Oman kylän koirakahvila

Eilen illalla lähdettiin paikalliseen irkkupubiin parille perjantaioluelle. Mutta vaikka oluet maistuivat ja se ruokakin oli ihan hyvää, niin illan kohokohta oli irkkupubia vastapäätä auennut koirakahvila Dog Salon. Kissakahviloissa on tullut vierailtua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kahvinsa sai höystää koirankarvoilla.

Paikan nuorin oli vasta kuuden kuukauden ikäinen kultaisennoutajan pentu. Mutta aika riehakasta tuntui olevan meno muillakin karvaturreilla, sillä vain yksi oli yli vuoden ikäinen. Paikan omistaja onneksi otti koiriin hyvin kontaktia koko ajan, mutta kahdeksan koiran lauman kanssa saa tehdä töitä aika lailla. Varsinkin kun asiakkaat vaihtuvat ja koirat innostuvat uusien ihmisten tulosta aina uudelleen.

Kiva paikka käydä! Ehkä seuraavalla kerralla yritän kysyä tarvitsevatko koirille lenkittäjää.

Pikkujoulun viettoa suomalaisittain

Viime viikonloppuna tapasimme oikean suomalaisen joulupukin viettäessämme pikkujoulua suomalais-korealaisella kokoonpanolla. Pienemmät vieraat olivat riemuissaan (tai kauhuissaan…). Aikuiset taas taisivat riemuita enemmän kinkusta, rosollista, peruna- ja porkkanalaatikoista sekä glögistä, pullaa unohtamatta. Ja minä vielä jatkoin riemuitsemista huomatessani, ettei himmelin teko ihan mahdotonta olekaan, ainakaan isoista muovipilleistä ja paksusta puuvillalangasta kasattuna.

Kotiin palattiin valkoiseksi muuttunutta maisemaa ihaillen ja hyvillä mielin. Seuraavana aamunakin vielä hymyilytti laukusta kaivettu, vähän keskeneräinen ja repsottava himmeli. Se pääsee ulkomuodostaan huolimatta kunniapaikalle olohuoneeseen, muistuttamaan ihanasta illasta ja tuomaan jouluiloa.

Lihapullia

Sunnuntaina vietimme Soul-päivää. Ensin puistopiknikki suomalaisseurassa, viereisiä ulkoilmahäitä seuraten, ja sitten Itaewonin kansainvälisten ruoka-apajien ääreen. Etsinnässä oli meksikolainen ravintola, jota emme olleet vielä testanneet, mutta osoitteesta löytyikin rakennustyömaa. Päädyimme sitten läheiseen uuteen lihapullapaikkaan, joka olikin tosi hyvä. Ihan vaan simppelisti lihapullia eri kastikevaihtoehdoilla, lisukkeena pastaa tai valkosipulipatonkia.

Täällä tuo ravintoloiden yhtäkkinen katoaminen on arkipäivää. Vanha kiva kulmapaikka saattaa parissa päivässä vaihtua ketjukahvilaksi, minkä vuoksi ulkona syöminen voi olla välillä vähän haastavaa. Koskaan ei tiedä onko etsimääsi paikkaa enää olemassakaan, joten suunnitelma B on hyvä olla plakkarissa.

Meatballism. Pikkuruinen lihapullapaikka, jonne pitää mennä toistekin. Jos se ensi kerralla vielä on tuossa.

Bouncy House IPA. Ehkä rumin olutpulloetiketti sitten vähään aikaan, mutta sisältö oli oivallista. 

Eksyttiin vielä panimotuotteita maistelemaan.

Taisi olla paras IPA, jonka olen juonut. Samilla lasipurkissa espresso stout.

Gangneungissa oluella

Viikonlopuksi suuntasimme taas tien päälle, tällä kertaa jo ennestään tuttuihin maisemiin Gangneungiin. Siellä järjestettiin ensimmäinen Ganwon Sample Beer Festival, joka kokosi yhteen alueen olutharrastajien aikaansaannoksia. Jalalla Koreasti -blogin Terhi miehineen kutsui meidät mukaan, eikä meitä kahta kertaa tarvinnut houkutella. Tunnelma oli rento ja koko festivaali hyvin pienimuotoinen, joten tuntui kuin olisi viettänyt lauantaipäivää isolla kaveriporukalla puistossa. Maistelimme oluita, mutustimme ihanaa kotona leivottua leipää ja kuuntelimme paikallisten bändien musisointia. Ihan täydellinen päivä auringonpaisteineen kaikkineen.

Parhaaksi reilusta kahdestakymmenestä oluesta äänestettiin itsellekin hyvin maistunut Cherry Blossom English Bitter. Moni oli päätynyt tuomaan Indian Pale Alea, mutta Terhin miehen vehnäolut sopi mielestäni paremmin kuin hyvin lämpimään kesäpäivään.

Terhillä on blogissaan paljon enemmän kuvia ja tunnelmia, kannattaa käydä sielläkin kurkkaamassa. Kiitos kutsusta ja seurasta!

So Zac’s Cafe, joka isännöi tapahtumaa yksivuotispäivänsä kunniaksi.

Pääsymaksua vastaan sai maistella oluita niin paljon kuin halusi. Kotiinviemisiksi jäivät lasit ja vielä lahjaksi saadut mukitkin. 

 

Earth Hour Soulissa

Tänään satuimme Soulin keskustaan juuri sopivasti todistamaan miten Earth Hour pimensi kaupungin. Tämän vuosittaisen ja maailmanlaajuisen tempauksen tarkoitus on muistuttaa energian ja muiden luonnonvarojen säästämisen tärkeydestä. Yhtenä päivänä vuodessa yrityksiä, kaupunkeja ja yksityisihmisiä kannustetaan sammuttamaan valot tunniksi ja näin osallistumaan tempaukseen.

Me istuimme lasillisella erään hotellin ylimmän kerroksen baarissa ja seurasimme miten rakennus toisensa jälkeen pimentyi. Ei kaupunki täysin valottomaksi jäänyt, mutta yllättävän moni osallistui. Hyvä näin.

Kuva vähän ennen puoli yhdeksää. Osa rakennuksista oli jo sammuttanut mainosvalot. Keskellä näkyy Soulin keskustan historiallinen Sungnyemun portti, joka tunnetaan myös Namdaemun porttina. Aikoinaan se on toiminut kaupunkia ympäröineen muurin eteläisenä porttina. 

Kaupunki pimeimmillään. Suurin valonlähde tuntui olevan jatkuvasti virtaava liikenne. 

Kuinka tunnistat julkkiksen?

Korealaiset televisiodraamat valloittavat niin Koreassa kuin sen rajojen ulkopuolella. Mekin olemme aina välillä näitä draamoja katsoneet, vaikkemme usein ymmärrä mitä juuri tapahtui ja miksi, sillä tekstitystä englanniksi ei ole, eikä korean taito ihan vielä riitä muuhun kuin kokonaisuuden hahmottamiseen. Erityisesti juuri loppunut ja täällä huiman suosion saavuttanut You Who Came From The Stars oli yksi meidänkin suosikeistamme. Nyt sarjan tähdet (Kim Soo-hyun ja Jun Ji-hyun) voi bongata vähän väliä mainoksista televisiossa, lehdissä ja katukuvassa.

Sarjan mainoskuvassa Jun Ji-hyun ja Kim Soo-hyun keskellä. Kuva Wikimedia Commons.

Juoni on klassinen, mutta päivitettynä nykyaikaan. Komean korealaisnuorukaisen ulkomuodon omaava avaruusolio jumittaa maapallolle 400 vuodeksi ja tietysti ensitöikseen rakastuu ihmisnaiseen, joka valitettavasti kuolee. Myöhemmin nykypäivänä hän törmää vanhan rakkautensa kaksoisolentoon ja on taas mennyttä miestä. Sarja oli siitä loistava, että riitti kun näki yhden jakson parin viikon välein ja silti pysyi melko hyvin kärryillä tapahtumista.

No, meidät kutsuttiin perjantaina tuttavamme uuden ravintolan avajaisiin Gangnamiin (ohjeet ravintolaan tekstin lopussa). Paikka oli todella iso ja huikealla paikalla Apgujeonin trendikkäässä ytimessä. Erityisesti ihastuin rauhalliseen puutarhaan, jossa ilmojen lämmetessä on varmasti mahtavaa istuskella. Söimme hyvää ruokaa ja koitimme parhaamme mukaan pysyä mukana koreankielisessä keskustelussa, joka tosin taisi suurimmaksi osaksi hyväntahtoisesti kiusoitellen koskea meidän kömpelöä ymmärtämistämme ja vielä kömpelömpää lausumistamme.

Japanilaisravintola Pyon Pyon-Sya JeRok.

Uusille yrityksille tuodaan viherkasveja ja kukka-asetelmia tuomaan menestystä liike-elämään. Sekä ravintolan piha, että sisätilat olivat täynnä toinen toistaan hienompia tuomisia. Nauhoihin kirjoitetaan paitsi onnentoivotukset, myös keneltä lahja on, joten samalla kukan tuojakin saa näkyvyyttä.

Ihana terassi, jonka kodikkuus varmasti vain lisääntyy kesän tullen, kun kasvit pääsevät kukoistamaan.

Ravintolassa asiakaspaikkoja oli kahdessa kerroksessa. Nämä ylemmän kerroksen pöydät on tarkoitettu lihan grillaukseen. 

Ruoka oli herkullista ja sitä kannettiin eteemme valtavasti. Parasta koko ateriassa oli kuitenkin grillatun lihan jälkeen viimeiseksi nautittava kylmä nuudeliannos, naengmyeon. Vaikka luulin olevani jo aivan täynnä, katosivat nuudelit lautaselta salamannopeasti.

Sitten koitti hetki, kun meidät kutsuttiin valokuvaan erään pitkän ja vaikuttavan näköisen miehen kanssa. Tuttavamme esitteli meidät hänelle ja kysäisi olemmeko kenties nähneet hänet televisiossa? Molemmat pyörittelimme pahoitellen päätämme, ihan outo kaveri.

Me ja julkkis. Shin Sung-rok myös ylimmässä kuvassa ensimmäisenä vasemmalta. 

Kuvan oton jälkeen tiedustelin tuttavaltamme kenestä mahtoi olla kyse ja paljastui, että mies oli näyttelijä Shin Sung-rok, tuon nyt niin pinnalla olevan avaruusolentosarjan pääpahis. Elokuvien ja TV-sarjojen lisäksi hän on esiintynyt musikaaleissa, joiden ansiosta hänestä onkin tullut Koreassa huippusuosittu. Ja hän sattuu olemaan ravintolan avanneen tuttavamme veli.

Posket punaisena toivoin olevani jossain muualla kuin nolaamassa itseäni superjulkkiksen edessä, mutta Sami lohdutti ajatuksella, että ehkä toiselle onkin virkistävää olla hetken aikaa ihan tuntematon. Vaikkakin vain kahden pöllämystyneen suomalaisen edessä.

Japanilainen ravintola Pyon Pyon-Sya JeRok, Gangnam-gu, 663-12 Sinsa-dong (20-8 Seolleung-ro 157-gil) 

Grilliherkkuja amerikkalaisittain

”Do not be frightened because it WILL be dark and you WILL pass by a transgender hostess bar, but it will be closed and no one will violate you (yet).. continue to the basement.. you will magically appear inside the cafe.” – Linus Kim

Itaewon, tuo Soulin mekka länkkäriruokaa metsästävälle. Sinne mekin suuntasimme lauantaina, kun Facebook osasi kertoa yhden illan pop-up ravintolasta (Linus’ Bama Style Barbeque). Jo yllä oleva lainaus Facebookin ohjeista ravintolan löytämiseksi herätti mielenkiinnon, mutta lupaus Alabama style BBQ:sta sinetöi päätöksen. Listalla oli vain kaksi tuotetta: nyhtöpossuleipiä ja naudan BBQ-leipiä. Settiin kuului myös rapeita perunalastuja ja coleslaw-salaattia. Juomaksi BrewDog oluita.

Maistui. Erinomaisesti.

Linus grillaamassa, perinteisellä reseptillä (video Linusin Facebooksivuilta):

Ystävänpäivä ja täysi kuu

Perjantain ystävänpäivän yhteydessä korealaiset juhlivat myös kuukalenterin mukaista ensimmäistä täyttä kuuta (Daeboreum). Hyvän onnen takaamiseksi täyden kuun päivänä rikotaan pähkinöitä hampailla ja syödään erityisiä onnea tuovia ruokia aamupalaksi. Ystävänpäivän ansiosta viime perjantaina ahmittiin myös kasapäin suklaata, sillä Sami sai työpaikkansa naisilta, ja minultakin, suklaalahjoja. Koreassa kun ystävänpäivänä nainen on se, jonka kuuluu lahjoa miestä suklain ja kukkasin.

Uusia perinteitä luodaksemme kutsuimme korealaisen ystäväpariskunnan kylään. Paistoimme vohveleita, joimme viiniä ja nauroimme paljon. Kyllä niitä pähkinöitäkin rikottiin (nuijalla tosin) ja täyttä kuuta käytiin parvekkeelta ihastelemassa, mutta ne onnea tuovat ruuat jäivät seuraavaan aamuun, vaikka tarkoitus oli niitä vielä illalla maistella. Olimme kaikki aivan liian vohveliähkyssä.

Lauantaiaamun aamupala koostuikin sitten muutamasta pähkinästä, höyrytetystä viiden lajin riisiseoksesta ja lisukekasviksista. Ehkä onni koittaa, vaikka ruoka syötiinkin päivän myöhässä. Ainakin koko lauantai kului kovin onnellisissa merkeissä, edellisiltaa muistellen ja elokuvia kotisohvalla katsoen.

Elokuvissa

Lauantaina suuntasimme jälleen Souliin, tällä kertaa elokuviin. Eikä mihin tahansa leffaan, vaan Cine de Chef– teatteriin, missä huippuluokan äänentoiston lisäksi pääsee nauttimaan myös hyvästä ruuasta.

Saavuttuamme paikan päälle Apgujeongissa Gangnamissa sijaitsevalle teatterille, oli yllätys melkoinen kun meidät neuvottiin viidenteen kerrokseen – maan alle. Lipun hintaan ei odotuksista huolimatta sisältynyt lasillista kuohuvaa, mutta alkoholittoman juoman sentään sai valita ja omalla pöydällä odottivat pienet leivokset. Listalta sai maksua vastaan tilata lisää juotavaa ja syötävää, mikäli pelkäsi elokuvan jälkeen tarjottavan gourmet-illallisen jättävän nälkäiseksi.

Elokuvan alkaessa vajosimme valtaviin punaisiin nahkapenkkeihimme (sähköisesti säädettävät selkänoja ja jalkatuki), joissa mahtui istumaan vaikka risti-istunnassa. Kenenkään takaraivoa ei tarvinnut katsella. Itse asiassa omalla paikallaan istuessa muita teatterivieraita ei nähnyt lainkaan. Istuimiakin enemmän nautin kuitenkin loistavasta äänentoistosta, jonka ansiosta desibelit eivät saaneet korvia särkemään. Mikäpä siis olisikaan ollut parempi elokuva täällä katsottavaksi kuunneltavaksi, kuin Disneyn uusin musikaalipiirretty Frozen. Juoni oli kovin yksinkertainen, mutta tarina silti mukaansatempaava ja lauluosuudet riipaisevan kauniita.

Lopputekstien pyöriessä me seurasimme salista jo rynnänneitä korealaisia viereiseen ravintolaan. Päädyimme viiden ruokalajin menuuseen suositusviineillä. Alkuun tahti vähän hirvitti tottumatonta, kun hädin tuskin haarukan ehti laskea lautaselle, niin tarjoilija jo kiikutti ne pois. Onneksi vauhti hieman rauhoittui loppua kohden. Koreassa asiat yleensä tapahtuvat nopeasti, myös syöminen.

Itse ruoka oli oikein hyvää. Jo alkuun pöytään kannettu maalaispatonki aiheutti liikuttuneen olotilan, sillä siinä oli sekä rapea kuori, että pehmeä, ei-makea sisus. Ei mitään itsestäänselvyyksiä maassa missä ravintolat monesti tarjoilevat alkuleipänä mikrossa lämmitettyä mustikkabagelia. Ja ruokaa oli varsin riittävästi. Siinä määrin, että jälkiruokien kohdalla piti nöyrtyä ja jättää viimeinen pala syömättä.

Illallinen viineineen kustansi 75 euroa per henki ja leffalla oli hintaa noin 27 euroa. Hinnoittelu on aika yläkanttiin, mutta toisaalta rahoilleen saa myös vastinetta. Ainakin, jos ehtii syödä kaikki annokset ennen kuin tarjoilija kantaa ne pois.

Tavallinen elokuvalippu viikonloppuisin on vähän päälle kuusi euroa, mutta lipun saa ennen aamukymmentä melkein puoleen hintaan. Ja elokuviin todellakin pääsee aamuyhdeksästä aina puoleenyöhön asti. Nyt viimeisin esitysaika lähiteatterissamme näytti korealaisittain olevan 25:05, viisi yli yksi yöllä.

Kokemuksena Cine de Chef oli käymisen arvoinen ja mieluusti tuonne vielä joskus toistekin lähtee. Mutta mikään ei kuitenkaan voita sitä perinteisen, täyteen ahdetun ja pop cornilta tuoksuvan elokuvateatterin tunnelmaa. Ei, vaikka edessä istuisi se koripallojoukkue.

Tuoleista tuli vahvat 80-luku fibat. Hyvä niissä oli istua, eikä tarvinnut väistellä mattimyöhäisiä.

Tämä herra nautti oman viiden ruokalajin illallisensa untuvatakki päällä. Tämä niin merkillinen korealainen tapa, joka ei enää pahemmin ihmetytä kaupungilla liikkuessa. Mutta että ihan hienossa ravintolassa, missä allekirjoittaneella oli lämmin ohuessa villatakissa? 

Yön valot

Vuoden vaihtumista juhlimme tällä kertaa Soulissa. Keskiyön lähestyessä kiirehdimme Namsanille tornin juurelle katsomaan ilotulituksia, sillä arvelimme näkevämme sieltä joka puolelle Soulia. Kovin kummoisia kuvia ei kaukana pimeydessä räiskyvistä raketeista saanut, eikä valoshow ollut mitenkään huikea, mutta Namsanille bussilla nousu ja sieltä alas kävely oli oikein mukava yöllinen retki. Alas kävellessämme osa vasta nousi kukkulalle. Korealaiset kun juhlivat uutta vuotta kokoontumalla vastaanottamaan alkaneen vuoden ensimmäiset auringonsäteet ja Namsanillekin ihmiset kipusivat jo heti puolenyön jälkeen varustautuneena pitkin untuvatakein ja eväskassein. Itseäni yössä värjöttely aamua odottaen ei varsinaisesti houkutellut, mutta tuntuu olevan täällä hyvin suosittua.

Nyt kotona vuoden vaihtumisesta toipuvana ja viimeisiä joulupipareita mutustaessa on tullut muisteltua yhtä jos toista viime vuonna tapahtunutta. No, piparit alkavat olla loppu, samoin joulusuklaat, mutta kiitollisuus yhä lämmittää mieltä.