Täällä Muualla

Rantalomalla Gangneungissa

1 kommentti

Piipahdin parin päivän reissulla itärannikolla Gangneungissa ja ihastuin pikkukaupunkiin kovasti. Ihan summamutikassa en lomakohdettani valinnut, sillä pari viikkoa sitten sain blogiini viestin Terhiltä Jalalla Koreasti blogista. Terhi oli löytänyt meidän blogimme toisen ulkosuomalaisen, Olipa kerran Pariisin, kautta. Kiitos Riina blogimme linkittämisestä! Itse olimme juuri myös sattumalta törmänneet Terhin mahtavaan blogiin, lukeneet sitä läpi ja ihmetelleet miten samanlaisiin asioihin olemmekaan kiinnittäneet huomiota Koreassa asuessamme. Sitten kun tapasimme, tuntui, että olisimme tunteneet jo pidempäänkin.

Gangneung on hyvin suosittu kesänviettopaikka korealaisten keskuudessa, sillä Japaninmeri on puhdas ja tuntui vielä näin varsinaisen rantakauden päätteeksikin lämpimältä. Netistä kävin oikein tarkistamassa ja lämpötilaksi ilmoitettiin 26,6 astetta. Uimaan en silti oikein päässyt, sillä ensin aallot löivät rantaan niin voimalla, etten oikein luottanut omiin uintitaitoihini ja kun seuraavana päivänä otin uusintayrityksen, ajoivat rannalla partioivat keltapaitaiset rantavahdit kaikki veteen yrittäjät pillein ja megafonein takaisin rantahiekalle. Uintikausi oli siis virallisesti ohi, eikä veteen ole enää asiaa. Kummallista. Toivon, että nyt viikonloppuna Busanin reissullamme meressä pääsisi ihan uimaan.

P1040752 P1040754 P1040756 P1040760 P1040765 P1040770

Majoituin aivan Gyongpon rannalla, muutaman kilometrin kaupungin keskustasta. Majapaikaksi valitsin Soo Motellin hintansa ja hyvien nettiarvosteluiden puolesta. Itselläni oli halvin mahdollinen huone, mutta merinäköalalliset huoneet näyttivät olevan selkeästi siistimmät, ja olisihan se näköalakin ollut huikea. Motellissa palveltiin sujuvasti englanniksi, eikä tupakansavun vuoksi huoneen vaihtaminen ollut henkilökunnalle ongelma. Merinäköalan sijaan huoneestani avautui näkymä Gyeongpo järvelle, mikä ei kamalan huono katseltava ollut sekään. Ihan kelpo motelli.
P1040856
Soo Motel, rannalle kivenheitto.
P1040851 P1040845 P1040843
Aamukahvinäkymät Gyeongpolle.
P1040820
Tämä iltanäkymä on Anmokin rannalta, vähän Gyeongpon rannasta etelään.

Pidin kaupungista muutenkin paljon, vaikka merenrannalla paljain jaloin kävely oli se mitä Gangneungista lähdin hakemaan (no, uimaankin suunnittelin meneväni…). Kiertelimme päivällä Terhin kanssa perinteisellä marketilla ja kuvailimme kissoja kissakahvilassa. Samalla ihastelin kaupungin taustalla kohoavia vuoria. Illalla nautimme meren antimista rantaravintoloissa ja kuuntelimme Led Zeppeliniä vinyyliltä Bumpin baarissa. Bumpin oli täydellinen pikkupaikka, jossa viettäisin ihan liian paljon aikaa, jos asuisin Gangneungissa. Omistaja Eric jutteli asiakkailleen ja soitti toivemusiikkia joko omista kokoelmistaan tai netin ihmeellisestä maailmasta. Jopa taksikuskit olivat järjestään ystävällisiä ja kävin tähän asti pisimpiä koreankielisiä keskusteluitani kuskien kanssa. Osa taas yllätti loistavalla englanninkielen taidollaan. Olen tottunut Suwonissa kuulemaan taksikuskin tiuskimista ja kerran on matkalaukkukin suurin piirtein heitetty takakontista pihalle, kun kuskia harmitti moinen lisätyö. Kyllä vaan maalla on asiat paremmin.

Kiitos Jalalla Koreasti! Oli ihana tutustua, toivottavasti nähdään taas pian.

P1040742
Bumpinin hellyttävä mökki.

P1040743
Sisältäkin Bumpin oli tunnelmallinen. Ja siellä soi aina hyvä musiikki, itse kun sai valita. 

One thought on “Rantalomalla Gangneungissa

  1. Päivitysilmoitus: Viikonlopun viettoa Gangneungissa | Täällä Muualla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s