Täällä Muualla

Earth Hour Soulissa

2 kommenttia

Tänään satuimme Soulin keskustaan juuri sopivasti todistamaan miten Earth Hour pimensi kaupungin. Tämän vuosittaisen ja maailmanlaajuisen tempauksen tarkoitus on muistuttaa energian ja muiden luonnonvarojen säästämisen tärkeydestä. Yhtenä päivänä vuodessa yrityksiä, kaupunkeja ja yksityisihmisiä kannustetaan sammuttamaan valot tunniksi ja näin osallistumaan tempaukseen.

Me istuimme lasillisella erään hotellin ylimmän kerroksen baarissa ja seurasimme miten rakennus toisensa jälkeen pimentyi. Ei kaupunki täysin valottomaksi jäänyt, mutta yllättävän moni osallistui. Hyvä näin.

P1060816
Kuva vähän ennen puoli yhdeksää. Osa rakennuksista oli jo sammuttanut mainosvalot. Keskellä näkyy Soulin keskustan historiallinen Sungnyemun portti, joka tunnetaan myös Namdaemun porttina. Aikoinaan se on toiminut kaupunkia ympäröineen muurin eteläisenä porttina. 
P1060822
Kaupunki pimeimmillään. Suurin valonlähde tuntui olevan jatkuvasti virtaava liikenne. 

2 thoughts on “Earth Hour Soulissa

  1. Mikä paikka tuo on, jossa olitte earth houria katsomassa? Ramada Hotel? Hyvät näkymät joka tapauksessa. Mä en edes ollut kuullut koko tapahtumasta (eli olen elänyt viime päivät ilmeisesti tynnyrissä…)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s