Täällä Muualla


2 kommenttia

Kuinka ajokokeessa kävi?

Tänään se oli, inssiajo. Jännitti. Takana kuitenkin vaivaiset 12 tuntia ajo-opetusta, joista 9 tuntia liikenteessä. Koulun manuaalivaihteinen auto oli ikivanha kosla, mutta luotettavan tuntuinen silti. Se ei ihan kamalan helposti halunnut sammua, mitä nyt se koululta lähtiessä heti vastaan tuleva mäennyppylä ja siinä pakostakin tehtävä mäkilähtö sai niskavillat pystyyn. Onneksi viimeisellä ajotunnilla sain opettajan, joka näytti minulle miten pääsen lähtemään mäestä helposti, ilman auton alaspäin valumista tai moottorin sammumista.

Täällä ajo-opetus seurailee vahvasti yleistä käsitystä oppimisesta. Opetellaan ulkoa, toistetaan samaa asiaa kyllästymiseen asti, minkä jälkeen testataan muistatko. Luova ja oma-aloitteinen ajattelu on tuntematonta, eikä autokoulu näytä olevan poikkeus. Koko opetuksen tarkoitus on oppia ulkoa neljä reittiä, joista tietokone valitsee yhden ajokokeessa ajettavaksi. Mitään muuta ajo-opetukseen ei sisälly, ei ajamista missään muualla noiden neljän reitin ulkopuolella. No, taskuunparkkeerausta harjoitellaan ajoradalla ja se pitää myös ajokokeessa hallita, mutta kertaakaan tätä ei harjoiteltu ”oikeassa maailmassa”.

Hämmennyin myös taustapeilin käytöstä. Tai paremminkin sen käyttämättömyydestä. Sivupeilit piti itse säätää ja niitä ajaessa tiuhaan vilkuilla, mutta taustapeili oli aina käännetty opettajaan päin. Kerran lähdin automaattisesti säätämään myös taustapeiliä, mutta opettaja käski heti lopettaa ja käänsi peilin takaisin. Toisin sanoen, se mitä en sivupeileistä nähnyt, oli selvästi turhaa.

Aika nopeasti huomasin toimivani koneen tavoin: tässä piti vilkuttaa oikealle, katsoa peiliin ja vaihtaa kaistaa. Sitten suoraan. Vilkut, kaistanvaihto, suoraan. Seuraavasta u-käännös. Yllättävät tilanteet, joita nyt väistämättä liikenteessä tulee vastaan, mentiin opettajan avustuksella. En tiedä sainko peräti miinuspisteitä tämänpäiväisessä ajokokeessa antamalla tietä sivukadulta kääntyvälle autolle, joka näytti olevan jo puoliksi tuloillaan ja viittilöi vielä sivuikkunasta kädelläkin tulevansa. Koetta valvova opettaja ainakin tuntui olevan sitä mieltä, ettei moisia häiriötekijöitä kuulu huomioida lainkaan, hanaa vaan. Tein kuitenkin oman pääni mukaan, kun olin joka tapauksessa jo hidastamassa punaisiin valoihin, eikä takana ollut ketään puskurissa (mitä nyt ilman sitä taustapeiliä pystyin näkemään). Sitä paitsi, kyseinen opettaja ei laittanut turvavyötä koko ajokokeen aikana. Olisin varmasti saanut lisää miinuspisteitä huomauttamalla hänelle asiasta.

Niin, se ajokokeen tulos. Läpäisin kokeen 82/100 pisteellä! Ajokortti pitäisi olla noudettavissa viikon päästä. Huomasin kyllä pohtivani, miten siinä voi NIIIIN kauan kestää, Koreassa kun kaikki tapahtuu aina heti.

Olen kovin tyytyväinen suoritukseeni, mutta samalla tiedostan, että varsinainen opettelu alkaa vasta nyt. Alkuun minua hirvitti vilkas liikenne, nelikaistaiset tiet (suuntaansa), takana tuuttailevat hätäilijät ja erityisesti koreaksi tapahtuva opetus, josta ymmärsin sitten lopulta yllättävän paljon. Mutta nyt olen ihan tyytyväinen, että totuin heti lukemaan liikennettä ja vaihtamaan kaistoja ruuhkassakin. Tältä pohjalta on paljon helpompi lähteä itsenäisesti ajamaan, varsinkin kun täällä kotinurkilla liikenne on paljon rauhallisempaa. Opin myös keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, sillä opettajia kiinnosti kovin taustani ja näistä sitten juteltiin siinä ajamisen ohessa. Yksi opettajista kertoi opiskelevansa teologiaa ja halusi kesken ruuhka-ajon keskustella uskonnoista, ja mikä mahtaa olla oma suuntautumiseni – koreaksi tietenkin.

Seuraavaksi sitten autokauppaan. Oikeastaan en edes haluaisi meille autoa, mutta ajamista on vähän vaikeaa ilman autoa harjoitella. Halusin ajokortin, sillä se helpottaa itsenäistä liikkumista, silloin kun siihen on tarvetta. Täällä julkisilla pääsee usein nopeammin paikasta toiseen kuin omalla autolla, ainakin kaupunkialueella, mutta Suomessa käydessä on monia paikkoja, joissa olen aikaisemmin aina ollut muiden avusta riippuvainen. Josko nyt voisin vuorostani olla se, joka tarjoaa kyydin.

2012-10-26 17.49.34
Kuva arkistojen kätköistä. Otettu Suwonista, melko läheltä autokoulua.


2 kommenttia

Ajokortin ajaminen Koreassa

Minut tuntevat tietävät, etten ole käynyt autokoulua. En voi sanoa, etteikö ajotaitoa olisi välillä kaivannut, mutta Suomessa törkyhintaisen kortin hankintaan tarvittavat rahat sujahtivat aina matkakassaan.

Uuden vuoden kunniaksi sain kuitenkin päähäni ajaa ajokortin – korealaisen ajokortin!! Päätöstä siivitti kummasti Etelä-Koreassa ajetun kortin edullisuus, suomalaiseen verrattuna. Rouheasti arvioituna täällä kortin voi saada 500,000 wonilla, eli 400 eurolla.

Ihan hetken huumassa en tähän projektiin ryhtynyt, vaan varmistin ensin Suomesta poliisilta, että täällä ajetun kortin voi varmasti vaihtaa Suomessa suomalaiseen vastaavaan. Ja kyllä, onnistuu. On vain huomioitava, että jos täällä ajaa kortin automaattivaihteisella autolla, ei Suomessakaan saa silloin ajaa kuin automaatilla. Manuaalivaihteisella ajetulla kortilla saa ajaa molempia. Valitsin siis manuaalin.

Täällä ajokortin hankinta menee jotensakin seuraavasti:

  • turvallisuusvideo 1h ja näöntarkastus
  • kirjallinen koe
  • kirjautuminen autokouluun
  • lisää turvallisuusvideoita, yhteensä 5h
  • auton perustoimintojen opettelua ja kenttäkoe
  • väliaikaisen ajokortin myöntäminen
  • ajotunnit liikenteessä
  • inssiajo

Koreassa kun ollaan, tapahtuu kaikki luonnollisesti nopeasti. Autokoulut näyttävät järjestään mainostavan, että kortin saa jopa kolmessa päivässä! Ei siinä hirveästi ehdi ajokokemusta kertyä, jos vaatimuksena on vain viisi tuntia ajo-opettelua, minkä jälkeen voit yrittää inssiajoa. Jos ennaltaharjoiteltu inssiajoreitti menee suht virheittä, saat kortin. Jostain syystä korealaisten liikenteessä töppäilyt eivät kummastuta enää lainkaan…

Itse suuntasin kirjallista koetta varten Gangnamiin, missä yksi Soulin neljästä ajokortteja myöntävästä toimistosta sijaitsee. Paikka oli valtava ja iltapäivällä tupaten täynnä ihmisiä. Sain infosta kuitenkin hyvin ystävällistä palvelua, myös englanniksi. Ensin oli katsottava tunnin mittainen ja hieman korni turvavideo, joka oli tekstitetty englanniksi. Salissa oli lisäkseni kolmisenkymmentä korealaista, joista puolet nukkui pää pulpetissa, toinen puoli toljotti videon sijasta puhelintaan.

Intensiivisen turvakoulutuksen jälkeen nappasin automaatista tarvittavat passikuvat (toisin kuin koreattaret, joilla näytti järjestään olevan studiossa otetut photoshopatut otokset), marssin näöntarkastukseen ja sain luvan edetä kirjalliseen kokeeseen. Olin aikaisemmin opetellut netistä paikalliset liikennemerkit ja perusliikennesäännöt, muuta materiaalia en ollut onnistunut englanniksi löytämään.

Kirjallinen koe suoritettiin tietokoneella, monivalintakysymyksiin vastaten (testin sai tehdä englanniksi). Aikaa taisi olla tunti ja kysymyksiä 40; ja minä auttamattomasti myöhässä, sillä olin haahuillut eksyksissä pitkin käytäviä. Omasta testiajastani se ei kuitenkaan ollut pois, mutta virkailijan sammutellessa salin valoja kysymyksen nro 30 kohdalla, tunsin pienoista painostusta. Onnistuin kuitenkin saamaan 72/100 pistettä, 60 pisteen ollessa hyväksytyn raja. Kun tyytyväisenä hain leiman paperiini, ei virkailijalla ollutkaan minnekään kiire, vaan jutusteli minulle ummet ja lammet, koreaksi. Oli silmin nähden iloinen puolestani ja halusi antaa vielä vinkkejä jatkoa varten. Hymyilin ja nyökyttelin paljoakaan ymmärtämättä, päästen viimein lähtemään leimattu paperi hyppysissäni.

2015-01-14 22.32.23

Seuraavaksi minun pitää löytää autokoulu, jossa voin suorittaa loput ajokorttiin vaadittavat osiot. Tässä melko lähellä olisi yksi, mutta en ole vielä uskaltautunut paikan päälle kysymään suostuvatko he ottamaan koreaa vain vähän osaavan ulkkarin opetettavakseen. Etuna olisi ennestään tuttu ja huomattavasti Soulia rauhallisempi ajoympäristö. Haittapuolena, no, se etten puhu koreaa kovin hyvin. Löysin vähän epämääräiseltä vaikuttavan englanninkielisen autokoulunkin, mutta hinta on huomattavasti kalliimpi, eikä vielä selvinnyt missä itse ajo-opetus tapahtuisi.

Katsotaan kuinka tämän kotirouvan käy! Jatkoa seuraa…