Täällä Muualla

Talvilomailua

2 kommenttia

Joulun jälkeen saimme vieraan, yhtä aikaa pahimpien pakkasten kanssa. Nähtävyyksien katselu ei oikein innostanut, kun pakkasasteita oli -15 ja pohjoistuuli puhalsi läpi vaatekerrosten. Silti vajaaseen viikkoon saatiin mahtumaan jos jonkinlaista, ainakin syömistä ja juomista, sillä ravintolaan tai kahvilaan poikkeaminen muuttui aina sitä houkuttelevammaksi, mitä pahemmin ulkona palelsi. Ja toki kun Koreassa kerran ollaan, nautittiin lähinnä korealaisia ruokia ja juomia. Vieraallekin korealainen ruoka maistui ja samalla tuli treenattua syömäpuikkojen käyttöä.

Totesimme, että korealainen riisiviini Makgeolli, ei kuulu meistä kenenkään lempijuomiin. Se on sameaa, vahvasti hiivalle haisevaa ja erehdyttävästi kiljulle maistuvaa litkua, joka taitaa jatkossa jäädä kaupan hyllylle. Soju taas on kirkasta riisiviinaa, makeampaa kuin vodka ja täällä erittäin suosittu ruokajuoma. Paikalliset kumoavat sitä kurkkuunsa kuin vettä ja melkein samoissa hinnoissa se onkin pullotetun veden kanssa.

Kulttuuriakaan ei tästä lomasta puuttunut. Kävimme Soulissa Gyeongbokgung palatsin pihalla toteamassa, että on liian kylmä ja pakenimme palatsin museon kahvilaan lounaalle. Kun uskaltauduimme ulos, ravasimme Insadong-ostoskadun päästä päähän ja sitten pitikin taas päästä lämmittelemään sisälle kahvilaan. Kotiin tultiin metrolla, onhan sekin tavallaan kulttuuria.

Uuden vuoden juhlinnan jälkeisenä päivänä olo oli vähän nuutunut ja keksimme, että korealainen sauna eli jjimjilbang voisi olla siihen hetkeen hyvä idea. Se oli. Tästä ihan läheltä löytyi melko suuri ja uuden tuntuinen Winnerstar Spaland. Saunasta lisää myöhemmin omassa postauksessa.

Viimeiselle päivälle jäi vaatimattomasti DMZ, Seoul Tower ja Gangnam. Hyvin ehti päivän aikana touhuta, kun lähti aikaisin liikkeelle. Toisin sanoen kaikki bussimatkat käytettiin nukkumiseen. DMZ kierros oli jälleen kiinnostava ja meillä oli kunnolla aikaa pysähtyä nähtävyyksille. Retkellä meillä oli oma englanninkielinen opas vain meille kolmelle, sillä muut olivat japanilaisia ja heillä oli oma oppaansa. Harmillisesti edellisenä iltana oli pyryttänyt lunta ja näköalapaikalle nouseva tie oli niin jäässä, ettei sinne ollut bussilla mitään asiaa. Varsinkaan, kun tietä reunustavat metsät on miinoitettu.

Seoul Towerista tulee myös ihan oman postaus, sillä se osoittautui oikein mukavaksi paikaksi. Maisemia aikamme ihailtuamme, päätimme vielä kotimatkalla poiketa Gangnamiin katsastamaan Soulin Rodeo Driven luksusmerkkiliikkeineen. Tosin me kävimme vain Galleria ostoskeskuksessa ja sielläkin lähinnä lämmittelemässä ja vessassa (pettymys, ei edes lämmitettyä istuinta). Innostavinta koko alueessa oli huomata, että sinne oli avattu uusi metroasema, jonka kautta pääsi melko lähelle kotia. Metro = lämmin.

P1020076

Gyeongbokgung palatsin edessä vartija on juuri päässyt vähän verryttelemään.

P1020078 P1020079 P1020082 P1020083

Insadong ostoskadulla esillä olleita teesettejä.

P1020107

Kyllä, tämäkin on korealaista ruokaa. Kraze Burger perustettiin Etelä-Koreassa 1998.

P1020118

P1020127

DMZ kierroksella pysähdyttiin Imjingakilla. Sieltä löytyi teos, johon on kerätty kiviä eri puolilta maailman sotatantereita. Kaksi kiveä oli Suomestakin.

P1020136

Korean sodan aikainen höyryveturi.

P1020141

Rauhankello, jota soitetaan Koreoiden yhdistymisen toivossa.

P1020142

Viimeinen rautatieasema ennen rajaa, Dorasan.

P1020146 2013-01-02 10.55.42

Kolmas tunneli, jonka Pohjois-Korea on kaivanut hyökätäkseen Etelä-Koreaan, löydettiin 1978. Tunneli olisi mahdollistanut 30 000 sotilaan siirtymisen tunnissa. Nyt se on avoinna turisteille.

2013-01-02 10.40.04P1020150 P1020153

Pohjois-Korealaista viinaa olisi voinut ostaa Unification Villagen kaupasta.

2 thoughts on “Talvilomailua

  1. Nyt vasta luin tän osion ja ajattelin vaan sanoa, että Raipe toi tuliaisiksi tuota ”Makkolia” ja olihan se omituisen makuista, mut koukuttavaa myös. Ehkä. Ainakin joidenkin mielestä:)

    • No minun mielestä se on aika kamalaa 🙂 Mutta on sitä täällä hyllyt väärällään, joten kyllä siitä joku taitaa tykätä. Tänne vaan maistelemaan lisää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s