Ilta-auringossa

Eilen keräilin kotona retkivermeitä ja kuljin kämpässä edes taas. Jotain kävin keittiön parvekkeelta etsimässä, mutta pysähdyin niille sijoilleni, kun näin ikkunasta avautuvan maiseman. Miten voikaan olla ilta-aurinko niin kaunis! Vaikka katselin vain kerrostaloja, eikä niissä sinällään ole mitään kaunista, teki iltavalo näkymästä jotenkin taianomaisen. Kuvista tämä ei niin hyvin välity, amatööri kameran takana katsokaas, mutta ehkä aavistus tunnelmasta kuitenkin. Kuvauksen kanssa piti toimia nopeasti, sillä tuon tuokion jälkeen aurinko yhtäkkiä katosi ja maaginen hetki oli ohi. Maailma jatkoi taas arkista pyörimistään.

Piti olohuoneen parvekkeellekin rynnätä ikuistamaan maisemaa talon toisella puolella. Ei ollut pöllömpi näkymä sielläkään. 

Retkeillen Koreassa

Täällä on alkuviikon satanut ja ilmakin siinä samalla puhdistunut. Miten uskomattoman ihanalta tuntuukaan hengittää puhdasta ja raikasta ilmaa, siihen päälle vielä mukavat +20 lämpötilat. Juuri nyt tästä riemusta kannattaakin nauttia, sillä kohta on taas epämiellyttävän kuumaa ja kosteaa. Viime vuonna muutos tuli jotenkin salakavalasti, mutta tänä vuonna olemme valmiina.

Vuokrasimme nimittäin auton ja tarkoitus on viettää vapun jälkeinen viikonloppu ja alkuviikon kaksi vapaata ajellen Korean länsirannikkoa etelään. Pääsemme vihdoin käyttämään Suomesta muutossa tuotuja retkeilyvälineitäkin, sillä tarkoitus on majoittua teltassa. Leirintäalueitakin on, varsinkin kansallispuistoissa, missä majoittuminen leirintäalueiden ulkopuolella on kiellettyä. Muualla sitten saakin ilmeisesti telttailla vapaasti. Suurin osa leirintäalueista on ilmeisesti isoja ruohokenttiä autopaikkoineen ja ne saattavat viikonloppuna olla tupaten täynnä muita lomastaan nauttivia. Me yritämme etsiä paikkoja ilman tungosta, mieluusti jotain alla olevan kuvan kaltaista tai vaikka mäntymetsikköpaikka merenrantanäköalalla. Aina voi ainakin haaveilla.

Tätä lähdetään hakemaan. Kuva lainattu täältä.

Korealaiset ovat viime vuosina innostuneet retkeilystä ja edullisia varusteita löytyy niin supermarketeista kuin netistäkin. Ja sitten on sitä HC kamaa, josta saa pulittaa itsensä kipeäksi. Monesti tuntuu, että retkeilyssäkin varusteiden merkillä ja trendikkyydellä on täällä suurempi merkitys, kuin niiden varsinaisella toimivuudella. Väittäisin, ettei pelkkä viltin reunaa koristava brändilipuke tee siitä yhtään sen lämpimämpää kuin supermarketin hyllystä poimittua, jos molemmissa raaka-aineena on polyesteri. Tai ehkä sinne brändiviltin alle saa helpommin lämmittävää seuraa.

Korealaisittain varustukseen kuuluu valtavan teltan lisäksi täydellinen ulkokeittiö pöytineen ja tuoleineen, sähkölämmittimet, retkisängyt, paksut ilmapatjat, suihku, you name it. Me olemme melko askeettisia retkeilijöitä tähän verrattuna. Siihen on tottunut, kun on yleensä kantanut sen, mitä on mukaan halunnut. Nyt vuokra-auton myötä voi ote meilläkin vähän lipsua.

Koreassa asiat tehdään niille kuuluvana kautena. Aikaisemminkin olenkin jo maininnut, miten uintikauden ulkopuolella kukaan ei ui. Ei, vaikka merivesi olisi 26 asteista. Sama pätee retkeilyssäkin. Virallinen telttailukausi on kesäkuusta elokuuhun, ja suurin osa suuntaa telttoinensa kohti luontoa (tai puistoa) tuolloin, paetakseen tukalinta kuumuutta. Toivon todella, että tänäkin keväänä massat odottavat virallista kauden alkua telttojensa kanssa, sillä onko suomalaiselle erakolle mitään kaameampaa, kuin huomata nuotiopaikalla toinenkin telttakunta. Saati sitten tuhat!

Tämä ehkä lähempänä totuutta. Kuva lainattu täältä.

Korea vaaleanpunaisten lasien läpi katsottuna

Koreassa on paljon asioita joita ei niin tule ikävä, kun joskus täältä pois muutamme. Kuten vaikka turvallisuusseikkojen unohtuminen tehokkuuden nimissä, naisten edelleen epätasa-arvoinen asema työelämässä, vaativa opiskelu ja sen jälkeen yhtä vaativa työura tai varsinkin keväisin vaivaavat ilmansaasteet. Eikä unohdeta kammottavia itsemurhatilastoja.

Sunnuntaisin miehetkin ovat usein kotona ja perheet pääsevät viettämään yhteistä aikaa.

Mutta se miksi pidän Koreasta, johtuu ehkä niistä pienistä arkisista ja ilahduttavista asioista, joita on niitäkin paljon.

Terveyspalveluita on helppo ja nopea hyödyntää eikä niihin yleensä tarvitse varata aikaa etukäteen. Olen kävellyt sisään hammaslääkäriin, tavalliselle lääkärille, fysioterapeutille ja silmälääkäriin ilman ajanvarausta ja saanut heti hyvää palvelua. Ja myös maksanut näistä palveluista häkellyttävän vähän. Silmälasit sain puolessa tunnissa mukaani ja ovat parhaat lasini ikinä. Oikein jo odotan Samsungin työntekijöilleen ja heidän puolisoilleen tarjoamaa terveystarkastusta, jossa kaikki mahdollinen käydään läpi. Tai no, ehkä jätän sen ruokatorven tähystyksen tänä vuonna väliin, mutta muuten tutkimukset olivat kaikki miellyttäviä ja jälkikäteen oli mielenkiintoista perehtyä omaan kokonaisterveydentilaansa monisivuisen raportin (koreaksi) myötä.

Lyhythiuksisena hiusten leikkaus ei aina ole ulkomailla niin yksinkertaista. Koreassa operaatiosta ei yleensä köyhdy kuin 10-15 euroa, riippuen vähän missä käy, joten hirveästi ei harmita vaikka lopputulos ei aina olisi niin tismalleen. Kampaajat ovat taitavia, kunhan tietävät mitä asiakas ajaa takaa, joten kännykkään tallennettua kuvaa näyttämällä pääsee jo pitkälle. Ainakin pidemmälle kuin epämääräisellä englanti-korea selostuksella.

Ruoka on hirmuisen hyvää. Ja ravintoloissa maksaminen on nopeaa ja yksinkertaista, sillä maksu suoritetaan poistuessa kassalle, eikä erillistä laskua tarvitse pyytää tai odotella. Ja jos kesken ruokailun on tarjoilijalle asiaa, pöydistä löytyy pieni kutsunappi, jota painamalla saat palvelua hetimiten. Tosin minusta on myös hauska huudella jogijoo, jolla tarjoilijan huomion voi kohteliaasti herättää.

Kasvisravintolan antia.

Korealaiset ovat nopeita käänteissään. Jostain syystä tämä on tuntunut itsestäni myös rauhoittavalta, sillä entistä selkeämmin huomaan, että minulla on mahdollisuus valita miten suhtaudun asioihin. Murehdinko tulevaa ennen kuin se on edes tapahtunut vai elänkö hetkessä ja katson mitä tuleman pitää. Nopeus on sekä hyvä että huono piirre, sillä se voi joskus olla myös syy tehdä asioita hutiloiden.

Viime viikolla uponnut Sewol-lautta on nostanut turvallisuusasiat pinnalle ja ihan aiheesta. Miksi Koreassa turvallisuus on toissijaista ja talouskasvu aina tärkeämpää? Miksi kukaan ei tarpeeksi tehokkaasti valvo, että kaikkia turvallisuussäännöksiä noudatetaan? Toivottavasti näihin tulee onnettomuuden myötä muutos ja valvontaa tiukennetaan. Mutta kun ajattelen turvallisuutta ulkomaalaisnaisen näkökulmasta arkipäivän askareissa, tuntuu Korea hyvinkin turvalliselta. Voin liikkua yksin missä vain ja oikeastaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, ilman että tuntisin oloani turvattomaksi. Kertaakaan minulta ei ole edes yritetty varastaa mitään, eikä kukaan huutele perään (paitsi lapset, jotka ensin menevät ujosti ohi ja huutavat sitten turvallisen matkan päästä Hello!). Tällä on iso merkitys siihen, miten oma arkeni sujuu.

Soulin katuvilinää yöllä.

Ja Suomi-ikävän ennaltaehkäisyyn Korean saunakulttuuri sopii paremmin kuin hyvin. Täällä on pitkät perinteet yhdessä kylpemisestä ja rentoutumisesta arjen keskellä saunomalla. Aivan kuten Suomessakin. Varsinkin talvipakkasilla lämmin sauna vetää puoleensa. Kun vielä löytyisi jostain se järvi, jossa voisi kesähelteillä uida.

Soulissa ison Dragonhill Span sisäänkäynti. Saunoja on joka lähtöön.

 

Kameramessujen antia

Mentiin kameramessuille ja unohdin ottaa kameran mukaan. Nämä kaamean huonolaatuiset kuvat on siis otettu kännykällä ja sillä, että olimme ensin käyneet yläkerrassa viinimessuilla maistelemassa messuhallillisen verran eri viinejä, ei tietenkään ole kuvien huonon laadun kanssa mitään tekemistä.

Ihmettelimme sisään päästyämme kuvaajien kuhinaa tiettyjen osastojen edessä. Ajattelimme, että kenties siellä on esillä uusia kameramalleja. Ja niin olikin, nimenomaan kameraa esitteleviä malleja. Nuo lyhyttäkin lyhyemmissä mekoissa poseeraavat tytöt tuntuivat olevan monelle messukävijälle huomattavasti kiinnostavampia messukohteita, kuin kamerarungot tai linssit.

Pettymys olikin suuri, kun juuri sillä osastolla, missä halusimme erästä tiettyä kameraa testata, olikin testikuvauskohteena vain moottoripyörä. Eipä ollut pahemmin ruuhkaa.

And action!

Odottelimme kaikessa rauhassa bussia Souliin, kun yhtäkkiä eteemme ajoi perin mielenkiintoinen yhdistelmä. Hinausauto veti perässään lavalla olevaa taksia, jonka sisällä istui kaksi näyttelijää. Lavalla taksin ympärillä hääri lauma kuvaajia, valomies ja avustajia. Kaiken kruunasi liikennettä ohjaavan kaverin villi valomiekan viuhutus, josta en olisi tiennyt pitääkö pysähtyä vai ajaa ohi.

Olen ennenkin törmännyt Dongtanissa kuvausryhmään, kahdesti. Luulen, että alueemme on niin rauhallinen, että täällä on helpompi kontrolloida kuvaustilanteita. Oman taloyhtiömme pihapiiriä (tosin tien toisella puolella olevaa aluetta, ei juuri tätä meidän omaa pihaa) tiedän varmuudella käytetyksi draamasarjan kuvauspaikkana. Varmuudella siksi, että olin itse töllistelemässä kuvauksia.

Parisen viikkoa sitten Soulissa kuvattiin Avengers-leffan jatko-osaa. Meidänkin piti mennä paikan päälle ihmettelemään, mutta totesimme sitten, että Captain American näkee luultavasti vähemmällä vaivalla maksamalla elokuvalipun teattereissa nyt pyörivään Winter Soldieriin.

Samsung työmaana

Aloitin työt Samsungilla vajaa pari vuotta sitten, ja nyt tuo ensimmäinen sopimus on tullut päätökseen. Aika täällä on ollut ehdottomasti kokemisen arvoinen, työymparistö, tavat ja arvot ovat suurelta osin täysin erilaiset kuin mihin Suomessa on tottunut. Juuri tällaista muutosta tietenkin lähdettiin hakemaankin. En ole työasioista juurikaan kirjoitellut, tässä on ehkä hyvä hetki hieman kertoa kokemuksistani millaista on tyoskennellä Korealaisessa suuryrityksessä.

Minä siis työskentelen Samsung Electronics:lla, joka on vain yksi koko valtavan chaebolin Samsung Groupin 26:a yrityksestä. Elektroniikan lisäksi Samsungin toimialat kattaa aika pitkalti kaikkea teollisuutta ja vähän muutakin; raskasta teollisuutta, kaivoslaitteita, telakkatoimintaa, isojen rakennusten ja siltojen rakentamista, öljynporauslauttoja, huvipuistoja, finanssi- ja vakuutusalaa, sairaala- ja terveystoimintaa, jne. Vasta täällä ollessa on kaiken tämän laajuuden kunnolla tajunnut, ja kuinka valtava tuo Samsungin kaikkivoipa läsnäolo ja vaikutus Koreassa on.

Samsungia pidetään Koreassa yleisesti ottaen parhaana mahdollisena työpaikkana, ja sinne töihin pääseminen on monelle unelmien toteutuminen. Suurella osalla vuosien raataminen kouluissa, preppikursseilla ja lopulta yliopistoissa huipentuu siihen etta pääsee osaksi Samsungia. Kaikesta tästä porukalle on iskostunut hyvin vahvasti mieleen että nyt ollaan huipulla ja täällä pysytään loppuelämä, parempaa ei ole syytä etsiä. En sano etta muuhun firmaan vaihtaminen tai maahan muuttaminen on automaattinen tie onneen, mutta ikävä kyllä monella ei tällainen vaihtoehto ole edes vakavasti käynyt mielessä. Joten kaikessa hyvässä ja pahassa väki pysyy lojaalina firmalle koko työuransa.

Alkuvuodesta täällä nousi taas kova kohu, kun uudet OECD tuottavuusluvut julkaistiin. Tässä Business Korean artikkelissa kerrotaan kuinka surkean alhainen tuottavuus on, vaikka töitä tehdään enemmän kuin oikeastaan missään muualla. Work/life balance on erittäin huonossa jamassa, minkä kyllä huomaa koko yhteiskunnassa. Tässä lisäksi hyvä blogikirjoitus jossa on aika raakaa analyysiä miksi ehkä ollaan tässä tilanteessa.

Omassa työpaikassani tämä pitkien päivien tekeminen näkyy erittäin hyvin. Kollegat viettävät suuren osan päivästään töissä, mikä tuntuu heistä ihan normaalilta. Omasta mielestäni Korealaiset ovat kyllä ihan tehokkaita ja päteviä työssään, joten tuo alhainen tuottavuus ei johdu laiskuudesta tai kyvyistä. Työpäivä nimittäin monelle ei ole pelkkää varsinaista tyäskentelyä, vaan siihen sisältyy paljon muuta tekemistä; työpisteellä voi ihan hyvin vetää vaikka tunnin parin unet, käydään ystävien kanssa istumassa kahviloissa, hoitaa omia asioitaan, käydä vetämässä illalla jossain pitkä illallinen ja tullaan takaisin töihin. Nämä kaikki varmaan OECD mittareissa lasketaan työajaksi, ja lopputulos näyttää niissä erityisen huonolta. Uskon että tuottavuusindeksi saataisiin heittämällä isommaksi jos työpäivästä karsittaisiin ylimääräiset jutut pois ja lähdettäisiin kotiin aikaisemmin. Levättäisiin kuonnolla ja tultaisiin virkeänä töihin seuraavana päivänä, sillä säännölliset vuosia jatkuvat ylityöt aiheuttavat täällä pahaa uupumusta ja stressiä.

Mutta Koreassa tämä ei toimi näin, työnantajan silmissä hyvä työntekijä on sellainen joka viettää mahdollisimman paljon aikaa työpistellä ja täten osoittaa omistautumista firmalle. Työn laatu tai aikaansaannokset ei merkitse niin paljoa kuin käytettävissä oleminen. On erittäin normaalia että viikonloppuna pomo soittaa ja käskee töihin, ja silloin mennään oli mitä oli. Kaiken lisäksi käsitettä ylityö ei sinänsä tunneta eikä siitä oikeastaan makseta mitään, on vain töitä mitä tehdään normityöajan päälle. Tästä etuna tietenkin on nopea ragointikyky ongelmiin, nopeus kaikessa tekemisessä on yleisestikin hyvin korealainen piirre.

Itse olen jossain määrin pysytellyt tästä systeemistä ulkona, enkä ihan noin rankasti ole puurtanut. Mutta huomaan kyllä että mukautumistakin on tapahtunut, en sellaista parin tunnin ylityötä edes juuri huomaa tai pidä minään. Muun ryhmän vietäväksi on selkeästi helppo antautua.

Kaikesta tästä huolimatta, ja ehkä hieman tämän vuoksi, päätin silti jatkaa sopimusta vuodella, eikä päätös ei edes ollut vaikea. Samsungilla on erittäin dynaaminen tekemisen meininki ja oikeasti tahto muuttua nykyisestä, ja uskon että minulla olisi siihen vielä annettavaa. Näen että yksi minun rooleistani on tuoda uusia ideoita esille ja tarjota ajatuksia siitä että asiat voisi tehdä mullakin tavalla. Onhan tämä myös kaikin puolin haastava ja kehittävä tilanne, sekä ammatillisten taitojen että itsensä suhteen.

Näin siis Taina ja minä jatkamme kirjoitteluamme vielä tovin, täältä muualta!

Koreassa isoveli on kaikkialla

Steampunkkia

Taidepläjäys Steampunk näyttelystä, jonka kävimme katsomassa Seoul Art Centerissä. Sami raahasi minut tänne, mutta näyttelystä löytyikin meille molemmille yllin kyllin kiinnostavaa katsottavaa.

Yöllä kaikki on toisin

Kummallista miten pimeällä kaikki näyttää niin erilaiselta. Parvekkeeltamme näkyvä työmaakin muuttui kertaheitolla kovin kuvaukselliseksi. Ja mielikuvitus alkaa laukata vielä näin aikuisenakin; onkohan talojen taakse laskeutunut UFO?

Kohta tuossa vasta valoloistetta riittääkin, kunhan saavat uuden alueen rakennettua. Uskomatonta miten tyhjästä nousee kokonainen uusi kaupunginosa ja mielenkiintoista, että me voimme seurata sen edistymistä omasta olohuoneestamme.

 

Kukkia Namsanilla

Luulin jo kaikkien kirsikankukkien kukkineen, mutta kun viime tiistaina kipusimme Nordic Clubilaisten kanssa Soulin keskustassa kohoavalle Namsanille, oli siellä kukkaloisto huikeimmillaan. Ilmeisesti kukkulan rinteessä on viileämpiä kohtia, joissa puut kukkivat aavistuksen myöhemmin kuin alempana. Olen aina pitänyt Namsanista, mutta keväällä se on kyllä kauneimmillaan!

Näyttävän kuvan eteen on nähtävä vähän vaivaakin. Tämä arviolta 70-vuotias korealaisnainen kipusi ketterästi aidan yli ja edelleen puun oksalle kuvattavaksi.

Ruokamatkahaaste

Innostuin Terhin ruokamatkahaasteesta, sillä vaikka en itse mikään kummoinen kokki ole, rakastan hyvää ruokaa. Ja rakastan matkustamista.

Tässä siis yksitoista vastausta ruokaan ja matkailuun liittyen. Näitä miettiessä huomasin, että todella pidän aasialaisesta ruuasta. Mikä on tietysti ihan hyvä juttu, nykyisen elämäntilanteemme huomioon ottaen!

1. Mitä vastaat, kun ulkomailla sinulta kysytään, että millaista on suomalainen ruoka?

Sanon usein, että suomalainen ruoka on melko mautonta. Raju yleistys, mutta kun vertaan suomalaista ruokaa vaikka korealaiseen ruokaan, on täällä mausteiden käyttö ihan eri tasolla. Monesti myös kerron, miten Suomessa käytetään paljon luonnon antimia, kuten riistaa, kalaa, marjoja ja sieniä. Toivoisin, että jokainen korealainen, joka luulee chileläisiä nahistuneita pensasmustikoita mustikoiksi, pääsisi suomalaiseen metsään kokemaan miltä mustikka oikeasti maistuu.

2. Missä maassa/paikassa on ollut mielestäsi omituisinta ruokaa?

Japanissa on ehkä tullut syötyä mielenkiintoisimmat annokset tähän mennessä. Japanilaisissa kylpylöissä tarjottavat ateriat ovat taidokkaasti kasattuja kokonaisuuksia, joissa ulkonäkö, suutuntuma ja maku ovat kaikki tärkeitä. Erilaisia hyytelöitä on paljon, joista erikoisin varmaankin kollageenihyytelö, joka ei maistu millekään, mutta jota syödään sen terveysvaikutusten vuoksi.

Toisaalta Namibiassa tuli maisteltua paistettuja toukkia suolalla ja pippurilla höystettynä. Silloin ne tuntuivat eksoottisilta, mutta sittemmin on matkustaminen avartanut, eivätkä toukatkaan enää tunnu ihmeellisiltä. Koreassakin syödään silkkikuoriaisen toukkia katukojuista. Tosin itse kierrän ne kojut kaukaa, sillä en pidä tuon herkun hajusta enkä mausta.

Japanilaisen kylpylän kollageeniherkku.

3. Entä mikä paikka on jäänyt erityisesti mieleen hyvän ruokansa vuoksi?

Vietnamissa vietimme ystäväni kanssa yhden yön pienessä puisessa paatissa, seuranamme luonto-opas, kapteeni ja kokki. Odotukset ruuan suhteen eivät olleet korkealla, mutta ruoka olikin todella hyvää. Tuoreita mereneläviä, riisiä, hedelmiä. Kaikkea mitä toivoa saattoi, meren keinuttaessa paattia ilta-auringossa. Samaisella reissulla söimme myös Hanoin sivukujalla pikkuruisessa ravintolassa, vielä pikkuruisimmilla muovituoleilla istuen, ehkä maailman parasta phota.

Korealainen ruoka on mielestäni todella monipuolista ja makumaailma ainutlaatuinen. Siihen koukuttuu nopeasti.

4. Uskaltaudutko syömään epämääräisissäkin paikoissa hyvien ruokakokemuksien vuoksi vai pysyttäydytkö ns. varmemmissa paikoissa senkin uhalla, että jäljelle jää jokin tylsä kansainvälinen pikaruoka?

Yleensä paikallisten suosimat paikat ovat parhaita, joten suosin niitä. Katukojuista löytyy edullista ja herkullista ruokaa, usein paljon parempaa kuin hienoissa ravintoloissa. Tämän huomasimme erityisesti Meksikossa, missä katumyyjältä sai taivaallisen makuisia tacoja. Koreassa olen saanut kahteen otteeseen vatsanvaäänteitä, toisella kerralla ketjuhodaripaikasta, toisella Mäkkäristä. Syön siis täälläkin mieluummin katukojuista kuin pikaruokapaikoista.

5. Oletko matkustanut jonnekin varta vasten hyvän ruoan ja juoman perässä?

Aika monesti.

Balkanilla reilatessamme osuimme toinen toistaan surkeampiin ruokapaikkoihin ja päätimme lopulta palata takaisin Italiaan suunniteltua aikaisemmin. Koska sieltä sai hyvää kahvia ja loistavaa ruokaa. Aamiainen Venetsiassa ei pettänyt. Eikä illallinen Firenzessä.

6. Mitä ulkomaisia ruokia kaipaat Suomessa ollessasi?

Hyvää vietnamilaista, kunnollista sushia ja jo nyt Suomessa käydessäni korealaista.

Korealainen lounaani tänään. Täällä tykätään syödä paljon ja monia erilaisia ruokia kerralla. Kuvaan ei edes mahtuneet kaikki annokset, joita pöytäämme kannettiin. Ja syömässä siis kaksi ihmistä.

7. Jos saisit tuoda Suomeen jonkin ulkomaisen ketjuravintolan, mikä se olisi?

Sami vastasi tähän heti, että se yksi Vietnamilainen pho-ketju, jonka nimeä ei ensin muistettu. Lonely Planet osasi kertoa sen olevan Pho24. Edullista ja hyvää.

8. Missä maassa olet syönyt parhaimmat jälkiruuat?

Paras suklaakakku tähän mennessä on löytynyt Irlannin länsirannikolta, pienestä ravintolasta, jonne olisi pitänyt tehdä ennakkovaraus, mutta saimme silti jäädä syömään ilmestyttyämme nälkäisinä oven taakse.

Filippiineillä tuore mango tuntui ihan riittävältä syyltä muuttaa sinne asumaan. 

Vohveli Soulissa Hongik-yliopiston lähellä olevasta kahvilasta.

9. Mikä on mielestäsi Euroopan paras ruokamaa?

Italia, viimeisimpien Venetsian ja Firenzen kokemusten perusteella. Toisaalta Irlannissa maaseudulla syödyt aamupalat ovat nekin olleet mainioita. Ja Portugalissa torilta ostetut tuore leipä, oliivit ja juusto maistuivat nekin mielettömän hyvälle ystävän kanssa jaettuna, huikopalaksi vähän portviiniä fadoa kuunnellen.

Ehkä minulla ei ole parasta ruokamaata, on vain paljon hyviä ruokaan liittyviä muistoja.

10. Mihin maahan mieluiten lähtisit ruokamatkalle, Intiaan, Japaniin, Argentiinaan, Peruun vai Yhdysvaltoihin?

Japanissa on tullut käytyä jo sen verran usein, että nyt kiinnostaisivat nuo muut. Itse asiassa en ole käynyt yhdessäkään muista mainituista maista, mutta kallistuisin ehkä Argentiinan ja Perun kannalle. Koska en tiedä noiden maiden ruokakulttuurista paljon mitään ja olisi mielenkiintoista oppia.

11. Mikä on suurin ravintola- tai ruokamoka jonka olet kokenut ulkomailla?

Mitään kovin katastrofaalista ei heti tule mieleen. Ilmiselvästi hyviä ruokamuistoja on reilusti enemmän kuin niitä huonoja.

Opiskeluaikana reilasin Euroopassa ja yövyin Pariisin lähiössä tutun tutun luona, jota en ollut tavannut koskaan aikaisemmin. Muistaakseni perhe, joka minua majoitti, oli alunperin Vietnamista tai ainakin jostain päin kaakkois-Aasiaa. He olivat loihtineet minulle iltamyöhään aivan mahtavan aasialaisaterian, jonka sitten yritin hyvällä tahdolla saada syötyä. Aterian pääraaka-aineina kun olivat liha ja eksoottiset merenherkut ja tuohon aikaan olin ollut jo vuosia kasvissyöjä. Nyt tuo samainen annos olisi varmasti suurta herkkua. 

Nyt menee ruoka kuin ruoka, oli siinä lihaa tai ei. Korealaisissa ravintoloissa pääsee monesti kokkaamaan ruokansa itse. Tässä shabu shabu ravintolan tarjontaa, missä paperinohuet lihasiivut kypsennetään kiehuvassa liemessä kasvisten kanssa.