Täällä Muualla


4 kommenttia

Haikeutta ilmassa

Kirsikat kukkivat. Tuntuu kuin ne kestäisivät vain hetken, levittäen huumaavaa tuoksuaan, ja sitten huomaakin jo kävelevänsä terälehtien valkoisessa sateessa. Ja joka kevät kukkien kadotessa tulee haikeus.

Tänä keväänä haikeutta tuo myös päätöksemme lähdöstä. Melkein neljä vuotta ehdimme asua Koreassa ja siitä tuli kotimme. Nyt on kuitenkin aika suunnata eteenpäin. Minne tie vie, on vielä varmistumatta, mutta blogi pysynee mukana jatkossakin.

Alla kuvia viimeisiltä kuukausilta. Soraksanin kansallispuistosta, Gyeongjun hautakummuilta ja Soulin sykkeestä. Näitä maisemia ja pieniä hetkiä minun tulee valtavan ikävä.

P1140487

P1140504

P1140539

P1140544

P1140555

P1140560

P1140566

P1140592

P1140597

P1140598

P1140629

P1140632

P1140635

P1140638


2 kommenttia

Hahoen perinnekylässä

Olen lumoutunut Hahoen perinnekylästä. Reilun kuukauden sisään olen yöpynyt siellä kahdesti, kummallakin kerralla Bukchondaek nimisessä vanhassa Hanokissa. Paikkaa pitää yli 70 vuotias herra Ryu, joka edustaa sukuaan jo seitsemännessä polvessa ja on syystäkin sukunsa perinnöstä ylpeä.

Herra Ryu kertoi kuinka perinteisen majatalon pitäminen on raskasta, vaikkakin mieluista työtä. Talviaikaan vieraille on lämmitettävä huoneet puulla ja jokaisella huoneella on oma uuninsa, jonne on tehtävä tulet. Tällä perinteisellä ondol menetelmällä kuuma ilma kiertää lattian alla, lämmittäen lattiaan valetut kivet. Huoneessa nukutaan ohuella patjalla suoraan lattialla, jolloin makuualusta on lämmin, mutta huoneessa muuten on raikas ja viileä ilma. Ovet ja ikkunat kun ovat puukehikkoon kiinnitettyä paperia.

Kylä on myös Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Kapeilla kujilla kävellessä todellakin aistii menneisyyden, sillä poissa ovat niin monen muun korealaisen turistikohteen krääsä ja ketjukahvilat.

Lisää tietoa kylästä ja Bukchondaekista:
https://en.wikipedia.org/wiki/Hahoe_Folk_Village
http://english.visitkorea.or.kr/enu/ATR/SI_EN_3_1_1_1.jsp?cid=755875

P1140311

P1140443

P1140449

P1140438

P1140443

P1140446

P1140447

P1140455

P1140468

P1140313

P1140317

P1140462

P1140302.jpg

P1140296

P1140330

P1140336


Jätä kommentti

Erilaista työtä tarjolla

Meidän kylän ulkkareiden Facebook-sivulle ilmestyi tovi sitten mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Normaalisti tarjolla on englanninkielen opetusta, mallintöitä tai johonkin TV-ohjelman kuvauksiin osallistumista. Tällä kertaa haettiinkin seuraa firman juhliin.

I2016-03-03 08.34.04lmoituksessa halutaan valkoihoisia miehiä tunniksi mukaan kekkereihin. Tehtäviin kuuluu vain nauttia olostaan ja olla mukana kuvattavana työntekijöiden kanssa. Buffetin lisäksi saa vähän rahaa ja kuljetukset.

Hetken mietin että mikä ihmeen juttu tämä on, mutta koska valokuvat tullaan laittamaan firman nettisivuille, oletan että kyseessä on PR temppu. Halutaan antaa mahdollisille asiakkaille kansainvälinen kuva firman toiminnasta. Sinänsä luova ratkaisu, toivotaan että reipasta seuraa löytyi.

 


Jätä kommentti

Big Island

Havaijin saaret ovat aikanaan muodostuneet merestä nousseista tulivuorista. Big Island eli Havaiji on niistä geologisesti nuorin, Mauna Kean (4 2016m) ja edelleen aktiivisen Mauna Loan (4 170m) hallitessa sen maisemaa. Saaren etelärinteellä oleva Kilauea on myös aktiivinen  ja purkautunut jatkuvasti aina vuodesta 1983 lähtien; ja purkautuu edelleen.

Itsensä tunsi varsin pieneksi ja mitättömäksi seisoessaan Kilauean päällä tietäen vain ohuen kuoren erottavan sinut alla vellovasta laavasta. Välillä maiseman peitti tulivuorista nouseva savusumu, joka sai silmät kirvelemään ja nenän tukkoon. Pimeällä Kilauean Halema’uma’u kraaterista hohkaava puna ja korviin kantautuva kohina olivat erityisen vaikuttavia, ainakin jos näköalapaikalle onnistui pääsemään yksin, ilman salamavalolla pimeässä räiskiviä japanilaisia.

P1140073

P1140211

P1140045

P1140111

P1140099

P1140119

P1140132

P1140198

P1140186

P1140189

Majoituimme Volcano nimisessä pienessä kylässä, lähellä Volcanon kansallispuistoa. Sijainti kansallispuiston kupeessa oli nappivalinta, ja niin oli itse majapaikkakin. Volcano Country Cottagen isäntäpari on pitänyt paikkaa jo 12 vuotta ja hukutti meidät heti alkuun vinkkeihin, mitä kaikkea meidän kannattaa vierailumme aikana ehdottomasti tehdä. Kaikki, aina kylmälaukuista, kartoista ja itseleivotusta banaanileivästä asti, oli hioutunut vuosien saatossa timanttiseksi paketiksi. Oma kahden hengen mökkimme oli kuulemma ollut hevostallina aikaisemmin, mutta nyt siellä oli kaikki mitä kodikkaaseen mökkiasumiseen ikinä tarvitaankaan.

2016-02-07 18.12.37

Kolmessa päivässä ehdimme nähdä laavaa ja tulivuoria, merenrantaa, huikean tähtitaivaan, ja ajaa ylös Mauna Kealle pilvien yläpuolelle. Joimme länsirannikon Konan kahvia ja bongailimme tienvarsilta harvinaisia havaijinhanhia, nenejä. Poukkoilimme pick upin lavalla paahtavassa kuumuudessa ja tukahduttavassa hiekkapölyssä vain nähdäksemme vihreän hiekan rannan. Emmekä uskaltautuneet uimaan mereen rantakallioilta Havaijin eteläisimmässä kärjessä, vaikka saksalaiset turistit kallion reunalta alla vellovaan mereen rohkeasti hyppivätkin.

P1140091

P1140077

P1140083

P1140085

P1140157

P1140166

P1140168

P1140172


2 kommenttia

Havaijin maisemia

Aloha! Onnistuimme mahduttamaan kahden viikon matkallemme käynnin kolmella eri saarella: Oahulla, Mauilla ja Big Islandilla. Näistä varsinkin Big Island erosi maisemiltaan muista, mutta kaiken kaikkiaan olimme yllättyneitä miltä saarilla näytti. Mielikuvat Havaijista olivat rajoittuneet valtaviin aaltoihin, sademetsän peittämiin pystysuoriin vuorenrinteisiin ja vesiputouksiin. Näiden lisäksi näimme paljon muutakin ja tajusimme, että osa Havaijistakin on kuivaa ja karua. Eikä kaikkialla todellakaan ollut lämmin, ei ainakaan, jos yöpyi yli kilometrin korkeudessa pienessä mökissä.

Arvoimme ennen matkaan lähtöä, vuokraisimmeko auton vain osaksi aikaa vai kaikkialle muualle, paitsi Honoluluun. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mikä osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi. Oahun ulkopuolella julkista liikennettä kulki huomattavasti harvemmin ja taksit olivat kalliita. Itse ajamalla pääsimme tutustumaan paljon monipuolisemmin saariin.

Tässä alkuun kuvakimara Oahulta ja Mauilta, joista Maui vei kyllä voiton tuulentuivertamilla hiekkarannoillaan ja meressä polskivine valaineen. Honolulun Waikiki Beach oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta kyllä me mieluummin jaoimme rannan havaijinhylkeen kuin korealaisten turistien kanssa.

P1130611
P1130613
P1130616
P1130634
P1130645
P1130626
P1140239
P1130743

Bye bye Honolulu! Matkalla Mauille odotimme jännittyneinä pitäisimmekö saaresta. Jo laskeutuessa näin lentokoneen ikkunasta valaan meressä ja Mauista tuli mielestäni välittömästi paras paikka maailmassa! Majapaikkamme Iilikahi entisessä valastuskylässä Lahainassa oli sekin täydellinen, piilossa asuinalueen keskellä, mutta silti aivan rannan tuntumassa.

Olimme lukeneet huikeista aalloista, mutta niitä oli nähty juuri ennen meidän tuloamme, eikä meitä niiden suhteen sitten onnistanut. Tosin Mauin pohjoispuolella aallot olivat silti ihan riittävän isoja vakuuttaakseen meidät pysymään visusti rannalla, riittävän kaukana vedestä. Ajoimme heti aluksi pohjoispuolen kuuluisaa rantareittiä, Road to Hanaa, jonka varrella maisemat todella olivat upeita ja vehreitä. Täysi vastakohta etelärannikon kuivuudelle, jonne asti sadetta harvemmin riittää saaren keskellä kohoavan vuoriston takia.

2016-02-01 14.54.18
P1130767
P1130780
P1130828
P1130799
P1130827
P1130831
P1130845
P1130854
P1130850
P1130860
P1130862

Etukäteen olimme miettineet myös ruokailujen hintavuutta, sillä Havaijilla kaikki oli kallista. Hyvää amerikkalaista perusruokaa, hodareita ja hampurilaisia, sai kuitenkin pikkukiskoista ihan sopuhintaan.

Mauilla pääsimme melko lähelle ryhävalaita järjestetyllä valasretkellä, mutta enemmän nautimme kyllä kolmen tunnin aamuvarhaisesta melontaretkestä. Hiljaisuuden rikkoivat vain valaiden puhahdukset, niiden noustessa pintaan hengittämään.

Snorklatessa saimme ihailla merikilpikonnia ja värikkäitä kaloja. Näkyvyys vedessä oli hyvä, mutta koralli surullista kyllä suurimmaksi osaksi kuollutta.

P1130911
P1130922
P1130953
P1130939
P1130764
P1130951
P1130943
P1140004


2 kommenttia

Pearl Harbor

Hawaiin matka tarjosi minulle mahdollisuuden pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen, eli vierailuun Pearl Harborissa. Sotahistoria on minulle suuri kiinnostuksen aihe, ja Pearl Harbor on yksi siihen liittyviä merkittävimpiä paikkoja maailmassa.

Lyhyesti historiaa, Japani suoritti aamulla 7.12.1941 yllätyshyökkäyksen lentotukialuksilta Pearl Harboriin, upottaen merkittävän osan Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastosta. Tämä teko tempaisi Yhdysvallat viimein täysillä mukaan toiseen maailmansotaan. Yhdysvalloilta kesti tovin toipua iskusta antaen Japanille mahdollisuuden valloittaa Aasiasta alueita, mutta sodan lopputuloksena Japani joutui antautumaan ehdoitta vajaa neljä vuotta myöhemmin.

Pearl Harborin tärkeimmät nähtävyydet ovat USS Arizonan muistomerkki, USS Missouri taistelulaiva, USS Bowfin sukellusvene, ja Tyynenmerin ilmailumuseo. Näistä Missouri ja Bowfin kiinnosti ehkä eniten, sillä en ole kummankaan tyyppisissä aluksissa koskaan vieraillut. Ilmailumuseo oli pakko jättää väliin tällä kertaa, yhteen päivään mahtuu vain tietty määrä.

USS Arizona (BB-39) muistomerkki

P1130656

Taistelulaiva USS Arizonan kohtalo oli koko hyökkäyksen traagisin tapahtuma. Alus sai useita osumia Japanilaisten torpedoista ja pommeista, kunnes yksi aiheutti katastrofaalisen tuhon. Se läpäisi laivan etukannen, ja räjähti aluksen haavoittuvimmassa osassa eli ammusvarastossa. Tästä seurannut valtava räjähdys ja muu tuho tappoi suurimman osan miehistöä, 1,177 menehtyi koko 1,512 miehistöstä.

uss_arizona.jpg

USS Arizona hyökkäyspäivänä räjähdyksen jälkeen (kuva: http://www.history.com)

Nykyään Arizona makaa yhä sataman pohjassa samassa paikassa minne se upposi. Sen päälle on rakennettu muistomerkki, jonne vierailijat voivat mennä katselemaan hylkyä. Vedenpinnan yläpuolella on enää yhden tykkitornin runko, muita osia näkee öljyisen vedenpinna alla.

P1130659
P1130662
P1130660

Muistomerkillä on myös muistolaatta jossa on kaikkien kuolleiden nimet kaiverrettuna, heistä monet ovat yhä haudassa hylyn sisällä. Hyökkäyksestä henkiinjääneillä miehistön jäsenillä on mahdollisuus kuoltuaan tulla myös haudatuksi hylkyyn toverien joukkoon, näin on tapahtunut viimeksi viime vuonna.

P1130666
P1130670

 

USS Missouri (BB-63)

USS Missouri, ”Mighty Mo”, on vuonna 1944 valmistunut Iowa-luokan taistelulaiva. Ominaisuuksiltaan se on ollut taistelulaivojen aatelia, mutta koska toinen maailmansota näytti niiden olevan vanhentunut konsepti, jäi se myös viimeiseksi valmistetuksi koko maailmassa. Se on ollut vuodesta 1998 pysyvästi ankkuroituna museolaivana satamassa.

Vierailijat pääsevät tutkimaan alusta kolmella tapaa. Omatoimisesti häröillen, peruskiertueella oppaan kanssa, tai laajennetulla yksityisellä kiertueella. Kahdessa ensimmäisessä pääsee näkemään lähinnä ylempiä kansia, laajassa mennään läpi koko alus viiden tunnin aikana. Me menimme ihan omillamme, koittaen ymmärtää kaikkea ihmeellistä.

Mighty Mo on valtavan kokoinen. Se painaa 45,000 tonnia, sen pääaseina on 9 x 16 tuumaiset tykit, ja miehistöä enimmillään 2,700. Kyseessä on siis pieni kaupunki veden päällä, alusta tutkiessa voi päätyä parturiin, hammaslääkärille tai postitoimistoon.

P1130678

P1130693

Näkymä komentosillalta

P1130695

P1130696

Koska laivan ohjauskyvyn säilyttäminen taistelussa on erityisen tärkeää, on ruorimies ollut erittäin vahvasti suojatussa bunkkerissa

P1130691

2016-01-31 10.42.20-1

Laivan päätykit ovat todella massiiviset

Missouri osallistui vuosina ’44-’45 useisiin taisteluihin Japania vastaan, mutta sen lisäksi sen historiaan kuuluu erityinen tapahtuma. 2.9.1945 kenraali MacArthur ja muut liittoutuneiden edustajat vastaanottivat sen kannella Japanin delegaation, ja Japanin lopullinen antautumissopimus allekirjoitettiin. Tämä myös päätti virallisesti koko toisen maailmansodan. Tämä kannen osa on saanut nimen ”Surrender Deck”, ”Antautumiskansi”.

USS-Missouri

Antautumissopimuksen allekirjoitus Missourin kannella (kuva: http://www.nps.gov)

Missouri näki toisen maailmansodan jälkeen vielä paljon toimintaa. Se osallistui esimerkiksi parin vuoden ajan myös Korean sotaan, antaen tulitukea YK-joukoille ja oli osana Incheonin maihinnousua. Tämän jälkeen vuonna 1955 se laitettiin pitkäksi aikaa hyllylle, kunnes vuonna 1982 se otettiin uudelleen käyttöön kun Yhdysvallat tarvitsivat kipeästi lisää laivoja. Asejärjestelmät ja kaikki muukin modernisoitiin täysin, ja alus oli taas valmis tositoimiin. Se oli mukana ensimmäisessä Persianlahden sodassa, ja käytännössä ampui sen ensilaukaukset 17.1.1991.

Visiitti oli todella kiehtova, on jännää kuljeksia pitkin sokkeloisia käytäviä ja tutkiskella paikkoja, miettiä mitähän täälläkin on tehty. Kaikkialla on hyvin vahva sotilaskaluston tuoksu. Mielikuvitus pyörii ylikierroksilla kun miettii millaista tuolla on ollut silloin kun on täysi miehitys ja toiminta päällä, ja millaista on mahdollinen luppoaika.

 

USS Bowfin (SS-287)

Viimeisenä kohteena meillä oli sukellusvene USS Bowfin. Se toimi vuodesta 1943 sodan loppuun asti, suorittaen yhdeksän partiotehtävää. En ole aiemmin päässyt käymään sukellusveneessä sisällä, joten tämä oli kovasti odotettu mahdollisuus.

Jos Missouri tuntui hieman ahtaalta, on Bowfin toiseen potenssiin. Kaikki on tiivisti tungettu täyteen ja optimoitu, edes ilman että olisi ollut täydessä lastissa. Minkäänlaisesta yksityisyydestä ei varmasti ollut tietoakaan. Pitkällä reissulla on ollut varmaan melko tiivis tunnelma.

Mittareita, vipuja, hanoja, säätimiä, kytkimiä, lamppuja, messinkiä, terästä, niistä on sukellusveneet tehty.

P1130703
P1130704
P1130707
P1130718
P1130705
P1130722
P1130708
P1130725
P1130726

Mukava päätös Pearl Harborin kiertelylle, päivä oli ehdottoman hieno. Kaiken tämän jälkeen alkoi olla jo melko väsynyt, paljon jäi vielä näkemättä. Itse alusten lisäksi olisi vielä kattavia museoita Pearl Harboriin ja sotaan liittyen. Plus tietenkin se ilmailuosuus kokonaan. Sitten joskus uudestaan.


Jätä kommentti

Koreassa ei kauan odotella

Tässä on jo alkuvuodesta tullut useampaan otteeseen eteen tilanteita, joissa suomalainen ei osaa kuin ihmetellä korealaista ripeyttä. Tai hätäisyyttä, vähän tilanteesta riippuen.

Sami täyttää vuosittain korealaisen veroilmoituksen. Tänä vuonna tammikuun 11. päivä tuli ohjeet, että ilmoituksen valmistelut voi aloittaa ja verovirasto aukaisi nettipalvelun tammikuun 15. päivä tietojen lataamista varten. Kaikki edellisen vuoden tiedot pitää olla syötettynä firman tietokantaan viimeistään tammikuun 21. päivään mennessä. Ja kyllä, Koreassa työnantaja periaatteessa käsittelee veroilmoituksen. Mahdolliset palautukset tai lisäverot ovat tiedossa tammikuun 29. päivä, jolloin ne joko maksetaan tai vähennetään suoraan palkasta. Kolmessa viikossa siis ohi koko homma.

Korea pääsi yllättämään myös yhtenä tammikuisena lauantaina. Kello oli 22:40 ja olimme kotona. Olin juuri saanut pestyä hampaat ja Sami sängyssä lukemassa kirjaa, kun ovikello soi. Ryntäsin ovelle (pitää olla nopea), jonka takana odotti postinkantaja kirjatun kirjeen kera. Korealainen pankkimme oli lähettänyt uuden pankkikortin, joten tokihan se oli luontevaa toimittaa perille mitä pikimmiten. Kuten myöhään lauantai-iltana.

Tai kun joulupäivän sähkökatkos katkaisi nettiyhteyden. Suomalainen odotti kärsivällisesti muutaman päivän, josko se yhteys siitä palaisi ihan itsekseen. Lopulta piti kuitenkin nöyrtyä soittamaan asiakaspalveluun ja pyytää joku paikan päälle katsomaan mistä kiikastaa. Asiakaspalvelusta pahoiteltiin, että huoltomies ehtii paikalle vasta myöhään iltapäivällä. Soitosta meni puoli tuntia ja korjaaja oli paikalla, korjasi vian ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Liikenteessä hätäisyys on jokapäiväistä. Punaisia valoja päin ajetaan jatkuvasti, pikkuhiljaa hivuttaen tai torvet soiden. Jälkimmäistä harrastavat eritoten bussit. Täällä saa myös kääntyä oikealle punaisilla valoilla, varovaisuutta noudattaen. Tämä tarkoittaa usein oikealle kääntymässä olevia hermoheikkoja kuskeja, jotka ohittavat sinut vasemmalta, kun olet itse pysähtynyt antamaan tietä suojatietä ylittäville jalankulkijoille. Niin, ja vilkun käyttäminen tuntuu vaativan aivan liikaa aikaa.

Ravintoloissa ei ole tarkoitus istua rupattelemassa niitä näitä, vaan sinne mennään syömään. Nopeasti. Hyvää tässä on tosin se, että usein pöydissä on kutsunappi, jota painamalla saa tarjoilijan nanosekunnissa paikalle. Lasku tuodaan heti tilauksen jälkeen ja se maksetaan aina ulko-oven läheisyydessä olevalle tiskille, joten laskuakaan ei tarvitse odotella.

Tähän korealaiseen ripeyteen on jo niin tottunut, ettei oikein edes muista miten ennen on pystynyt mitään odottamaan. Vaikka kyllä sitä täälläkin vaaditaan välillä malttia, ainakin liikenneruuhkissa ja alennusmyyntien kassajonoissa.

2015-07-27 20.58.26.jpg
Kuva otettu viime kesänä Suomesta, kun ei ollut kiire minnekään.