Koreasta on vaikea loytää hyviä karkkeja, ja niistä onkin tullut merkittävin ”ruoka” mitä Suomesta kaipaan (ruisleipääkään en yllättäen kovin paljoa enää haikaile). Oikeastaan ainoa mitä normikaupoista loytää on nallekarkit ja jotain muita Hariboja. Candy Kingin ja Makuunin hyllymetreistä näkee vain unia.
Onneksi vieraamme Suomesta toivat jälleen tähän tärkeään ravintoympyrän osaan taydennystä, kiitos!
Tänään satuimme Soulin keskustaan juuri sopivasti todistamaan miten Earth Hour pimensi kaupungin. Tämän vuosittaisen ja maailmanlaajuisen tempauksen tarkoitus on muistuttaa energian ja muiden luonnonvarojen säästämisen tärkeydestä. Yhtenä päivänä vuodessa yrityksiä, kaupunkeja ja yksityisihmisiä kannustetaan sammuttamaan valot tunniksi ja näin osallistumaan tempaukseen.
Me istuimme lasillisella erään hotellin ylimmän kerroksen baarissa ja seurasimme miten rakennus toisensa jälkeen pimentyi. Ei kaupunki täysin valottomaksi jäänyt, mutta yllättävän moni osallistui. Hyvä näin.
Kuva vähän ennen puoli yhdeksää. Osa rakennuksista oli jo sammuttanut mainosvalot. Keskellä näkyy Soulin keskustan historiallinen Sungnyemun portti, joka tunnetaan myös Namdaemun porttina. Aikoinaan se on toiminut kaupunkia ympäröineen muurin eteläisenä porttina.
Kaupunki pimeimmillään. Suurin valonlähde tuntui olevan jatkuvasti virtaava liikenne.
Rakastan tätä villitystä pukea lenkkarit kaikkialle ja kaiken kanssa. Kerrankin voin olla sekä käytännöllinen, mukavuudenhaluinen että trendikäs. Tosin trendikkäimmät tyypit eivät ehkä käytä samoja lenkkareita metsäpoluilla ja kaupungissa, mutta uskottelen itselleni ettei sillä niin väliä ole. Adidas kuin Adidas, vaikka vähän kuraisenakin.
Kuva napattu Soulin metrosta. Kanssamatkaajista 90% tuntui kulkevan lenkkareissa.
Kuvassa viime keskiviikon lounas, jonka nautimme yhdessä korealaisen ystäväni kanssa. Paljon lisukeruokia, kala, munakasta, keittoa ja kulhollinen riisiä. Ei jäänyt nälkä.
Lattialla istuminen on joogaharrastuksestani huolimatta vähän epämukavaa, sillä olen niin hidas ruokailija, että jalat ehtivät aina puutua. Mutta koska lattialla istuminen yleensä tarkoittaa myös hyvää ruokaa, valitsen mieluummin hetken ajaksi puutuneet jalat ja maistuvan ruuan, kuin jättäisin nämä paikat väliin pelkkien mukavuussyiden takia. Monesti korealaisessa seurassa muut ovatkin jo autossa, kun minä vielä kampean itseäni lattialta ylös tönkköjalkoineni.
Tällä kertaa vuorossa pienempi ruokakauppa, joka vastaa lähinnä suomalaista K-lähikauppaa, mutta ruokatarjonta on huimasti monipuolisempi. Saman kokoluokan kauppoja löytyy lähialueeltamme useita. Näissä hintataso on ehkä hiukan korkeampi kuin isoissa marketeissa, joissa pakkauskoot ovat suuremmat. Kalleimpia kauppoja ovat pienet erikoismyymälät, kuten luomukaupat tai herkkupuodit. Näinhän se on Suomessakin.
Farmer’s market.
Tuotteita on aina runsaasti esillä myös kaupan ulkopuolella. Tässä kaupan edustalla on pesuaineita.
Tarjolla on kaikkea. Ihan kaikkea. No ei tosin aina väliin himoitsemaani maitorahkaa (mitä ei täällä tunneta ollenkaan) tai oikeaa leipää, eikä näistä perinteisemmistä kaupoista löydy muutenkaan juustoja tai muita maitotuotteita niin hyvin kuin länsimaisista marketeista, mutta xylitol-purkkaa on. Korealaiset rakastavat kaikkea terveysvaikutteista, joten xylitol sopii hyvin tämän maan markkinoille. Valikoimissa on myös tuoretta lihaa ja kalaa tiskeissä sekä kauden hedelmiä ja vihanneksia irtomyyntinä. Kalatiski ei yleensä pahemmin haise, mikä kertoo paljon tuotteiden tuoreudesta.
Monesti jollain myyjistä on mikrofoni, johon kailotetaan kovaäänisesti ja jatkuvalla syötöllä päivän tarjouksia. Siihen kun menet tekemään ostoksia, saa koko kauppa kuulla miten monta sataa grammaa saikaan olla jauhelihaa, sillä myyjä jatkaa mikkiin puhumistaan koko ajan asiakkaankin kanssa jutellessaan. Tässä kyseisessä kaupassa käydessäni sattui mikkimies kauppaamaan mansikoita. Kaksi pakkausta yhden hinnalla mikäli asiakas voittaa kivi, paperi, sakset leikissä. Voitin ja sain kilon verran mansikoita vähän päälle kolmella eurolla.
Asiakas on tässä juuri voittanut myyjän kivi, paperi, sakset leikissä.
Näistä kaupoista pidän kovasti niiden tunnelman ja hallittavissa olevan koon vuoksi. Niihin on nopea pistäytyä ostamaan sitä mitä juuri silloin tarvitsee, kuten maitoa, hedelmiä ja lihaa. Viikottain käyn kuitenkin tekemässä isot ostokset alueemme K-supermarketissa, eli Home Plussassa. Tarjonta on jotain Vic-Marketin ja perinteisemmän kaupan väliltä, mutta Home Plussassa on paljon Tescon tuotteita, joten sinne suuntaan myös, kun etsin hyvää suklaata tai haluan ostaa pullon viiniä.
Tuoreita kasviksia ja juureksia löytyy aina. Irtosalaatti pysyy raikkaana sille varatussa ”sumutiskissä”.
Tofua.
Soijapavun ituja.
Erilaisia kuivattuja ja paahdettuja merileviä.
Liha- ja kalatiskit.
Muovipusseihin pakattuja ostereita.
Perussojua saa puolen litran pullon hintaan 1,150 wonia, eli 0,77 senttiä.
Tässä luumuviinissä on luumujen lisäksi vielä kultahippusiakin. Kulta on kuulemma terveellistä. Siksi.
Ja kun sojut ja kultaviinit on kumottu, voi seuraavan aamun olotilaa helpottaa krapulajuomalla.
Kuivattuja merenherkkuja. Löyhkä on sanoinkuvaamaton, kun pussin avaa, mutta maku on yllättävän hyvä.
Ihan vaan nopeasti sellainen juttu, että kevät on täällä! Nyt sitten jännäämään milloin ensimmäiset kukat puhkeavat.
Päätin tarttua juttutoiveeseen paikallisista ruokakaupoista ja niiden valikoimista. Olen ollut tosi huono kuvaamaan kauppojen sisällä, syynä osittain ulko-ovessa olevat kieltomerkit ja toisaalta muut asiakkaat, joita en haluaisi turhaan ahdistella kuvaamisellani. Mutta erityisesti pienet lähikaupat ovat tosi mielenkiintoisia ja myös monipuolisia paikkoja ja monissa on jopa oma lihatiski, vaikka kauppa kokonaisuudessaan olisi hädin tuskin suomalaista kulmakioskia suurempi. Olen siis pikkuhiljaa napsinut kuvia sieltä täältä kauppareissuillani.
Nyt ensimmäisessä osassa kerron kuitenkin ensin lähikauppojen vastakohdasta, suuren suuresta Vic-Marketista, johon suunnataan isojen pakkausten ja halpojen hintojen perässä. Kaikki tuntemani korealaisnaiset ovat hyvin tarkkoja kustannuksista ja jokaisen lompakko pursuilee erilaisia kanta-asiakaskortteja. Outoa tässä loputtomassa hintavertailussa on se, että kerralla ostetaan sitten niin suuria määriä, ettei kaikkea aina ehditäkään syömään ja ruokaa joudutaan heittämään pois.
Ruoka on mielestäni pääsääntöisesti halvempaa kuin Suomessa. Tosin maitotuotteet ja juustot ovat hintavempia, erityisesti kunnon voi on hinnoissaan. Erehdyin aluksi kokeilemaan korealaista Can’t believe it’s not butteria halvemman hinnan houkuttelemana, mutta palasin hyvin pian australialaisen tai ranskalaisen tuontivoin pariin.
Kauppa on kahdessa kerroksessa, joista ylemmässä ovat kodintarvikkeet, vaatteet ja pesuaineet, alhaalla ruokapuoli. Valikoidut tuotteet ovat esillä muutamilla pöydillä, mutta muuten tuotteet ovat valtavissa varastohyllyissä, joiden välissä asiakkaat työntelevät yhtä valtavia ostoskärryjään. Itselleni tulee mieleen lähinnä Ikean huonekalupuolen noutovarasto. Tosin en tiedä millaisia hyperautomarketteja maailmalla on, kun en ole moisissa aikaisemmin asioinut. Ehkä tämä on ihan normisettiä.
Valikoimissa on paljon länsimaisia merkkejä ja tuotteita, joita ei tavallisen marketin hyllyiltä löydy. Esimerkiksi leikkeleitä ja juustoja on jonkin verran paremmin ja tuore liha on pakattu huomattavasti suurempiin pakkauksiin kuin tavallisesti. Leivonnaisia voi ostaa kerralla koko suvulle tarjottavaksi ja maitopurkitkin ovat kolmen litran kanistereita. Meidän kahden hengen taloutemme ei näistä isoista pakkauksista niin innostu, mutta syy miksi täällä tulee harvakseltaan käytyä, löytyy myslien ja keksien keskeltä. Kaurahiutaleet. Mistään muualta oman alueemme kaupoista en ole löytänyt kaurahiutaleita, mutta Vic-Marketista niitä löytyi. Viimeksi olin lentää selälleni bongatessani myös Iittalan astioita, ihan kohtuuhintaankin vielä.
Hauskaa näissä isommissa kaupoissa on maistiaisten määrä. Lounaan voi helposti korvata kurvailemalla jokaisen maistatuspisteen kautta kassalle. Viimeksi herkkua oli erityisesti avokadoista ja jogurtista tekaistu smoothie. Piti kaartaa vielä uudelle maistelukierrokselle, jonka tuloksena kotona syötiin viikon verran avokadoa.
Suosin kuitenkin itse päivittäisostoksissa vähän pienempiä kauppoja, ihan vain pienempien pakkaustenkin vuoksi, sillä kaksi ihmistä ei määräänsä enempää ehdi syömään. Ja minusta on mukavempaa tehdä ostoksia paikoissa, joissa ei tarvitse kävellä kilometritolkulla, vaikka sitten maksaisinkin ruuastani vähän enemmän. Seuraavassa osassa tutustutaankin oman asuinalueeni perinnemarkettiin. Joka ei hinnoilla pilattu ole sekään.
Valmisruuista tarjolla on lähinnä paneroitua kanaa.
Galbia, eli valmiiksi marinoituja naudan lihoja grillattavaksi.
Sushivalikoima on monesti oikein hyvä. Hintalappuun on merkitty kellonaika milloin sushit on valmistettu. Yleensä näistä tiskeistä saa mukaansa pari tuntia aikaisemmin tekaistut herkut. Päivän lopuksi settejä saa alennettuun hintaan.
Valmiita settejä pataan laitettavaksi, kun tekee mieli mereneläviä.
Täytekakut ovat Koreassa usein todella näyttäviä ja halpoja, paljon halvempia kuin Suomessa. Mutta toisaalta kaikki sitten maistuvat samalle. Juustokakut ovat omia lemppareita.
Muffinssit laatikoissa.
Juusto mielletään usein lasten välipalaksi ja siksi näitä juustotikkuja on valikoimissa hirmuisesti. Kun sitten taas tavalliset juustot myydään sellaisissa miniatyyripakkauksissa.
Kuivattua kalaa. Tätä monesti tarjoillaan maistiaisiksi ruokakaupoissa, voissa tai öljyssä paistettuna. Itse asiassa tosi hyvää.
Melko laaja valikoima Iittalan astioita. Hinnat olivat vain muutaman euron korkeammat kuin Iittalan omassa nettikaupassa.
Englanti ei aina käänny ihan oikein korealaisissa opasteissa. Mutta asia tulee silti selväksi, joten mitä sitä niuhottamaan.
Korean kielitaidon huimasta paranemisesta huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, eteen tulee päivittäin tilanteita, joissa joko itse ymmärrän toisen väärin tai minut ymmärretään väärin. Tai sanon vahingossa jotain hassua. Viimeksi perjantaina toivotin uuden ravintolan omistajalle oikein hyvää uutta vuotta, kun kuvittelin toivottavani paljon onnea ravintolan kanssa. Ja muutama päivä aikaisemmin ihmettelin ystäväni puheesta miksi hän toistelee maalis- ja toukokuuta jatkuvasti. Selittää miten nuo kuukaudet ovat eri kulhoissa. Olin aivan pihalla, kunnes selvisi, että vastahankittujen akvaariokalojen nimiksi oli annettu Maaliskuu ja Toukokuu.
Vaikka näitä kömmähdyksiä sattuu jatkuvasti, olen päättänyt olla turhaan etukäteen jännittämättä. Jos lähden sille linjalle, että suustani ulos tulevan korean pitäisi olla täydellistä, en voisi sanoa sanaakaan. Usein huomaankin juttelevani sujuvasti jääkaapistani (naengjang-go), kun tarkoitus oli selittää miten pidän pyöräilystä (jajeongeo). Nuo sanat kun muistuttavat vähän toisiaan. Tai ovesta puhuessani lipsahtaa sanomalehti mukaan keskusteluun (mun – sinmun). Korean opettajalle selitinkin miten minun piti sulkea sanomalehti, koska ulkona oli niin kylmä. Yleensä näissä tilanteissa itselleen nauraminen auttaa kummasti, tärkeintä taitaa kuitenkin olla aito yrittämisen halu.
Pääsääntöisesti ontuvaan puhumiseeni on suhtauduttu kannustavasti ja juttukumppani on odottanut kärsivällisesti, että pääsen lauseen loppuun. Poikkeuksena on puhelin. Minulle on lukemattomia kertoja lyöty luuri korvaan, itse asiassa myös englanniksi asioidessani. Kaltaiselleni puhelinkammoiselle tuo on aiheuttanut pienimuotoisia traumoja, mutta toivottavasti puhelimessa puhumisenkin kanssa vielä rohkaistun. Terhi kirjoitti samaisesta aiheesta pari päivää sitten ja on tässä minua valovuosia edellä tilattuaan onnistuneesti ruokaa kotiin puhelimella! Omalla to do-listallani on ruuan tilaamisen lisäksi niinkin pelottava puhelu, kuin taksin soittaminen kotiovelle. Voi nimittäin joskus olla ihan hyödyllinenkin taito. Taksikuskille osaan kyllä jo melko sujuvasti kertoa miten meille pääsee kun olen itse kyydissä, mutta taksikeskuksen leidit ovat hätäisiä, eikä puhelimessa voi huitoa selventäviä käsimerkkejä, kuten taksin takapenkillä istuessaan.
Mutta huikealta tämä tuntuu, ymmärryksen yhtäkkinen (joskin vielä pienimuotoinen) avartuminen. Kaikista virheistä ja väärinymmärryksistä huolimatta.
Korealaiset televisiodraamat valloittavat niin Koreassa kuin sen rajojen ulkopuolella. Mekin olemme aina välillä näitä draamoja katsoneet, vaikkemme usein ymmärrä mitä juuri tapahtui ja miksi, sillä tekstitystä englanniksi ei ole, eikä korean taito ihan vielä riitä muuhun kuin kokonaisuuden hahmottamiseen. Erityisesti juuri loppunut ja täällä huiman suosion saavuttanut You Who Came From The Stars oli yksi meidänkin suosikeistamme. Nyt sarjan tähdet (Kim Soo-hyun ja Jun Ji-hyun) voi bongata vähän väliä mainoksista televisiossa, lehdissä ja katukuvassa.
Sarjan mainoskuvassa Jun Ji-hyun ja Kim Soo-hyun keskellä. Kuva Wikimedia Commons.
Juoni on klassinen, mutta päivitettynä nykyaikaan. Komean korealaisnuorukaisen ulkomuodon omaava avaruusolio jumittaa maapallolle 400 vuodeksi ja tietysti ensitöikseen rakastuu ihmisnaiseen, joka valitettavasti kuolee. Myöhemmin nykypäivänä hän törmää vanhan rakkautensa kaksoisolentoon ja on taas mennyttä miestä. Sarja oli siitä loistava, että riitti kun näki yhden jakson parin viikon välein ja silti pysyi melko hyvin kärryillä tapahtumista.
No, meidät kutsuttiin perjantaina tuttavamme uuden ravintolan avajaisiin Gangnamiin (ohjeet ravintolaan tekstin lopussa). Paikka oli todella iso ja huikealla paikalla Apgujeonin trendikkäässä ytimessä. Erityisesti ihastuin rauhalliseen puutarhaan, jossa ilmojen lämmetessä on varmasti mahtavaa istuskella. Söimme hyvää ruokaa ja koitimme parhaamme mukaan pysyä mukana koreankielisessä keskustelussa, joka tosin taisi suurimmaksi osaksi hyväntahtoisesti kiusoitellen koskea meidän kömpelöä ymmärtämistämme ja vielä kömpelömpää lausumistamme.
Japanilaisravintola Pyon Pyon-Sya JeRok.
Uusille yrityksille tuodaan viherkasveja ja kukka-asetelmia tuomaan menestystä liike-elämään. Sekä ravintolan piha, että sisätilat olivat täynnä toinen toistaan hienompia tuomisia. Nauhoihin kirjoitetaan paitsi onnentoivotukset, myös keneltä lahja on, joten samalla kukan tuojakin saa näkyvyyttä.
Ihana terassi, jonka kodikkuus varmasti vain lisääntyy kesän tullen, kun kasvit pääsevät kukoistamaan.
Ravintolassa asiakaspaikkoja oli kahdessa kerroksessa. Nämä ylemmän kerroksen pöydät on tarkoitettu lihan grillaukseen.
Ruoka oli herkullista ja sitä kannettiin eteemme valtavasti. Parasta koko ateriassa oli kuitenkin grillatun lihan jälkeen viimeiseksi nautittava kylmä nuudeliannos, naengmyeon. Vaikka luulin olevani jo aivan täynnä, katosivat nuudelit lautaselta salamannopeasti.
Sitten koitti hetki, kun meidät kutsuttiin valokuvaan erään pitkän ja vaikuttavan näköisen miehen kanssa. Tuttavamme esitteli meidät hänelle ja kysäisi olemmeko kenties nähneet hänet televisiossa? Molemmat pyörittelimme pahoitellen päätämme, ihan outo kaveri.
Me ja julkkis. Shin Sung-rok myös ylimmässä kuvassa ensimmäisenä vasemmalta.
Kuvan oton jälkeen tiedustelin tuttavaltamme kenestä mahtoi olla kyse ja paljastui, että mies oli näyttelijä Shin Sung-rok, tuon nyt niin pinnalla olevan avaruusolentosarjan pääpahis. Elokuvien ja TV-sarjojen lisäksi hän on esiintynyt musikaaleissa, joiden ansiosta hänestä onkin tullut Koreassa huippusuosittu. Ja hän sattuu olemaan ravintolan avanneen tuttavamme veli.
Posket punaisena toivoin olevani jossain muualla kuin nolaamassa itseäni superjulkkiksen edessä, mutta Sami lohdutti ajatuksella, että ehkä toiselle onkin virkistävää olla hetken aikaa ihan tuntematon. Vaikkakin vain kahden pöllämystyneen suomalaisen edessä.
Japanilainen ravintola Pyon Pyon-Sya JeRok, Gangnam-gu, 663-12 Sinsa-dong (20-8 Seolleung-ro 157-gil)
Insadongin alue Soulissa on täynnä perinteisiä teehuoneita ja käsitöitä myyviä liikkeitä. Olen käynyt siellä usein, mutta jostain syystä olen onnistunut aina aikaisemmin ohittamaan yhden perin mielenkiintoisen kojun, nimittäin gungjung tarae kakkuja valmistavan paikan. Nyt ystäväni raahasi minut sen eteen, eikä minua kovin pitkään tarvinnut puhua ympäri kokeilemaan tuota herkkua.
Kyseessä on aikoinaan kuninkaalle ja tämän arvovaltaisille vieraille tarjottu kakku, joka valmistetaan säikeiksi venytetystä hunajasta. Aluksi leipuri pitelee käsissään kivikovaa nyrkin kokoista kimpaletta, jonka keskelle puhkaistaan reikä. Käsien lämmön vaikutuksesta massa alkaa pehmetä ja leipuri venyttää siitä käsissään yhä ohuempia ja ohuempia säikeitä. Lopulta säikeet ovat hiuksenohuita ja niiden sisälle piilotetaan manteli-, suklaa- tai maapähkinätäyte. Koko prosessi on huikea näytös, jossa leipurit saavat haltioituneen yleisön täysin pauloihinsa. No, ainakin minut. Koreankielisen version lisäksi seurasin silmä kovana myös japaninkielisen valmistusprosessin ja ihan yhtä huikealta se näytti. Videoita gungjung taraen valmistuksesta on YouTube pullollaan, tässä niistä yksi.
Ostin mantelitäytteisiä kakkuja ja ne olivat ihania. Eivät liian makeita, vähän tahmaisia ja suussasulavia.
Piipahdimme myös yhdessä monista teehuoneista ja ovesta sisään astuttuani, tuntui kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin. Tunnelma oli kodikas ja rauhallinen, persimoninlehdistä haudutettu tee täydellistä ja olo teehetken jälkeen levollinen. Välillä ahdistun meluisissa ketjukahviloissa, joiden koko olemus henkii kiirettä. Kahvi tulee pahvimukissa vaikket tilannut take-awayta (tai take-out kuten täällä sanotaan) ja istumapaikasta taistellessa on levollisuus kaukana. Onneksi Insadongissa perinteet ovat vielä osittain säilyneet ja nykypäivän kiirettä voi paeta teehuoneiden rauhaan.
- Kirjainten viemää
Iirislahdesta maailmalle ja takaisin
Maira, belgit & bc
Täällä Muualla 