Sateisena perjantaina

Aamulla teki mieli vain jäädä peiton alle. Ulkona oli harmaata ja satoi. Onneksi olin luvannut saattaa vieraat Souliin menevälle bussille, joten uloskin piti raahautua. Ja niinhän siinä taas kävi, että sisällä ankealta näyttänyt ilma muuttuikin ulkona ihanan raikkaaksi. Piipahdin bussipysäkkireissun jälkeen vielä postissa ja päätin kävellä sieltä kotiin, sateesta huolimatta. Ihastelin ruskalehtiä ja nautin kävelyreitin hiljaisuudesta. Edellispäivien saasteinen ilmakin oli muisto vain.

Ainoastaan se kotipihassa kengänpohjan uurteisiin uponnut koirankakka vähän onnistui latistamaan kohonnutta mielialaa.

Kahvihetki, ilman kiirettä

Aamuista pikakahvia mukiin kaataessani unohduin muistelemaan paitsi tuota edellisen postauksen kahvilaa, myös mieleen painunutta japanilaista kahvilakokemusta Kiotossa. En tiedä voisiko kahvikupillisensa vielä kauniimmin nauttia. Ja oli se kahvi maultaankin erinomaista.

Jo itse kahvilan sisäänkäynti sai huokailemaan ihastuksesta. Oli ilta, eikä meidän lisäksemme muita asiakkaita, toista myöhemmin tullutta pariskuntaa lukuunottamatta. Eikä kahvilassa kovin montaa asiakaspaikkaa olisi ollutkaan.

Kahvi valmistettiin tuttuakin tutummalla menetelmällä, mutta viimeisen päälle keskittyen.

Anteeksi, olikohan maitoa? Löytyi, yksi kannullinen.

Samin jääkahvi. Hieno kuin mikä, joskin juotava pillillä.

 

Ystävän kahvilassa

Ystäväni avasi syyskuussa oman kahvilan Ansaniin. Paikka on kodikas ja sieltä saa tosi hyvää kahvia, mutta ihan ohikulkumatkalla se ei valitettavasti itselleni ole. Mielelläni kuluttaisin siellä enemmänkin aikaani, nauttien kahvista, jutellen, lukien tai istumassa aurinkoisella terassilla ohikulkijoita katsellen.

 

 

 

Tervetuloa Cafe Richiin! Vasemmalla ystäväni, oikealla kahvilassa autteleva opiskelijatyttö. 

Lihapullia

Sunnuntaina vietimme Soul-päivää. Ensin puistopiknikki suomalaisseurassa, viereisiä ulkoilmahäitä seuraten, ja sitten Itaewonin kansainvälisten ruoka-apajien ääreen. Etsinnässä oli meksikolainen ravintola, jota emme olleet vielä testanneet, mutta osoitteesta löytyikin rakennustyömaa. Päädyimme sitten läheiseen uuteen lihapullapaikkaan, joka olikin tosi hyvä. Ihan vaan simppelisti lihapullia eri kastikevaihtoehdoilla, lisukkeena pastaa tai valkosipulipatonkia.

Täällä tuo ravintoloiden yhtäkkinen katoaminen on arkipäivää. Vanha kiva kulmapaikka saattaa parissa päivässä vaihtua ketjukahvilaksi, minkä vuoksi ulkona syöminen voi olla välillä vähän haastavaa. Koskaan ei tiedä onko etsimääsi paikkaa enää olemassakaan, joten suunnitelma B on hyvä olla plakkarissa.

Meatballism. Pikkuruinen lihapullapaikka, jonne pitää mennä toistekin. Jos se ensi kerralla vielä on tuossa.

Bouncy House IPA. Ehkä rumin olutpulloetiketti sitten vähään aikaan, mutta sisältö oli oivallista. 

Eksyttiin vielä panimotuotteita maistelemaan.

Taisi olla paras IPA, jonka olen juonut. Samilla lasipurkissa espresso stout.

Äidinkieltä sadepäivien ratoksi

Ulkona sataa ja on harmaata. Ja on vielä se universaalilla tavalla kamala maanantaikin, vaikkei töissä käykään. Tähän hetkeen on sopinut mitä parhaiten suomalaisten aikakauslehtien ristikoiden ratkominen. Asia, jota en muista Suomessa harrastaneeni, mutta johon olen onnistuneesti koukuttunut parina viime päivänä. Kiittäminen tästä on vieraitamme, joiden jättämistä lehdistä bongasin ensin yhden ristikon ja aloin sitä hajamielisenä täyttää. Muutama tunti myöhemmin kaivoin esiin toisen ristikon, ja sitten taas toisen.

Nyt illan hämärtyessä sain viimeisenkin ristikon ratkottua (ainakin omasta mielestäni…), joten taitaa olla aika siirtyä seuraavan herkun puoleen, nimittäin suomalaiseen kirjallisuuteen. Kirjojakin vieraamme jättivät ja sain eilen puistopiknikiltä kotiinviemisiksi vielä ison kasan lisää. Nyt vaikeinta on päättää, mistä kirjasta luku-urakan aloittaisi.

Kiitos vieraiden ja puistokirjaston, sadepäiväkin hujahtaa ohi kuin siivillä!

 

Syksyn sato kuivumassa

Syksy tekee tuloaan täälläkin ja kesällä kasvatettua satoa kuivataan täyttä päätä. Syksyn kuiva ja aurinkoinen sää on tähän kuivatuspuuhaan mitä otollisin. Kuivattavia onkin tullut vastaan niin kerrostalojen pihoilla, puistojen penkeillä, kuin kauppojen parkkipaikoillakin, oikeastaan ihan missä vain, missä sattuu olemaan pieni aurinkoinen läntti vapaana. Ja ei, kukaan ei varasta tai sotke näitä, vaikka ovatkin levitettyinä ihan yleisillä paikoilla ilman tarkkailevaa silmäparia.

Se kyllä välillä mietityttää, miten paljon ilmansaasteita näihin mahtaa jäädä, jos vieressä on vilkkaasti liikennöity tie tai ilma muuten vaan sakeana pienhiukkasia.

 ’

Bukhansanin kansallispuistossa

Jostain syystä olemme onnistuneet välttelemään Soulin pohjoispuolella kohoavaa Bukhansanin kansallispuistoa, vaikka monessa muussa Etelä-Korean kansallispuistossa onkin jo tullut käytyä. Ehkä se on ollut liian lähellä ja liian helposti julkisilla saavutettavissa…. Nyt tartuimme härkää sarvista ja suuntasimme sinne vieraidemme kanssa, tavoitteena puiston korkein huippu, Baegundae (백운대)  836 m. Ihan huipulle asti ei lähdetty, sillä viime metrit olisi pitänyt kiskoa itsensä vaijerin avulla ylös ja energiat alkoivat jo olla vähissä. Seuraavalla kerralla liikenteeseen lähdetään paremmin valmistautuneena: kunnon lounas reppuun pakattuna, riittävästi pikkunaposteltavaa, kipulaastaria polviin ja käsiin hanskat, jotta matkan varrella kulkua helpottamaan asennettuissa vaijereissa on miellyttävämpi roikkua. Kansallispuiston omilla nettisivuilla reittiä kehuttiin helpohkoksi, mutta tämä lienee korealainen määritelmä. Suomalaisittain arvioisimme sen hetkittäin melko vaativaksikin.

Maisemat olivat upeat ja niitä olikin rinnettä ylös kivutessa mukava vähän väliä pysähtyä ihailemaan. Ruska oli jo värjännyt puita ja syksyn haistoi ilmassa. Muita retkeilijöitä ei reitillä ruuhkaksi asti ollut, sillä olimme liikkeellä arkipäivänä. Viikonloppuisin ja erityisesti näin ruska-aikana polkuja tallataan varmasti jonossa, edellä kulkevan matkaradion säveliä kuunnellen. Mutta sekin on osa korealaista luontoelämystä!

Patikoidun reitin voi kayda katsomassa Sports Trackerin harjoituksesta.

Soulin näkymiä ihaillakseen ei tarvinnut ihan huipulle asti kivutakaan. 

Söpöysvaroitus! Kummasti jaloissa polttelevat maitohapot unohtuu, kun vastaan tulee tällainen kaveri. 

Tämä huippu on Insubong (인수봉), ja se on kalliokiipeilijöiden suosiossa. Kuvastakin juuri ja juuri erottaa muutaman tyypin nousemassa vasenta reunaa kohti huippua.

Reitin niitä astetta vaativampia kohtia. 

Hieman haastavammat kannettavat! Tätä kantamusta oltiin ilmeisesti viemässä rinteessä olevalle ravintolalle. Oman kantamuksen paino kummasti kevenee tätä katsellessa.

Blood Moon

Öinen Hwaseongin linnoitus

Olemme käyneet vierailulla Hwaseongin linnoituksen muurilla jo lukuisia kertoja, kuten kirsikankukkia katselemassa. Muurilla kävelemiseen ei tunnu koskaan kyllästyvän, vaikuttava paikka ja käy hyvästä pikku kuntoilustakin korkeuserojensa takia.

Tällä kertaa ajoitimme vieraidemme kanssa käyntimme auringonlaskuun ja yöhön, sillä sinne on asennettu hieno valaistus muurin koko vajaan kuuden kilometrin matkalle.