Täällä Muualla


2 kommenttia

Elokuvissa

Lauantaina suuntasimme jälleen Souliin, tällä kertaa elokuviin. Eikä mihin tahansa leffaan, vaan Cine de Chef– teatteriin, missä huippuluokan äänentoiston lisäksi pääsee nauttimaan myös hyvästä ruuasta.

Saavuttuamme paikan päälle Apgujeongissa Gangnamissa sijaitsevalle teatterille, oli yllätys melkoinen kun meidät neuvottiin viidenteen kerrokseen – maan alle. Lipun hintaan ei odotuksista huolimatta sisältynyt lasillista kuohuvaa, mutta alkoholittoman juoman sentään sai valita ja omalla pöydällä odottivat pienet leivokset. Listalta sai maksua vastaan tilata lisää juotavaa ja syötävää, mikäli pelkäsi elokuvan jälkeen tarjottavan gourmet-illallisen jättävän nälkäiseksi.

Elokuvan alkaessa vajosimme valtaviin punaisiin nahkapenkkeihimme (sähköisesti säädettävät selkänoja ja jalkatuki), joissa mahtui istumaan vaikka risti-istunnassa. Kenenkään takaraivoa ei tarvinnut katsella. Itse asiassa omalla paikallaan istuessa muita teatterivieraita ei nähnyt lainkaan. Istuimiakin enemmän nautin kuitenkin loistavasta äänentoistosta, jonka ansiosta desibelit eivät saaneet korvia särkemään. Mikäpä siis olisikaan ollut parempi elokuva täällä katsottavaksi kuunneltavaksi, kuin Disneyn uusin musikaalipiirretty Frozen. Juoni oli kovin yksinkertainen, mutta tarina silti mukaansatempaava ja lauluosuudet riipaisevan kauniita.

Lopputekstien pyöriessä me seurasimme salista jo rynnänneitä korealaisia viereiseen ravintolaan. Päädyimme viiden ruokalajin menuuseen suositusviineillä. Alkuun tahti vähän hirvitti tottumatonta, kun hädin tuskin haarukan ehti laskea lautaselle, niin tarjoilija jo kiikutti ne pois. Onneksi vauhti hieman rauhoittui loppua kohden. Koreassa asiat yleensä tapahtuvat nopeasti, myös syöminen.

Itse ruoka oli oikein hyvää. Jo alkuun pöytään kannettu maalaispatonki aiheutti liikuttuneen olotilan, sillä siinä oli sekä rapea kuori, että pehmeä, ei-makea sisus. Ei mitään itsestäänselvyyksiä maassa missä ravintolat monesti tarjoilevat alkuleipänä mikrossa lämmitettyä mustikkabagelia. Ja ruokaa oli varsin riittävästi. Siinä määrin, että jälkiruokien kohdalla piti nöyrtyä ja jättää viimeinen pala syömättä.

Illallinen viineineen kustansi 75 euroa per henki ja leffalla oli hintaa noin 27 euroa. Hinnoittelu on aika yläkanttiin, mutta toisaalta rahoilleen saa myös vastinetta. Ainakin, jos ehtii syödä kaikki annokset ennen kuin tarjoilija kantaa ne pois.

Tavallinen elokuvalippu viikonloppuisin on vähän päälle kuusi euroa, mutta lipun saa ennen aamukymmentä melkein puoleen hintaan. Ja elokuviin todellakin pääsee aamuyhdeksästä aina puoleenyöhön asti. Nyt viimeisin esitysaika lähiteatterissamme näytti korealaisittain olevan 25:05, viisi yli yksi yöllä.

Kokemuksena Cine de Chef oli käymisen arvoinen ja mieluusti tuonne vielä joskus toistekin lähtee. Mutta mikään ei kuitenkaan voita sitä perinteisen, täyteen ahdetun ja pop cornilta tuoksuvan elokuvateatterin tunnelmaa. Ei, vaikka edessä istuisi se koripallojoukkue.

P1060483 P1060489 P1060493
Tuoleista tuli vahvat 80-luku fibat. Hyvä niissä oli istua, eikä tarvinnut väistellä mattimyöhäisiä.
P1060496 P1060502 P1060536 Ruoka P1060510
Tämä herra nautti oman viiden ruokalajin illallisensa untuvatakki päällä. Tämä niin merkillinen korealainen tapa, joka ei enää pahemmin ihmetytä kaupungilla liikkuessa. Mutta että ihan hienossa ravintolassa, missä allekirjoittaneella oli lämmin ohuessa villatakissa?