Hahoen perinnekylässä

Olen lumoutunut Hahoen perinnekylästä. Reilun kuukauden sisään olen yöpynyt siellä kahdesti, kummallakin kerralla Bukchondaek nimisessä vanhassa Hanokissa. Paikkaa pitää yli 70 vuotias herra Ryu, joka edustaa sukuaan jo seitsemännessä polvessa ja on syystäkin sukunsa perinnöstä ylpeä.

Herra Ryu kertoi kuinka perinteisen majatalon pitäminen on raskasta, vaikkakin mieluista työtä. Talviaikaan vieraille on lämmitettävä huoneet puulla ja jokaisella huoneella on oma uuninsa, jonne on tehtävä tulet. Tällä perinteisellä ondol menetelmällä kuuma ilma kiertää lattian alla, lämmittäen lattiaan valetut kivet. Huoneessa nukutaan ohuella patjalla suoraan lattialla, jolloin makuualusta on lämmin, mutta huoneessa muuten on raikas ja viileä ilma. Ovet ja ikkunat kun ovat puukehikkoon kiinnitettyä paperia.

Kylä on myös Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Kapeilla kujilla kävellessä todellakin aistii menneisyyden, sillä poissa ovat niin monen muun korealaisen turistikohteen krääsä ja ketjukahvilat.

Lisää tietoa kylästä ja Bukchondaekista:
https://en.wikipedia.org/wiki/Hahoe_Folk_Village
http://english.visitkorea.or.kr/enu/ATR/SI_EN_3_1_1_1.jsp?cid=755875

Erilaista työtä tarjolla

Meidän kylän ulkkareiden Facebook-sivulle ilmestyi tovi sitten mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Normaalisti tarjolla on englanninkielen opetusta, mallintöitä tai johonkin TV-ohjelman kuvauksiin osallistumista. Tällä kertaa haettiinkin seuraa firman juhliin.

Ilmoituksessa halutaan valkoihoisia miehiä tunniksi mukaan kekkereihin. Tehtäviin kuuluu vain nauttia olostaan ja olla mukana kuvattavana työntekijöiden kanssa. Buffetin lisäksi saa vähän rahaa ja kuljetukset.

Hetken mietin että mikä ihmeen juttu tämä on, mutta koska valokuvat tullaan laittamaan firman nettisivuille, oletan että kyseessä on PR temppu. Halutaan antaa mahdollisille asiakkaille kansainvälinen kuva firman toiminnasta. Sinänsä luova ratkaisu, toivotaan että reipasta seuraa löytyi.

 

Big Island

Havaijin saaret ovat aikanaan muodostuneet merestä nousseista tulivuorista. Big Island eli Havaiji on niistä geologisesti nuorin, Mauna Kean (4 2016m) ja edelleen aktiivisen Mauna Loan (4 170m) hallitessa sen maisemaa. Saaren etelärinteellä oleva Kilauea on myös aktiivinen  ja purkautunut jatkuvasti aina vuodesta 1983 lähtien; ja purkautuu edelleen.

Itsensä tunsi varsin pieneksi ja mitättömäksi seisoessaan Kilauean päällä tietäen vain ohuen kuoren erottavan sinut alla vellovasta laavasta. Välillä maiseman peitti tulivuorista nouseva savusumu, joka sai silmät kirvelemään ja nenän tukkoon. Pimeällä Kilauean Halema’uma’u kraaterista hohkaava puna ja korviin kantautuva kohina olivat erityisen vaikuttavia, ainakin jos näköalapaikalle onnistui pääsemään yksin, ilman salamavalolla pimeässä räiskiviä japanilaisia.

Majoituimme Volcano nimisessä pienessä kylässä, lähellä Volcanon kansallispuistoa. Sijainti kansallispuiston kupeessa oli nappivalinta, ja niin oli itse majapaikkakin. Volcano Country Cottagen isäntäpari on pitänyt paikkaa jo 12 vuotta ja hukutti meidät heti alkuun vinkkeihin, mitä kaikkea meidän kannattaa vierailumme aikana ehdottomasti tehdä. Kaikki, aina kylmälaukuista, kartoista ja itseleivotusta banaanileivästä asti, oli hioutunut vuosien saatossa timanttiseksi paketiksi. Oma kahden hengen mökkimme oli kuulemma ollut hevostallina aikaisemmin, mutta nyt siellä oli kaikki mitä kodikkaaseen mökkiasumiseen ikinä tarvitaankaan.

Kolmessa päivässä ehdimme nähdä laavaa ja tulivuoria, merenrantaa, huikean tähtitaivaan, ja ajaa ylös Mauna Kealle pilvien yläpuolelle. Joimme länsirannikon Konan kahvia ja bongailimme tienvarsilta harvinaisia havaijinhanhia, nenejä. Poukkoilimme pick upin lavalla paahtavassa kuumuudessa ja tukahduttavassa hiekkapölyssä vain nähdäksemme vihreän hiekan rannan. Emmekä uskaltautuneet uimaan mereen rantakallioilta Havaijin eteläisimmässä kärjessä, vaikka saksalaiset turistit kallion reunalta alla vellovaan mereen rohkeasti hyppivätkin.

Havaijin maisemia

Aloha! Onnistuimme mahduttamaan kahden viikon matkallemme käynnin kolmella eri saarella: Oahulla, Mauilla ja Big Islandilla. Näistä varsinkin Big Island erosi maisemiltaan muista, mutta kaiken kaikkiaan olimme yllättyneitä miltä saarilla näytti. Mielikuvat Havaijista olivat rajoittuneet valtaviin aaltoihin, sademetsän peittämiin pystysuoriin vuorenrinteisiin ja vesiputouksiin. Näiden lisäksi näimme paljon muutakin ja tajusimme, että osa Havaijistakin on kuivaa ja karua. Eikä kaikkialla todellakaan ollut lämmin, ei ainakaan, jos yöpyi yli kilometrin korkeudessa pienessä mökissä.

Arvoimme ennen matkaan lähtöä, vuokraisimmeko auton vain osaksi aikaa vai kaikkialle muualle, paitsi Honoluluun. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mikä osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi. Oahun ulkopuolella julkista liikennettä kulki huomattavasti harvemmin ja taksit olivat kalliita. Itse ajamalla pääsimme tutustumaan paljon monipuolisemmin saariin.

Tässä alkuun kuvakimara Oahulta ja Mauilta, joista Maui vei kyllä voiton tuulentuivertamilla hiekkarannoillaan ja meressä polskivine valaineen. Honolulun Waikiki Beach oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta kyllä me mieluummin jaoimme rannan havaijinhylkeen kuin korealaisten turistien kanssa.

Bye bye Honolulu! Matkalla Mauille odotimme jännittyneinä pitäisimmekö saaresta. Jo laskeutuessa näin lentokoneen ikkunasta valaan meressä ja Mauista tuli mielestäni välittömästi paras paikka maailmassa! Majapaikkamme Iilikahi entisessä valastuskylässä Lahainassa oli sekin täydellinen, piilossa asuinalueen keskellä, mutta silti aivan rannan tuntumassa.

Olimme lukeneet huikeista aalloista, mutta niitä oli nähty juuri ennen meidän tuloamme, eikä meitä niiden suhteen sitten onnistanut. Tosin Mauin pohjoispuolella aallot olivat silti ihan riittävän isoja vakuuttaakseen meidät pysymään visusti rannalla, riittävän kaukana vedestä. Ajoimme heti aluksi pohjoispuolen kuuluisaa rantareittiä, Road to Hanaa, jonka varrella maisemat todella olivat upeita ja vehreitä. Täysi vastakohta etelärannikon kuivuudelle, jonne asti sadetta harvemmin riittää saaren keskellä kohoavan vuoriston takia.

Etukäteen olimme miettineet myös ruokailujen hintavuutta, sillä Havaijilla kaikki oli kallista. Hyvää amerikkalaista perusruokaa, hodareita ja hampurilaisia, sai kuitenkin pikkukiskoista ihan sopuhintaan.

Mauilla pääsimme melko lähelle ryhävalaita järjestetyllä valasretkellä, mutta enemmän nautimme kyllä kolmen tunnin aamuvarhaisesta melontaretkestä. Hiljaisuuden rikkoivat vain valaiden puhahdukset, niiden noustessa pintaan hengittämään.

Snorklatessa saimme ihailla merikilpikonnia ja värikkäitä kaloja. Näkyvyys vedessä oli hyvä, mutta koralli surullista kyllä suurimmaksi osaksi kuollutta.