Mammuteista puheen ollen

Yöpyminen Yosemitessa loma-aikaan oli mahdotonta, mutta löysimme oikein kivan majapaikan Mammoth Lakes nimisestä kylästä, joka sekin oli hyvin suosittu. Talvisin alue toimii laskettelukeskuksena, kesäisin tarjolla on vaellusta, ratsastusta ja pyöräilyä.

Kovin ihmeellistä liikuntasuoritusta ei kuitenkaan voinut suunnitella, kun jo pelkkä autolle kävely sai tottumattoman puuskuttamaan. Oltiin nimittäin melko korkealla, 2,400 metrissä. Tähänkin löytyi mainio ratkaisu: mennään ensin vielä vähän korkeammalle, ja tullaan sieltä sitten vauhdilla alas. Vuokrasimme siis maastopyörät Mammoth Bike Parkista, nousimme gondolalla huikealle Mammoth- vuorelle 3,368 metriin ja riemusta kiljahdellen laskimme rinnettä takaisin alas. Huipulta ajelun ja maisemien ihailun lisäksi koitimme toista vähän alempana olevaa metsäreittiä ja täytyy sanoa, että kyllä vaan on maastopyöräily hauskaa hommaa! Ainakin alamäkeen ja vaikka Kamikaze ja Skid marks reitit jätimmekin tällä kertaa välistä… Bike Parkin halvimmat vuokrapyörät olivat mukiinmenevät, kypärä hyvä ja olisi saanut lisämaksusta paremmatkin suojat, jos olisi halunnut. Puistosta oli kattava kartta ja reittejä aloittelijoista konkareihin. Ihan ilmaista tämä lysti ei ollut, kun varustevuokrien lisäksi piti vielä maksaa puiston käytöstä, mutta rahoilleen sai kyllä vastinetta. Isosti.

Itse Mammoth Lakes oli mukavan tuntuinen pikkukylä, missä kaikesta näki, että vierailijoita käy paljon, vuoden ympäri. Nytkin majoitukset olivat täynnä, ravintoloissa aina ihmisiä jonoksi asti ja aamulla leipomoissa kamala kuhina. Silti mieli lepäsi luonnon keskellä ja illalla jännitti tuleeko kulman takaa vastaan karhu. Näillä nurkilla kun karhun kohtaaminen ei ole lainkaan harvinaista, eikä esimerkiksi lukittuun autoon kannattanut jättää mitään syötävää tai vahvasti hajustettua, sillä karhuille autoon murtautuminen on kuulemma ihan helppoa. Roskikset olivat myös kaikki luukullisia ja karhuvarmoja, tukevia metallisia pöniköitä. No, yhtään nallea ei täälläkään tullut vastaan. Eikä mammuttia.

Seuraavaksi pääsen jännittämään mitä Suomen luonnossa voi kohdata. Varmuudella kirjoittelen taas elokuun loppupuolella, kun olen takaisin kotona, mahdollisesti jotain tässä välissäkin. Ihanaa kesäloma-aikaa itse kullekin!

Mammoth Lakesin kylänraittia. 


Karhujen varalta roskiksissa on läpän alle piilotettu haka, jota karhujen isoilla käpälillä ei saa avattua.


No jos me tonne ihan ylös ensin ja mietitään sitte?


Lunta!

Sitä ollaan niin sporttisena liikkeellä. Hyvin palvellut rakas käsiveskakin keikkui selässä menossa mukana, mitään reppuja tarvita!

Vaikeita valintoja…

Päästimme nopeammat ohi. 

Oma vauhti ei päätä huimannut. Kieli keskellä suuta mennään…

Täältäkin löytyi järvi. 

Alempana polku oli huomattavasti helpompi. 

Pyöräilyn jälkeen hotellilla nautittiin paikalliset oluet.

Ja hetkeä myöhemmin ruokapöydästä avautui tällainen näkymä. 

Yosemite

Itsenäisyyspäiväviikonloppuna me, ja muutama muukin, nautiskelimme Yosemiten kansallispuiston maisemista. Aivan henkeäsalpaavan huikea paikka.

Näin jatkuvasti mielessäni mammutit vaeltamassa ruohotasangoilla tai sapelihammastiikerin väijymässä kallion kielekkeellä. Tammenterhoista päähänpinttymän saanut esihistoriallinen oravakin käväisi mielessä. Maisemat olivat yksinkertaisesti upeita. Aurinko paistoi. Ja siellä oli JÄRVIÄ ja JOKIA, joissa sai ihan vapaasti ilman kenenkään vahtimista tai pelkoa saasteista, UIDA! Täytyy sanoa, että vähän oli kirkasvetisessä vuoristojärvessä vilpoista pulahtaa, mutta ihanasti se virkisti. Myöhemmin kotimatkalla pysähdyimme vielä pienen joen varteen uimaan, missä vesi oli lämpimämpää ja luonto muovannut syvän suojaisan lahdelman.

Kovin haikein mielin suuntasimme viikonlopun päättyessä takaisin kaupunkiin. Yhtään karhua tai puumaa ei nähty. Ensi kerralla sitten.

Aina ei ihan onnistu.

Kylmää!! Ja kirkasta.



Tässä kohtaa jo melkein kuulin mammuttien tömistelyn.

Yosemite Creek, joka vielä liruttelee niin kovin vaatimattomana.


Yosemitessa maastopalot ovat olennainen osa luonnon kiertokulkua. 


Taustalla siintää Half Dome (2693m).


El Capitan (2307m). Näyttää kuvassa vaisulta, livenä aika vaikuttava. 

Pitihän sitä pysähtyä kuvaamaan, kun kerta kaikki muutkin.

Ja Yosemite Creek vähän myöhemmin, hieman näyttävämpänä. 

Kaikki ympärillä oli niiiiin suurta ja mahtavaa, että tuntui vääryydeltä olla ottamatta muutamaa ötökkämakroa….

On the road

Ameriikassa oli auto alla, kuten asiaan kuuluu. Ei taida olla yhtään kuvaa tuosta maanteiden kiiturista, joten säilyköön illuusio punaisesta avoautosta ja tuulessa hulmuavista hiuksista… Tässä tunnelmia tien päältä.

Santa Clarassa hotellilta lähdössä.

Aamu-usva vyörymässä mereltä San Franciscon ylle. 

Tämän pikkukylän raitilla liputettiin komeasti itsenäisyyspäivän kunniaksi. 

Mantelipuun hedelmiä. Manteliviljelmiä oli silmänkantamattomiin, kaikki tietysti keinokastelun avulla viljeltyjä. Kuivuus oli jotenkin hätkähdyttävää, vaikka siitä kyllä etukäteen tiesikin, eikä ilman kastelua varmasti kasva mikään Kalifornian herkku: mantelit, maissi, kirsikat, rypäleet… 

Meren ja kuivan laakson jälkeen kohosivat vuoret, joiden rinteitä tiet kiemurtelivat. Kaiteissa oli säästelty ja suurimman osan ajasta apukuski roikkui turvakahvasta, tuntien olonsa silti perin turvattomaksi.

Illan hämärtyessä tiellä kohti San Josea. Kilometritolkulla pelkkää kuivaa heinää ja suoraa tietä. 

Pride in San Francisco

Kalifornian reissu osui parahiksi paitsi itsenäisyyspäivän, myös Pride 2014 yhteyteen. Ja me sattumalta varasimme hotellin juuri sieltä, missä isoin hulina sunnuntaiaamuna oli, mistä paraati aloitti etenemisensä halki San Franciscon. Hotellihuoneen ikkunasta katselimme aamulla kahvikuppi kourassa, miten ohi valui toinen toistaan värikkäämmin pukeutunutta väkeä, orkesteri harjoitteli lähes ikkunan alla ja alueen katuja suljettiin puomein. Kahvit kumottiin pikapikaa ja siirryttiin ulos kadunvarteen nauttimaan paraatitunnelmista.

San Francisco on tunnettu erityisen avoimesta ilmapiiristään, myös seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Täällä ensimmäinen paraati järjestettiin vuonna 1970 ja viime vuonna paraatiin sekä juhlintaan osallistui yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Valitettavasti en löytänyt tietoa tämän vuoden osallistujamääristä, mutta PALJON meitä oli. San Franciscon juhlinnalle jää kakkoseksi vain Sao Paulon Pride Brasiliassa, jonka on arvioitu vetävän vielä enemmän väkeä.

Sateenkaariliput liehuivat (Gilbert Bakerin suunnittelema sateenkaarilippu esiintyi ensimmäisen kerran juurikin San Franciscon paraatissa vuonna 1978), musiikki ja nauru raikuivat, aurinko paistoi. Ja ennen kaikkea, niin moni ilmaisi kannattavansa tärkeää asiaa; ihmisoikeuksia, jotka eivät tässä maailmassa vielä läheskään joka paikassa ole itsestäänselvyys.

San Franciscon mäet

En hetkeen muista toista yhtä mäkistä kaupunkia kuin San Francisco. Katujen ylös alas aaltoilu sai autolla ajaessa vatsan kippuralle, kävellen uskalsi jo nauttia maisemistakin. Rakastuin erivärisiin, kapeisiin, mutta korkeisiin taloihin, kiinalaisten, vietnamilaisten, italialaisten, japanilaisten ja amerikkalaisten ravintoloiden vuorotteluun katukuvassa ja ohikulkevien ihmisten persoonallisiin tyyleihin.

Piti ajaa kaapeliratikalla, mutta lopulta päädyimme vain kävelemään pitkin noita mäkisiä katuja. Kävimme syömässä todella hyvää ruokaa, juomassa paikallisia oluita, herkuttelimme täytetyillä letuilla ja eksyimme asuinalueella ainoaan avoinna olevaan ravintolaan, joka olikin ihan huippu. Takaisin Santa Claraan ajeltiin rannikon kautta, samaa reittiä, jolta Sami jo aikaisemmin laittoikin muutaman kuvan. Kesäisin San Franciscon ylle vyöryy usein mereltä sumua, mutta tuona viikonloppuna paistoi vain aurinko. Uudelleen pitää päästä.

Turistina Piilaaksossa

Santa Clara ei varsinaisesti ole mikään turistin unelmakohde. Kyllä, aurinko paistaa, päivällä on lämmin ja hotellilla on uima-allas. Julkisilla pääsee melko helposti kahdellekin eri ostarille, jotka ovat valtavia. Mutta parin viikon reissusta kolme päivää ostarilla on jo ihan riittävästi shoppailua, kun tarkoitus on pakata kaikki kamat pieneen lentolaukkuun.

Ostettavaa täältä nimittäin löytyy. Hinnat ovat naurettavan halpoja, varsinkin nyt 4th of July alennusten aikaan, eikä ole joutunut murehtimaan mahtuvatko vaatteet päälle.

Mutta mitä tehdä, jos ostarilla pyöriminen ei enää houkuttele? Yhtenä päivänä kävelin San Josen keskustassa toimien samalla tehokkaana friikkimagneettina, sillä ulkoinen olemukseni suorastaan huokuu epäamerikkalaisuutta ja suurimman osan ajasta luultavasti näytän juuri niin eksyneeltä, kuin miltä minusta on tuntunut. Mitään huikeita turistielämyksiä en löytänyt.

Parasta antia on ollut julkisilla liikkuminen ja niissä ihmisten tarkkailu. Täällä kun ei niin ujostella tai yritetä sulautua massaan, kuten Koreassa usein. Retki ratikalla voi olla päivän kohokohta, jos ei säikähdä arvaamattomia ja välillä kovin äänekkäitä kanssamatkustajia. Viimeksi todistin pyörätuolia käyttävän naisen tilitystä, kun hän asiaansa painottaakseen toimitti viestinsä karjumalla. Vieressäni istunut nainen taas kuunteli musiikkia, eikä meinannut hytkymiseltään pysyä penkillään.

Itselleni on autottomana ollut mielenkiintoista seurata paikallisten työmatkailua julkisilla. Polkupyörän kuljettaminen bussilla, ratikalla tai junalla on tehty melko helpoksi. Erityisen hämmentävää on miten rauhallisesti bussikuskit odottavat polkupyörää etutelineeseen kiinnittäviä matkustajia. Koreassa moinen ei tulisi kuuloonkaan, koska aina on kiire, kiire, kiire. Hyvä että itse ehdit juosten ovesta sisään tai ulos. Kerran olen liukuoven väliin jäänytkin, kun en tarpeeksi nopeasti päässyt kyytiin. Ja kuljettaja ei ollut tuosta ollenkaan pahoillaan, päin vastoin, sätti minut hitaudesta.

Koitin kävelyä ruokakauppaan. Hotellilta matkaa kertyi reilu kolme kilometriä, mutta kävely osoittautui vähän mutkikkaaksi. Kävelytiet on suunniteltu vain ratikka- tai bussipysäkeille siirtymiseen, joten jouduin vähän väliä ylittämään leveää autotietä tai kävelemään parkkipaikalla tai asuinalueen kaduilla. Ei täällä taideta pahemmin harrastaa kävelyä, autolla tai pyörällä mennään joka paikkaan.

Hotellin arkea taas on piristänyt lähellä pelattava jalkapalloturnaus. Paikka on täynnä eri osavaltioista ja Kanadasta tulleita joukkueita, joiden allasbileet tai aulabaarin televisioista jalkapallomatsien innokas seuraaminen ei varmastikaan ole jäänyt  keneltäkään huomaamatta. Eilen illalla hotellilla pyöri myös joukko poliiseja ja kaikkien huoneisiin pyrkijöiden piti esittää ennen hisseihin pääsyä huoneavain. Eläväisin hotelli pitkiin aikoihin.

Ensimmäinen viikonloppu meni San Franciscoa ihmetellessä. Kirjoittelen siitä, kun pääsen kotiin, sillä en saanutkaan kamerasta siirrettyä kuvia padille. Huomenna taas suunnataan kohti Yosemiten kansallispuistoa. Siitäkin sitten tiedossa juttua ensi viikolla.

Nyt jatkan uima-altaan reunalla jalishemmojen touhujen seuraamista. Pari tuntia on hurahtanut ihan siivillä 🙂

Pätkä kävelytietä. Ihan sai omissa oloissaan kävellä.

Näitä teitä kävellen ylittäessä ehtii jo hengästyä.

Asuinalue tuntui juuri sellaiselta periamerikkalaiselta.

Auringonlasku näkyy kätevästi omasta hotellihuoneesta.