Täällä Muualla


4 kommenttia

Elokuvien tunnelmissa

Viikonlopuksi Sami kantoi kotiin kasan korealaisia elokuvia, jotka oli lainannut työpaikkansa videokirjastosta. Olemme aikaisemminkin katsoneet muutaman korealaispätkän, mutta emme niistä niin innostuneet, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla nytkään.

Yllätykseksemme katsoimme kaikki elokuvat loppuun ja jopa tosissamme pidimmekin muutamasta.

2014-01-05 21.50.52
Ylimpänä The Berlin File, sitten The Thieves, My Way ja alimmaisena Scandal Makers. 

Aloitimme urakan perjantai-iltana The Thieves-elokuvalla, joka on täysi kopio Ocean’s eleven leffasta. Ei mikään kovin kummoisia tunteita herättävä, mitä nyt koko elokuvan ajan muisteli, että mitenkäs se Ocean’s eleven menikään. Toimintakohtaukset oli toteutettu hienosti ja väliin mahtui ihan hauskojakin hetkiä, mutta ei mikään ikimuistoinen elokuva.

Lauantaina vuorossa olivat My Way sekä Scandal Makers. Molemmat vastoin kaikkia odotuksia aivan loistavia.

My Way pohjautuu tositarinaan kertoen korealaisesta Yang Kyoungjongista, joka vastoin tahtoaan taisteli ensin Japanin armeijassa, sitten Puna-armeijassa sekä vielä saksalaistenkin joukoissa ennen joutumistaan liittoutuneiden vangiksi. Pääosan esittäjä Jang Dong-gun vakuutti ja tarina kosketti. Tosin osa kohtauksista oli niin realistisella tavalla väkivaltaisia, etten voinut niitä katsoa, mutta sitä kai se sota on ollut. Verta, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta, minkä keskellä hetkellinen pieni toivonkipinä on saanut jaksamaan. Tämä elokuva kertoi minusta osuvasti, kuinka sotavankeja käytettiin rintamalla sotimaan vangitsijamaansa puolesta. Motivaatio ei ollut korkeimmillaan mutta vaihtoehtoja oli kaksi – kuole tai taistele. Yleensä lopputulos molemmissa sama. Synkkyydestään huolimatta elokuva oli koskettava ja valoi uskoa ihmisen hyvyyteen. Plussaa myös sotahistorian kertauksesta.

My Waysta toipumiseen tarvittiin kevyempää viihdettä, mihin Scandal Makers oli nappivalinta. Tämä 2008 vuoden komedia oli ilmestyessään menestys Koreassa ja pääosan näyttelijä Cha Tae-hyun on yksi Etelä-Korean tunnetuimmista ja suosituimmista näyttelijöistä. Eikä suotta. Huumori oli lämminhenkistä ja pitkälti tilannekomiikkaan pohjautuvaa, pääosan esittäjiin pystyi kulttuurierosta huolimatta helposti samaistumaan ja korealaisen yhteiskunnan vanhoillisia periaatteita riepoteltiin ilman tunnontuskia. Tarina tiivistetysti kertoo kolmekymppisestä, itserakkaasta radiotoimittajasta, joka joutuu arvottamaan elämänsä uudelleen, huomattuaan olevansa sekä isä, että isoisä. Rakastan tällaisia hömppäkomedioita, joissa on kuitenkin todellinen sanoma.

Sunnuntain ratoksi meille jäi vielä The Berlin File, joka jätti melko sanattomaksi. Elokuva kertoo Pohjois-Korean agenteista Euroopassa, mutta oma mielenkiinto lopahti heti alkuunsa, kun monien tylsien ja huonosti näyteltyjen henkilöhahmojen ja juonenkäänteiden takia kärryiltä tipahtaminen oli liian helppoa. Tai ehkä tähän olisi vaadittu virkeämpi mielentila.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen elokuvaviikonloppu takana. Tästä innostuneena pitänee vielä katsoa korealainen klassikko Oldboy, jota olen vähän vältellyt siinä kuulemma esiintyvän runsaan väkivallan takia. Mutta se on kuitenkin aikanaan palkittu Cannesissa, kuulunee siten elokuvista pitävän ja Koreassa asuvan yleissivistykseen.