Päivän kuva Gangnamista Garosugilliltä. En onnistunut ikuistamaan niitä hetkiä, jolloin malli keikisteli oikein kunnolla. Sen sijaan, minulta löytyy kaksi tylsää kuvaa juuri niistä sekunneista, kun ei tapahtunut mitään kiinnostavaa. Ehkä olisi aika opetella kamerasta sarjakuvausasetukset.
Onneksi näitä malleja ja kuvaajia tulee Soulissa liikkuessa vastaan vähän väliä, joten toivotaan, että seuraavalla kerralla kuvasaldo on vähän mielenkiintoisempi.
Pullasta puheen ollen. Tuosta oman ostoskadun leipomosta (Paris Baguette) kun käy leipää, saa aina kaupan päälle rasian kermavaahtoa. Siis ihan tavallista makeaa kermavaahtoa, vaikka ostaisi ”ruisleipää”. Ensimmäisellä kerralla en meinannut tajuta ollenkaan, luulin että se on tuorejuustoa. Oli vähän hassun makuista kinkkusiivun kanssa.
Nyt yritän ehtiä sanomaan myyjälle maksun yhteydessä, että kiitosta vaan, mutta jätetään ne kermavaahdot taas väliin. Aina ei onnistu, ja myyjä ehtii silmän välttäessä pakkaamaan kermavaahdon leipäpussiin.
Että eipä sitten muuta kuin kermavaahdot täysjyväleivälle ja herkuttelemaan!
Pullan leipominen on nyt pop, joten meilläkin leivottiin tänään korvapuusteja. Tällä kertaa leipurina oli lähistöllä asuva tuttu, jota leipominen tuntui kiinnostavan niin paljon, että kutsuin hänet kylään. Puustien tultua uunista, vieraani söi kertaistumalta kolme ja pakkasi kotiin viemisiksi kaksi pussillista, joten ilmeisesti ainakin osa korealaisista pitää korvapuusteista.
Kauppamatkalla taas sain ihailla upeita ruusuja, jotka rehottavat koulun metalliaidassa. Pullaa ja kukkia, mitä oivallisin päivä siis!
Koreassa kerrostalot ovat kaikki samanlaisia ja aluksi olikin vaikea hahmottaa edes lähiympäristöään, sillä kortteli toisensa perään asuinalueet toistavat toisiaan. Onneksi talot on numeroitu, helpottaa betoniviidakossa suunnistamista kummasti.
Ja onneksi välillä tulee vastaan yllätyksiäkin.
Oma ihoni on perussuomalainen. Se kaipaa Suomen puhdasta ilmaa, pehmeää vettä ja ottaa välillä helposti nokkiinsa. Olen vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt koulia siitä maailmanmatkaajaa, mutta koti-ikävä koittaa yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun joudun suuntaamaan paikallisen kosmetiikkakaupan hyllyille.
Koreasta olen kuitenkin yllätyksekseni löytänyt myös kalmankalpealle ja herkälle iholle sopivia kosmetiikkatuotteita. Korealaiset kanssasisareni kun tahtovat mahdollisimman vaalean ja kuulaan ihon, joten markkinoilla on runsain määrin valkaisevia ja hoitavia tuotteita. Meikkivoiteissa ”valkaiseva” tarkoittaa kuitenkin yleensä vain riittävän vaaleaa tököttiä, jolla omaa ihonsävyä saa asteen pari vaalennettua, joten olen uskaltautunut näitä kokeilemaan.
Omiksi suosikkimerkeiksi ovat nousseet Innisfree, jonka ripsiväreihin olen koukuttunut, sekä Dr. Jart+, jonka BB-voiteet ovat olleet ihan lyömättömiä. Yleensä ripsareissa on ollut se ongelma, etteivät ne pysy, vaan varisevat päivän mittaan ja silmät alkavat ärtymystään punoittamaan. Innisfreen mikroharjalla varustetut ripsarit ovat olleet tämän herkkäsilmän pelastus, sillä ne pysyvät varisematta, eikä pikkuruisella harjalla onnistu meikatessa sotkemaan luomiakaan niin helposti. Lisäksi lähiostoskadun Innisfreen liikkeestä saa aina pussillisen matkakokoisia tuotteita lahjaksi. Hyvä syy suosia paikallista. Dr. Jartin BB-voiteet taas ovat juuri sopivan sävyisiä, helposti levittyviä ja kosteuttavia, mikä varsinkin talvella on oleellista. Ja niissä on myös hyvät suojakertoimet, joten kesäisin ei tarvitse murehtia erillisestä aurinkovoiteesta. Dr. Jartin tuotteet ovat kevyempiä kukkarolle kuin vaikkapa yleensä meikeissä suosimani Clinique, mutta myös koostumukseltaan omalle iholleni sopivampia.
Vielä kun korealaiset innostuisivat deodoranteista. Nyt kuskaan niitä Suomesta tai ostan lentokentältä, sillä Korean tarjonnasta on vaikeaa löytää sopivia.
Suosikkituotteita: Beyond vartalovoide, Innisfree silmämeikinpoistoaine, Innisfree Skinny mikroripsiväri, Dr. Jart+ BB-voiteet ja kaupanpäällisiksi huolestuneelta kosmetiikkamyyjältä saatu valkaiseva seerumi.
Innisfreen mikroripsarin harja, jolla tällainen meikkitumpelokin saa siistit ripset. Ripsiväreissä on sekä vedenkestävä, että tavallinen. Vedenkestävällä voi hikoilla ja itkeä, mutta tavallinenkin tuntuu pysyvän paremmin kuin mikään muu ripsiväri aikaisemmin.
Sain Terhiltä Jalalla Koreasti -blogista haasteen vastata viiteen kysymykseen. Sen pidemmittä puheitta, tässä omat vastaukseni.
1. Lempiväri sisustuksessa
Juuri nyt olen innostunut keltaisesta. Asunnossamme on paljon erisävyistä ruskeaa ja myös mustaa, joten keltaiset väripilkut piristävät. Suomesta mukaan otetut astiat sopivat paremmin kuin hyvin tähän keltaiseen kauteen.
Pidän pohjoismaalaisesta selkeästä ja valoisasta sisustamisesta, mutta täällä sen toteutus on ollut hieman vaikeampaa. Meillä käyvät korealaiset kyllä huokailevat, että onpa kaunis koti, niin skandinaavinen, mutta itse kaipaan vielä enemmän vaaleutta ja selkeyttä. Onneksi valoa ainakin riittää, sillä sitä suorastaan tulvii ikkunoista sisään.
Vihreää meiltä on aina löytynyt runsain määrin viherkasvien muodossa. Niitä on joka paikassa, kiitos talouden viherpeukalon. Samin keväällä siemenestä kasvattamat chilit alkavat kohta olla kukkimiskunnossa ja tomaattikin näyttää viihtyvän rahin päällä pienessä ruukussaan. Minun basilikani puolestaan ei suostunut edes itämään. Päätin, että jatkossakin Sami saa kasvattaa meidän yrtit. Minä keskityn sitten siihen kokkauspuoleen.
2. Design-esine / -huonekalu, jota ei koskaan tule meille
Olen jo oppinut, että se mitä pari vuotta takaperin inhosin, saattaakin pian olla uusi suosikki. Näin on käynyt ainakin Mariskoolin kanssa. Aalto -maljakon kanssa vielä odottelen, milloin innostus iskee. Pidän puusta ja luonnonmateriaaleista, joten ihan ensimmäisenä en hankkisi meille muovisia huonekaluja. Paitsi jos niitä saa keltaisena…
3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä
Tämä on minulle tosi vaikea. En kovin paljon katso tv-sarjoja, elokuvia sitten sitäkin enemmän. Pidän brittisarjoista ja niiden huumorista, mutta niitäkään en ole niin paljon seurannut, että osaisin nimetä ketään suosikkihahmoa. Ainoa, joka mieleen tulee, on Jarmo Heikkinen, varmasti kaikille tuttu miesääni muun muassa Avara Luonto -ohjelmista. Siinä äänessä on jotain tuttua ja turvallista.
4. Suosikki leivonnassa
Koreassa olen leiponut paljon vähemmän kuin Suomessa, mutta jotain kuitenkin. Suosikki tällä hetkellä on leipä, vaivaamaton sellainen. Laitan taikinan illalla huoneenlämpöön kohoamaan ja aamulla paistan leivän lasivuoassa rapeakuoriseksi. Korealainen leipä kun tuppaa usein olemaan liian makeaa omaan makuun ja itse leipomalla saan leipään sopivan happaman vivahteen.
Omat haasteensa täällä leipomiseen on tuonut kaupan tuotevalikoima, sekä pieni uuni, jonka kaikkia toimintoja en vieläkään osaa ja saatan edelleen taistella ihan vain peruspannarinkin onnistumisen kanssa. Onneksi Soulista löytyy täysjyväjauhoja ja kaikkea muutakin, mutta siellä ei ihan äkkiseltään pääse käymään, jos taikina on jo tekeillä ja huomaa jauhopussin pohjan pilkottavan.
5. Viisi suosikkiblogia ja haasteen antaminen heille
No tietysti Jalalla Koreasti -blogia tulee luettua. Terhillä on taito maustaa kirjoitukset huumorilla ja samalla tarjota tietoa ja elämyksiä Koreasta. On ihanaa lukea itselleenkin niin tutuista asioista, mutta toisen silmin nähtynä.
Bundang Style on toinen suomalaisblogi, joka kertoo elämisestä Koreassa. Tosin bonuksena vielä lapsiperheen arkiset haasteet.
Ja sitten ovat ne kymmenet muut blogit, joita tulee päivittäin seurattua. Lähinnä suomalaisia sisustus- ja lifestyleblogeja, mutta on siellä joukossa muutama ulkomaalainenkin, kuten ihanan inspiroiva taideblogi Colossal tai ikisuosikkini Things Organized Neatly.
Haasteeseen saa vapaasti tarttua.
Olen ollut muutaman päivän vähän alakuloinen. Ilmeisesti siitepöly on aiheuttanut oireita ja olen joutunut perumaan monia innolla odottamiani tapahtumia, kun olo on ollut puolikuntoinen. Onneksi ulkona paistoi tänäänkin aurinko ja pakastimesta löytyi jäätelöä. Eikä eilen illalla yhtäkkiä noussut kuume nivelkipuineen ole tänään enää vaivannut.
Sen verran hutera olo aamulla kuitenkin oli, että jäin kotiin, vaikka parempaakin tekemistä olisi Soulissa ollut tarjolla. Iltapäivällä olin jo ihan tylsistynyt sohvalla makoiluun ja oli pakko päästä ulos. Kamera kaulaan ja köpöttämään talon edessä olevan niityn ympäri. Yllätyksekseni lähikukkulan metsänreunasta löytyi vielä lasten taidenäyttely, jota olin jo aikaisemmin ihastellut ja napannut kännykällä pari kuvaa. Hetken metsässä kameran kanssa kyykittyäni totesin, että on aika palata kotisohvalle, mutta nyt mieli huomattavasti iloisempana. Kiitos lasten taideterapian ja auringonpaisteen. Kyllä tästä vielä tervehdytään, vaikka takapakkia välillä tuleekin!
No ei taideterapiaa varsinaisesti, mutta kiehtoo kyllä kummasti tämä rakennustyömaa.
Viikonlopuksi suuntasimme taas tien päälle, tällä kertaa jo ennestään tuttuihin maisemiin Gangneungiin. Siellä järjestettiin ensimmäinen Ganwon Sample Beer Festival, joka kokosi yhteen alueen olutharrastajien aikaansaannoksia. Jalalla Koreasti -blogin Terhi miehineen kutsui meidät mukaan, eikä meitä kahta kertaa tarvinnut houkutella. Tunnelma oli rento ja koko festivaali hyvin pienimuotoinen, joten tuntui kuin olisi viettänyt lauantaipäivää isolla kaveriporukalla puistossa. Maistelimme oluita, mutustimme ihanaa kotona leivottua leipää ja kuuntelimme paikallisten bändien musisointia. Ihan täydellinen päivä auringonpaisteineen kaikkineen.
Parhaaksi reilusta kahdestakymmenestä oluesta äänestettiin itsellekin hyvin maistunut Cherry Blossom English Bitter. Moni oli päätynyt tuomaan Indian Pale Alea, mutta Terhin miehen vehnäolut sopi mielestäni paremmin kuin hyvin lämpimään kesäpäivään.
Terhillä on blogissaan paljon enemmän kuvia ja tunnelmia, kannattaa käydä sielläkin kurkkaamassa. Kiitos kutsusta ja seurasta!
So Zac’s Cafe, joka isännöi tapahtumaa yksivuotispäivänsä kunniaksi.
Pääsymaksua vastaan sai maistella oluita niin paljon kuin halusi. Kotiinviemisiksi jäivät lasit ja vielä lahjaksi saadut mukitkin.
Viimeistä viedään. Yritän mahduttaa tähän kolmanteen osaan loput kaksi päivää reissustamme, sillä vietimme ne molemmat Jirisanin kansallispuistossa (지리산). Jirisan on Korean ensimmäinen kansallispuisto (perustettu 1967) ja myös suurin maalla olevista puistoista. Lisäksi sen korkein huippu, Cheongwangbong 1,915m, on Korean toiseksi korkein. Upeita kuvia puiston maisemista löytyy muun muassa täältä.
Edellisillan pettymyksestä johtuen, halusimme sunnuntaina aamulla ajaa suoraan seuraavalle leirintäalueelle kysymään olisiko siellä tilaa. Baengmudong oli ihana, pienen kylätien päässä ja vuoristojoen reunalla oleva leirintäalue, jossa auto piti jättää vähän kauemmas parkkipaikalle ja itse leirintäalue levittäytyi jyrkähköön rinteeseen tehdyille penkereille. Tämä tarkoitti a) vähemmän ihmisiä, b) paljon kuntoilua ja c) paikkaa, jossa me viihdyimme kaksi yötä helposti. Saimme telttapaikan ja vieläpä aivan joen vierestä alueen reunalta. Tyytyväisinä ryhdyimme teltan pystytykseen, joka tuolla piti tehdä puiselle alustalle. Maasto joen rannassa oli kovin kivistä, joten alustat on luultavasti rakennettu osittain mukavuussyistä, osittain merkkaamaan telttapaikkoja. Emme ole koskaan aikaisemmin moista teltta-alustaa edes nähneet ja siinä hetken mallailtuamme totesimme, että pitkulainen vaellustelttamme juuri ja juuri mahtuu alustan päälle, kun laitamme sen vinottain. Käytännössä alusta osoittautui ihan näppäräksi, sillä teltta pysyi pohjasta ja sisältä puhtaampana, varsinkin kun ensimmäisenä yönä satoi aika lailla vettä. Alustan vapaaksi jäävä kulma toimi myös kätevänä pöytänä tai istuinpaikkana.
Tähän oli rakenteilla uusi moottoritie. Hurjan näköinen rakennustyömaa.
Kylä leirintäalueelle vievän tien varressa. Tuossa sitä väisteltiin vastaan tulevia autoja. Tilaa ei mitenkään liikaa ollut.
Vaikka poluilla oli välillä ihan autiota, jossain nämä kaikki ihmiset olivat.
Telttapaikkamme. Taustalla joki.
Muita telttoja sunnuntaina, kun kaikki eivät vielä olleet lähteneet. Ylempänä rinteessä telttapaikatkin olivat ruohikkoa, mutta me olimme ihan tyytyväisiä kivikossamme, saadessamme nukahtaa joen kohinaan.
Palvelutasoltaan tämä alue ei suonut ylimääräistä luksusta, sillä tarjolla olivat vesivedettävät kyykkyvessat, pieni kauppa joka myi kananmunia, kaljaa ja nuudeleita, sekä keittokatos, jossa pystyi pesemään astiat ja halutessaan kokkailemaan ja jota käytettiin myös pesupaikkana hampaille. Toisin sanoen, täydellistä. Bonuksena vielä leirintäalueelta suoraan lähtevät vuoristopolut ja parin sadan metrin päässä oleva pikkuruinen kylä ravintoloineen.
Sunnuntai-illan ateria. Maanantai-iltana kävelimme kylään ja söimme ravintolassa. Samgyeopsalia, kuinkas muuten.
Pitäähän sitä metsässäkin kuuluvuutta olla. Näistä mökäfoneista myös kuulutettiin pariin otteeseen jotain, josta emme saaneet selkoa.
Leirintäalueen vierestä jokeen virtaava puro.
Me heräsimme maanantaiaamuna melko hyisissä merkeissä, ja lämpömittaria katsoessa selvisi syykin; lämmintä oli kokonaista 4 astetta. En tiedä oliko syynä yön kylmyys vaiko seuraavan päivän Buddhan syntymäpäivä, mutta toisen yön vietimme melko autiolla leirintäalueella, kun suurin osa pakkasi iltapäivän aikana telttansa. Meille tämä sopi oikein mainiosti. Päivällä auringon lämmittäessä lämpötila kuitenkin kohosi lähelle kahtakymmentä astetta, eikä kylmyydestä ollut enää tietoakaan. Tosin toisena yönä lämpötila laski yhteen asteeseen, mutta me vedimme makuupussit tiukemmin kiinni ja nukuimme yömme ihan tyytyväisinä.
Maanantaina kävelimme helpohkoa reittiä kohti lähintä huippua (taisi olla jotain päälle 1,700m), seuraten kivikossa mutkittelevaa jokea sekä nauttien raikkaasta ilmasta ja hiljaisuudesta. Muut ulkomaalaiset tunnisti helposti tennareista ja t-paidoista, kun korealaisten varusteet olivat aina viimeisen päälle. T-paitoja täällä ei ulkoillessa suosita, siinähän voi vaikka ruskettua. Kaiken kaikkiaan muita retkeilijöitä tuli vastaan yllättävän vähän, joten missään jonossa ei vuoren rinnettä tarvinnut kivuta. Syksyn ruska-aikaan tilanne on varmasti eri, samoin kesän helteillä, kun vuoristossa on viileämpää ja ihmiset hakeutuvat kaupunkien tukaluutta pakoon. Me emme kiivenneet huipulle asti, ehkä ensi kerralla, kun alla ei ole edellisviikonlopun kävelystä vielä särkeviä jalkoja.
Jirisanilla yritetään elvyttää luonnollista karhukantaa ja vieraita opastetaan kohtaaman karhu oikein. Polulla törmäsimme vapaana juoksevaan pieneen koiraan, joka arkaillen väisteli ihmisiä. Tätäkin eräs nuori neitokainen pakeni kiljuen aidantolpan päälle. En tiedä miten hän oli ylipäänsä uskaltautunut metsään, jossa on mahdollista kohdata karanneen koiran lisäksi karhu.
Haaveillen silmäilin näitä luonnon vesialtaita, mutta joessa uinti oli kielletty. Ymmärrettävää, sillä puistossa käy niin paljon vieraita, että joki muistuttaisi pian vesihuvipuistoa.
Retkeilijät evästauolla.
Tiistaina oli aika meidänkin pakkautua autoon ja suunnata takaisin kotiin. Silmä tiukkana seurasin Naver-karttaohjelman päivityksiä tieruuhkista ja loppumatkasta pienemmälle tielle poikkeamalla onnistuimmekin välttämään pahimmat ruuhkapaikat. Kotiin pääsimme turvallisesti ja hyvillä mielin, joten loman voi sanoa onnistuneen hienosti. Kotiin päästyämme Sami huomasi eteisen katossa reilun viiden sentin pituisen ötökän. Minä nappasin öttiäisen purkkiin ja kiikutin sen pikapikaa ikkunasta pihalle. Molempia puistatti. Sitten alkoi naurattaa. Viisi päivää oli vietetty enemmän ja vähemmän luonnon keskellä ilman mitään ongelmaa, sen kummemmin ötököitä säikkymättä, mutta kun sellainen tuli vastaan kotiovella, kaupungissa, nousivat niskavillat pystyyn.
Alla vielä pari kuvaa kotimatkalta.
Autoilumme Koreassa jatkui vapun jälkeisenä lauantaina. Melko hyvin nukutun ensimmäisen telttayön jälkeen (puhun nyt vain omasta puolestani; herätessäni Sami oli jo raahannut makuualustan ja makuupussin ulos riippumattoon ja torkkui siellä), etsin leirintäalueen suihkut ja peseydyin jääkylmällä vedellä. Tästä piristyneenä oli helpompi pysyä kartalla seuraavat tienpäällä vietetyt tunnit.
Lauantaina paistoi aurinko ja liikennettä tuntui olevan vain vähän.
Ensimmäiseksi halusimme käydä tutustumassa Korean Ekologisen Instituutin (NIE) viime joulukuussa yleisölle avaamaan ekopuistoon Seocheonissa. Sitä oli aikaisemmin lukemissani artikkeleissa kehuttu hyvin suosituksi vierailukohteeksi ja sen myös huomasi parkkipaikkaa etsiessä. Erityisesti lapsiperheitä keskus näytti vetävän. Me taas edustimme vähemmistöä, olemalla paikan ainoat ulkomaalaiset.
Ekopuisto koostui vierailukeskuksesta, Ecoriumin kasvihuoneista sekä näitä ympäröivistä puistoalueista. Vierailukeskukseen olisi mahtunut vaikka mitä, mutta nyt siellä oli vain muutama ekologisesta rakentamisesta ja Koreassa elävistä eläimistä kertova infotaulu. Suurin osa vieraista kävelikin nopeasti vierailukeskuksen läpi ja edelleen kohti Ecoriumia.
Pääkohde Ecorium oli suuri, monta eri kasvualuetta kattava kasvihuone, jossa pääsee itse kokemaan miltä tuntuu tropiikin kostea kuumuus tai välimerellinen yrteiltä tuoksuva ilmanala. Itselleni huikeaa oli kasvien ja eläinten lisäksi itse rakennuksen arkkitehtuuri, sillä rakennus on ekologisesti suunniteltu ja ihan vain muutenkin komea ilmestys. Täällä tuntui myös olevan enemmän informaatiota kuin vierailukeskuksessa. Mutta korealaisittain ruokala ja kahvila olivat melko ankeat ja mielikuvituksettomat, eikä niissä varinaisesti tehnyt mieli syömisen lisäksi oleskella.
Kaiken kaikkiaan koreaa osaamattomalle ekopuistossa vierailu oli pieni pettymys, sillä suurin osa teksteistä oli vain koreaksi. Mutta kohderyhmänä ovatkin ulkomaalaisten turistien sijaan korealaiset lapsiperheet, joille ekopuisto varmasti tarjoaa mielenkiintoisen elämyksen. Ja on mahtavaa, että koko ekopuisto ylipäätään on olemassa.
Ecorium kuvattuna vierailukeskukselta.
Niin tuttuja rakentamiseen liittyviä termejä, ainakin jos suomalaiselta kysyy. Vai mitä mieltä olette kolmikerroslaseista, eristyksestä tai poistoilman lämmön talteenotosta?
Ecoriumin tropiikissa oli muutama muukin.
Piipahdus Välimerelle.
Tuttuja maisemia nämäkin.
Ekopuiston jälkeen otimme autossa pienen aivoriihen mitä seuraavaksi tehtäisiin. Kartasta huomasimme melko lähellä olevan Jeonjun ja sen eteläpuolelle merkityn hanok-kylän. Suunnittelimme yöpyvämme tuossa perinnekylässä jossain majatalossa ja loppupäivän ohjelma alkoi näyttää selvältä. Kulttuuria, hyvää korelaista ruokaa ja nukkuminen ohuella patjalla. Jostain syystä Jeonju olikin muita ohittamiamme kaupunkeja huomattavasti ruuhkaisempi, ihan siinä määrin, että perinnekylää lähestyessämme, ei autoletka pahimmillaan liikkunut hetkeen metriäkään. Siinä sitten jumittaessamme ja ihmetellessämme, satuin huomaamaan lyhtypylväässä mainoksen ”International Film Festival”. Ajankohta täsmäsi ja netistä tapahtuman sivuja surffatessani totesin, että niin täsmäsi paikkakin. Juuri tuona päivänä filmifestareiden tapahtumapaikkana toimi, mikäs muukaan, kuin se samainen perinnekylä, jonne olimme suunnitelleet majoittuvamme. Siirryimme suunnitelma B:hen, joka muotoutui siinä perinnekylän ohi autoletkassa madellessamme. Ajaisimme suosiolla koko paikan ohi ja kohti seuraavaa kansallispuistoa sekä sen leirintäaluetta.
Vielä on sanottava, että Jeonjun eteläpuolella maisemat olivat huikean kauniit ja samoin itse perinnekylä, se mitä siitä vilaukselta näimme, näytti käymisen arvoiselta paikalta. Luulen, että suuntaamme tänne vielä uudestaan vaikka junalla, jonain ihan tuikitavallisena viikonloppuna. Kuvia ei valitettavasti ole, sillä ruuhkassa monta tuntia jumittaminen keljutti eikä kuvaaminen kiinnostanut pätkääkään.
Illan jo hämärtyessä pääsimme perille Naejangsanin (내장산) kansallispuistoon. Pettymykseksemme pieni leirintäalue oli jo täynnä, eikä meitä enää päästetty sinne. Onneksi lähellä oli useita motelleja, joista valitsimme summamutikassa yhden ja saimme sieltä vielä huoneen. Hintaansa nähden huone oli aika kamala, mutta kaiken korvasi ikkunasta avautuva vuoristoinen kansallispuistonäkymä ja avoimesta ikkunasta kuuluvat öiset luonnonäänet. Pelkäsin, että saisimme kuulla lähinnä naapurimotellin karaokea, mutta onneksi se pelko osoittautui turhaksi. Kävimme ”pienellä” iltapalalla läheisessä korealaisravintolassa, sen jälkeen lämmin suihku, ja Jeonjun ruuhkakoettelemukset olivat enää muisto vain.
Pieni kylä, jonka läpi ajoimme kansallispuistoon.
Järvimaisemaa matkan varrelta.
Sekä edellä olevalle että meille puistonvartija joutui kertomaan, ettei leirintäalueella ole tilaa. Ensi kerralla tiedämme tehdä netistä varauksen, jos tiedämme jo etukäteen missä haluaisimme yöpyä.
Ei niin sykähdyttävä motellimme. Mutta sijainti oli hyvä ja näköalat hienot.
Pieni iltapala.
Sunnuntaiaamuna kävimme pienellä kävelyllä kansallispuistossa.
Baegyangsa buddhalaistemppeli oli valmistautunut Buddhan syntymäpäivään värikkäin lyhdyin.
Puiston villieläimiä.
- Kirjainten viemää
Iirislahdesta maailmalle ja takaisin
Maira, belgit & bc
Täällä Muualla 