuisiin).

Jääkiekko kuitenkin tulee varmasti saamaan enemmän paikallista huomiota, sillä Korean maajoukkue pääsee vapaalipulla osallistumaan olympialaisiin ensimmäistä kertaa vuoden 2018 kotikisoissa. Aikaisemman kansainvälisen menestyksen pohjalta sanoisin että paljon on tehtävä neljässä vuodessa ettei ottelut menisi aivan nöyryyttäväksi teurastukseksi. Miesten IIHF ranking on tällä hetkellä 23. sija, naisten 24. Mutta tietäen millaista korealainen sitkeys ja periksiantamattomuus voi olla, tämäkin lienee mahdollista. Olisi ehkä sittenkin kannattanut valita päävalmentajaksi Juhani Tamminen, menestys olisi taattu!

Viime sunnuntaina kävin Suomiporukan kanssa ensimmäisessä jääkiekko-ottelussani Koreassa. Vastakkain olivat korealaiset Anyang Halla ja High1. Anyang on meidän naapurikaupunki, ja osan suomalaisista kotikaupunki, joten siitä luonnollisesti tuli meidän kannustama joukkue. Yleisesti ottaen olin odotuksieni vastaisesti positiivisesti yllättynyt pelin tasosta, alusta asti oli fiilis että ”hei, täähän on ihan oikeata jääkiekkoa”. Yleisö oli vahvasti mukana pelissä pitäen hyvää tunnelmaa yllä. Jännitystä tosin hieman latisti kotijoukkueen ylivoimaisuus, jo ensimmäinen erä näytti kumpi joukkue vie peliä. Silti peli piti tämän katsojan hyvin otteessaan loppuun asti, ja mielellään voisi toistekin mennä.

Anyang Hallan kotiareena. Vaikka Halla saattaa suomalaisittain kuulostaa oivalta kiekkojoukkueen nimeltä, tulee se kuitenkin joukkueen omistajan Halla Groupin nimestä. Yritys saattaa olla kiekkoilun ystäville tuttu, sillä se on myös Kiekko-Vantaan pääomistaja.P1100605

Pelaajaesittely hallin aulassa.Pelaajat

Normityylin mukaisesti katsojille pitää antaa pieniä lahjuksia. Alkaen vasemmalta Hiten olutpulloksi naamioima käsirasva, lämpöpussi ja joukkueen 20v juhlakeksi.P1100612

Anyang pelaa kotona kelta-sinisissä. Jostain syystä hetkittäin meinasi huomaamattaan oma kannatus siirtyä mustien puolelle, hassua…P1100631 P1100646

Väliajalla lapsille oli kalastusta/pilkkimistä.P1100617

Näistä tulee maaleja.P1100653 P1100654 P1100664

Lopputulos oli melko murskaava.P1100667 P1100669