hanok | Täällä Muualla

Olen lumoutunut Hahoen perinnekylästä. Reilun kuukauden sisään olen yöpynyt siellä kahdesti, kummallakin kerralla Bukchondaek nimisessä vanhassa Hanokissa. Paikkaa pitää yli 70 vuotias herra Ryu, joka edustaa sukuaan jo seitsemännessä polvessa ja on syystäkin sukunsa perinnöstä ylpeä.

Herra Ryu kertoi kuinka perinteisen majatalon pitäminen on raskasta, vaikkakin mieluista työtä. Talviaikaan vieraille on lämmitettävä huoneet puulla ja jokaisella huoneella on oma uuninsa, jonne on tehtävä tulet. Tällä perinteisellä ondol menetelmällä kuuma ilma kiertää lattian alla, lämmittäen lattiaan valetut kivet. Huoneessa nukutaan ohuella patjalla suoraan lattialla, jolloin makuualusta on lämmin, mutta huoneessa muuten on raikas ja viileä ilma. Ovet ja ikkunat kun ovat puukehikkoon kiinnitettyä paperia.

Kylä on myös Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Kapeilla kujilla kävellessä todellakin aistii menneisyyden, sillä poissa ovat niin monen muun korealaisen turistikohteen krääsä ja ketjukahvilat.

Lisää tietoa kylästä ja Bukchondaekista:
https://en.wikipedia.org/wiki/Hahoe_Folk_Village
http://english.visitkorea.or.kr/enu/ATR/SI_EN_3_1_1_1.jsp?cid=755875

Vieraiden kanssa tulee kierreltyä jo ennestään tutuissa maisemissa, mutta on paikkoja, joissa käynti on aina yhtä mieluista. Yksi näistä on Soulin Bukchon Hanok-kylä. En tiedä mikä tuossa vanhan ja uuden kohtaamisessa jaksaa niin kiehtoa, mutta joku minua tuonne aina vetää kerta toisensa jälkeen. Alueella ei ole vain vanhoja hanokkeja, sillä uutta rakennetaan koko ajan, perinteisellä ja vähemmän perinteisellä tyylillä. Tosin taitavat ne oikeasti vanhatkin hanokit olla asuinkäyttöön kaikin mukavuuksin remontoituja, ainakin ulko-ovien sähkölukkojen perusteella.

Kävi vielä niin hassusti, että siinä taloja ihaillessamme, vastaan käveli pari päivää aikaisemmin keikalla nähty venäläinen metallibändi. Keikkapaikka oli sen verran pieni, että bändikin varmasti tunnisti meidät, yleisön joukossa seisoskelleet vaaleat ulkkarit. Me emme kuitenkaan saaneet pukahdettua mitään, venäläiset eivät sanoneet mitään, ja sitten olimmekin jo ohittaneet toisemme ihmisvilinässä. Täällä miljoonakaupungissa vastaavia kohtaamisia tulee hämmentävän usein.

Bukchonista kohti Samcheong-rota kävellessä huomasin vielä ihanan perisuomalaisen näköisen villaviltin, tuulettumassa aidankaiteella. Kotoisia tuokioita yllättävissä paikoissa.