Vanhan ja uuden yhteiseloa

Yksi suosikkialueistani Soulissa on Bukchon hanok village. Tai oikeastaan koko alue Gyeongbokgung ja Changdeokgung palatsien välissä on mielestäni kiinnostava. Vanha ja uusi arkkitehtuuri ottavat vierailijat vastaan rinta rinnan ja levähdystaukoa voi viettää yhdessä monista ravintoloista tai kahviloista. Alueella on erityisen paljon käsin tehtyjä koruja myyviä putiikkeja sekä varsinkin lähempänä Insadongia taidegallerioita ja -museoita.

Muutama hanok, perinteinen talo, on avoinna vierailijoille ja pientä maksua vastaan voi tutustua taloon sekä nauttia samalla korealaista teetä.

Vaikka alue niin kovin idyllinen onkin, en ole ihan varma olisinko valmis kantamaan ruokaostokseni koko pitkän matkan ylös. Mutta ehkä huoleni täällä asumisesta on aika turha, ihan halpoja nämä asunnot tuskin ovat.

Ei yhtään hassumpi kotikatu.

Nämä hanokit ovat ihan normaalissa asuinkäytössä ja alueella onkin useita kylttejä kehottamassa vierailijoita hiljaisuuteen. 

Sisäpihojen kasvillisuus puskee välillä muurien yli.

Yksityiskohtia erään vieraille avoinna olevan hanokin ulko-ovelta. 

Taustalla häämöttää Namsan Tower ja Soulin toimistorakennuksia. Uusi ja vanha kohtaavat.

Hauskasti tuunatut putket erään hanokin ulkomuurissa. 

Alhaalla kiemurtelee Samcheong-ro, jonka varrella on lukuisia ravintoloita, kahviloita ja pieniä kauppoja. 

Taaempaa alkaa Bukhansan national park. 

Hanokeissa toimivia ravintoloita. 

Miten kaunis ovi. 

Tämäkin oli ravintola. 

Katunäkymää Samcheong-rolta.

Takaragawa Onsen Osenkaku

Syyskuussa piipahdimme vieraidemme kanssa myös Japanissa. Lensimme Tokioon ja pyörimme kaupungin vilinässä muutaman päivän, mutta reissun kohokohta taisi kuitenkin kaikille olla japanilainen kylpylä, Takaragawa Onsen Osenkaku. Tämä kylpylä oli huomattavasti isompi, kuin muutama aikaisempi blogissakin mainittu kylpylä, mutta tunnelma oli silti onnistuttu pitämään kovin kodikkaana. Vetonaulana Takaragawassa olivat useat isot ulkoilma-altaat ja kylpyläalueen läpi virtaava Takaraga-joki. Viivyimme kaksi yötä ja tuo aika oli juurikin sopiva kylvyistä nauttimiseen, rentoutumiseen ja tatamilla futonin päällä nukkumiseen.

Kun matkustimme Tokioon, sinne oli juuri iskenyt taifuuni, aiheuttaen junien myöhästelyä ja ruuhkaa kentällä. Kylpylässäkin oli koettu joen paha tulviminen ja koko paikka oli jouduttu sulkemaan pariksi päiväksi. Uudelleen he avasivat juuri sopivasti, kun meidän oli aika suunnata sinne. Muistona tulvasta olivat enää joesta törröttävät muutamat ruhjoutuneet puunrungot, sekä henkilökunnan meille vilauttamat valokuvat ulkoaltaista jokiveden vallassa.

Takaragawan ulkokylvyt ovat yhteiskylpyjä, lukuunottamatta yhtä ainoastaan naisille tarkoitettua aluetta. Naiset saivat näihin yhteiskylpyihin mennä pyyhe ympärillä, mutta kyllä miehetkin siveästi peittelivät pienellä pesurätillä etumustaan tai käyttivät samaa isoa pyyhettä kuin naisetkin vyötäisille sidottuna. Ja pukuhuoneet olivat tietenkin erikseen naisille ja miehille. Kerran yhteiskylpyyn mennessäni tuli naisten pukuhuoneen ovella vastaan japanilaistyttö, joka keräsi pyyhe ympärillään rohkeutta altaaseen menoon. Kiljahdellen hän sitten lopulta uskaltautui altaaseen pinkaisemaan. Huvittavaa tässä oli se, että pyyhe oli kuitenkin peittävämpi, kuin monen japanilaisen nuoren naisen vaatetus kaupungilla liikkuessa.

Takaragawassa kylpylän alueella pidettävän yukatan (puuvillakimonon) sai itse valita jokaiselle päivälle. Tarjolla oli useita erilaisia värivaihtoehtoja, eikä valinta sitten ollutkaan niin helppo. Muissa paikoissa missä olemme olleet, yukata on aina ollut kaikilla samanlainen. Yukatan päälle puettava lämmin villainen takki oli sekin naisilla viininpunainen, miehillä tummanvihreä. Kumman mukava yukatoissa on olla, eikä omia vaatteita muutamassa päivässä kaipaa.

Ruoka kylpylöissä on aina elämys, niin nytkin. Aamupalasta oli tarjolla sekä japanilainen, että länsimainen versio. Muuten pärjäsimme pelkillä illallisilla, kun päivällä mussutti muutaman suklaakeksin ja joi vihreää teetä. Illalliset koostuivat useista pienistä ruoka-annoksista, joista mielenkiintoisin oli ehkäpä puristimen läpi puserrettava gelatiini, joka sitten maustettiin soijakastikkeella ja lusikoitiin suuhun.

Kaunis paikka, jota voin suositella Tokion läheisyydestä onsenia etsiville. Matka-aikaa tännekin kertyy parisen tuntia, mutta maisemat vain paranevat loppua kohden, kun viimeinen taival taitetaan kylpylän pikkubussilla vuoriston keskellä.

Matkalla kylpylään. 

Kylpylä ja Takaraga- joki, joka oli jo rauhoittunut tulvan jälkeen.

Majapaikkamme. Huoneemme oli toisessa kerroksessa ja ikkunoista sai ihailla ohi virtaavaa jokea. 

Alueen kartta.

Yhteisallas.

Toinen yhteisallas. Tämä oli ollut joen tulviessa täysin veden alla. 

Naisten pukuhuone. Oli melko rauhallista. 

Vain naisille tarkoitettu ulkoallas. 

Sammakko naisten altaan reunalla. Prinssi?


Yhteispotretti ja päivän yukatat. 

Polku.

Puro matkalla Tagaraga-jokeen.

Kastanja.

Alueella oli valtavasti erilaisia patsaita. 

Käytävä.

Pesutilat ja sisäallas.

Kukkia. Näitä oli aseteltu pitkin kylpylää. 

Aamupalan nattonyytti. Sisällä hapatettuja soijapapuja. 

Illallisen merenelävät.

Syötävä asetelma.

Kala.

Ja se gelatiini.

Italialaisessa ravintolassa

Tästä piti kirjoittaa jo aikapäiviä sitten, syömässä kyseissä italialaisessa kun tuli käytyä jo heinäkuussa. Muistin paikan taas, kun luin Terhin kirjoitusta korealaisesta italialaisesta.

Täällä italialaisia on tiuhassa (missäpä maailmankolkassa ei olisi), mutta vain harvasta saa sinne päinkään maistuvaa ruokaa. Pettymyksiä on riittänyt siinä määrin, että nykyään teen italialaiseni melkein mieluummin itse, kuin lähden etsimään hyvää ravintolaa. Eräs korealaisista tuttavistamme tiivisti asian näin: Italiassa käydessä en pitänyt italialaisesta ruuasta, mutta täällä Koreassa se on hyvää. Niin. Eihän Italiassa tosiaan tajuta tarjota pastan ja pitsan kanssa säilöttyjä retiisejä tai etikkakurkkua.

Heinäkuussa siis vietimme päivää vieraidemme kanssa Soulin Bukchon Hanok kylässä ja nälän yllättäessä poikkesimme ensimmäiseen sopivan näköiseen ravintolaan. Se sattui olemaan tämä kyseinen pieni italialainen, jonka nimeäkään en enää muista. Joku Mamma’s tai vastaava. Sisustus oli ihanan kodikas ja intiimi, keittiö yhtä samaa tilaa ruokatilan kanssa ja henkeä haukkoen seurasimme annoksen liekitystä kaasuhellalla. Tilasimme pastaa ja risottoa, jotka kaikki maistuivat erinomaiselle. Tai sitten meillä kaikilla vain oli niin valtava nälkä. Mutta itseäni kiehtoi hyvän ruuan lisäksi nimenoman paikan tunnelmallinen sisustus. Seiniä peittivät tapahtumien mainokset, erinäiset piirustukset ja tervehdykset, kattilat ja pannut roikkuivat esillä ja keittiön kaksi työntekijää häärivät essut päällä siinä vieressä. Ihan kuin olisi ollut jonkun kotona. Jonkun sellaisen kotona, joka kokkaa paljon itse.

Lisää kissoja ja kahvia

Gangneungin kissakahvilasta innostuneena etsin netistä tietoja Soulin kissakahviloista. Ja löytyihän niitä. Suuntasin siis siskoni ja anoppini kanssa heidän täällä ollessaan Gangnamiin yhteen löytämistäni paikoista. Cat’s Attic osoittautui suureksi, puhtaaksi ja hyvin suosituksi.

Omat kengät jätettiin eteiseen ja desinfioitiin kädet. Tämän jälkeen kassalle maksettiin pääsymaksu 8 000 wonia, joka sisälsi yhden juoman. Laukut ja takit laitettiin säilöön seiniä reunustavien penkkien alle laatikoihin. Ilmeisesti lähinnä siksi, etteivät ne olisi aivan kissankarvoissa pois lähtiessä. Tarjolla oli kyllä myös tarrarullia karvojen poistoon.

Tervetuloa. Vierailta otetaan luulot pois jo heti tiskillä, tämä on kissojen valtakunta. 

Tämä mies sai erityisen lämpimän vastaanoton.

Heti alusta asti yksi kahvilan kolmestakymmenestä kissasta parkkeerasi keskelle pöytäämme, eikä hievahtanutkaan kunnes osoitimme lähtemisen merkkejä. Tai houkuttelimme sitä henkilökunnan tuomalla kissanmakkaralla, jota vieraat saivat syöttää kissoille. Tämä meidän kissamme kun tuntui olevan varsin perso tuolle herkulle.

Pöytämme vakiokisu tarkkailee kädessäni olevaa kissanmakkaraa. Viereisessä pöydässä osattiin selvästi odottaa vuoroaan.

Makkaraa! Om nom nom.

Toiselle myös, ruokatavat olivat huomattavasti sivistyneemmät.

Tämä onneton oli merkattu kaulapannalla, ettei kukaan antaisi sille herkkuja. Masu menee niistä kuulemma sekaisin. 

Kissoja tässä paikassa siis oli melkoinen määrä, mutta yllättävän rauhallisesti ne suhtautuivat toinen toisiinsa. Joukossa oli myös vasta hiljattain kadulta löytynyt kulkukissa, jonka joku ohikulkija oli toimittanut kissakahvilaan. Elämästä kadulla muistuttivat vielä vetistävät silmäkulmat, mutta muuten katujen kasvatti näytti sopeutuneen hyvin muiden kissojen seuraan. Paikka oli myös todella puhdas kissojen määrään suhteutettuna. Henkilökunta kävi pyyhkimässä desinfiointiaineella pöytiä jokaisen asiakkaan lähdettyä, eikä lattiallakaan näkynyt kissankarvakasoja.

Muiden vieraiden joukossa oli niin naisia kuin pukuherrojakin. Juttelimme parin nuoren naisen kanssa, joista toinen ilmoitti olevansa amerikkalainen ja toinen korealainen. Korealaisnainen kertoi käyvänsä kahvilassa joka viikko ja aluksi sekoitimmekin hänet henkilökuntaan, niin auliisti hän tuli kertomaan meille kissojen nimiä ja selitti minkälainen luonne kullakin kissalla on.

Suosittelen kyllä näitä kissakahviloita jos kissoista yhtään tykkää. Kummasti siinä ankeampikin päivä piristyy, kun kahvinsa saa juoda kehräävä kissa sylissä.

Veljekset kuin ilvekset.

Miten kaunis turkki.

Tämä kisu taas kuulemma nukkuu aina samalla hyllyllä, kissapatsas tyynynään. 

Tälle kaverille en uskaltautunut edes tarjoamaan makkaraa. 

Enkä tälle. 

Kissa kuin suoraan suomalaisesta navetasta.

Voisiko joku ystävällisesti leikkiä kanssani?

Kaunis kisuleidi.

Tästä tuli väistämättä mieleen piippua polttava vanha kalastaja.

Hänen Ylhäisyytensä kuulemma valitsee aina saman paikan. Keskeltä huonetta.

Hänen Ylhäisyydelleen sopiva tassunpesuteline.

Amerikkalaistyttö ja syliin levitetyn viltin vetovoima. 

PAPERIPUSSI! Ehkä parasta ikinä heti pahvilaatikon jälkeen.  

Makkaraa tarjolla. 

Yksi lempikisuistani.

Sopu sijaa antaa. 

Kahvilassa kävi myös pukumiehiä viettämässä ruokataukoa. 

Tämä oli löytänyt oivan nukkumapaikan kirjahyllyn vilttikasasta. 

Jättikissa. 

Korealaista arkkitehtuuria

Kun nyt taloista aloitin, niin laitetaan vielä kuvia muistakin sunnuntain kävelyllä vastaan tulleista asumuksista. Täällä ei tunnuta olevan niin tarkkoja miten eri taloyhtiöiden rakennukset sopivat alueen yleisilmeeseen. Tyylisuunnat ovat iloisena sekamelskana, talot hyvin lähellä toisiaan ja pihat melko pieniä. Ainakin jos vertaa Suomeen.

Katunäkymää pieneltä omakotitaloalueelta.

Tässä kaksi erillistä taloa. Aika isoja asuntoja silti.

Oma torni voisi olla veikeä.

Nämä talot kasvimaan takana näyttivät kaikki olevan aika pelkistettyjä. Vaikuttivat myös ihan uusilta. 

Espanjalainen maalaistalo? Meksikolainen villa? En oikein tiedä mikä tyyli tästä tulee mieleen, mutta ei ainakaan korealainen. 

Vetää vertoja jo suomalaiselle lähiörakentamiselle. 

Suoraan Alpeilta. Tämä oli hieno, myös piha viimeisen päälle laitettu. 

En tiedä mitä näistä nyt sanoisi. Ilmiselvästi vähän arvokkaampia asuntoja, mutta aika tiukka asettelu kuitenkin. Eihän tuohon jää pihaa kuin parin metrin verran ja sitten edessä on seuraavan kämpän tiilisenä. 

Tästä puolestaan tulee mieleen sotilastukikohta. 

Aidan raosta kurkkasimme rakennustyömaalle. 

Tältä pitäisi näyttää valmiina. Nuo ikkunaluukut tuntuvat nyt olevan kova juttu.

Punatiilisten kattojen laakso. Taustalla kohoavat Metapoliksen tornit. 

Tässä lopuksi oman asuinalueemme säntillistä kauneutta. On se hienoa, että edes kerrostaloissa pysytään ruodussa ja talot ovat lähes identtisiä toistensa kanssa. 

Kerrostaloalueilla kauneus löytyy pienistä yksityiskohdista. 

Oma koti kullan kallis

No niin, taas on palattu Korean niemimaalle. Takana neljä ja puoli viikkoa reissaamista, ensin viikko Japanissa ja reilu kolme viikkoa Suomessa. Suomen syksy päätti näyttää kyntensä ja lämpötilat tipahtivat tuntuvasti siitä mitä ne olivat vielä tuloani edellisenä päivänä olleet. En siis turhaan ostanut Koreasta untuvaliiviä lähtiessäni. Kaunista Suomessa kyllä oli, niin kuin syksyisin aina, ja ystävien seurassa ei pieni räntäsadekaan pahemmin ahdistanut. Kiitos vielä kaikille minua majoittaneille ja minulle seuraa pitäneille, teitte olostani niin kotoisen kuin se reppureissaajan roolissa saattoi olla.

Omaan kotiin oli kuitenkin jälleen ihanaa palata. Pääsen uudella tarmolla opiskelemaan korean kielen kiemuroita ja nauttimaan vielä toisestakin syysruskasta. Asiat tuntuvat olevan ihan ennallaan, mitä nyt lähiostoskadulle on avattu uusi kahvila (en enää tiedä monta niitä siellä kaiken kaikkiaan on) ja biojäteastiaa ei enää saa auki ilman maksukorttia. Pieniä muutoksia siis, mutta mullistavinta on ollut huomata, ettei korean kielitaito olekaan kuuden viikon opiskelutauosta ja suomen kielen intensiivisestä käytöstä huolimatta kadonnut. Yllätin nimittäin viime maanantain korean tunnilla itseni lisäksi myös opettajan, joka hämmentyneenä totesi minun edelleen osaavan lukea koreaksi ja hallitsevan alkeellisen verbien taivutuksen.

Sami oli minun reissatessa tutustunut lähialueeseen tarkemmin ja löytänyt mielenkiintoisen, aika Eurooppalaisvaikutteisen asuinalueen. Minuakin tuo kiinnosti ja suuntasimme sinne sunnuntaikävelylle. Kotimatkan varrelle sattui sopivasti osumaan myös kohta valmistuvien asuntojen esittelytapahtuma, joten rohkaisimme mielemme ja painelimme sisään.

Tässä esimerkkitalo, joka koostui kahdesta paritalosta. 

Saint Castle Town House valmistuu ensi vuonna, mutta nyt saimme vielä ihailla yhden esimerkkirakennuksen lisäksi hiekkamonttua, jonka keskellä kaivinkone vimmatusti hääri. Asunnot olivat paritalotyyppisiä neljän kerroksen huoneistoja, joita korealaiset tuntuvat suosivan. Hieltä haisten ja lenkkeilytamineissa yritimme pitää matalaa profiilia, kun luoksemme saapui innostuneen oloinen ja pukuun sonnustautunut asuntoesittelijä. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin kävellä esittelijän perässä taloa läpi ja kuunnella mitä kaikkea on mahdollista tilata lisämaksusta ja asiaankuuluvasti ihastella esimerkkiasunnon sisustusta. Meihin suhtauduttiin yllättävän myönteisesti, ottaen huomioon, että esittelijä joutui pinnistelemään englantinsa kanssa ja me lompsimme ympäriinsä verkkareissa.

Täytyy kyllä sanoa, että aika vaikuttavan tuntuinen asunto se sitten lopulta olikin. Ylimmässä kerroksessa kattoterassi ja ullakkohuone, keskikerroksessa makuuhuoneet ja pesutilat, ensimmäisessä kerroksessa olohuone ja keittiö, alimpana vielä autotalli, josta halutessaan saisi oman erillisen asunnon. Tai kuten esittelijä asian ilmaisi, party room. Minua kyllä jäi kiehtomaan ajatus betonilattiaisesta työhuoneesta, missä maalia saisi roiskia ympäriinsä sielunsa kyllyydestä.

Autotalli. Tässä versiossa tila oli muunnettu työtilaksi.

Työtilan takaosasta löytyi ompelunurkkaus. 

Ja ikkunasta sisään tuijottavia mäntyjä. 

Olohuone. Tyyli on hyvin korealainen. Kulmassa jokaisen korealaiskodin kaunistus, ilmastointilaite. 

Keittiö ja sen ohessa kodinhoitoparveke. Koreassa pesukone sijoitetaan usein parvekkeelle. Suomessa ei ehkä järkevää, mutta ainakin omalla parvekkeellamme lämpötilat pysyivät talvellakin +10 asteessa.

Makuuhuone ja ikkunaluukut, jotka olisivat koko ajan tiellä.

Meikkaustila (esittelijän sanoin jälleen) ja kylpyhuone päämakuuhuoneen yhteydessä. 

Lastenhuone nro 1. 

Ylimmässä kerroksessa lastenhuone nro 2. Jostain syystä pidän ullakkohuoneiden vinoista katoista. Vaikka niihin yleensä pääni lyönkin.  

Yläkerran pieni aula. Katon saa kuulemma halutessaan puupaneloituna. Mutta huomasi miten synkkä se on, kun vertasi viereisen huoneen valkoiseen kattoon.  

Ja kattoterassi. Tänne mahtuisi pari kasvia. Oli ajattelevaisesti asennettu vesipistekin. Tosin se on kuulemma siksi, että voi täyttää lasten uima-altaan. 

Ihan tosissamme me emme tätä käyneet katsomassa. Hinta on meille turhan korkea, eikä ulkomaalaisten ole mahdollista saada ostohintaa alemmas taloyhtiön lainan avulla, kuten korealaiset saavat. Meille hinta olisi 452 600 000 wonia (311 209 €), mutta korealaiset saisivat saman murto-osalla. Käytäntö on ilmeisesti lähellä Suomen asumisoikeusasumista. Esittely oli kuitenkin oikein mielenkiintoinen ja valaiseva, pientä unelmointia arjen keskellä. Nykyinen asuntomme on kuitenkin huomattavasti käytännöllisempi, vaikka vähän pienempi onkin. Ja käytännöllisyys on minusta kodissa kultaakin arvokkaampaa.

Tokyo Game Show 2013

Viimeisin Japanin reissu oli ajoitettu sopivasti niin, että viimeinkin pääsin vierailemaan näillä messuilla. Ehkä jo joskus 80-luvulla luin MikroBitistä tästä tapahtumasta, mutta vasta nyt pääsin itse paikalle. Show on yksi maailman suurimmista pelitapahtumista, tänä vuonna vierailijoita oli ennätysmäärä 270 197. Se oli kokonaisuudesaan viisipäiväinen joista kahtena se oli auki normiyleisölle.

Messupaikkana oli Makuhari Messe, joka sijaitsee Tokiosta itään noin puolen tunnin junamatkan päässä olevassa Chiban kaupungissa. Jo junamatkan aikana kävi selväksi että yksin ei tarvitse olla tänään. Tavoitteenani oli olla tuntia ennen paikalla jotta pääsisin joukon etunenässä sisään, sillä minulla olisi vain yksi päivä aikaa nähdä kaikki. Samaa tuntui miettineen moni muukin, juna oli aamusta jo tupaten täynnä messuilijoita. Messualueen ulkopuolella oli myös jo pitkä kiemurteleva jono, jossa sitten odottelimme sisäänpääsyä toista tuntia kolmenkymmen helteessä.
Ihmislauma odottelemassa

Sisällä halleissa sitten alkoi itse hässäkkä. Ensimmäisenä iskee äänien kakofonia, näyttellepanijat koittavat erottua toisistaan soittamalla musiikia ja muita mainoskuulutuksia mahdollisimman äänekkäästi. Valot välkkyvät ja esittelyvideot pyörivät valtavilla screeneillä joka paikassa,  ja kojujen esittelijäneidit tyrkyttävät mainosmateriaalia ohikulkijoille. Vaatii aina pienen hetken orientoitua tähän ympäristöön.

Xboxilla on todella pieni markkinaosuus Japanissa, mutta yrittävät silti

Esittelijöitä, ”booth babes”, lavalla. Asut ovat usein niukkoja

Minua ensimmäisenä kiinnosti erityisesti PlayStation 4 kotikentällään Japanissa, sen myyntiin tulo on jo lähellä ja teki mieli päästä testailemaan ja hakemaan tuntumaa.  Mutta heti alkuun kävi selväksi, kuten pari vuotta aiemmin Gamescom messuilla, että kaikenlainen testaaminen tulee olemaan aikaavievää.  Kaikki minua vähääkään kiinnostavat pelit ja laitteet olivat keränneen lähes parituntisen jonon kun vasta hitaana kerkesin hahmottaa mitä on missäkin. Näinpä siis tyydyin lähinnä kiertämään esittelyitä pintapuolisesti läpi, ja nautiskelin vain yleisestä meiningistä. Pelipuolesta yleisesti oisi sanoa että valtava osa näytteillä olevaista oli vain Japanin markkinoille tarkoitettuja, ja siten minulle lähes tuntemattomia ennestään. Niitä ei käännetä englannin kielelle, joten ne ovat senkin vuoksi minun tavoittamattomissa.


Tätä lähemmäs en pleikkari neosta päässyt

Battlefield 4 olisi myös ollut kiva kokeilla, mutta turha toivo.

Japanissa on myös vähän outoja juttuja tarjolla, tässä pieni kooste erilaisia löytöjä.

Hi-tech silmälappujen testauspaikka

Japanissa näillä peleillä on suuri kysyntä

Hormoonicurryä, anyone?

Tablettityyny

Japanilaiseen pelikulttuuriin, kuten myös mangaan ja animeen, kuuluu merkittävänä osana myös cosplay (costume play). Siinä fanit koittavat pukeutua ja laittautua mahdollisimman tarkasti oman suosikkihahmonsa näköiseksi, ja sitten kiertävät eri tapahtumia poseeraamassa ihmisille. Japanin cosplayn tasoa pidetään maailmanlaajuisesti parhaana, omistautuneisuus esiintymiseen sekä asujen ja propsien yksityiskohtaisuus on huippuluokkaa. Näilläkin messuilla näki satoja viimeisen päälle laittautuneita kulkijoita.


Suosituimmilla kuvattavilla oli pitkät jonot. Kuvaus siis pääsääntöisesti meni niin että vain yksi kuvaa kerralla vuorostaan muiden odotellessa

Vapaata kuvausta oli myös, jotain saattaisi ahdistaa olla kuvattavana tuolla keskellä

Oli mukava käydä noilla messuilla, vaikka ihan kaikkea ei tajunnutkaan. En välttämättä olisi toisena päivänä mennytkään, koska yksi päivä riitti kiertelemiseen. Mahdollisesti tarkoituksella olisi voinut mennä jonottomaan jotain mielenkiintoisia juttuja. Yhtäläisyyttä myös Saksan Gamescomiin oli suurelta osin kaikki oli paikallisella kielellä, joten vaikeuksia ymmärtää mistä on kyse, ja paljon infosta menee ohi. Mutta saksalaiset sentään ymmärsivät oluen päälle, jota siellä tarjottiin ja juotiin joka paikassa. Täällä sitä ei saanut kuin yhdestä kahvilasta. Mutta silti menisin vielä toistekin uudelleen.

Riisi on valmista

Yllätävänkin pitkän, noin kuusi kuukautta kestävän, kasvukauden jälkeen asutusten seassa kasvava riisi alkaa olla valmista korjuuta varten.

Neljän joen reitillä, pyörällä

Kuulin ulkomaalaisilta ystäviltämme Han-joen varrella olevasta loistavasta pyöräilyreitistä, jonka varrelta voi vuokrata polkupyöriä. Me halusimme tuota paikkaa ehdottomasti testata ja pyörän vuokraaminen paikan päältä kuulosti sekin mainiolta, sillä kotoa Souliin asti pyöräily pitäisi sisällään varsinaisilla pyöräteillä pyöräilyn lisäksi myös pätkiä autoteiden reunassa ajoa, mikä ei täällä oikein houkuttele.

Reitti on saanut nimekseen 4 Rivers Route, sillä Han-joki risteää tuolla alueella Bukhan-joen kanssa. Alue on Soulista itään, Jungpang metrolinjan varrella. Me jäimme pois Paldang-asemalla. Jo metro oli täynnä viimeisen päälle varustautuneita retkeilijöitä ja pyöräilijöitä pyörineen, mutta ulkona aseman tuntumassa määrät vielä tuplaantuivat.

 

Heti aseman edestä löysimme ystäviemme suositteleman vuokrauspisteen. Ihan kelvollinen etujousitettu maastopyörä ja kypärä koko päiväksi kustansivat 11 000 wonia, vajaat kahdeksan euroa. Kypärät eivät oikein omaan päähäni istuneet, sillä lasten malli oli leveydeltään liian iso, aikuisten ihan kauttaaltaan valtava. Otin silti aikuisten kypärän, joka tuntui lopulta istuvan vähän paremmin. Bonuksena näytin kypärä päässäni aivan Ridley Scottin Alienilta.

Itse pyöräilyreitti oli todella hieno levähdyspaikkoineen, liikennevaloineen ja maisemineen. Koko (meidän ajamaltamme) matkalta reitti seurasi Han-jokea ja molemmin puolin kohosivat metsäiset kukkulat. Varmuudeksi söimme vuokrauspisteen viereisessä pikkukaupassa pikanuudelit ennen lähtöä, mutta reitin varrelta olisi löytynyt jos jonkinmoista ruokapaikkaa ja kahvilaa. Olisi pitänyt arvata, Koreassa kun kuitenkin ollaan.

Pyöräilijöiden taso vaihteli kovasti. Osa tuntui olevan satulassa ensimmäistä kertaa elämässään, osa painoi ohi maantiepyörillä varmoin ottein ja pohkeet pullistellen (Näiden kavereiden perässä ei maastopyörällä ja allekirjoittaneen jalkavoimilla oikein pysytty…). Varsinkin ohitustilanteet näyttivät hurjilta. Ohi painettiin, vaikka vastaan tuli muita pyöräilijöitä tai edessä oli mutka, jonka takaa ei nähnyt vastaantulijoita. Todistimme kahteen otteeseen nuoren kokemattoman pyöräilijän edesottamuksia, kun hän ensin ajautui maisemia ihaillessaan vastaantulijoiden kaistalle ja melkein törmäsi vastaantulevaan pyöräilijään ja sitten hetkeä myöhemmin samaisesta syystä oikeasti otti kontaktia häntä takaa ohittavaan pyöräilijään. Pojan vanhemmat olivat myös pyörän päällä; rouva pysyi hädin tuskin pystyssä omalla fillarillaan ja isäntä sähläsi muuten vain. Ei siinä mitään, mutta tuntui, ettei kenelläkään heistä ollut mitään käsitystä miten pyöräilytilanteissa olisi kuulunut käyttäytyä ja aiheuttivat siinä sitten vaaratilanteita itselleen ja muille. Luonnollisesti koko perhe oli pukeutunut pyöräkerhon trikoisiin ja varusteet muutenkin ihan viimeisen päälle.

Ruuhkaista reitillä myös oli, mutta viikonloppuna se oli ihan odotettavissa. Uskoisin, että keskellä viikkoa täällä näkee lähinnä aktiiviharrastajia. Meille matkaa kertyi reilut kolmekymmentä kilometriä, mutta helposti menisi enemmänkin, sillä maasto oli tasaista ja reitti hyvässä kunnossa. Reitistö jatkuu 136 km Han-jokea seuraillen, joten siinä sitä seuraavalle retkelle tavoitetta.