Elämyksiä Vietnamissa

Juhlimme kymmenettä vuosipäiväämme ja ensimmäistä hääpäiväämme Vietnamissa. Loma oli mitä mainioin ja suurin kiitos siitä kuuluu matkaseuralaiselle.

Päätimme kerrankin ottaa loman rentoutumisen kannalta ja varasimme itsellemme Six Senses Ninh Van Bayn resortista oman huvilan, sekä vielä pariksi viimeiseksi yöksi hotellihuoneen Ho Chi Min Citystä. Normaalisti viikon matkalla olisimme yöpyneet ainakin kolmessa eri paikassa, matkustaneet julkisilla itsemme väsyksiin, puhumattakaan ripulin sairastamisesta, sillä kun saa mukavasti lomafiilikset kattoon. Nyt onnistuimme pysymään aloillamme (ja terveenä), sillä resortti oli niin huikea kokemus, ettei sieltä tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan.

Toivoimme huvilaa hyvällä näköalalla ja kaukana muista. Pääsimmekin resortin reunalle, mistä aukeni henkeäsalpaava näkymä merelle. Auringonlaskua pystyi ihailemaan omalta uima-altaalta, mutta toisaalta aamupalaravintola ja ranta eivät olleet kaukana. Huvila oli rakennettu perinteisellä tyylillä, mikä vähensi ilmastointilaitteen käytön tarvetta, sillä ilma vaihtui hyvin monien liukuovien ansiosta. Koska mökki oli rakennettu ylemmäs rinteeseen, piti sinne kavuta erinäinen määrä rappusia, mutta kapuaminen kyllä kannatti. Sitä työntekijää tosin kävi sääliksi, joka toimitti 20kg matkalaukkumme perille. Kaikesta tarvitsemastamme huolehti oma ’hovimestari’, joka meidän kanssamme taisi päästä harvinaisen helpolla.

Lämpötilat pysyttelivät päivällä päälle kolmessakymmenessä, yöllä vähän alle. Kun saavuimme lauantai-iltana, satoi vettä ja ukkosti, mutta loppuajan paistoikin sitten aurinko. Lahden toisella puolella sen sijaan ukkosti ja satoi joka ilta. Vajaassa viikossa ei kosteaan ja kuumaan ilmastoon ehtinyt tottua, mutta lohdutti nähdä resortin managerin Garyn myös hikoilevan, vaikka hänen luulisi lämpötiloihin jo sopeutuneen. Käsite NeHi (nenähiki) sai uusia ulottuvuuksia kohdallani.

Aamuisin tuli herättyä kuuden aikoihin, kun aurinko alkoi nousta. Oli vielä vähän viileämpää, joten kelpasi joogata terassilla ja siirtyä siitä sitten uimaan mereen tai omaan altaaseen. Aamupalaa tarjottiin yhteentoista asti, joten hörpimme aamukahvit auringon noustessa ja söimme aamupalan vasta lounaaksi. Ruoka oli taivaallista. Parhaimpia mereneläviä ikinä ja leivät leivottiin kolme kertaa päivässä. Tuoreita hedelmämehuja ja hedelmiä niin paljon kuin jaksoi syödä. Viinitarjonta oli kattava ja meillä oli oma pieni viinikaappikin huvilalla.

Loman kohokohtia olivat huvilalla vierailevat eläimet. Kuningaskalastajaperhe jakoi reviirin kanssamme, emmekä pistäneet sitä ollenkaan pahaksemme. Vanhemmat opettivat juuri ja juuri lentokykyisiä poikasiaan kylpemään uima-altaassamme ja pyydystämään kovakuoriaisia huvilan katolta. Muutaman kerran lauma harvinaisempia Douc Langur apinoita ruokaili aivan huvilan vieressä, mutta rauhallisesti siirtyivät kauemmas, kun kyllästyivät kiikarointiimme. Näimme pieniä maaoravia, sekä isoja harmaita oravia, paljon suloisia gekkoja ja useita erilaisia muurahaislajeja. Hämähäkkejä oli naurettavan vähän, emmekä nähneet kuin yhden käärmeen (uskoisin että Green Tree Pit Viperin). Hyttysiä ei ollut nimeksikään. Paratiisi.

Resortin omalla pienellä lahdella oli myös koralliriuttaa, jonka parissa tunti snorklaillen vierähti ihan mukavasti. Kauempana oli isompi riutta, missä myös kävimme. Varsinkin resortin omasta riutasta näki vaurioitumista, mutta yllättävän hyvin se oli säilynyt turismista huolimatta. Kajakkeja sai lainata vapaasti ja kävimme vähän melomassakin. Resortin oma kävelyreitti kukkulan rinteessä osoittautui oikein hauskaksi ja polkupyörät taas olivat nekin käytettävissä alueella liikkumiseen. Siitä rentoutumisosuudesta huolehti kylpylä, jonka thaihieronnan testasimme, ja olimme enemmän kuin tyytyväisiä.

Aivan mieletön paikka. Yksi parhaimmista tähän mennessä.

Huvila altaalta kuvattuna.
Ulkosuihku.

Kylppäri näköalalla.

Terassimaisemat.

Näitä liskoja näkyi päivällä paljon.

Gekot kömpivät esiin pimeän tullen.

Pääravintola vasemmalla ja vedenrajassa vesihuviloita.

Relaxing.

Uinti meressä oli ihanaa.

Resortin ranta. Vaikka huviloita oli pitkin rantaa, ei ihmisiä tuntunut olevan missään.

Lahden toisella puolella sataa.

Illallinen kahdelle katettu rannalle. Me otimme vastaavan oman huvilan terassille.

Kuningaskalastaja uhmaa kieltokylttiä uima-altaalla. Kuvasta ei näy kaunis sininen selkä.

Muurahaiset terassin reunalla. Tarkkailivat minua.

Pieni hämähäkki.

Auringonlasku terassilta nähtynä.

Lyhyt kävelyreitti alueen yläpuolella, vaikeustasoksi merkitty keskiverto. Tarjolla olisi ollut pidempikin, vaikeustaso haastava. Se alkoi kiinnostaa, mutta aika loppui kesken.

NeHi aamukasilta.

Edelleen keskiverto reitti. Sami näyttää mallia.

Maisemaa kävelyreitin varrelta.

Koralli rannalla.

Kajakointia.

Matkalla snorklaamaan isommalle riutalle. Tässä vielä hymyillyttää, takaisin tultiin kaikista varotoimista huolimatta vähän punaisempina. Onneksi oli molemmilla t-paidat päällä.

Kello jotain puoli kuusi ja viimeinen aamu alkamassa.

Vietnamilaisessa keittiössä

Vietnamilainen ruoka on taivaallista. Siis miksi ei opetella tekemään sitä itse? Hanoissa on useita paikkoja, joissa voi opiskella vietnamilaisen keittiön saloja, me päädyimme Hanoi Cooking Centreen. Aivan loistopaikka, vieressä vielä englannikielisiä uusia ja vanhoja kirjoja myyvä kirjakauppa.

Aloitimme kierroksella läheisellä ruokatorilla. Innostava ja kauhistuttava paikka, vähän minkä myyjän kohdalla milloinkin sattui olemaan. Hedelmiä ja vihanneksia myyvien pöydät notkuivat värikylläisinä ja olisi tehnyt mieli kahmia mukaansa ihanalta tuoksuvia, tuoreita yrttejä, tai hedelmiä, joita ei ollut koskaan aikaisemmin nähnytkään. Sitten oli niitä pöytiä, joiden kohdalla piti muistuttaa itselleen, että Vietnamissa ruokakulttuuri on erilainen kuin Suomessa ja että sammakoiden, koiran ja puoliksi kehittyneiden ankanpoikasten syömistä ei täällä pidetä kuvottavana.

Olimme varmistaneet selustamme ja valinneet kokkauskurssin teemaksi vegaaniruuan. Valmistimme kaikkiaan neljä eri ruokalajia tofusta, apunamme kädestä pitäen opettava kokki ja lukuisa joukkio apulaisia, eikä kuuman rasvan, terävien veisten ja elämää suurempien huhmareiden keskeltä ketään tarvinnut kiidättää ensiapuun. Kurssin päätteeksi meidät ohjattiin koulun omaan ravintolaan, minne itse tekemämme ruuat tarjoiltiin ja palan painikkeeksi lasiin kaadettiin vielä viiniäkin. Tasokas opetus, hyvät työvälineet ja kivasti sisustettu ravintola; lopputuloksena maistuva ruoka ja onnelliset kokit.

Tässä valmisteltiin sammakoita. En voinut olla ajattelematta miten moni sammakkolaji on nykyään uhanalainen ja toivoin näiden olevan vähemmän harvinaista laatua.

Tässä valmistellaan tofua tofukakkuja varten. Tofusta puristettiin pienellä pyyhkeellä ylimääräinen neste pois, lopputuloksena murumainen tofu ja pyyhkeessä peukalonmentävä reikä.

Cat Ba Island ja Halong bay

Vietnamin reissun kohokohtia oli retki Cat Ba saarelle Halong Bayn upeisiin maisemiin. Halong bay on UNESCOn maailmanperintökohde ja sen tuhannet pienet saaret näyttävät leijuvan meren yllä. Tarina kertoo, että saaret muodostuivat lohikäärmeen laskeutuessa vuorilta mereen, jolloin sen häntä muovasi rantaan laaksoja ja kukkuloita, jotka sitten peittyivät veden alle, kun lohikäärme lopulta sukelsi mereen. Vain kukkuloiden huiput jäivät näkyviin.

Joulukuu ei suoranaisesti ole kiivainta turistikautta Vietnamin pohjoisosissa, ja saimmekin nauttia hyvin rauhallisesta retkestä, ilman valtaisia ihmismassoja ja hälinää. Otimme pieneltä ympäristöystävällisyyttään mainostavalta Blue Swimmers Adventurelta kahden päivän paketin, jossa yöpyminen oli veneessä ja retkeen sisältyi veneilyn lisäksi myös kajakointia sekä pyöräilyä Cat Ba saaren kansallispuistossa. Venereitin varrella oli myös paljon kalastajakyliä, jotka kelluivat vedessä kalanviljelyaltaiden ja kalastusalusten vieressä. Pienet lapset leikkivät kapeilla lankkukäytävillä ja koirat haukkuivat naapurimökkien koirille.

Veneemme osoittautui ihanan pieneksi, perinteisellä tyylillä rakennetuksi puuveneeksi. Matkakumppaneita oli tasan yksi, Tom Lontoosta, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun. Lisäksemme veneessä olivat oppaamme Bi, veneen kippari sekä kokki, joka loihti uskomattoman herkullista ruokaa veneen pikkukeittiössä.

Kajakointi saarten ympäröimällä tyynellä lahdella sujui hienosti: bongasimme makakilauman ja lintuja, ihailimme vedessä näkyviä koralleja ja nautimme hiljaisuudesta muiden turistiryhmien poistuttua. Päästyämme takaisin veneeseen, ohjelmassa oli enää illallinen ja nukahtaminen veneen keinuttaessa uneen. Illallinen oli erinomainen, mutta nukkumisen kanssa oli vähän niin ja näin, sillä yöllä tuuli yltyi ja joka paikka paukkui ja ryskyi veneen heiluessa tuulessa.

Aamulla nousimme vähemmän virkeinä uuteen kylmään ja harmaaseen päivään, mutta mieliala oli silti korkealla. Aamupalan jälkeen suuntasimme saaren rantaan ja edelleen oppaan kanssa polkupyörinemme pieneen kylään, joka on melko eritystyksissä kansallispuiston keskellä. Jälleen mahtavia maisemia, vesipuhveleita riisipelloilla, valtaisasti koiria ja suuri luola metsän kätköissä, josta etsimisestä huolimatta ei löytynyt lepakoita. Iltapäiväksi palasimme veneelle ja lähtösatamaan.

Paluumatka Hanoihin oli aluksi varsin hilpeä. Cat Ban saarella bussiin nousi ryhmä vanhempia naisia, jotka olivat ilmeisesti palaamassa lomamatkalta. Bussi täyttyi naurusta ja naiset ottivat häpeilemättä kaiken ilon irti meistä turisteista. Nauroimme vedet silmissä heidän kanssaan, kunnes tiemme erkanivat saarelta lähtiessä.

Aisteja hivelevä Hanoi

Käväisin moikkaamassa ystävääni Hanoissa, missä hän oli pidemmällä työmatkalla ja vieraanvaraisesti majoitti minut viikon ajaksi. En ollut käynyt Vietnamissa aikaisemmin, joten kun tilaisuus tarjoutui, en kovin pitkään arponut lähtisinkö vai en. Hanoi oli kokemuksena ainutkertainen. Liikenteen kaaos, vanhan kaupungin loputtomat kauppakadut ja rakennusten väleistä kasvavat vanhat puut, kadulla astelevat kanat, mielettömän hyvä ruoka ja ihmisten ystävällisyys veivät kyllä sydämeni.

Viikon aikana ehdimme kokea kulttuuria, vierailla Cat Ban saarella ihailemassa luontoa, syödä herkullista ruokaa ja vielä opetella itsekin kokkaamaan vietnamilaista. Olen silti onnellinen, että Sami on töissä Koreassa eikä Vietnamissa. Uskon, että Hanoi pidemmän päälle alkaisi tuntua enemmänkin rasittavalta, kuin kotoisalta. Korea on niin Suomen kaltainen, että tänne oli helppo asettua. Ja täältä on helppo lähteä lomailemaan muualle Aasiaan haalimaan elämyksiä.

Taksin takapenkiltä bongasin vieressä mopon tarakalla matkustavat possut. Tyytyväisen oloisena mutustivat evästä, mitä luultavimmin itsekin matkalla pataan.

Siinä se kutsuu ylittämään tien. Kun sille astuu, saa luottaa vain autojen ja mopojen kuljettajien arviointikykyyn. Harmikseni huomasin, etten ottanut kuvia liikenteestä isommilla teillä. Niistä näkisi minkälaista tien ylitys oikeasti on. Tämä kuva harhaanjohtavasti antaa ymmärtää ettei liikennettä ole juuri nimeksikään. Kerran en vain saanut otettua sitä ensimmäistä askelta, mopoja virtasi katkeamatta enkä osannut päättää mihin rakoon uskaltautua. Jostain ilmestyi paikallinen nuori mies, tarttui hihasta ja määrätietoisesti lähti saattamaan tien yli. Tärkeintä on edetä tasaista vauhtia eteenpäin, liikenne väistää sinua kyllä kun pystyvät ennakoimaan mihin olet menossa. Aina luotto itseensä ei vain ollut kovin korkealla.

Väliaika

Hyvä Lukija,

Pahoittelemme uusien artikkeleiden  viimeaikaista vähyyttä, päätoimittajamme on häipynyt Vietnamiin lomailemaan ja eikä kykene tällä hetkellä kirjoittelemaan. Palaamme normaaliin rytmiin piakkoin, ja mielenkiintoista sisältöä varmasti riittää.

Terveisin,
Toimitus (Sami)