Täällä Muualla


Jätä kommentti

Tiimitapahtuma Caribbean Bayssä

Töissä on tapana viettää kuukausittain tiimin kesken jonkinlainen iltapäivän/illan tapahtuma. Yleensä se on korealaisittain vain yhdessä syömään (ja juomaan) menemistä, mutta tällä kertaa porukka halusi käydä Caribbean Bay -vesipuistossa.

Caribbean Bay on Korean suurin vesipuisto, ja osa Samsungin omistamaa Everland huvipuistokompleksia. Siellä on useita vesiliukumäkiä, uima-altaita, aaltoallas, kylpyläpalveluita, kaikkea mitä nyt vesipuistossa voisi olla. Ehkä hieman erilaisena piirteenä ovat ”kylät” ympäri puistoa, joista voi vuokrata omia pieniä tiloja ryhmälleen ja joissa voi sitten säilyttää tavaroitaan tai käydä välillä lepäilemässä.

Menimme maanantaina iltapäivästä, koska halusimme välttää isot ruuhkat ja käydä kokeilemassa mahdollisimman monta eri laskua lyhyessä ajassa. Tämä tietenkin oli haaveajattelua, sillä tuhannet muut ajattelivat samalla tavalla. Parissa tunnissa ehdimme käydä yhden isomman laskun, ja toisen vähän pienemmän. Oikeina ruuhka-aikoina viikonloppuisin odotusaika olisi nelisen tuntia. Harmittavasti uusin ja hienoin kyyti Mega Storm oli huollettavana tämän viikon. Mielenkiintoisesti lähes kaikki korealaiset kulkivat joka paikassa kelluntaliivit päällä, tarkkaa syytä en saanut selville. Se kai on vaan tapa veden ääressä ollessa. Lämmintäkin vielä tässä elokuun lopussa oli, kolmeakymmentä hipoen korkeimmillaan.

Vesipuistoon meneminen tiimin kanssa ei selkeästi ole ihan tavallista toimintaa, ja koko homman ympärillä oli koko ajan pieni salaperäisyyden verho. Meidän tiimejä oli tämän kuukauden tapahtumaa varten hieman sekoiteltu, ja meidän ryhmässä oli vain miehiä. Tämä ylipäänsä mahdollisti lähtemisen tuonne, mutta kohteesta ei saanut puhua naiskollegoille. Ilmeisesti joutuisi ”selittelemään aika paljon”? Myös kysyttiin olinko kertonut vaimolle minne mennään (kyllä kerroin), miten kerroin ja mikä oli reaktio. Jäi vaikutelma, että vesipuistoihin mennään joko sinkkuna patsastelemaan ja tiirailemaan, tai sitten kiltisti koko perheen kanssa vaimon valvomana. Muu on sitten vähän hys hys hommaa. Onhan toki vesipuistot harvoja ei-K18 paikkoja Koreassa, missä pääsee näkemään naisten paljaita olkapäitä (huh!).

Mukavaa vaihtelua tämä kaikki kuitenkin oli. Aiemmin olemme käyneet pelaamassa screen baseballia, joten toivottavasti jatkossakin keksitään mielenkiintoisia aktiviteettejä.

Erityismaininta Galaxy S5 luurilleni jolla kuvat on napattu, se vedenpitävänä kesti hienosti vedessä puljaamisen ilman vaurioita.

IMG_0186 IMG_0193 IMG_0190 IMG_0191 IMG_0198 IMG_0192 IMG_0203 IMG_0208 IMG_0209