Täällä Muualla


Jätä kommentti

Tori takapihalla

Joka perjantai taloyhtiön pihaan tulee torimyyjiä myymään kasviksia, hedelmiä, kalaa ja kuivattuja tuotteita. Itse uskaltauduin muiden rouvien keskelle tutkimaan pöytien antimia ja olihan siellä ihmeteltävää kerrakseen. Toivon ettei kukaan keksi tuoda minulle lahjaksi kuivattua kalaa tai niitä tuoreitakaan merenantimia. En tiedä mitä niille pitäisi tehdä ja pelkkä kuivatun kalan haju jo oli yököttävä. Kamalan rajoittunutta, tiedän. Vihannekset ja hedelmät sen sijaan näyttivät houkuttelevilta ja ostinkin persikoita. Enemmänkin olisi lähtenyt mukaan, jos emme olisi lähdössä reissuun. Pitänee siis ensi perjantaina mennä uudelleen ostoksille, helpompaa noita kasviksia on tuosta hakea kuin parin kilometrin päästä supermarketista. Ja vaikka mitään ei ostaisikaan, niin ilo on kävellä kauniisti esille aseteltujen ja tuoreiden tuotteiden keskellä, ehkä jopa vaihtaa muutama sana naapureiden kanssa.

Mainokset


Jätä kommentti

Aamukävelyllä

Minun piti ottaa eiliseltä Soulin reissulta valokuvia, samoin pyörämatkalta, mutta ne saavat jäädä seuraavaan kertaan. Olin niin pyöräilyn lumoissa (ja tarkkana liikenteen kanssa) etten muistanut koko kameraa matkalla metroon. Metrossa taas en kehdannut ottaa kuvia, kun oli niin paljon ihmisiä ja kun pääsin Souliin, tuli taas muuta ajateltavaa. Kotimatkalla reppu oli niin täyteen ahdettu Soulin tuliaisia, etten olisi saanut kameraa kaivettua esille vaikka olisin halunnutkin.

Tänään kävin sitten tuossa lähialueella vähän kävelemässä ja aamupalalla. Alue on meidän ja metsäkukkulan välissä, täynnä ravintoloita, pientaloja ja kasvimaita. Viljelevät vähän joka paikassa, jopa moottoriteiden varsillakin on maa muokattu penkeiksi ja retiisin lehdet työntyvät maasta siisteissä riveissä. Pientaloalueella on pihamaat täynnä kaalia, chiliä ja retiisejä ja itseäni kiinnostaa päästä tutkimaan muiden kerrostaloasukkien parvekkeita, josko nekin ovat täynnä viljelmiä.

Alue on rauhallisempi paikka syödä ja istuskella kahvilassa, kuin mitä täällä kerrostalojen väliin puristuvilla ostoskaduilla on vaihtoehtoina. Oma suosikkini taitaa olla Coffee Green Bean, jonne tänäänkin suuntasin. Paikka on oikein kodikkaasti sisustettu, jopa aika skandinaavisesti. Takapihan terassilla on lokoisa nautiskella kahveista, joita voi valita listalta tuottajamaan mukaan, jos oikein haluaa hifistellä. Aamupalaa syödessäni huomasin vastapäisessä pöydässä varsin tutun näköisiä mukeja; naapurin rouvan mukaan Iittalan astiat ovat täällä hyvin suosittuja ja riemastuneena taputti käsiään yhteen, kun lupasin tuoda Suomesta hänelle tuliaisia.

Ovat jo valmiina jouluun!

Kaikki aamiaissetit tulevat pekonin ja nakin kanssa. En edes yrittänyt pyytää ilman, en sen jälkeen kun toisessa kahvilassa yritin usean minuutin ajan selvittää tarjoilijalle että haluan hot coffee, enkä iced coffee.


4 kommenttia

Yhdessä tekemistä

Korealaiset pyrkivät tekemään kaikki asiat yhdessä ryhmissä, yksin toimiminen ei ole oikein normaalia. Yksin syövää säälitään ja ihmetellään mikä on vikana, yksin juova on jo valtava hälytysmerkki. Jonottaminenkin tuntuu olevan kivaa koska se tehdään yhdessä.

Tämä heijastuu myös työelämään, oma tiimi on kuin iso perhe, jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan enemmän aikaa kuin kodille. Työpäivät venyvät usein hyvin pitkiksi, ja töihin tullaan takaisin vaikka yöllä tai viikonloppuna jos pomo niin pyytää. Tuntuu myös että osa väestä on paikalla ylimääräistä vaikka varsinaisia töitä ei itsellä olisi, vain tukeakseen muiden työtä. Minunlaiselle ulkomaalaiselle uudelle tuontekijälle kuitenkin selkeästi annetaan hieman armoa ja säännöt muutenkin erilaiset.

Hauska esimerkki on häät, jotka korealaisille on todella suuri tapahtuma. Täällä on tapana kutsua mukaan myös kolleegat, mikä meidän tapauksessa tarkoittaa noin kolmea ja puolta sataa henkeä, perheineen. Olen saanut useita kutsuja lähes tuntemattomilta, vielä en ole ehtinyt mennä yhteenkään.

Tarkkaan en tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Jotkut laittavat sitä kunfutselaisuuden vanhojen oppien piikkiin, joissa ryhmän etu menee yksilön edelle. Jotkut arvioivat että tällainen johtuu siitä että korealaiset miehet käyvät pitkän asepalveluksen. Se kuitenkin on selvää että pitkien kärsimysvuosikymmenten jälkeen kansa on päättänyt että vain lujalla työnteolla heillä on mahdollisuus päästä jaloilleen, ja tällä vauhdilla mennään vieläkin eteenpäin.

Tähän loppuun video Samsungin uusien työntekijöiden kesäjuhlilta 2007, jossa näkyy heidän koulutusviikoilla harjoittelema ryhmäkuviotanssi.


Jätä kommentti

Heyri Art Village, keramiikkapajassa

Eilen kotimatkalla DMZ:lta poikkesimme Heyri Art Villagessa. Se on taiteilijoiden ja arkkitehtien yhdessä suunnittelema kylä, jonka keskiössä on kauppoja, teattereita, kahviloita ja museoita. Aikas mielenkiintoinen paikka. Ryhmälle oli varattu keramiikkapajasta oma workshop ja sen jälkeen sai tutustua Korean kaupunkihistoriasta kertovaan museoon. Olin yhtä innoissani kuin ryhmän lapset, mutta muut aikuiset alkoivat olla DMZ kierroksen ja lounaan jälkeen aika valmista kauraa ja sanat taide ja museo samassa lauseessa eivät suoranaisesti aiheuttaneet riemunkiljahduksia.

Keramiikkapajan workshopissa pääsimme maalaamaan savimukit keramiikkaväreillä, lapsille oli lisäksi tarjolla saviastian tekoa dreijalla. Mukit poltetaan, lasitetaan ja toimitetaan meille myöhemmin; oiva lisä Teema-mukiemme joukkoon. Tuntui että tässä vaiheessa nuutuneimmatkin aikuiset vähän heräsivät – kyllä käsillä tekeminen vaan on hyväksi! Itse olin niin innoissani, että muki oli maalattu parissa minuutissa ja olisin voinut tehdä vielä tusinan lisää.

Aluksi pari kuvaa lounaspaikasta, jonka alakertaan oli rakennettu perinteinen miljöö. Siitä sitten ajoimme Heyri Art Villageen taitelemaan.


Jätä kommentti

Rajavyöhykkeellä

Tänään kävimme kenties Etelä-Korean kuuluisimmassa paikassa, kahden Korean välisellä rajalla, joka tunnetaan yleisesti lyhenteellä DMZ, demilitarized zone. Se on 250 km pitkä ja keskimäärin 4 km leveä vyöhyke, joka jakaa Korean puoliksi Etelä- ja Pohjois-Koreaan.Opas selosti, ettei kansa halunnut tätä jakoa. Sen takana oli Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen tekemä sopimus 1948 ja ihmisten oli siihen alistuttava. Varsinainen DMZ perustettiin 1953 Korean sodan päätteeksi, kun molempien joukot lupautuivat vetäytyä rintamalinjalta 2000 m ja syntyi nykyinen 4 km leveä puskurivyöhyke.

Ensin haimme tuntumaa kahden Korean väliseen tilanteeseen laskeutumalla 75 metrin syvyyteen maan alle, yhteen tunneleista, jotka Pohjois-Korea kaivoi valloittaakseen eteläisen naapurinsa. Tunneli oli kieltämättä vaikuttava; keskimäärin kaksi metriä korkea ja kaksi leveä, parisataa metriä pitkä kallioon louhittu, vettä tippuva ja hiostavan kuuma käytävä. Tunneli on kokonaisuudessaan yli puolitoista kilometriä pitkä, mutta turisteille on avoinna vain 250 m. Päätä suojasi kypärä ettei kolhinut itseään tunnelin kattoon, kun unohti olevansa pidempi kuin keskiverto pohjoiskorealainen sotilas, joille tunneli alunperin oli mitoitettu.  Olin oikein tyytyväinen kun aurinko taas paistoi kasvoilleni ja uuvuttava 350 m nousu takaisin maan pinnalle oli takana.

Tunnelin jälkeen siirryimme rajalla olevalle kukkulalle, jonne rakennetulta näköalapaikalta pystyi kiikaroimaan rajavyöhykkeelle ja sen takaiseen Pohjois-Koreaan. Rajavyöhykkeellä on kaksi kylää; Propaganda Village (Pohjois-Korealaisille Peace Village) ja Daeseong-dong, joista Propaganda Village näkyy tuohon näköalapaikalle. Jossain vaiheessa etelän ja pohjoisen välit olivat jo paremmat ja etelästä päästiin rajavyöhykkeellä oleviin kyliin töihin tai auttamaan talojen rakentamisessa. Myös turistit pääsivät vierailemaan Daeseong-dongissa. Tämä ei kuitenkaan enää viime vuosina ole ollut sallittua. Näköalapaikalla valokuvia sai ottaa vain rajatulta alueelta, siksi kuvat ovat vähän huonoja. Kuva lipputangosta oli otettava, kun oppaamme kertoi etelän ja pohjoisen kilpailleen kummalla on rajalla korkeampi lipputanko. Jossain vaiheessa etelä luovutti ja pohjoisella on nyt maailman kolmanneksi korkein lipputanko 160 m. Azerbaidzanissa ja Tadzikistanissa on vielä korkeammat.

Ehkä odotin jotain tajunnanräjäyttävää ymmärrystä siihen miltä tuntuu, kun kansa on ilman tahtoaan jaettu kahtia. Kun et tiedä miten sukulaisesi voivat tai milloin näet heidät uudelleen. Olo on kuitenkin lähinnä hämmentynyt, ei oikein tajua katselleensa maahan, jonka ihmiset elävät jatkuvassa pelossa ja nälässä. Propaganda Village yrittää kovasti näyttää kukoistavan kylän julkisivua etelästä tähyileville, mutta todellisuudessa se näytti aavekaupungilta, jonka kaduilla ei liikkunut yksikään ihminen.


Jätä kommentti

Green wash

Tätä voi jo kutsua viherpesuksi: kasvonaamio joka mainostaa lauseilla ”Green Design” sekä ”Eco Feel”. Vanulappujen mainospuheista en mene sanomaan, mutta ulkoasu on perin raikas ja luonnonläheinen.