Taidetta puistossa

Eilen matkasin eteläiseen Gwangjuun osallistuakseni lapsille tarkoitettuun taidetyöpajaan. Gwangjun taidemuseo on ihana paikka, eikä vähiten museota ympäröivän kauniin puiston ansiosta. Onneksemme lämmin ja aurinkoinen syyspäivä mahdollisti työpajan siirtämisen ulos, missä lasten mielikuvitus pääsi kunnolla valloilleen. Materiaaleina käytimme oksia, käpyjä, lehtiä, villalankaa sekä lasten mukanaan tuomia vanhoja vaatteita. Lopputuloksena aivan mahtavia, värikkäitä töitä ja töistään syystäkin ylpeitä, iloisia lapsia.

Niin ja museon yhteydessä oleva kahvila on sekin ihana. Sykähdyttävän kauniita annoksia perinteistä teetä ja riisikakkuja, joita ei oikein malttaisi edes syödä.

 

Heinikossa

Syyspäivän herkut

Tänään ruokakauppaan mennessä minulla ei ollut aavistustakaan mitä tekisin ruuaksi. Kuten ei kovin monena muunakaan päivänä, sillä ruuanlaitto on itselleni usein vain välttämätön pakko, johon tosin välillä innostun palavasti, kun taas välillä jääkaapissa nahistuu yksinäinen porkkana ja talonväki on siirtynyt ulkoruokintaan.

Kauden kasvikset, kaalit ja kurpitsat, ovat nyt halpoja ja herkullisen näköisiä. Huomasinkin kurpitsaröykkiön vierellä ideoivani illan ruokaa: punakaalia raasteena salaatiksi, kurpitsalohkoja uunissa ja bulgogia (불고기). Joten kaali, kurpitsa ja naudanliha ostoskoriin ja kassan kautta kotikeittiöön touhuamaan.

Tuli ihan taivaallisen hyvää! Marinoitu ja paistettu liha sopi loistavasti yhteen uunissa pehmeäksi paahtuneiden kurpitsalohkojen kanssa ja kaalista sai helposti raikkaan lisän.

Bulgogin ohjeen olen löytänyt täältä. Marinadi on todella nopea ja helppo. Itse vielä monesti oikaisen ja jätän aineksista muun muassa päärynän ja porkkanan pois, enkä todellakaan soseuta sipulia, vaan silppuan sen vain pieneksi.

Korealaisille tavoille

Terhi on useampaan kertaan kirjoittanut korealaisista erikoisuuksista. Tästä innostuneena halusin listata omiakin kokemuksia, onhan täällä eloa reilusti päälle kaksi vuotta jo takana ja kaikenlaista on tullut opittua. Muun muassa seuraavista tiedät päässeesi jo vähän jyvälle korealaisista tavoista.

• Bussissa et enää vaivaudu nousemaan, jos vieruskaveri on jäämässä ikkunapaikalta pois. Hyvin siitä mahtuu vaikka oletkin pitkäjalkainen ja syli on täynnä laukkuja.
• Kuuntelet tyynesti julkisissa miten vanhemmat korealaiset arvuuttelevat keskenään oletko Saksasta vai Amerikasta, luullen tietenkin ettet ymmärrä sanaakaan.
• Ja tottuneesti vastaat, että ei, et ole Espanjasta. Eikä espanjan ja suomen kielillä ole mitään yhteistä. (jostain syystä tätä kysytään USEIN)
• Kaupassa kuittaat korttiostokset vetäisemällä kirjoitusmasiinaan kortin syrjällä viirun, kelpaa ihan hienosti allekirjoituksesta.
• Kahvilan americano ei enää maistu kahville, jota on laimennettu liikaa vedellä.
• Kääpiövillakoiraa isommat koirat aiheuttavat reaktion. Ei ehkä pelokasta, mutta hämmentyneen ”oho, onpa iso koira” ainakin.
• Mietit tosissasi, puhuttelitko juuri naapuria liian tuttavallisesti, onhan hän sinua kokonaista kaksi vuotta vanhempi!
• Urheilua kannattaa seurata vain silloin, kun kisaamassa on korealaisia.
• Vastaat puhelimeen ”jobosejoo?”.
• Olet alkanut puhua miehestäsi, siskostasi, naapuristasi, ystävästäsi ilman etunimeä. Hetkinen, muistatko enää kenenkään etunimeä?
• Kahvilassa jätät kännykän ja käsilaukun pöydälle sillä välin, kun käyt vessassa. Ei niitä kukaan kuitenkaan varasta.

Niin ja tämä saa haukkomaan henkeä. Alikulkutunnelissahan on harrastettu vandalismia! Onneksi sentään vieressä olevat kuntoilulaitteet ovat edelleen priimassa kunnossa.

Kun kännykkäkamera ei riitä

Kyllä. Oikein tarkoituksella otin kameran laukusta pois, kun aamulla tein lähtöä Souliin. Turhaa painoa, eikä oikein tilaakaan mukamas ollut. Niin sitä sitten tuli vastaan huikea lyhtyfestivaali, tuhatpäiset poliisipartiot ja vielä harvinaisen vilkas mielenosoitusiltakin tuntui olevan, kun joka kadunkulmassa oli porukkaa rallattamassa omia mielipiteitään maailmalle. Eikä minulla ollut kunnollista kameraa mukana.

Tyydyin ottamaan muutaman räpsyn kännykällä Cheonggyecheon-puron lyhdyistä, päättäen samalla, että kamera pysyy tästä lähtien laukussa. Aina.

Lyhtyfestivaali Soulin keskustassa Cheonggyecheonilla 23.11.2014 asti.

Muuttuva maisema

Kaivelin vähän kuva-arkistoa ja sieltä löytyi aika montakin kuvaa tuosta meidän parvekkeelta otettuna, joista näkee mitä joen toisella puolella on tässä asustellessa tapahtunut. Ja monen monta lisää jotka otettu joen rannasta.

Tässä muutama otos valottamaan tuota maiseman muutosta. Ensimmäinen kuva on otettu syksyllä 2012, kolmas melkoisen tarkkaan vuosi sitten 2013. Viimeinen on muutama päivä sitten kuvattu. Toisin sanoen, melkein kaikki talot horisonttiin ovat valmistuneet viimeisen vuoden aikana.

Sitten tämä vasta käykin mielenkiintoiseksi, kun tuohon heti joen toiselle puolelle, eli meitä paljon lähemmäs, nousee ostoskeskuksia ja se hartaasti odotettu pikajunayhteys Souliin. Junan myötä meiltä pääsisi Souliin alle puolessa tunnissa. Mitään tietoa ei tosin vielä ole, milloin sen on tarkoitus valmistua, joten toistaiseksi matkataan moottoritietä viilettävällä bussilla, jolla matka taittuu Soulin keskustaan tunnissa.

Samin lisays:

Tuo siis ei ole ihan pieni projekti, kaytannossa tyhjasta tuonne joen toiselle puolelle rakentuu kokonainen kaupunki, Dongtan-2. Suunniteltu asukasmaara kasittaakseni on reilut 250 000, eli Tamperetta isompi kaupunki tempaistaan pystyyn tuosta vaan.

Taman linkin takaa loytyy jotain infoa koreaksi:

dongtanlove.com: Dongtan-2

Samanlaisia projekteja on ollut ennenkin Koreassa, kuten nyt vaikka meidan kotikyla Dongtan, joka on samalla tyylilla tehty ja valmistunut joskus 2009. Asukkaita noin 134 000, eli naapurista tulossa reilusti suurempi.

Kovin suureellisia projekteja pyorittavat taalla.

Tassa viela lisaksi linkki ymparistoihmisille ja kaupunkisuunnittelijoille Urban Design Labin tutkimukseen Dongtan-2:a:

Dongtan-2: A Premise for Urban Living

Pala luontoa

Mihin se lämmin syksy katosi? Ja miten ikinä selviän tulevasta talvesta, kun jo nyt päällä ovat ne lämpimimmät vaatteet. No ei talvitakkia sentään ihan vielä…

Vähän samalla tavalla yllättäen on tuohon joen toiselle puolelle nousemassa uusi asuinalue. Valmis se ei missään nimessä vielä ole, mutta valtava muutos on tapahtunut siihen miltä maisema näytti kaksi vuotta sitten. En vieläkään käsitä miten täällä rakennetaan kaupunginosa kerrallaan. Tyhjästä.

Nuo kaikki talot ovat nousseet viimeisen vuoden aikana. Tähän hätään en löytänyt vertailukuvaa samasta paikasta otettuna, mutta kaivelen arkistoja ja palaan asiaan tuonnempana.

Eikä rakentaminen näytä rajoittuvan vain joen toiselle puolelle, vaan uusia rakennuksia nousee meidänkin puolelle nopeaan tahtiin. Tuossa vieressä olevalle pientaloalueelle on kesän aikana rakennettu toistakymmentä taloa, jotka pikkuhiljaa valtaavat tilaa kasvimailta. Pieniä länttejä vielä löytyy talojen väleistä, mutta uskoisin viimeistään ensi kesänä loppujenkin kasvimaiden kohtalona olevan rakennustyömaaksi joutumisen.

Yksinäinen kasvimaa talojen puristuksessa. Oikeassa reunassa ja keskellä kasvimaan takana olevat talot ovat nyt kesällä valmistuneita, aikaisemmin niiden tilalla oli myös viljelmiä.

Uskon kuitenkin, ettei oma henkireikäni, Bansog-kukkula, katoa talojen alle. Pala luontoa kaiken rakennetun keskellä. Tämän päivän kävelyllä sain kahistella polulle pudonneiden lehtien keskellä ihan rauhassa, vastaan taisi tulla kokonaista kaksi ihmistä.

 

Syyspäivä Bukchonissa

Vieraiden kanssa tulee kierreltyä jo ennestään tutuissa maisemissa, mutta on paikkoja, joissa käynti on aina yhtä mieluista. Yksi näistä on Soulin Bukchon Hanok-kylä. En tiedä mikä tuossa vanhan ja uuden kohtaamisessa jaksaa niin kiehtoa, mutta joku minua tuonne aina vetää kerta toisensa jälkeen. Alueella ei ole vain vanhoja hanokkeja, sillä uutta rakennetaan koko ajan, perinteisellä ja vähemmän perinteisellä tyylillä. Tosin taitavat ne oikeasti vanhatkin hanokit olla asuinkäyttöön kaikin mukavuuksin remontoituja, ainakin ulko-ovien sähkölukkojen perusteella.

Kävi vielä niin hassusti, että siinä taloja ihaillessamme, vastaan käveli pari päivää aikaisemmin keikalla nähty venäläinen metallibändi. Keikkapaikka oli sen verran pieni, että bändikin varmasti tunnisti meidät, yleisön joukossa seisoskelleet vaaleat ulkkarit. Me emme kuitenkaan saaneet pukahdettua mitään, venäläiset eivät sanoneet mitään, ja sitten olimmekin jo ohittaneet toisemme ihmisvilinässä. Täällä miljoonakaupungissa vastaavia kohtaamisia tulee hämmentävän usein.

Bukchonista kohti Samcheong-rota kävellessä huomasin vielä ihanan perisuomalaisen näköisen villaviltin, tuulettumassa aidankaiteella. Kotoisia tuokioita yllättävissä paikoissa.

Auringon noustessa

No, totuus on se, että nykyään minä en yleensä nouse auringon kanssa samaan aikaan. Jos ei ole pakko. Tai jos ei ole näin upea aamu, kuten tänään sattui olemaan. Nousin, ihastelin tokkuraisena hetken, ja painuin takaisin nukkumaan.

Syksyn edetessä yöt alkavat olla jo sen verran viileitä, että aamun valjetessa on usein sumua. Päivällä vielä mennään vajaaseen kahteenkymmeneen asteeseen, mutta suosiolla kaivoin talvihuivit ja paksummat takit esiin, sillä iltaisin niitä tarvitsee (siis minä tarvitsen, muut painelevat edelleen huppareissa). Villasukkakausi on myös virallisesti avattu.