Korealaiset eivät oikein jaksa innostua terasseista. Täällä istutaan aurinkoiset kevät- ja kesäpäivät mieluummin sisätiloissa, joissa ilmastointi takaa sen, ettei ainakaan liian lämmin pääse tulemaan.
Nyt keväällä on suomalaisittain kuitenkin täydellinen terassikeli. Ainakin silloin kuin ilmanlaatu sattuu sallimaan ulkona istumisen. Ja meidän ulkomaalaisten onneksi myös Koreassa on mahdollista istua terassilla nauttimassa virvoittavia juomia, jos ei välitä vähän pelkistetymmästä ympäristöstä.
Pienet kulmakaupat nimittäin myyvät myös sojua, olutta, jäätelöä, kahvia sekä purkkinuudeleita, joihin saa kaupasta kuuman veden ja höyryävät nuudelit voi nauttia paikan päällä. Mutta mikä parasta, kauppojen ulkopuolella on yleensä aina muutama muovituoli, johon istahtaa ostoksistaan nauttimaan.
Että ei muuta kuin aurinkoisia terassikelejä!