Täällä Muualla


2 kommenttia

Australia 3/3: Sydneyn pitsitalot ja Hunter Valleyn viinit

Sydney oli ihana.

Ystävämme asuvat Surry Hillsissä, boheemissa kaupunginosassa, joka on täynnä ravintoloita, kahviloita ja baareja. Pitsitaloja ja vanhoja historiallisia rakennuksia sulassa sovussa uuden ja modernin kanssa. Pukumiehiä aamutuimaan odottamassa latteaan take away kahviloiden edessä. Grillasimme parvekkeella, ihailimme ohilentäviä papukaijoja ja suurimmat pohdinnat liittyivät seuraavaksi avattavan viinin valintaan.

Teimme retken Hunter Valleyn viinialueelle, missä yövyimme ehkä hienoimmassa ”mökissä” ikinä. Maistelimme viinejä, söimme loistavaa ruokaa ja illan päätteeksi sai ihailla mieletöntä tähtitaivasta omalta terassilta. Näimme kymmenittäin kenguruita.

Paluumatkalla poikkesimme Dangar Islandilla, taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosimalla rauhallisella saarella, jossa vallitsi salaperäinen tunnelma. Autoja ei ollut, mutta kottikärryjä sitten sitäkin enemmän.

Sydney jäi mieleen rentona, mielenkiintoisena, veden ympäröimänä kaupunkina. Paikkana, jonne tekee mieli palata ennen kuin on lähtenytkään.

P1110264

P1110280

P1110241

20150217_173944

P1110248

P1110251

P1110253

P1110286

P1110298

20150219_125850

P1110342

P1110320

P1110324

P1110319

P1110329

P1110332

P1070522

P1070528

P1070537

P1110346

P1110377

P1110379

P1110351

P1110354

P1110375

P1110389

P1110441

P1110391

P1110413

P1110426

2015-02-22 19.31.52

Mainokset


Jätä kommentti

Australia 2/3: On the road

Gold Coastin seikkailujen jälkeen lensimme Melbourneen. Luvassa oli lisää iloisia jälleennäkemisiä, uusia mukavia tuttavuuksia ja sitten tutustumista itse kaupunkiin, jossa vastakohdat täydensivät toisiaan. Erityisesti Fitzroyn kaupunginosa hipstereineen tuntui kiinnostavalta. Vuokrasimme auton, kävimme moikkaamassa Phillip Islandin pingviinejä ja ”piipahdimme” Great Ocean Roadilla. Sitten nokka kohti Sydneytä.

Se olikin yllättävän kaukana. Tarkoitan, että kartalla Australia ei näytä NIIN isolta, mutta annas olla kun istut autoon ja lähdet ajamaan. Matkaa Melbournesta Sydneyyn, päälle Great Ocean Road ja Phillip Island, kertyi jotain 2 000km. Mutta kyllä riitti matkan varrelle nähtävääkin!

P1110137

P1110151

P1110175

P1110170

P1110181

P1110168

P1110160
Melbournen yksi suosituimmista turistinähtävyyksistä on Phillip Island ja sille joka ilta rantautuvat pingviinit. Niitä alkaa putkahdella rantavedestä auringon laskettua ja me yhdessä satojen aasialaisturistien kanssa seurasimme silmä kovana tapahtumien kulkua. Meitä kyllä kiinnosti myös milloin aasialaiset malttaisivat tukkia suunsa. Ja me taisimme olla ainoat, jotka noudattivat kuvauskieltoa ja poistuivat paikalta ilman pingviinikuvia.

P1070283

20150212_201910

P1110184
Great Ocean Road. Yksi hienoimpia rannikkoteitä maailmassa, mutta silti yllättävän kehittymätöntä, hyvässä mielessä, ja rauhallista aluetta.

P1070369

P1070385

P1070305

P1070356

P1070392

P1070373

P1070334

P1070370

20150213_135144
Vettä satoi väliin niin, ettei eteensä nähnyt. Olin ihan tyytyväinen, että sitten lopulta pakkasin sen kunnollisen kuoritakinkin laukkuun mukaan.

Melbourne-Sydney välin ensimmäinen majapaikka löytyi Paynesvillestä. Melkein vieressä sattui olemaan Raymond Island, tunnettu koaloistaan, joita on arvioitu asustavan saarella peräti 300. Me laskimme 26 yksilöä. Tässä alla näistä neljä, joista numero kolme röhkii ilmoille mitä lie kutsuhuutoa, aasi-sikamaisella äänellä. Ei olisi söpöstä koalasta uskonut.

P1070472

P1070437

P1070422

P1070477

P1070484

P1110209

P1070504

P1110216

P1070510
Viimeisiä etappeja ennen Sydneytä oli idyllinen pieni kylä Tilba. Söimme siellä leipomosta aamupalan ja ostimme karkkia karkkikaupasta. Niiden voimin jaksoi vähän myöhemmin juoksennella rannalla ja aalloissa.

Kaiken kaikkiaan matkan varrelle riitti mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Ne, jotka putkahtivat vastaan keskellä ei mitään, joissa tarjoilija oli kuin ilmetty Simpsoneiden Patty, mutta joissa oli silti syötävä, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Ja sitten oli paikkoja, joissa ruoka oli taivaallista, palvelu rennon ystävällistä ja teki vain mieli jäädä istumaan niille sijoilleen koko loppupäiväksi.

Mutta Sydney odotti jo.

P1110230

P1110221

P1110224


2 kommenttia

Australia 1/3: surffiaaltoja ja sademetsää

Kotiin on palattu, laukut purettu ja laukun pohjalta imuroitu viimeisetkin rantahiekat. Reissu oli kertakaikkisen mahtava, mistä kiittäminen erityisesti paikallisia isäntiämme! En muista milloin viimeksi lähtö kotiin olisi tuntunut näin vaikealta.

Matkamme reittisuunnitelma oli seuraavanlainen: Gold Coast – Lamington National Park – Melbourne – Sydney ja välille Melbourne-Sydney tuhottomasti autolla ajettuja kilometrejä. Tässä ensin kuvasaldoa parilta ensimmäiseltä päivältä, jotka vietimme Gold Coastilla ja Lamington National Parkissa.

P1100926

P1100928

P1100925
Täytyy kyllä myöntää, että vaikkei mikään rantaleijona olekaan, niin Gold Coastin lempeät aallot, pehmeä hiekka ja lämmin merivesi tuntuivat Korean talven jälkeen aikas mukavilta. Edes rannalla köllötellyt sininen meduusa ei saanut pysymään pois vedestä.

P1100941

P1100949
Majoituimme ystävien kotona, pienen kävelymatkan päässä rantahulinasta. Aamuauringossa parvekkeelta avautui kaunis maisema. Kuulemma lahteen ui väliin delfiinejäkin, mutta vaikka miten odotin, päättivät nyt pysytellä avarammilla vesillä. Lainasimme isäntäväen kajakkia ja kävimme melomassa, nauttien illan rauhallisuudesta ja laskevan auringon valaisemista rakennuksista.

P1070149

P1070185

P1070205

P1100961

P1070175

 

P1100981

P1100989

P1100991

P1070208
Ei paista aurinko aina Surfer’s Paradisessakaan. Toisena aamunamme heräsimme sateeseen, mutta se ei pahemmin haitannut, sillä olimme matkalla Lamingtonin kansallispuistoon, keskelle sademetsää. Matkalla aurinko väliin paistoi, väliin satoi ja perillä vettä vasta tulikin. Mutta niinhän sademetsässä kuuluukin.

P1110006

P1110026

P1110031

P1110081
Nämä kaverit tulivat tervehtimään meitä majoituksen parvekkeelle. Kuten kävi myös bandicoot (ehkä lähinnä rotan näköinen pussieläin), muutama muu lintu sekä red-necked pademelon (pieni kengurun näköinen otus, suomeksi vallabi). Ei tarvinnut kuin istua ja odottaa.

Ennen illallista päätimme yltyvästä sateesta huolimatta käydä vähän kävelemässä. Ehkä reilun puolen tunnin reippailun jälkeen kömmimme mutaiselta metsäpolulta takaisin asfaltille… ja sade loppui siihen. Sami oli haalinut paljaisiin sääriinsä iilimatoja peräti neljä yksilöä, joita siinä sitten ihailimme. Yksi oli vielä kiinnittymättä, kaksi muuta kiemurteli pienenä lierona ja yksi oli jo pullea imemästään verestä. Saimme kaikki poistettua paikallisten avustuksella, mutta mutaiseen metsään meno ei enää tuntunut yhtä houkuttelevalta.

Kävellessämme illalliselta takaisin huoneeseemme, pomppasi puskasta opossumi melkein syliimme. Ja ilta vain parani opastetulla kiiltomatoretkellä, missä opimme paljon näistä sademetsän kätköissä elävistä hyönteisistä. Oli oikeasti mykistävää katsella pimeässä metsässä edessä sinivihreänä välkehtivää seinämää, kuin linnunrata olisi levitetty eteemme.

20150210_191716

P1070238

P1070234

P1070246

P1070229
Lamingtoniin on rakennettu ensimmäinen canopy walk eli puiden latvustossa kulkeva polku. Se olikin lyhyydestään huolimatta aika huikea, samoin kuin aina 30 metrin korkeuteen asti nouseva näköalatasanne, joka oli rakennettu suoraan puuhun. Uskaltauduin kiipeämään ensimmäiselle tasanteelle 24 metriin, sitten loppui rohkeus ja tyydyin tähyilemään Samin kengänpohjia. Koko höskä kun tietysti huojui ja heilui, niin kuin nyt puun kuuluukin.

Sademetsäreissun suurimmasta yllätyksestä vastasi aamuvarhaisen linturetken sisältö. Opimme nimittäin, että itse Sir David Attenborough oli ollut paikalla kuvaamassa BBC:n uusimpaan luontosarjaan jaksoa, jossa kerrotaan Satin Bowerbird linnusta, suomeksi Satiinilavastajasta. Muistan hyvin tuon jakson ja miten olen aina yhtä hämmästyneenä seurannut koiraspuolisen lavastajalinnun outoa tapaa liehitellä naaraita, rakentamalla risuista ”portti” ja järjestelemällä sen ympärille sinisiä esineitä. Kuvittelin kuvausten tapahtuneen sademetsän uumenissa. Jossain, minne kuvausryhmän on täytynyt rämpiä päiväkausia painavia varusteita kantaen. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempi. Ensimmäinen lavastajalinnun areena oli ehkä viidenkymmenen metrin päässä majapaikan pääsisäänkäynniltä, heti ajotien reunassa olevissa puskissa. Hieno lintu kaikesta huolimatta.

P1110085