Täällä Muualla

Gourmet-elämyksiä kanaravintolassa

Jätä kommentti

Tapasimme pitkästä aikaa vanhempia tuttujamme, jälleen läheisessä Saku Saku- kanaravintolassa. Tuosta paikasta on jo paljon hyviä muistoja, mutta niistä suurimpaan osaan ei suinkaan liity uppopaistettu kana, vaan tuttavamme kehittelemien reseptien mukaan valmistettu herkullinen ruoka.

Tällä kertaa meille tarjoiltiin alkuun kauden herkkua, ostereita. Ne eivät yleensä kuulu omiin suosikkeihini, sillä jostain syystä varsinkin raaka osteri maistuu minusta aivan liian merelliselle, enkä pidä niiden koostumuksesta. Nyt osterit oli paistettu kananmunan kanssa pannulla ja ne maistuivat yllätyksekseni oikein hyvälle. Ostereiden seuraksi oli paistettu sianlihapyöryköitä, jotka oli maustettu tuoreella chilillä. Niissäkään ei ollut mitään vikaa.

Pääruoka oli isossa padassa pöydän keskelle kannettu tulinen kalakeitto. Keitto oli nimensä mukaisesti polttavan tulista, mutta todella hyvää. Hieman hankalaksi keiton syömisen tekivät kokonaiset kalat, mutta puikkojen, lusikan ja sormien avulla siitäkin selviydyttiin. Meille kerrottiin kalan olevan Croaker, joka elää syvällä Keltaisessa meressä, Korean ja Kiinan välissä. Hyvin kallis kala, tietysti.

Lopuksi tarjottiin asiaankuuluvasti nuudeleita. Tosin tällä kertaa uudella reseptillä. Kyseessä oli kurpitsakeitto, johon keitetyt nuudelit lisättiin vasta aivan lopuksi. Kurpitsa toi keittoon mukavasti makeutta ja tuntui helpottavalta syödä tulisen ruuan päälle miedon makuista nuudelisoppaa.

Tämän kaiken lisäksi illan aikana juotiin luonnollisesti riittävä määrä olutta ja sojua, yhdessä ja erikseen. Kotiinlähdön koittaessa yksi tuttavistamme soitti itselleen kuljettajan ja kertoi meille luvanneensa, ettei enää aja jos on juonut. Meistä tämä oli mitä oivallisin lupaus, toivottavasti moni muukin korealainen on tehnyt saman lupauksen tälle vuodelle. Täällä kun on niin helppoa soittaa itselleen kuljettaja, joka ajaa sinut kotiin omalla autollasi. Hyvin käytännöllistä ja oikeastaan saman hintaista kuin taksinkin ottaminen.

Me vyöryimme kotiin kävellen, samalla jutellen miten onnekkaita olemmekaan olleet törmätessämme ruokaharrastajaan, joka testailee reseptejään meidän lähikuppilassamme.

2014-01-15 19.29.41
Tulinen kalakeitto.
2014-01-15 19.43.18
Moni korealainen ruoka näyttää erikoiselta, mutta kun uskaltautuu maistamaan, on maku todella hyvä. 
2014-01-15 20.15.07
Kurpitsanuudelikeitto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s