Fantasian maailmassa

Seoulin Dongdaemun Design Plazalle tuli kesän ajaksi vierailulle Weta Workshop Fantasy Exhibition. Weta on ollut mukana tekemässä useiden elokuvien erikoistehosteita, lavasteita ja muita propseja. Kuuluisimpina lienee Taru Sormusten Herrasta -elokuvat, joiden myötä Weta viimeistään ponkaisi yhdeksi merkittävimmistä firmoista alallaan.

Esillä oli paljon hahmoja The Gloaming trilogiasta. Tästä on hieman vaikea saada tietoa mikä se oikein on, mutta ilmeisesti kyseessä on Johnny Fraser-Allenin teikellä olevat fantasiakirjasarja, johon kuvitus on tehty pienoismalleilla ja nukeilla.

Lisäksi näyttelyssä oli paljon yksittäisiä teoksia eri produktioista.

And action!

Odottelimme kaikessa rauhassa bussia Souliin, kun yhtäkkiä eteemme ajoi perin mielenkiintoinen yhdistelmä. Hinausauto veti perässään lavalla olevaa taksia, jonka sisällä istui kaksi näyttelijää. Lavalla taksin ympärillä hääri lauma kuvaajia, valomies ja avustajia. Kaiken kruunasi liikennettä ohjaavan kaverin villi valomiekan viuhutus, josta en olisi tiennyt pitääkö pysähtyä vai ajaa ohi.

Olen ennenkin törmännyt Dongtanissa kuvausryhmään, kahdesti. Luulen, että alueemme on niin rauhallinen, että täällä on helpompi kontrolloida kuvaustilanteita. Oman taloyhtiömme pihapiiriä (tosin tien toisella puolella olevaa aluetta, ei juuri tätä meidän omaa pihaa) tiedän varmuudella käytetyksi draamasarjan kuvauspaikkana. Varmuudella siksi, että olin itse töllistelemässä kuvauksia.

Parisen viikkoa sitten Soulissa kuvattiin Avengers-leffan jatko-osaa. Meidänkin piti mennä paikan päälle ihmettelemään, mutta totesimme sitten, että Captain American näkee luultavasti vähemmällä vaivalla maksamalla elokuvalipun teattereissa nyt pyörivään Winter Soldieriin.

Kuinka tunnistat julkkiksen?

Korealaiset televisiodraamat valloittavat niin Koreassa kuin sen rajojen ulkopuolella. Mekin olemme aina välillä näitä draamoja katsoneet, vaikkemme usein ymmärrä mitä juuri tapahtui ja miksi, sillä tekstitystä englanniksi ei ole, eikä korean taito ihan vielä riitä muuhun kuin kokonaisuuden hahmottamiseen. Erityisesti juuri loppunut ja täällä huiman suosion saavuttanut You Who Came From The Stars oli yksi meidänkin suosikeistamme. Nyt sarjan tähdet (Kim Soo-hyun ja Jun Ji-hyun) voi bongata vähän väliä mainoksista televisiossa, lehdissä ja katukuvassa.

Sarjan mainoskuvassa Jun Ji-hyun ja Kim Soo-hyun keskellä. Kuva Wikimedia Commons.

Juoni on klassinen, mutta päivitettynä nykyaikaan. Komean korealaisnuorukaisen ulkomuodon omaava avaruusolio jumittaa maapallolle 400 vuodeksi ja tietysti ensitöikseen rakastuu ihmisnaiseen, joka valitettavasti kuolee. Myöhemmin nykypäivänä hän törmää vanhan rakkautensa kaksoisolentoon ja on taas mennyttä miestä. Sarja oli siitä loistava, että riitti kun näki yhden jakson parin viikon välein ja silti pysyi melko hyvin kärryillä tapahtumista.

No, meidät kutsuttiin perjantaina tuttavamme uuden ravintolan avajaisiin Gangnamiin (ohjeet ravintolaan tekstin lopussa). Paikka oli todella iso ja huikealla paikalla Apgujeonin trendikkäässä ytimessä. Erityisesti ihastuin rauhalliseen puutarhaan, jossa ilmojen lämmetessä on varmasti mahtavaa istuskella. Söimme hyvää ruokaa ja koitimme parhaamme mukaan pysyä mukana koreankielisessä keskustelussa, joka tosin taisi suurimmaksi osaksi hyväntahtoisesti kiusoitellen koskea meidän kömpelöä ymmärtämistämme ja vielä kömpelömpää lausumistamme.

Japanilaisravintola Pyon Pyon-Sya JeRok.

Uusille yrityksille tuodaan viherkasveja ja kukka-asetelmia tuomaan menestystä liike-elämään. Sekä ravintolan piha, että sisätilat olivat täynnä toinen toistaan hienompia tuomisia. Nauhoihin kirjoitetaan paitsi onnentoivotukset, myös keneltä lahja on, joten samalla kukan tuojakin saa näkyvyyttä.

Ihana terassi, jonka kodikkuus varmasti vain lisääntyy kesän tullen, kun kasvit pääsevät kukoistamaan.

Ravintolassa asiakaspaikkoja oli kahdessa kerroksessa. Nämä ylemmän kerroksen pöydät on tarkoitettu lihan grillaukseen. 

Ruoka oli herkullista ja sitä kannettiin eteemme valtavasti. Parasta koko ateriassa oli kuitenkin grillatun lihan jälkeen viimeiseksi nautittava kylmä nuudeliannos, naengmyeon. Vaikka luulin olevani jo aivan täynnä, katosivat nuudelit lautaselta salamannopeasti.

Sitten koitti hetki, kun meidät kutsuttiin valokuvaan erään pitkän ja vaikuttavan näköisen miehen kanssa. Tuttavamme esitteli meidät hänelle ja kysäisi olemmeko kenties nähneet hänet televisiossa? Molemmat pyörittelimme pahoitellen päätämme, ihan outo kaveri.

Me ja julkkis. Shin Sung-rok myös ylimmässä kuvassa ensimmäisenä vasemmalta. 

Kuvan oton jälkeen tiedustelin tuttavaltamme kenestä mahtoi olla kyse ja paljastui, että mies oli näyttelijä Shin Sung-rok, tuon nyt niin pinnalla olevan avaruusolentosarjan pääpahis. Elokuvien ja TV-sarjojen lisäksi hän on esiintynyt musikaaleissa, joiden ansiosta hänestä onkin tullut Koreassa huippusuosittu. Ja hän sattuu olemaan ravintolan avanneen tuttavamme veli.

Posket punaisena toivoin olevani jossain muualla kuin nolaamassa itseäni superjulkkiksen edessä, mutta Sami lohdutti ajatuksella, että ehkä toiselle onkin virkistävää olla hetken aikaa ihan tuntematon. Vaikkakin vain kahden pöllämystyneen suomalaisen edessä.

Japanilainen ravintola Pyon Pyon-Sya JeRok, Gangnam-gu, 663-12 Sinsa-dong (20-8 Seolleung-ro 157-gil) 

Elokuvissa

Lauantaina suuntasimme jälleen Souliin, tällä kertaa elokuviin. Eikä mihin tahansa leffaan, vaan Cine de Chef– teatteriin, missä huippuluokan äänentoiston lisäksi pääsee nauttimaan myös hyvästä ruuasta.

Saavuttuamme paikan päälle Apgujeongissa Gangnamissa sijaitsevalle teatterille, oli yllätys melkoinen kun meidät neuvottiin viidenteen kerrokseen – maan alle. Lipun hintaan ei odotuksista huolimatta sisältynyt lasillista kuohuvaa, mutta alkoholittoman juoman sentään sai valita ja omalla pöydällä odottivat pienet leivokset. Listalta sai maksua vastaan tilata lisää juotavaa ja syötävää, mikäli pelkäsi elokuvan jälkeen tarjottavan gourmet-illallisen jättävän nälkäiseksi.

Elokuvan alkaessa vajosimme valtaviin punaisiin nahkapenkkeihimme (sähköisesti säädettävät selkänoja ja jalkatuki), joissa mahtui istumaan vaikka risti-istunnassa. Kenenkään takaraivoa ei tarvinnut katsella. Itse asiassa omalla paikallaan istuessa muita teatterivieraita ei nähnyt lainkaan. Istuimiakin enemmän nautin kuitenkin loistavasta äänentoistosta, jonka ansiosta desibelit eivät saaneet korvia särkemään. Mikäpä siis olisikaan ollut parempi elokuva täällä katsottavaksi kuunneltavaksi, kuin Disneyn uusin musikaalipiirretty Frozen. Juoni oli kovin yksinkertainen, mutta tarina silti mukaansatempaava ja lauluosuudet riipaisevan kauniita.

Lopputekstien pyöriessä me seurasimme salista jo rynnänneitä korealaisia viereiseen ravintolaan. Päädyimme viiden ruokalajin menuuseen suositusviineillä. Alkuun tahti vähän hirvitti tottumatonta, kun hädin tuskin haarukan ehti laskea lautaselle, niin tarjoilija jo kiikutti ne pois. Onneksi vauhti hieman rauhoittui loppua kohden. Koreassa asiat yleensä tapahtuvat nopeasti, myös syöminen.

Itse ruoka oli oikein hyvää. Jo alkuun pöytään kannettu maalaispatonki aiheutti liikuttuneen olotilan, sillä siinä oli sekä rapea kuori, että pehmeä, ei-makea sisus. Ei mitään itsestäänselvyyksiä maassa missä ravintolat monesti tarjoilevat alkuleipänä mikrossa lämmitettyä mustikkabagelia. Ja ruokaa oli varsin riittävästi. Siinä määrin, että jälkiruokien kohdalla piti nöyrtyä ja jättää viimeinen pala syömättä.

Illallinen viineineen kustansi 75 euroa per henki ja leffalla oli hintaa noin 27 euroa. Hinnoittelu on aika yläkanttiin, mutta toisaalta rahoilleen saa myös vastinetta. Ainakin, jos ehtii syödä kaikki annokset ennen kuin tarjoilija kantaa ne pois.

Tavallinen elokuvalippu viikonloppuisin on vähän päälle kuusi euroa, mutta lipun saa ennen aamukymmentä melkein puoleen hintaan. Ja elokuviin todellakin pääsee aamuyhdeksästä aina puoleenyöhön asti. Nyt viimeisin esitysaika lähiteatterissamme näytti korealaisittain olevan 25:05, viisi yli yksi yöllä.

Kokemuksena Cine de Chef oli käymisen arvoinen ja mieluusti tuonne vielä joskus toistekin lähtee. Mutta mikään ei kuitenkaan voita sitä perinteisen, täyteen ahdetun ja pop cornilta tuoksuvan elokuvateatterin tunnelmaa. Ei, vaikka edessä istuisi se koripallojoukkue.

Tuoleista tuli vahvat 80-luku fibat. Hyvä niissä oli istua, eikä tarvinnut väistellä mattimyöhäisiä.

Tämä herra nautti oman viiden ruokalajin illallisensa untuvatakki päällä. Tämä niin merkillinen korealainen tapa, joka ei enää pahemmin ihmetytä kaupungilla liikkuessa. Mutta että ihan hienossa ravintolassa, missä allekirjoittaneella oli lämmin ohuessa villatakissa? 

Elokuvien tunnelmissa

Viikonlopuksi Sami kantoi kotiin kasan korealaisia elokuvia, jotka oli lainannut työpaikkansa videokirjastosta. Olemme aikaisemminkin katsoneet muutaman korealaispätkän, mutta emme niistä niin innostuneet, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla nytkään.

Yllätykseksemme katsoimme kaikki elokuvat loppuun ja jopa tosissamme pidimmekin muutamasta.

Ylimpänä The Berlin File, sitten The Thieves, My Way ja alimmaisena Scandal Makers. 

Aloitimme urakan perjantai-iltana The Thieves-elokuvalla, joka on täysi kopio Ocean’s eleven leffasta. Ei mikään kovin kummoisia tunteita herättävä, mitä nyt koko elokuvan ajan muisteli, että mitenkäs se Ocean’s eleven menikään. Toimintakohtaukset oli toteutettu hienosti ja väliin mahtui ihan hauskojakin hetkiä, mutta ei mikään ikimuistoinen elokuva.

Lauantaina vuorossa olivat My Way sekä Scandal Makers. Molemmat vastoin kaikkia odotuksia aivan loistavia.

My Way pohjautuu tositarinaan kertoen korealaisesta Yang Kyoungjongista, joka vastoin tahtoaan taisteli ensin Japanin armeijassa, sitten Puna-armeijassa sekä vielä saksalaistenkin joukoissa ennen joutumistaan liittoutuneiden vangiksi. Pääosan esittäjä Jang Dong-gun vakuutti ja tarina kosketti. Tosin osa kohtauksista oli niin realistisella tavalla väkivaltaisia, etten voinut niitä katsoa, mutta sitä kai se sota on ollut. Verta, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta, minkä keskellä hetkellinen pieni toivonkipinä on saanut jaksamaan. Tämä elokuva kertoi minusta osuvasti, kuinka sotavankeja käytettiin rintamalla sotimaan vangitsijamaansa puolesta. Motivaatio ei ollut korkeimmillaan mutta vaihtoehtoja oli kaksi – kuole tai taistele. Yleensä lopputulos molemmissa sama. Synkkyydestään huolimatta elokuva oli koskettava ja valoi uskoa ihmisen hyvyyteen. Plussaa myös sotahistorian kertauksesta.

My Waysta toipumiseen tarvittiin kevyempää viihdettä, mihin Scandal Makers oli nappivalinta. Tämä 2008 vuoden komedia oli ilmestyessään menestys Koreassa ja pääosan näyttelijä Cha Tae-hyun on yksi Etelä-Korean tunnetuimmista ja suosituimmista näyttelijöistä. Eikä suotta. Huumori oli lämminhenkistä ja pitkälti tilannekomiikkaan pohjautuvaa, pääosan esittäjiin pystyi kulttuurierosta huolimatta helposti samaistumaan ja korealaisen yhteiskunnan vanhoillisia periaatteita riepoteltiin ilman tunnontuskia. Tarina tiivistetysti kertoo kolmekymppisestä, itserakkaasta radiotoimittajasta, joka joutuu arvottamaan elämänsä uudelleen, huomattuaan olevansa sekä isä, että isoisä. Rakastan tällaisia hömppäkomedioita, joissa on kuitenkin todellinen sanoma.

Sunnuntain ratoksi meille jäi vielä The Berlin File, joka jätti melko sanattomaksi. Elokuva kertoo Pohjois-Korean agenteista Euroopassa, mutta oma mielenkiinto lopahti heti alkuunsa, kun monien tylsien ja huonosti näyteltyjen henkilöhahmojen ja juonenkäänteiden takia kärryiltä tipahtaminen oli liian helppoa. Tai ehkä tähän olisi vaadittu virkeämpi mielentila.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen elokuvaviikonloppu takana. Tästä innostuneena pitänee vielä katsoa korealainen klassikko Oldboy, jota olen vähän vältellyt siinä kuulemma esiintyvän runsaan väkivallan takia. Mutta se on kuitenkin aikanaan palkittu Cannesissa, kuulunee siten elokuvista pitävän ja Koreassa asuvan yleissivistykseen.