Tiimitapahtuma Caribbean Bayssä

Töissä on tapana viettää kuukausittain tiimin kesken jonkinlainen iltapäivän/illan tapahtuma. Yleensä se on korealaisittain vain yhdessä syömään (ja juomaan) menemistä, mutta tällä kertaa porukka halusi käydä Caribbean Bay -vesipuistossa.

Caribbean Bay on Korean suurin vesipuisto, ja osa Samsungin omistamaa Everland huvipuistokompleksia. Siellä on useita vesiliukumäkiä, uima-altaita, aaltoallas, kylpyläpalveluita, kaikkea mitä nyt vesipuistossa voisi olla. Ehkä hieman erilaisena piirteenä ovat ”kylät” ympäri puistoa, joista voi vuokrata omia pieniä tiloja ryhmälleen ja joissa voi sitten säilyttää tavaroitaan tai käydä välillä lepäilemässä.

Menimme maanantaina iltapäivästä, koska halusimme välttää isot ruuhkat ja käydä kokeilemassa mahdollisimman monta eri laskua lyhyessä ajassa. Tämä tietenkin oli haaveajattelua, sillä tuhannet muut ajattelivat samalla tavalla. Parissa tunnissa ehdimme käydä yhden isomman laskun, ja toisen vähän pienemmän. Oikeina ruuhka-aikoina viikonloppuisin odotusaika olisi nelisen tuntia. Harmittavasti uusin ja hienoin kyyti Mega Storm oli huollettavana tämän viikon. Mielenkiintoisesti lähes kaikki korealaiset kulkivat joka paikassa kelluntaliivit päällä, tarkkaa syytä en saanut selville. Se kai on vaan tapa veden ääressä ollessa. Lämmintäkin vielä tässä elokuun lopussa oli, kolmeakymmentä hipoen korkeimmillaan.

Vesipuistoon meneminen tiimin kanssa ei selkeästi ole ihan tavallista toimintaa, ja koko homman ympärillä oli koko ajan pieni salaperäisyyden verho. Meidän tiimejä oli tämän kuukauden tapahtumaa varten hieman sekoiteltu, ja meidän ryhmässä oli vain miehiä. Tämä ylipäänsä mahdollisti lähtemisen tuonne, mutta kohteesta ei saanut puhua naiskollegoille. Ilmeisesti joutuisi ”selittelemään aika paljon”? Myös kysyttiin olinko kertonut vaimolle minne mennään (kyllä kerroin), miten kerroin ja mikä oli reaktio. Jäi vaikutelma, että vesipuistoihin mennään joko sinkkuna patsastelemaan ja tiirailemaan, tai sitten kiltisti koko perheen kanssa vaimon valvomana. Muu on sitten vähän hys hys hommaa. Onhan toki vesipuistot harvoja ei-K18 paikkoja Koreassa, missä pääsee näkemään naisten paljaita olkapäitä (huh!).

Mukavaa vaihtelua tämä kaikki kuitenkin oli. Aiemmin olemme käyneet pelaamassa screen baseballia, joten toivottavasti jatkossakin keksitään mielenkiintoisia aktiviteettejä.

Erityismaininta Galaxy S5 luurilleni jolla kuvat on napattu, se vedenpitävänä kesti hienosti vedessä puljaamisen ilman vaurioita.

Verenpaineet yläilmoissa

Pääsimme jälleen Samsungin työntekijöiden ja puolisoiden terveystarkastukseen. Edelliskerrasta Samsungin sairaala oli muuttanut uusiin, todella hienoihin tiloihin ja kulkee nykyään myös nimellä Sky Hospital. Eikä suotta, sillä 40. kerros kieltämättä tarjoaa komeita maisemia.

Itse en kovin hyvin viihdy korkealla. Ja korkealla on tähän asti tarkoittanut jo 20 kerrosta. Terveystarkastuksen jännittäminen saikin tällä kertaa ihan uuden merkityksen, kun ensin jännitin hissillä yläilmoihin nousua (onneksi ei ollut mikään näköalahissi), minkä jälkeen yritin saada lattian pysymään aloillaan – se kun tuppasi keinumaan niin pahasti. Tätä ei todellakaan yhtään auttanut odotustilojen sijoittaminen strategisesti koko seinän kokoisten ikkunoiden eteen ja osan ajasta seisoskelinkin käytävillä odottamassa vuoroani.

Mutta sairaala oli kyllä muuten oikein hieno. Kaikki tilat viimeisen päälle ja henkilökuntakin puhui englantia. Juttelin erään lääkärin kanssa epämukavasta olostani ja hän kertoi aikaisemmasta potilaasta, jolla korkeanpaikan kammo oli ollut niin paha, että häntä oli talutettu huoneesta toiseen pussi päässä, sillä muuten liikkuminen olisi ollut mahdotonta.

Itse selvisin siis vielä ihan kunniakkaasti, mutta varmuuden vuoksi pyysin testitulokset postitse kotiin toimitettuna. Vaihtoehtona olisi ollut mennä paikan päälle noutamaan ne lääkäriltä…

Koreassa korkeisiin rakennuksiin on ollut pakko jossain määrin tottua. Esimerkiksi asuinrakennuksissa on usein jopa 25 kerrosta. Suomesta tulevalle se on jo paljon se, mutta onneksi oma koti on ”vain” kuudennessa kerroksessa!

Samin työpaikkakin näkyi vaivattomasti, sairaalan likaisista ikkunoista huolimatta. Nuo mustat tornit vasemmalla ovat Samsung Digital Cityä ja Samin rakennus tuon vasemman tornin takana. Minä en tosiaankaan tätä kuvaa käynyt ottamassa, mutta Samia ei korkeat paikat haittaa.

Firman pikkujoulut

Suwonin Samsung Digital City kutsui jälleen ulkomaalaiset työntekijät sekä heidän perheensä juhlistamaan vuoden loppua yhdessä. Tilaisuus oli pitkälti lapsiperheille suunnattu, mutta oli siellä aikuisenakin ihan mukavaa.

Ohjelmassa oli arvontaa, tietovisailua, oopperalaulua, intialaista tanssia sekä perinteinen korealainen musiikki- ja tanssiesitys. Odotuksista huolimatta venäläinen tanssiryhmä ei tällä kertaa esiintynyt. Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua aulaan oli rakennettu muutama workshop, missä sai valokuvauttaa itsensä Hanbokissa, perinteisessä korealaisasussa, tai soittaa korealaisilla rummuilla.

Syötävää oli runsaasti tarjolla, mutta silti jälkiruokapöytä ammotti tyhjyyttään, kun pääsin sinne asti lautaseni kanssa. Pettyneenä palasin takaisin paikalleni ja mulkoilin intialaisia pöytäseurueita, jotka olivat hamstranneet valtavia kasoja kakkua, varmaankin jo ennen pääruokien hakemista. Pientä lohdutusta toi ulko-ovella jaettu joululahja, iso laatikollinen saksanpähkinäkeksejä, joita olen nyt yrittänyt tuhota ennen niiden parasta ennen päiväystä.

Yksi kolmesta isosta pääruokapöydästä.

Korealaiset kakut ovat näyttäviä ja mielelläni olisin tätäkin maistellut… Kuvat otin ennen koko tilaisuuden alkua, siksi on kelmut vielä päällä. 


Pienet rumpalit ottivat ilon irti soittimista.

Perinteinen tanssi- ja soittoesitys. 

Oopperaa. Nainen vaihtoi kolmesti asua parinkymmenen minuutin esityksen aikana.

Samin toinen koti. Työpiste löytyy 25:stä kerroksesta. Itselleni ensimmäinen kerta Samsungin alueella, ulkopuoliset eivät tänne pääse ilman kutsua. 

Lahja.

Keksit ovat paremminkin pehmeitä vohvelimaisia palloja, joiden sisässä on yksi kokonainen saksanpähkinä, sekä makeaa punaista paputahnaa. Ihan hyviä. 

Samsungin vaimot taas koolla

Virallisesti salaseuramme nimi on SISS (Samsung International Employee’s Spouses Society), mutta minä kutsun meitä tuttavallisemmin Samsungin vaimoiksi. Torstai-iltana meidät kutsuttiin jo toisen kerran viettämään iltaa Suwonin Ramada Hotellin juhlatiloihin, missä tällä kertaa kuunneltiin vaimojen puheita, seurattiin perin mielenkiintoista ohjelmaa ja lopuksi nautittiin illallinen.

En vieläkään tunne ketään toista Samsungin ulkomaalaispuolisoa kovin hyvin. Tai tunnen, mutta tämä kyseinen kaveri on mies, jonka vaimo on töissä Samsungilla, joten oletan ettei häntä ole edes kutsuttu tähän vaimoiltaan. Sinällään hyvin epätasa-arvoista. Illan teemana oli punainen, joten juhlaväki oli pukeutunut mitä mielikuvituksellisimpiin tamineisiin. Osalla oli päällään se kuuluisia rihmankiertämä, toisilla punaista päätä peittävästä hunnusta nilkkoihin asti. Hyvin kansainvälistä. Yhteisvalokuvien perusteella sanoisin, että parhaiten edustettuna oli Venäjä, sitten Intia, Kiina, Japani ja sen jälkeen me muut. Olin jälleen ainoa Suomalainen, tosin tätäkin oli epähuomiossa yritetty paikata merkitsemällä minut venäläiseksi. Istuin näin ollen illan venäläisnaisten ympäröimänä ja koitin kaivella muistini syövereistä lukioaikana tankattua venäjän kieltä. Punaviinin suosiollisella avustuksella aloin loppuillasta saada jutun päästä kiinni, mutta silloin olikin jo aika lähteä kotiin.

Sattumalta eräs pöytäseurueestani oli venäläinen nainen, joka oli myös virheellisesti merkitty ukrainalaiseksi, mutta asuu nyt Jyväskylässä. Hän oli lyhyellä visiitillä Koreassa miehensä luona ja pääsi näin samalla juhlimaan kanssamme. Yhdessä nauroimme kohtaloamme uuden kansalaisuuden saaneina ja miten hänen piti tulla Koreaan asti puhumaan suomea.

Koitin muidenkin pöytäseuralaisteni kanssa vaihtaa muutaman sanan ja sain selville, että muut eivät oikeastaan tunne yhtään korealaisia, ainoastaan toisia venäläisiä. Kiitin hiljaa mielessäni harvalukuista kotimaatani, sillä näin olen tutustunut lähinnä korealaisiin ja oppinut samalla todella paljon korealaisesta kulttuurista. Jos meitä suomalaisia olisi täällä kymmenittäin, ehkä korealaiskontaktit jäisivät vähemmälle. Osaltaan tutustumista on auttanut myös asuinpaikkamme, sillä täällä Dongtanin perukoilla ei kovin montaa ulkomaalaista asu ja kerään yhä edelleen hämmentävää huomiota ulkona liikkuessani.

Illan ohjelman ehdoton kohokohta oli venäläisnaisten tanssiesitys. Nelihenkinen ryhmä oli pukeutunut valkoisiin hihattomiin toppeihin ja koko esityksen ajan jännäsin pysyvätkö erään esiintyjän täyteen pumpatut rinnat topin sisäpuolella vai eivät. Samaa taisivat henkeään pidätellen seurata myös salin seinustalla päivystävät miespuoliset tarjoilijat. Pysyivät ne, jollain kummallisella, painovoimaa uhmaavalla tavalla. Jännitysnäytelmän jälkeen pääsimme nauttimaan illallista ja keskustelemaan korealaisen leivän kamaluudesta. Ainakin tuo jälkimmäinen tuntui yhdistävän meitä seuralaisteni kanssa.

Kiitos Samsung! Toivon, että vaimot kutsutaan juhlimaan myös ensi vuonna, ovat nämä vaan sen verran antoisia tapahtumia. Tosin isänmaallisuuteni nosti sen verran päätään, että mielelläni edustaisin ensi vuonna ihan sitä oikeaa kotimaatani.

Pahoittelut, kuvia on vain muutama, tämä niistä ainoa edes jotakuinkin tarkka. Kamera jäi kotiin ja jouduin tyytymään puhelimen kameraan, joka ei pimeässä juhlasalissa ollut parhaimmillaan.