Toinen uusi vuosi

Koreassa yksi vuoden tärkeimmistä juhlista on kuukalenterin mukainen uusi vuosi Seollal, jota vietetään ensi viikon lopulla. Lähes kaikki matkustavat sukulaistensa luo ja juhlaa edeltävät päivät kuluvat juhla-ateriaa valmistellessa. Junat, bussit ja lentokoneet ruuhkautuvat, eikä postiin (ihmiset lähettävät paljon lahjoja) tai tavarataloon (lahjaostokset ja ruokaostokset ruuhkauttavat kaupat) kannatta yrittää ahtautua näihin aikoihin, jollei erityisesti nauti jonottamisesta.

Suosituinta on kuulemma antaa lahjaksi rahaa tai lahjakortti, mutta moni ostaa myös valmiin lahjapakkauksen, joita löytyykin sitten joka makuun. Lihasäilykkeistä koottuja lahjoja on ruokakaupoissa paljon esillä. Niitä arvostetaan täällä, mutta itsestäni tuntuisi oudolta viedä tutulle lahjaksi nötköttiä. ”Tässä sulle kymmenen tölkkiä nötköttiä, hyvää joulua!”. Onhan se tietysti käytännöllistä.

Lihasäilykkeiden lisäksi kaupat pursuilevat shampoo, hoitoaine & saippua lahjapaketeista. Ihan tavallisia merkkejä ne näyttäisivät olevan, mutta lahjaksi kelpaavia niistä tulee pakkaamalla ne hienosti isoon pahvilaatikkoon. Ja sitten annetaan hedelmiä tai lihaa. Siis raakaa lihaa. Nämäkin isoon pakkaukseen kauniisti aseteltuina. Hedelmissä on ihmetyttänyt lahjapakkausten kova hinta, sillä laatikollisesta korealaisia päärynöitä saa parhaimmillaan pulittaa sata euroa. Ja nyt puhutaan ehkä kuudesta päärynästä. En ole vielä tällaista arvokasta hedelmälahjaa saanut, joten en osaa sanoa maistuvatko ne myös huikeasti paremmilta.

Me lahjoimme itse itseämme hankkimalla lentoliput Filippiineille. Suuntaamme huomenna illaksi kentälle ja nautimme seuraavan viikon ajan nötkötin sijaan tuoreista hedelmistä ja meressä snorklailusta. Palataan linjoille viikon päästä, hyvää toista uutta vuotta!

Aika ja kuinka sen käyttäisin

Koreaan muutettuamme minulla on ollut aikaa, paljon. Erityisesti olen nauttinut aamuista, kun saan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, voin syödä aamupalaa kaikessa rauhassa, lukea lehteä ja kuunnella miten talo ympärillä valmistautuu tulevaan päivään (kuinka yläkerrassa valmistaudutaan).

Yllätyksekseni olen huomannut, ettei kotona olo olekaan tuntunut tylsältä. On oikeastaan ihan mukavaa siivota ja pestä pyykkiä tai käydä ruokaostoksilla ja kokata. Nyt, kun tämän kaiken saa tehdä ajan kanssa. Tavallisten arkiaskareiden lisäksi korean opiskelu on tuonut rutiinia päiviin, samoin blogin kirjoittaminen. Näistä molemmat ovat olleet haastavia ja siksi samalla hyvin antoisia harrastuksia. Olen ehtinyt ulkoilla ja kuntoilla, olen lukenut kirjoja, matkustellut, nähnyt ystäviä, opastanut vieraita, maalannut ja kuunnellut musiikkia. Tuntuu, kuin olisin saanut jostain ylimääräistä aikaa tuhlattavaksi asti ja parhaani mukaan koitan nauttia joka hetkestä.

Toivomme Samin työsopimukselle jatkoa, mikä tarkoittaa että asuisimme Koreassa luultavasti vielä pari vuotta. Mitä tällä lisäajalla sitten itse tekisin? Sitä en vielä tiedä, mutta juuri nyt olen onnellinen – odotan Samia kotiin, kirjoitan blogiin, eikä ole kiire mihinkään.

Iloa arkeen tuo kiireetön kahvihetki ystävän kanssa. Kokeilkaa vaikka.

Gourmet-elämyksiä kanaravintolassa

Tapasimme pitkästä aikaa vanhempia tuttujamme, jälleen läheisessä Saku Saku- kanaravintolassa. Tuosta paikasta on jo paljon hyviä muistoja, mutta niistä suurimpaan osaan ei suinkaan liity uppopaistettu kana, vaan tuttavamme kehittelemien reseptien mukaan valmistettu herkullinen ruoka.

Tällä kertaa meille tarjoiltiin alkuun kauden herkkua, ostereita. Ne eivät yleensä kuulu omiin suosikkeihini, sillä jostain syystä varsinkin raaka osteri maistuu minusta aivan liian merelliselle, enkä pidä niiden koostumuksesta. Nyt osterit oli paistettu kananmunan kanssa pannulla ja ne maistuivat yllätyksekseni oikein hyvälle. Ostereiden seuraksi oli paistettu sianlihapyöryköitä, jotka oli maustettu tuoreella chilillä. Niissäkään ei ollut mitään vikaa.

Pääruoka oli isossa padassa pöydän keskelle kannettu tulinen kalakeitto. Keitto oli nimensä mukaisesti polttavan tulista, mutta todella hyvää. Hieman hankalaksi keiton syömisen tekivät kokonaiset kalat, mutta puikkojen, lusikan ja sormien avulla siitäkin selviydyttiin. Meille kerrottiin kalan olevan Croaker, joka elää syvällä Keltaisessa meressä, Korean ja Kiinan välissä. Hyvin kallis kala, tietysti.

Lopuksi tarjottiin asiaankuuluvasti nuudeleita. Tosin tällä kertaa uudella reseptillä. Kyseessä oli kurpitsakeitto, johon keitetyt nuudelit lisättiin vasta aivan lopuksi. Kurpitsa toi keittoon mukavasti makeutta ja tuntui helpottavalta syödä tulisen ruuan päälle miedon makuista nuudelisoppaa.

Tämän kaiken lisäksi illan aikana juotiin luonnollisesti riittävä määrä olutta ja sojua, yhdessä ja erikseen. Kotiinlähdön koittaessa yksi tuttavistamme soitti itselleen kuljettajan ja kertoi meille luvanneensa, ettei enää aja jos on juonut. Meistä tämä oli mitä oivallisin lupaus, toivottavasti moni muukin korealainen on tehnyt saman lupauksen tälle vuodelle. Täällä kun on niin helppoa soittaa itselleen kuljettaja, joka ajaa sinut kotiin omalla autollasi. Hyvin käytännöllistä ja oikeastaan saman hintaista kuin taksinkin ottaminen.

Me vyöryimme kotiin kävellen, samalla jutellen miten onnekkaita olemmekaan olleet törmätessämme ruokaharrastajaan, joka testailee reseptejään meidän lähikuppilassamme.

Tulinen kalakeitto.

Moni korealainen ruoka näyttää erikoiselta, mutta kun uskaltautuu maistamaan, on maku todella hyvä. 

Kurpitsanuudelikeitto.

Kun ulkona on kylmä

Kun ulkona tuntuu kylmältä (vaikkei siellä oikeasti ole kuin -10 astetta pakkasta, mutta ei vaan tee mieli ulos) on ihanaa käpertyä sohvalle villaviltti ympärillään, mielellään vielä kupillinen kuumaa teetä käden ulottuvilla. Mallia voi ottaa vaikkapa tästä puusepän liikkeessä rennosti ottaneesta apulaisesta, jonka mielestä viltti näyttää olevan paras sohvalle levitettynä. Kukin tyylillään.

Riisi

Ennen Koreaan muuttoa riisi oli melko etäinen vaikuttaja omassa elämässäni. Kotona riisiä tuli keitettyä todella harvoin, ravintolassakin sen kohtasi lähinnä sushissa tai thairuuan kaverina. Mutta täällä riisiin suhtaudutaan huomattavasti intohimoisemmin ja kunnioittavammin, onhan se korealaisen ruokakulttuurin perusta siinä missä peruna suomalaisen.

Etelä-Koreassa riisi on yhä tärkein viljelyskasvi, mutta riisiä syödään koko ajan vähemmän. Löysin artikkelin, jossa kerrotaan korealaisten syöneen vuonna 1972 niinkin paljon kuin 134,5 kiloa riisiä henkeä kohden vuodessa. Tuosta määrä on nykyään puolittunut. Me olemme vuodessa kuluttaneet kotioloissa ehkä viisi kiloa riisiä, kahdestaan. Ravintolassa syödyn riisin määrää en osaa edes arvioida, mutta tuskin se paljon korkeampi on. Vielä on siis matkaa korealaiseen keskiarvoon.

Kauppareissulla sitä kaipaa asiantuntija-apua riisihyllyjen edessä, sillä pelkästään ”tavallista” valkoista riisiä on tahmeampana ja irtoavampana, kymmeniltä eri valmistajilta. Sitten löytyy tummia kokojyväriisejä, jyväsekoituksia, hyvinvointiriisiä… Itse olen ratkaissut riisiongelman ostamalla yleensä sen pienimmän pakkauksen, koska meidän kahden hengen taloudessamme 25 kilon riisisäkki voisi tuntua liioittelulta.

Kävin vasta täydentämässä riisivarastoamme. Alimmaisena 4kg pussi valkoista riisiä, keskellä täysjyväriisiä ja päällimmäisenä well being rice eli jyväsekoitus riisiä, muita viljoja ja papuja. 

Itse riisin keitto onkin sitten huomattavasti helpompaa. Riisi huuhdellaan ensin kunnolla runsaassa vedessä, useaan kertaan, kunnes poiskaadettava vesi on kirkasta. Sen jälkeen riisi ja vesi mitataan riisinkeittimen kulhoon, valitaan oikea riisilajike keittimen valikosta ja painetaan start. Parinkymmenen minuutin kuluttua keitin ilmoittaa riisin olevan valmista syötäväksi. Tuloksena on aina tasalaatuista, täydellisen höyrytettyä riisiä. Keitin myös pitää riisin lämpimänä vaikka seuraavaan aamuun, jos niin haluaa.

Oma Cuckoo riisinkeittimemme saa minut joka kerta hyvälle tuulelle. Kun virrat laittaa päälle, se tervehtii iloisesti ja selostaa ääneen jokaisen napinpainalluksen. Jos valitset lisäkeriisin sijaan puuron, muistuttaa keitin, että vettä pitää lisätä tavallista enemmän. Ja kun riisi on valmista, toivottaa keitin hyvää ruokahalua. Välillä se juttelee naisäänellä, toisinaan se on mies. Joskus se puhkeaa kukkumaan, nimensä mukaisesti.

Olen aivan myyty tälle vekottimelle, jota en Suomessa olisi hyväksynyt keittiöömme vähää pöytäpinta-alaa viemään tai kaappiin pölyttymään. Nyt en taida tulla enää toimeen ilman. Mutta en silti usko meidän ihan heti innostuvan riisin syönnistä niin paljon, että 60 kiloa per naama menee rikki.

Cuckoo!! Riisi on valmista ja keitin kukkuu. 

Kana, joka haaveili lentävänsä

Kirjakaupasta tarttui mukaan Hwang Sun-Min kirja The Hen Who Dreamed She Could Fly, eli kana joka haaveili lentävänsä. Kirja ei kauan ehtinyt yöpöydällä pölyttyä, sillä tarina tempaisi mukaansa ja luin sen melkeinpä kertaistumalta. Ei siinä sivujakaan kovin montaa ollut, mutta sitäkin koskettavammin kirjoitettuja. Tästä tuli kieltämättä ensimmäisenä mieleen George Orwellin Eläinten vallankumous, mutta tekstiä lukiessa tuo mielleyhtymä pian katosi. Oikeastaan tunnelmaltaan se muistutti minusta enemmän toista rakastamaani kirjaa, nimittäin Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkiä, mihin tarinassa oli paljonkin yhtymäkohtia.

Suosittelen tarttumaan tähän, mikäli se jossain vastaan tulee. Tarina on hyvin yksinkertainen, mutta minusta sanojen taakse on saatu paljon asiaa.

Lakaistut polut

Aamuaurinko aiheutti pahemmanlaatuisen ulkoilumanian, sillä tällä viikolla on ollut aika harmaata (älkää nyt hermostuko siellä Suomessa…). Sain nauttia ulkoilusta lähestulkoon yksinäni, sillä -6 astetta pakkasta tarkoittaa monelle korealaiselle jäätävää kylmyyttä. Ne jotka olivat ulos uskaltautuneet, olivat suojautuneet kasvomaskein ja untuvatakein. Minä tyydyin tavallisten ulkoiluvaatteiden lisäksi aurinkolaseihin, aurinko kun paistoi niin kirkkaasti.

Siinä kukkulalla metsäpolkuja tallatessani, huomioin yhtäkkiä kovin lehdettömältä tuntuvat polut. Kummallista. Aivan kuin ne olisi lakaistu. Tai haravoitu. Tai puhallettu lehtipuhaltimella. Viime syksynä nimittäin bongasin metsiköstä erään levähdyspaikan luota miehen lehtipuhaltimen kanssa, kun tämä huolella puhalteli lehtiä penkkien edustoilta metsän siimekseen. Mielestäni koko touhu vaikutti perin oudolta ja ennen kaikkea turhalta, sillä sieltähän niitä lehtiä tuli koko ajan lisää puista ja tuulen mukana levisivät ne jo metsäänkin puhalletut takaisin aukiolle.

En tiedä onko tämä ihan kaupungin tarjoamaa palvelua vai onko kyseessä tarmokas eläkeläinen, mutta aikamoinen homma on ollut joka tapauksessa. Kyllä nyt kelpaa tallustella lähikukkulalla.

Tähän asti oli päästy. Ehkä huomenna on loputkin jo haravoitu…

Elokuvien tunnelmissa

Viikonlopuksi Sami kantoi kotiin kasan korealaisia elokuvia, jotka oli lainannut työpaikkansa videokirjastosta. Olemme aikaisemminkin katsoneet muutaman korealaispätkän, mutta emme niistä niin innostuneet, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla nytkään.

Yllätykseksemme katsoimme kaikki elokuvat loppuun ja jopa tosissamme pidimmekin muutamasta.

Ylimpänä The Berlin File, sitten The Thieves, My Way ja alimmaisena Scandal Makers. 

Aloitimme urakan perjantai-iltana The Thieves-elokuvalla, joka on täysi kopio Ocean’s eleven leffasta. Ei mikään kovin kummoisia tunteita herättävä, mitä nyt koko elokuvan ajan muisteli, että mitenkäs se Ocean’s eleven menikään. Toimintakohtaukset oli toteutettu hienosti ja väliin mahtui ihan hauskojakin hetkiä, mutta ei mikään ikimuistoinen elokuva.

Lauantaina vuorossa olivat My Way sekä Scandal Makers. Molemmat vastoin kaikkia odotuksia aivan loistavia.

My Way pohjautuu tositarinaan kertoen korealaisesta Yang Kyoungjongista, joka vastoin tahtoaan taisteli ensin Japanin armeijassa, sitten Puna-armeijassa sekä vielä saksalaistenkin joukoissa ennen joutumistaan liittoutuneiden vangiksi. Pääosan esittäjä Jang Dong-gun vakuutti ja tarina kosketti. Tosin osa kohtauksista oli niin realistisella tavalla väkivaltaisia, etten voinut niitä katsoa, mutta sitä kai se sota on ollut. Verta, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta, minkä keskellä hetkellinen pieni toivonkipinä on saanut jaksamaan. Tämä elokuva kertoi minusta osuvasti, kuinka sotavankeja käytettiin rintamalla sotimaan vangitsijamaansa puolesta. Motivaatio ei ollut korkeimmillaan mutta vaihtoehtoja oli kaksi – kuole tai taistele. Yleensä lopputulos molemmissa sama. Synkkyydestään huolimatta elokuva oli koskettava ja valoi uskoa ihmisen hyvyyteen. Plussaa myös sotahistorian kertauksesta.

My Waysta toipumiseen tarvittiin kevyempää viihdettä, mihin Scandal Makers oli nappivalinta. Tämä 2008 vuoden komedia oli ilmestyessään menestys Koreassa ja pääosan näyttelijä Cha Tae-hyun on yksi Etelä-Korean tunnetuimmista ja suosituimmista näyttelijöistä. Eikä suotta. Huumori oli lämminhenkistä ja pitkälti tilannekomiikkaan pohjautuvaa, pääosan esittäjiin pystyi kulttuurierosta huolimatta helposti samaistumaan ja korealaisen yhteiskunnan vanhoillisia periaatteita riepoteltiin ilman tunnontuskia. Tarina tiivistetysti kertoo kolmekymppisestä, itserakkaasta radiotoimittajasta, joka joutuu arvottamaan elämänsä uudelleen, huomattuaan olevansa sekä isä, että isoisä. Rakastan tällaisia hömppäkomedioita, joissa on kuitenkin todellinen sanoma.

Sunnuntain ratoksi meille jäi vielä The Berlin File, joka jätti melko sanattomaksi. Elokuva kertoo Pohjois-Korean agenteista Euroopassa, mutta oma mielenkiinto lopahti heti alkuunsa, kun monien tylsien ja huonosti näyteltyjen henkilöhahmojen ja juonenkäänteiden takia kärryiltä tipahtaminen oli liian helppoa. Tai ehkä tähän olisi vaadittu virkeämpi mielentila.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen elokuvaviikonloppu takana. Tästä innostuneena pitänee vielä katsoa korealainen klassikko Oldboy, jota olen vähän vältellyt siinä kuulemma esiintyvän runsaan väkivallan takia. Mutta se on kuitenkin aikanaan palkittu Cannesissa, kuulunee siten elokuvista pitävän ja Koreassa asuvan yleissivistykseen.

Yön valot

Vuoden vaihtumista juhlimme tällä kertaa Soulissa. Keskiyön lähestyessä kiirehdimme Namsanille tornin juurelle katsomaan ilotulituksia, sillä arvelimme näkevämme sieltä joka puolelle Soulia. Kovin kummoisia kuvia ei kaukana pimeydessä räiskyvistä raketeista saanut, eikä valoshow ollut mitenkään huikea, mutta Namsanille bussilla nousu ja sieltä alas kävely oli oikein mukava yöllinen retki. Alas kävellessämme osa vasta nousi kukkulalle. Korealaiset kun juhlivat uutta vuotta kokoontumalla vastaanottamaan alkaneen vuoden ensimmäiset auringonsäteet ja Namsanillekin ihmiset kipusivat jo heti puolenyön jälkeen varustautuneena pitkin untuvatakein ja eväskassein. Itseäni yössä värjöttely aamua odottaen ei varsinaisesti houkutellut, mutta tuntuu olevan täällä hyvin suosittua.

Nyt kotona vuoden vaihtumisesta toipuvana ja viimeisiä joulupipareita mutustaessa on tullut muisteltua yhtä jos toista viime vuonna tapahtunutta. No, piparit alkavat olla loppu, samoin joulusuklaat, mutta kiitollisuus yhä lämmittää mieltä.

Valoa uuteen vuoteen

Saattelin tänään vieraamme lentokenttäbussille ja samalla juttelimme Suomen talvesta. Siitä juuri nyt niin pimeästä ajasta, jota tuskin kovin moni ikävöi valoisampina aikoina. Meillä on täällä aurinko paistanut lähes joka päivä ja aamuisin on ihanaa nousta auringon kanssa yhtä aikaa; siinä 7:50 tarkalleen ottaen. Illalla aurinko laskee puoli kuuden tienoilla.

Talvivalosta olemme nauttineet suunnattomasti ja niin tuntuivat nauttivan vieraammekin, sillä aurinkoisella kadulla kävellessä huokailtiin miten ankeaa on palata Suomen talven pimeyteen. Varsinkin nyt, kun ei ole edes lunta.

Uuden vuoden lupauksia ei tullut tehtyä, mutta yritän ottaa jokaisen päivän vastaan yhtä ennakkoluulottomasti ja kokeilunhaluisesti kuin viimekin vuonna, siitä kun on seurannut niin paljon hyvää mieltä. Olen viime vuoden aikana oppinut korean kielen alkeet, tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin, matkustanut Suomen lisäksi pari kertaa Japaniin ja kerran Vietnamiin, sekä toivottanut lukuisat vieraat tervetulleeksi kotiimme. On sitä tullut myös surtua ja ikävöityä, mutta sekin kuuluu elämään. Toivon, että tulevan vuoden aikana saisimme vähintäänkin yhtä paljon vieraita iloksemme, oppisin puhumaan koreaa sujuvammin ja pysyisimme terveinä. Toivon myös, että tuleva vuosi olisi yhtä onnellinen ja mielenkiintoinen kuin edeltäjänsä.

Paljon aurinkoisia ja onnentäyteisiä hetkiä tulevalle vuodelle!