Täällä Muualla


Jätä kommentti

Panmunjom – Joint Security Area, DMZ

Ehkä mielenkiintoisin paikka koko DMZ:a on Panmunjomin JSA, pieni alue vyöhykkeen keskellä, jonka läpi nykyinen rajalinja kulkee. Alueen tarkoitus on toimia paikkana missä Koreat voivat käydä neuvotteluita neutraalilla maaperällä.

Paikan historia alkaa vuodesta 1953, jolloin siellä solmittiin Korean sodan lopuksi jo 60 vuotta voimassa ollut tulitauko (hetkittäisiä isompia kriisejä lukuunottamatta) ja määriteltiin missä raja tulee kulkemaan. Samalla luotiin demilitarisoitu vyöhyke rajan ympärille.

Aluksi JSA oli alue jossa molempien Koreoiden joukot, sekä puolueettomat tarkkailijamaat, saivat liikkua vapaasti rajan molemmilla puolin. Yhteiselo ei arvattavasti ollut ongelmatonta, ja erilaisia konflikteja oli jatkuvasti. Merkittävimpiä oli vuonna 1976 tapahtunut Kirvesmurha, jossa pohjoisen joukot tappoivat kaksi amerikkalaissotilasta. Tämän jälkeen vapaa liikkuminen lopetettiin, ja joukot ovat pysyneet omilla puolillaan.

Nykyään alueella voi vierailla matkanjärjestäjien kautta, jotka toimivat yhteistyössä UNC:n (United Nations Command)  kanssa. Vierailijoille tehdään taustatietojen tarkistus ja pukeutumiskoodi on melko tiukka. Ei shortseja eikä kauluksettomia paitoja, syyksi kerrottiin että Pohjoinen kuvaa kaikki vierailijat, ja huonosti pukeutuvat päätyvät heidän propagandamateriaaliinsa. Minkäänlaisia tervehdyksiä tai eleitä ei heidän suuntaan saanut tehdä, samasta syystä.

Reissun huippukohta on konferessirakennuksessa, Blue Housessa käynti. Rakennus on rajan molemmin puolin, ja sisällä ollessa on sallittua liikkua rajalinjan ylitse. Ovi naapurin puolelle pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni.

Mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen paikka.

Map_of_Joint_Security_Area.svg
JSA kartta

P1030877

P1030880
Diorama Kirvesmurhan tapahtumista

P1030885
Vahdit tiukkana.

P1030896

P1030898
Tuol puolen rajaa.

P1030902
Konferenssihuonen sisältä.

P1030903
Vahdit jäpittivät tässä asennossa koko vierailumme ajan.


Jätä kommentti

Rajavyöhykkeellä

Tänään kävimme kenties Etelä-Korean kuuluisimmassa paikassa, kahden Korean välisellä rajalla, joka tunnetaan yleisesti lyhenteellä DMZ, demilitarized zone. Se on 250 km pitkä ja keskimäärin 4 km leveä vyöhyke, joka jakaa Korean puoliksi Etelä- ja Pohjois-Koreaan.Opas selosti, ettei kansa halunnut tätä jakoa. Sen takana oli Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen tekemä sopimus 1948 ja ihmisten oli siihen alistuttava. Varsinainen DMZ perustettiin 1953 Korean sodan päätteeksi, kun molempien joukot lupautuivat vetäytyä rintamalinjalta 2000 m ja syntyi nykyinen 4 km leveä puskurivyöhyke.

Ensin haimme tuntumaa kahden Korean väliseen tilanteeseen laskeutumalla 75 metrin syvyyteen maan alle, yhteen tunneleista, jotka Pohjois-Korea kaivoi valloittaakseen eteläisen naapurinsa. Tunneli oli kieltämättä vaikuttava; keskimäärin kaksi metriä korkea ja kaksi leveä, parisataa metriä pitkä kallioon louhittu, vettä tippuva ja hiostavan kuuma käytävä. Tunneli on kokonaisuudessaan yli puolitoista kilometriä pitkä, mutta turisteille on avoinna vain 250 m. Päätä suojasi kypärä ettei kolhinut itseään tunnelin kattoon, kun unohti olevansa pidempi kuin keskiverto pohjoiskorealainen sotilas, joille tunneli alunperin oli mitoitettu.  Olin oikein tyytyväinen kun aurinko taas paistoi kasvoilleni ja uuvuttava 350 m nousu takaisin maan pinnalle oli takana.

Tunnelin jälkeen siirryimme rajalla olevalle kukkulalle, jonne rakennetulta näköalapaikalta pystyi kiikaroimaan rajavyöhykkeelle ja sen takaiseen Pohjois-Koreaan. Rajavyöhykkeellä on kaksi kylää; Propaganda Village (Pohjois-Korealaisille Peace Village) ja Daeseong-dong, joista Propaganda Village näkyy tuohon näköalapaikalle. Jossain vaiheessa etelän ja pohjoisen välit olivat jo paremmat ja etelästä päästiin rajavyöhykkeellä oleviin kyliin töihin tai auttamaan talojen rakentamisessa. Myös turistit pääsivät vierailemaan Daeseong-dongissa. Tämä ei kuitenkaan enää viime vuosina ole ollut sallittua. Näköalapaikalla valokuvia sai ottaa vain rajatulta alueelta, siksi kuvat ovat vähän huonoja. Kuva lipputangosta oli otettava, kun oppaamme kertoi etelän ja pohjoisen kilpailleen kummalla on rajalla korkeampi lipputanko. Jossain vaiheessa etelä luovutti ja pohjoisella on nyt maailman kolmanneksi korkein lipputanko 160 m. Azerbaidzanissa ja Tadzikistanissa on vielä korkeammat.

Ehkä odotin jotain tajunnanräjäyttävää ymmärrystä siihen miltä tuntuu, kun kansa on ilman tahtoaan jaettu kahtia. Kun et tiedä miten sukulaisesi voivat tai milloin näet heidät uudelleen. Olo on kuitenkin lähinnä hämmentynyt, ei oikein tajua katselleensa maahan, jonka ihmiset elävät jatkuvassa pelossa ja nälässä. Propaganda Village yrittää kovasti näyttää kukoistavan kylän julkisivua etelästä tähyileville, mutta todellisuudessa se näytti aavekaupungilta, jonka kaduilla ei liikkunut yksikään ihminen.